Operaatio Karkkikääre

No niin! Vihdoin saan istahtaa kirjoittamaan postausta aiheesta, joka on haitannut muiden postausten kirjoittamista tässä viime viikkoina (eikä se ole Bonbon tai flunssa). Osallistuin kudontakrussille tavoitteenani kutoa kangaspuilla oma kantoliina. Instagramin puolella minua seuraavat ovatkin jo saaneet melko kattavan kuvan tekemisistäni, mutta nyt aion paneutua koko prosessiin vähän tarkemmin. Tuntuu hassulta, että vasta noin kuukausi sitten istuin taitokeskuksessa vähän epävarmana siitä, onko kantoliinan kutominen minulle edes mahdollista ja nyt se on tuolla hyllyssä. Tosin vielä viimeistelemättä, mutta sitä ei pinossa huomaa. 

Toiseksi ylin on itse kudottu. Kaksi alinta on konekudottuja ja rengasliina on kotimainen käsinkudottu Chunky slings -rengasliina.

Olen edellisen kantamispostauksen jälkeen hurahtanut totaalisesti kantoliinoihin ja kuulin, että jotkut olivat osallistuneet Taitokeskuksen kudontakurssille ja tehneet yhteisloimena kantoliinoja. Minuun iski aivan valtava kudontakuume ja kurssille piti päästä mahdollisimman pian. Minäkin haluan! En millään malttanut odottaa toukokuussa alkavaa kantoliinakurssia. Olinkin vähän hermostunut ensimmäisellä kurssikerralla, että voiko tämmöinen edes onnistua, varsinkin kun olin liikkeellä yksin. Edelliselle kurssille osallistui useampi kantoliinan tekijä. Minulla oli kuitenkin sellainen kutina, että pystyisin siihen, sillä olen kuitenkin kohtuullisen kätevä käsistäni.

Tuolla karkkipurkin sivuissa hämärästi näkyy persikkakarkkeja, joista liinan väritys sai inspiraationsa. Aika lähelle onnistui, kun katsoo lopputulosta.

Ensimmäisellä kerralla käytiin vähän läpi kudontaa ja kangaspuita ylipäätään. Silloin olin kyllä aivan pyörällä päästäni. En ollut hirveästi miettinyt värejä tai materiaaleja etukäteen, kun ajattelin, että niitä saisi miettiä kurssilla. Siellä päätös piti tehdäkin nopsaan, joten päädyin puuvillaan. Onneksi valitsin hätäisesti kuitenkin värit, jotka miellyttivät loppuun saakka. 

Luomapuut ja valmis loimi. Tässä oppi kaikkia hauskoja sanoja, kuten tiuhta eli lankojen järjestys. 

Oli mahtavaa, että jo heti seuraavalla kerralla päästiin luomaan loimea. Se olikin hauskaa hommaa ja oli kiva päästä tekemään jo jotain konkreettista. Suuria luomapuita pyörittämällä lankaa kuljetettiin edes takaisin ja oli hauska nähdä, miten värit alkoivat pelata yhteen. Jo tässä vaiheessa mieleeni tulivat sellaiset tietyt kirpeät persikkakarkit, joita oli tarjolla myös Bonbonin ristiäisissä. Niinpä nimesin loimen persikkakarkiksi. Lopuksi loimi solmittiin loimiletiksi,

Loimiletti, kaavinpirta, tukille vedetty loimi ja niisintä aloitettu. 

Kolmannella kerralla päästiin jo kangaspuihin käsiksiksi: loimi vedettiin tukille ja langat pisteltiin käärinpirtaan. Tältä kerralta jäi varsin hatarat mielikuvat, etenkin loimen vetämisestä tukille eli siitä, miten loimi kierretään kangaspuihin kiiinni. Minun olisi ehkä pitänyt pyytää enemmän saada tehdä itse, sillä kaikki mitä ohjaaja näytti tekemällä jäi paljon huonommin mieleen kuin kaikki, minkä teki itse. Jotenkin sitä vaan ensikertalaisena katsoi vaan suu ammollaan, eikä hoksannut sanoa, että minä haluan kokeilla itse. 

Ylimmässä kuvassa olin jo niisimisen loppusuoralla. Keskimmäisessä loimi on pistelty pirtaan ja viimeisessä tehty melkein kaikki aloitussolmut. 

