It never rains but it pours

Vaikka ulkona ropiseekin, en viittaa otsikolla säätilaan. Otsikon sanonta on minusta erittäin osuva tilanteissa, joissa tuntuu että kun jotain menee pieleen, kaikki menee pieleen. Varmasti jokaisella on välillä tällaisia päiviä tai kausia, meillä nyt viimeisen viikon ajan. Onneksi asiat voisivat olla huonomminkin, mutta juuri sillä hetkellä tuntui siltä, että ihan kaikki menee  mönkään. Toisaalta, kun riittävän moni asia menee pieleen, niin alkaa jo vähän naurattaa. Viimeistään kun tämä koko soppa on ohi, osaan varmasti nauraa tälle kaikelle. Ja jotta osaisin jo nyt, kirjoitan aiheesta postauksen.

Pirteä sairastaja on edelleen jaksanut hyvin tyhjentää kaappeja ja hyllyjä. Kukaan ei ilmeisesit kertonut Bonskulle, että ainoastaan matkalaukut piti tyhjentää. 

Viime viikon alku sujui oikein mukavissa merkeissä Tallinnan lomalla yhdessä appivanhempien kanssa. Bonskun maha meni vähän sekaisin, mutta ensin ajattelin sen johtuvan erilaisesta bakteerikannasta. Ei johtunut. Mieskin sairastui. Minä sinnittelin terveenä. Kunnes poistuin laivalta horkassa, kalpeana ja huonovointisena kuten kunnon Tallinanristelijä ikään. Myös mummu sairastui laivamatkan aikana. Minä kävin pariin otteeseen tiputuksessa (varotoimenpiteenä verensokerien takia, ei mitään oikeaa suurta draamaa). Sunnuntain me vanhemmat makasimme peiton alla ja yritimme kuulostella, ettei Bonsku tee tuhojaan. Hän kun oli ripulista huolimatta (onneksi) pirteä kuin peipponen.

Eihän tämä viikko olisi niin erityisen raskas ollut, mutta miehelle sattui vielä todella kiireinen viikko. Olin siis käytännössä Bonskun kanssa kahdestaan hyvin paljon, mikä toipilaana oli vähän haastavaa. Lastenhoitoapua ei oikein uskaltanut pyytää tartuntavaaran vuoksi ja lisäksi toiset isovanhemmat olivat itse saman mahataudin kourissa. Ja muuten se Bonskun hoitokin olisi mennyt siinä missä muutenkin, mutta hänpä päätti, ettei kipeänä kannata nukkua mitään päiväunia! Aina kun hän hetkeksi nukahti. hän havahtui hereille. Ja vauhtiahan riitti. Bonskun tauti oli oireltaan lievin mutta pitkäkestoisin.

Pyykkiä riittää vaan...

Pienenä sivujuonteena jäin ennen matkaa odottamaan UPS:n pakettia ennen matkaa. Ajattelin, että saisin jonkun tiedon sähköpostiini paketista matkan aikana, jolloin voisin vaikuttaa sen saapumiseen. Ilmoituksen sijaan löysin maanantaina postilaatikosta lapun, että pakettini lähtee takaisin Puolaan - seuraavana päivänä! Soitin paniikissa asiakaspalveluun ja sain kuljetuksen muutettua onneksi helposti. Seuraavana päivänä ovikello soi. Nappasin Bonbonin kainaloon ja menin ovelle. Siellä ei ollut ketään! Minulla on ollut aiempia huonoja kokemuksia UPS:n kanssa, enkä pidä siitä että joudun odottamaan kolmen tunnin aikahaarukan verran pakettia, joten lähdin suutuksissani sipsuttamaan pihan poikki sukkasillani lähetin perään. Mahdoin olla näky, kun huusin vauva kainalossa "UUPEEÄÄS! UPS! MULLE OLI PAKETTI! MISSÄ LÄHETYKSENI ON!" Sain lähetin kiinni portilla. "Laitoin sen postilaatikkoon." Hölmistyin niin paljon että vain kiitin ja palasin sisälle. Onneksi paketin sisältö oli mieluisa.

Viikon piristys: Lenny Lambin onbuhimo  eli kantoreppu ilman vyötärövyötä. 

Jossain vaiheessa toivuin sen verran, että aloin purkaa reissu- ja mahatautipyykkejä. Kaksi koneellista pyykkejä pyöri moitteettomasti. Kolmannen kohdalla pyykit olivat omituisen kuumia, kun avasin koneen. Ajattelin ohjelman olevan kesken ja pistin luukun kiinni. Vaan eipä kone enää jatkanutkaan pyörimistä. Eikä auennut. Yritin kaikin keinoin avata luukkua, mutta siellä ne pyykit olivat litimärkinä lukkojen takana. Manuaalisen avaussysteemin vetohärpäke oli työntynyt jonnekin koneen uumeniin, eli sekään ei auttanut. Soitin huoltoon. Seuraava mahdollinen huoltoaika viikkojen päässä. Soitin toiselle ja purskahdin itkuun, kun harmitti niin. Säälistä lupasi tulla avaamaan koneen - loppuviikosta. Jäin suremaan homehtuvia pyykkejä, mutta otin ajan kiitollisena vastaan. 

Palautuneita puhtaita pyykkivuoria. 

Lopulta kun Bonbon ei vielä keskiviikkonakaan nukahtanut päiväunille, edellisen päivän pyykit viruivat edelleen koneessa,  muu likapyykkivuori kasvoi kasvamistaan ja oma olokin oli vielä varsin hutera, soitin itkuisena miehelle töihin. Hän hoiti lopulta paikalle apujoukoiksi vanhempani (mistä olen kiitollinen, kaikille ei tällainen luksus ole mahdollista). Onneksi tartunavaaran suhteen oltiin jo melko turvallisilla vesillä. He viihdyttivät Bonskua ja veivät pyykit mennessään. Isäni auttoi pesukoneen kanssa ja sain kuin sainkin luukun aukeamaan kun kaivoin otsalampun ja koukun avulla manuaalisen avausvivun koneen syövereistä esiin. Sain vähän levättyä.

Salaiset aseet. Mannerheimin muistelmiin oli hyvä tukea pesukonetta ja kaapin lapsilukon koukulla kaivoin vivun esiin. 

Loppuviikosta kaikki on näyttänyt taas valoisammalta. Pientä takapakkia on ollut tervehtymisessä, mutta torstaina uskalsimme jo lähteä kuuntelemaan musiikkia ja haukkaamaan happea taiteiden yöhön. Nyt alkaa tuntua siltä, että tästä viikosta selvitään. Ja vähän voi jo nauraakin.