tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pääsiäistä odotellessa

Pääsiäinen on minulle tärkeä juhla. Koko hiljainen viikko on kirkkovuoden vaikuttavimpia aikoja myös luterilaisessa kirkossa, vaikka pääsiäisjuhla häviääkin loistokkuudessa ortodoksien juhlallisuuksille. Joskus olemme käyneet hiljaisen viikon jokaisena iltana hartaudessa ja etenkin kiirastorstaina on pysäyttävää, kun kirkkotekstiilit vaihdetaan mustiin pitkäperjantaita varten. Pitkäperjantai taas pysäyttää hiljaisuudellaan. Pääsiäisyön messu on myös varmasti vaikuttava kokemus, jos ei satu nukahtamaan kesken kaiken, kuten minä joskus vuosia sitten. Onneksi myös pääsiäispäivän messussa riemu on upea kokea vuodesta toiseen. 

Tämä kimppu ei valitettavasti enää kestänyt pääsiäiseen, sillä sen sain jo viime viikolla. Nyt tosin kimppu on uudistettu ja tulpaanit vaihdettu keltaisiin, sillä mustikanvarvut olivat vielä kunnossa. 

Ehkä minuun tekevät erityisen vaikutuksen värien vaihtuminen kirkkotekstiileissä eli se, miten visuaalisuus tukee sanomaa. Pääsiäinen on myös vähän pinnallisemmin ajateltuna visuaalisesti ihana juhla. Nautin myös kotiin laitettavista pupuista, tipuista ja munista sekä niiden väreistä. Pääsiäinen on ehkä vuoden karkkisvärisin juhla! Tai no, ehkä myös vappu, mutta se taas ei ole juhlana minulle niin tärkeä. Juuri ja juuri sain tehtyä lupaamani blogiarvontapalkinnot ennen pääsiäistä ja laitettua matkaan. Nyt arvonnan voittajat voivat lopettaa lukemisen tähän,  jos eivät halua nähdä vielä palkintojaan! En vaan malttanut olla postaamatta niitä jo nyt. 

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.


Paketoinnin väriloistoa. Toivottavasti ehtivät ennen pääsiäistä!

Huovutin siis palkinnoiksi "väriviiriäisen munia" (lat. coturnix colorix) pitkästä aikaa. Voi että niistä tuli ihania! Melkeinpä olisin voinut pitää ne kaikki itse, mutta onneksi sentään sain lähetettyä ne matkaan. En ole kaikkein huolellisin huovuttaja, mutta niistä tuli mielestäni kuitenkin riittävän siistejä. Pistän myös ehdottomasti korvan taakse, että huovuttaminen toimi myös Bonskun kanssa hyvin. Vedellä ja hauskanvärisillä palluroilla lotraaminen jaksoi kiinnostaa Bonskua vaikka kuinka pitkään. Munat on siis tehty siten, että ensin olen neulahuovuttanut pohjavärin ja koristeet styroxmunan pintaan ja sitten vielä hieman tasoittanut pintaa märkähuovuttamalla. 

Koko väriviiriäismunasatsi. 

Räiskyviä värejä. 

En tällä kertaa huovuttanut itselleni uusia munia, mutta vähän tekisi mieli. Ihanaa, että kohta saa kaivaa esiin vanhat väriviiriäisen munat ja muut värikkäät koristeet. Narsissejakin jo ostin kuistille, mutta ulos niitä ei vielä uskalla ehkä laittaa, kun pakkasta on yöllä vielä sen verran paljon. On aika ihanaa, että kevät on tulossa. Jos joulu sopii valoksi talven pimeyden keskelle, niin pääsiäinenkin on minusta juuri oikealla paikallaan luonnon herätessä eloon talven jäljiltä.

Vähän hempeämpiä värejä. 

Ja viimeisessä satsissa hieman maanläheisempiä värejä kirkkailla mausteilla. 

Miten sinä juhlistat pääsiäistä? Entä millaisia munia sinä toivoisit väriviiriäisen munivan?


12 kommenttia:

  1. Nuo munat ovat niin ihania, että haluaisin jokaikisen niistä!!

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joku kerta ehdin huovuttaa vielä sinullekin! Nyt valitettavasti ostamani munat loppuivat kesken.

      Poista
  2. Niiiiiin ihania nuo munat. En täysin ymmärtänyt teko-ohjetta, kun en ole koskaan huovuttanut. Voisitko tehdä väriviiriäisen munien tekemisestä oman postauksen, jossa olisi ohjeet aloittelijalle! Hyvissä ajoin ennen ensi vuoden pääsiäistä.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ohje sekä instagramissa että blogissa ole hyvä! Tosi hyvissä ajoin ennen ensi vuotta! :D

      Poista
  3. Ihana väripläjäys tämä postaus, kauniita munia! Tuo kirkkotekstiilien vaihtaminen on jännä: meillä pääsiäislauantaina vaihdetaan tummat kirkkotekstiilit valkoisiin liturgiassa. Samaan aikaan, jos en ole kirkossa, vaihdan kotona liinat ja laitan pääsiäiskoristeet esille. En taida jaksaa mennä yökirkkoon, menen sitten pääsiäismaanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan meidän seurakunnassa ei ole lauantaina päivällä mitään hartautta. Enkä itseasiassa tiedä vaidetaanko tekstiilit ennen messua vai sen aikana (yöllä siis). Meillä on onneksi messu myös sunnuntaina aamupäivällä.

      Poista
  4. Aivan ihania nuo munat! En ollut koskaan ajatellutkaan, että voisi tehdä tuollaisia pääsiäiskoristeiksi. Ehkä teemme tytön (tyttöjen) kanssa ensi vuonna. Olikos niiden ohjetta siis jossain? Värikästä pääsiäistä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin juuri ohjeen blogiin ja instagramiin! Koululaisesta olisi varmaan apua jo neulahuovutuksessa ja pikkuisesta märkähuovutuksessa.

      Poista
  5. Hurjan kauniita pääsiäismunia!

    Itsekin juuri jokin aika sitten laitoin huovutusneuloja tilaukseen. Tuon puolipitkäkarvaisen kissan tultua hamstrautuu materiaalia päivittäin omasta takaa :D Kissa on kovin viehättynyt 'palleroihin', joita olen harjaamisen jälkeen pyöritellyt irtokarvoista. Tarkoitus olisikin nyt yrittää huovuttaa niistä ihan kunnollinen pallo, jonka uskaltaisi antaa leikkeihin pidemmäksikin aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpa hauska idea! Voin kuvitella, että ne höttöiset karvapallot eivät ole ihan turvallisin leikkikalu pidemmän päälle, jos karvaa irtoaa kovasti.

      Poista
  6. Nämä ovat niin ihania, kiitos vielä! <3 Ja nyt, kun laitoit ohjeenkin, niin saatanpa tehdä näitä itsekin joskus lisää! Lapset olisivat heti ottaneet munat leikkeihinsä, mutten antanut lupaa. Minun koristeitani. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että saitte koristeet vielä pääsiäiseksi esille! Myös Bonsku mielellään ottaisi munat leikkeihinsä. Kerran nuo palkintomunat löytyivätkin hänen pienestä muumisalkustaan.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.