Seuraavaksi alkoikin se kauhulla odottamani osio: niisiminen. Minulla oli hatara käsitys siitä, mitä niisiminen on ja tiesin, että minun on pujotettava kaikki loimen 640 lankaa yksitellen niin sanottujen niisien läpi. Huh! Muut kurssilaiset säälivät minua. Aluksi homma oli hidasta ja tahmeaa, mutta nopeutui vähitellen. Ja niin vaan sain kaikki langat niisittyä ihan hyvässä ajassa. Mutta kyllä se kärsivällisyyttä vaati ja etenkin niisimisessä tuli syvä kunnioitus kaikkia työkseen kutovia kohtaan. Oikeaa puurtamista! Käsinkudottujen kantoliinojen hinnat ymmärtää paljon paremmin, kun on itse kutonut sellaisen. Eikä siinä silti varmaankaan kovin hyvälle tuntipalkalle pääse.

Polkusimet, puolattuja lankoja ja sukkula. Esitän filosofisen kysymyksen: mitä käytettiin tuollaisena tukkikankaana ennen ensimmäisiä kangaspuita?

Niisimisen jälkeen langat pisteltiin vielä pirtaan. Yksi tämän prosessin anti oli näiden ikivanhojen sanojen oppiminen ja moni sanonta sai aivan uuden merkityksen. Sopia pirtaan, hyvä vire jne. ja luha tarkoittaa muutakin kuin lusikkahaarukkaa. Sitten tehtiinkin alkusolmut ja kiinnitettiin polkuset. Minusta se oli ihan hauskaa hommaa, vaikka joidenkin mielestä polkusien kiinnityksen logiikka oli vaikea tajuta.

Erivärisiä osioita fiilispohjalta. Oli hauska vaihdella väriä ihan vaan sen mukaan, miltä tuntui. Tai sen mukaan, mitä oli vlamiina puolattuna.

Tässä vaiheessa minun oli tarkoitus päästä jo kutomaan, mutta pirtaan pistellessä tai niisiessä olin tehnyt muutamia virheitä, joita ohjaaja sitten joutui korjailemaan. Plääh! No, puolasin sitten kudelankaa ja pääsin seuraavana päivänä aloittamaan. Minun kantoliinaani tuli helpoin mahdollinen sidos eli pebble- eli raesidos, jota kudottiin 12341234 eli järjestyksessä polkusimia painaen. Aluksi kutominen oli hidasta, mutta nopeutui loppua kohden. Ja sitten kun se alkoi oikein sujua, niin sitten loppu jo häämöttikin! Pieniä virheitä sattui matkan varrella, mutta minusta kutominen oli kuitenkin oikein mukavaa ja itselleni sopivaa hommaa. Siinä pääsi samanlaiseen flow-tilaan kuin uidessa tai hiihtäessä ja kaikki vauva-arjen harmit unohtuivat hetkessä.

Ja valmiina kotona! Näissä kuvissa vielä pesemättä ja päärmäämättä. Edelleen viimeistely on hieman kesken, sillä odotan että pääsen äidin ompelukoneen ääreen. 

Niinpä siis sain kuin sainkin kantoliinani, noin kolmemetrisen "lyhärin" eli lyhyen liinan, kudottua kurssiajan puitteissa. Ilman isovanhempien apua se ei olisi onnistunut, sillä kurssiaikataulut osuivat huonosti miehen töiden ja harjoitusten kanssa. Bonbon pääsi samalla tutustumaan lähemmin isovanhempiin ja taisivat tulla kurssin aikana aika tutuiksi. Oli myös aika ihana saada aina kunnolla "omaa aikaa", etenkin kun päivisin Bonsku ei hirveästi päiväunia vetele.

Kantokuva, jossa näkyvät hyvin kaikki liinan värit. Sidonta on sanahirviö Wiggleproof Half Jordan's backcarry. Eli tuttavallisemmin puolijooseppi suoristelijoille. 

Pariin otteeseen olen liinaa jo testannutkin ja hyvin tuntuu toimivan. Liina on tosiaan noin kolme metrinen eli lyhyt liina, kantoliinamitoin reilu 2 eli niin kutsuttu lyhäri. Se on juuri sopivan mittainen otettavaksi mukaan vaikka kaulaliinana. Lyhärisidonnat ovat vielä harjoitusasteella, sillä yleensä tykkään käyttää pitkiä liinoja, mutta tällä on ehdottomasti paikkansa pinossa. Tuskin tästä koskaan luovun, ihan jo siksikin, että muutamat virheet tekevät liinasta epätäydellisen. Minua virheet eivät kuitenkaan suuremmin harmita.

Oli se urakka, mutta nautinnollinen sellainen! Koska pääsee kutomaan lisää...