perjantai 27. lokakuuta 2017

Karkkiarki 16/52: Sairastuvalla

Karkkiarkikuvat ovat jälleen jääneet arjen jalkoihin - tämä on viimeinen kerta kun yritän tehdä yhtään mitään näin pitkää juttusarjaa! Muut aiheet jyräävät väkisin ohi, jos on jotain kiinnostavampaa. No, ehkä hoidan tämän kunnialla loppuun koostamalla loput arkikuvat vaikka muutamaan postaukseen. Nyt ollaan kuitenkin lapsiperhearjen ytimessä, kun meillä on pystyssä kunnon sairastupa. 




Arkikuvassa esillä lähes kaikki viime viikkoina ja päivinä käyttämämme lääkkeet. Näiden lisäksi on hyödynnetty luonnollisia keinoja, kuten valkosipulia korvassa (vähintään lumevaikutuksena), hunajaa (joka todistetusti vaikuttaa yskään) ja lämpimiä juomia. Lisäksi on hyödynnetty suuresit Netflixiä, Yle Areenaa sekä Youtubea sekä taaperon että vanhemman viihdykkeenä. 


Onneksi me olemme selvinneet sairasteluiden osalta suhteellisen helpolla, sillä en edes muista, koska Bonsku olisi ollut viimeksi näin kipeä. Jotain pientä nuhaa ei lasketa. Nyt kuitenkin ollaan jo toisella kierroksella. Me aikuisetkin olemme saaneet osamme ja olemme väitelleet, kumpi on pahempi, kurkkukipu vai yskä. Minusta yskä, mutta ei tämä kurkkukipukaan kivaa ole, kun joka nielaisulla sattuu vietävästi. 

Onneksi tästäkin selvitään ja ehkä, EHKÄ, ehdin tässä sairastellessa kirjoitella vaikka pari postausta varastoon. 

8 kommenttia:

  1. Voi sairastupalaisparkoja!!! Pappa ja minä olemme toistaiseksi terveitä, vaikka kipeää kurkkua on tosi paljon liikkeellä.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonskun sairastuminen oli näköjään vasta alkusoittoa, kuten tiedättekin! Mutta oli kyllä kova tauti.

      Poista
  2. Auts, paranemista sinne roppakaupalla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enterorokoksihan se paljastui ja nyt on jyllännyt 2/3 perheestä.

      Poista
  3. Voi teitä, tsemppiä sinne potemiseen, ja voikaa pikimmiten paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että pian. Minä olen nyt toipilaana ja miestä kuulemma alkanut töissä viluttaa...

      Poista
  4. Toivottavasti teillä ollaan jo terveitä! Kamalaa tämä tautiaika. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonsku on jo onneksi terve, mutta seuraavana minä sain sen - enterorokon. Ei onneksi kaikkein pahin nettipalstojen kauhukuva, mutta melko ikävä tauti kuitenkin.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.