Kuinka pilata bébé

Kuvat puhukoot kasvatustyylistäni enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvasarjassa Bonbon on mielipuuhissaan.

Sain ystävältäni raskausaikana lahjaksi Pamela Druckermanin kirjan Kuinka kasvattaa bébé. En ollut hirveästi siihen saakka miettinyt tulevia kasvatuskäytäntöjäni, eikä minulla ollut vahvoja ajatuksia siitä, että minun lapseni sitten sitä tai tätä tai minä olen ainakin tietynlainen äiti. Jotenkin vanhemmuus tuntui vielä niin kaukaiselta ja käsittämättömältä. Sitähän se olikin ja paljon on edelleen, sillä onhan isomman lapsen kasvattaminen aika erilaista puuhaa kuin vauvan hoitaminen. Kirja oli mielestäni oikein mielenkiintoista luettavaa ja siinä oli minusta monia ihan järkeviä ajatuksia.

Suomalaiseen designiin tutustuminen on aloitettu jo varhain. Kuvassa Sarpanevan padan kahva ja uusi pärekoppa. 

Yksi asia, jota vanhemmuuudessa jännitin oli se jatkuva stressi ja hysteerisyys, jonka ajattelin kuuluvan jatkuvana ja jokahetkisenä painona. (Tavallaan onkin näin, mutta ei sitten kuitenkaan onneksi niin pahasti kuin kuvittelin.)  Ranskalaisten tapa suhtautua vanhemmuuteen tuntui ihanan rennolta. Lisäksi tuntui järkevältä opettaa vauva "tekemään yönsä" ja nukahtamaan itsekseen. Omaan huoneeseen emme kyllä halunneet vauvaa laittaa, sillä se tuntui vieraalta. Mutta ajatus siitä, että voi odottaa hetken vauvan parkaistua yöllä ennen kuin menee rauhoittelemaan, tuntui puolestaan järkevältä. En tokikaan allekirjoittantu kaikkia kirjan ajatuksia ja osa taas on vielä koettelematta, sillä esimerkiksi käytöstapojen opettaminen nyt vauvan kohdalla ovat vielä vähän hankala panna täytäntöön tai ainakana opetus ei vielä suuremmin näy, vaikka pohjatyön olisikin jo aloittanut.

Pohjatyö aloitettu! Imuri kourassa jo 8,5 kk iässä. Meidän perheessä imurointi on miesten homma. 

No, kun Bonbon sitten syntyi, niin kirjasta saamani ajatukset menivät erittäin nopeasti romukoppaan. Bonbon teki alusta asti hyvin selväksi, että hän kaipaa paljon syliä, läheisyyttä, ihoa ja lämpöä, myös öisin. Hän myös ilmoitti, että nyt on nälkä tai muu hätä, eikä nyt mitään le pausea odotella edes yöaikaan. Älkää käsittäkö väärin, Bonbon oli etenkin aluksi varsin helppo vauva - kun vaan sai olla lähellä. Bonbon ei halunnut nukkua puolen metrtin päässä minusta "omassa sängyssään" ja miksi olisikaan halunnut, kun ensin oli viettänyt monta kuukautta mahassa ja sitten ensimmäiset päivänsä paitani sisällä. Aluksi Bonbon nukahti vielä vähän milloin minnekin, mutta taisi hän parhaiten nukkua sylissä. Vähän myöhemmin rinnalle nukahtaminen oli kaikkein tehokkainta.

Keittiöstä löytyy kaikkea ihanaa.

Hyppäsin tähän vauvantahtisuuteen mukaan melko nopeasti, vaikka jokin osa minusta pyristeli vielä vastaan. Etenkin rinnalle nukuttamisesta podin huonoa omaatuntoa ja mietin, että nyt pilaan vauvani kyvyn nukahtaa itsekseen. Neuvolassa kehotettiin opettamaan vauva nukahtamaan itsekseen jo varhaisessa vaiheessa. Nyt ihmettelen, että miksi ihmeesä edes mietin moisia! Mutta kai sitä erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla on vielä sen verran epävarma, ettei uskalla luottaa vaistoonsa. Koen, että olen tähän asti päässyt monessa asiassa helpoimmalla kuuntelemalla vauvaa ja vastaamalla nopeasti viesteihin, auttamalla nukahtamaan erinäisin keinoin ja antamalla yöllä maitoa. Kantamalla liinassa, kun vaunulakko alkoi ja pitämällä sylissä. Tietysti on hetkiä, jolloin vauvan on pakko odottaa, etenkin jos on jo useampia lapsia, mutta aina kun mahdollista. Ehkä Bonbon ei vielä opi nukahtamaan itsekseen, mutta eiköhän opi sitten, kun aika on kypsä.

Järjestelyhommia. 

En toki tarkoita, että kaikkien tulisi toimia samalla tavoin kuin itse olen toiminut. Kirjoitan tämän ehkä vain rohkaistakseni toimimaan kuten itselle ja vauvalle tuntuu parhaalta, vaikka neuvola tai muu taho neuvoisi muuta. Ja vanhempien jaksaminen on tietysti myös tärkeä ottaa huomioon, jos jossain asiassa vauvantahtisuus ei tuokaan helpotusta vaan väsymystä. Vauvat ovat erilaisia ja joku voi nukkua paremmin omassa rauhassaan kuin vanhempien vieressä. Toinen oppii vuorokausirytmin nopeammin kuin toinen. En tarkoita myöskään, etteikö vauvaa saisi opettaa vaikkapa juuri vuorokausirytmiin tai vaikka sitten nukahtamaan itsekseen, jos se vain tuntuu itsestä luontevalta. Mutta miksi ihmeessä niin moni puhuu vähän häpeillen siitä, että on ottanut vauvan yöllä viereensä tai nukuttanut rinnalle. Ihan turhaan! 

On ihana vetää pyyhkeet yksitellen lattialle. Tänään tosin hankin tylsät uudet kopat, joista pyyhkeiden kaivaminen on astetta työläämpää. 

Palatakseni kirjaan, siinä puhuttiin myös paljon siitä, että rankalaiset kasvattavat lapsiaan itsevarmasti ja stressaamatta, koska heillä on vahva perinne tietynlaisesta kasvatustyylistä. He eivät pode  syyllisyyttä valinnoistaan, sillä on ikään kuin itsestään selvää, että heidän keinonsa toimivat. (Tuskin oikeasti ihan kaikki ranskalaiset kuitenkaan kasvattavat lapsiaan ihan samalla muotilla, mutta näin kirja antaa ymmärtää). Ehkä avainsana onkin se, että pitäisi vaan kasvattaa ja hoitaa lastaan itsevarmasti valitsemallaan tavalla ja häpeilemättä kertoa, että tämä on toiminut meillä, vaikka jokin muu taho kehottaisikin muuta. Ja toki muuttaa tapojaan, jos jokin toinen tapa alkaakin tuntua sopivalta. Ranskalainen tyyli hoitaa vauvaa ei ole ainoa tapa toimia "stressittömästi". Tai niin stressittömästi, kun lapsia nyt ylipäätään pystyy kasvattamaan...

Ja kun esteet on raivattu tieltä, päästään pääasiaan: sähköjohtoihin. Tässä vaiheessa äiti kyllä pistää pelin tylsästi poikki. 

Oletko tutustunut Pamela Druckermanin kirjaan? Mitä ajatuksia "ranskalainen kasvatustyyli" sinussa herättää?