Joulu, kiiruhda hitaasti

Adventtikynttilä-perinne on tärkeä. Tänä vuonna vaan ei ensihätään löytynyt iskemättömiä kynttilöitä...

Minulla joulunodotus alkaa yleensä marraskuun lopulla, kun Maata näkyvissä -festareihin liittyvät talkoohommat on taputeltu ja jätetty taas vuodeksi odottamaan. Tänäkin vuonna olen jo päässyt vähän joulunodotustunnelmaan, mutta hieman ristiriitaisin tuntein. Odotan joulua ja sitä ihanaa tunnelmaa, kuten kaikkina muinakin vuosina. Toisaalta en kuitenkaan haluaisi, että tämä kuukausi kuluisi ollenkaan, sillä tämä on toistaiseksi viimeinen kotiäitikuukauteni ennen kuin minä ja mies vaihdamme kotivuoroa (tästä kirjoittelen varmaankin lisää hieman myöhemmin). Muutenkin kyllä tykkään nimenomaan siitä joulun valmistelu ja odotusajasta, mutta tänä vuonna se saisi kulua erityisen hitaasti. Onneksi syksy on tuntunutkin pitkältä, mikä on tänä vuonna minun kohdallani hyvä asia.  

Tutu paimenet ja lampaat ovat seimen lähistöllä. Itämaan tietäjät valetavat tällä hetkellä makuuhuoneessa ja siirtyvät adventti adventilta kohti tallia. 

Joulu saapuu arjen keskelle, kirjaimellisesti. Kynttilöitä ei hirveästi uskalla polttaa Bonskun vuoksi, mutta kauniita ne ovat näinkin. 

Yritän näistä ristiriitaisista tunteista huolimatta keskittyä kaikkiin ihaniin jouluasioihin. Kotia olen koristellut maltillisesti, mutta rakkaudella. Jotenkin koristeita kaipaa vähän vähemmän, kun koti on muuten kuorrutettu legopalikoilla, sukilla ja erinäisillä taloustarvikkeilla. Nyt ne muutamat, rakkaat koristeet pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä on vain muutamia. 

Kaunis, pieni italialainen seimiasetelma pääsee aina jo 1.adventtina esiin. 

Joulukalentereita meillä on tänä vuonna kaksi: perinteinen partiolaisten kalenteri sekä kaunis talokalenteri. Minusta on ihanaa, että partiolaisten kalenteria on saanut availla jo vähän aikaa ja Bonbonkin pääsi heti kalenterin ideasta jyvälle. Tai no, tuskin hän tietää mitä varten luukkuja avataan, mutta joka päivä on päästävä avaamaan luukku vähintään kerran. Pienenä haaveilin aina sellaisesta itsetehdystä pussi- tai laatikkokalenterista, josta tulisi jokin pieni esine tai herkku. Toteutan sellaisen varmaan vielä jonain vuonna, mutta nyt en vielä ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. 

Joulukalenterit valmiina!

Söpöt pikkutontut pitää aina laittaa esille, usein juuri tämän valopuun juurelle pussailemaan.

Kuistin ja rapunpielen koristelut olen laittanut myös joulukuntoon. Kuistille ostin kauan himoitsemani kultatuijan, joka oikeastaan on huonekasvi, mutta riskillä pidän sitä kuistilla ainakin leudommilla säillä. Se on niin täydellinen vihreä! Sen kaveriksi ostin myös pari perinteisen tumman vihreää sypressiä ja koristelin kaikki kimmeltävillä valoilla. Fru Collianderin makaronilaatikko toimii loistavasti kukka-astiana. 

Tämä asetelma ilahduttaa aina, kun palaa kotiin jostain. 

Rapunpielessä loistaa myös valosarja, jonka tällä kertaa sujautin marjasalalien sekaan. Marjasalali on pitkäaikainen suosikkitalvikasvini, joka piristää punaisuudellaan niin mustina kuin valkoisinakin päivinä. Lyhtyä on poltettu tänä vuonna joka päivä, kiitos Clas Ohlsonin led-lyhdyn, jossa on hämärätunnistin. Muuten olisi kyllä lyhty jäänyt polttamatta. Nyt tosin paristot vetelevät jo viimeisiään, mutta aika monta viikkoa ne kestivätkin. 

Mustaa maata vasten valot loistavat entistäkin kirkkaammin, mutta lumi olisi silti tervetullutta. 

Kaikkein haustinta tässä joulussa on varmasti se, että Bonbon on vähän jo juonessa mukana. Viime jouluna hän vasta pötkötteli ja päristeli, mutta nyt hänet on voinut jo valjastaa korttiapulaiseksi ja tänään leivoimme perhekerhossa ensimmäisen kerran pipareita. Bonsku tosin lähinnä maisteli taikinaa ja halusi siirrellä taikinaa lastalla. Päätin, että valitsemme myös "yhdessä" samanikäiselle pojalle lahjan joulupuukeräykseen. Kaikkea hauskaa jouluhommaa on vielä edessä, aatosta puhumattakaan. Niin paljon hauskaa uutta koettavaa!

Oi joulu, tule tänä vuonna oikein hitaasti!