Kuinka kasvatat kaikkiruokaisen lapsen

Raflaava otsikko, eikö? Heti kärkeen voin todeta, ettei minulla ole kyllä oikeasti kysymykseen vastauksia, enkä usko että kellään on. Minä olen miettinyt aiheesta postausta jo pidempään, mutta syömishankaluudet olivat pitkään sen verran iso murhe, ettei niistä oikein huvittanut kirjoittaa. Nyt kun Bonskun kasvusta ei ole enää samanlaista huolta, on helpompi ottaa etäisyyttä asioihin.

Bonsku suorastaan rakastaa ruokaa - etenkin leikkiruokaa!

Syöminen on yksi niistä asioista, joista helposti tunnutaan ajattelevan, että kun lapsi syö paljon ja kaikkea, se on jotenkin vanhempien fiksun kasvatuksen ansiota. "Lapseni syö hyvin, monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti, koska olen aina tarjonnut ruokia monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti". Toki on hyvä ja tärkeä asia tarjota lapselle monenlaisia vaihtoehtoja, mutta ei ole silti välttämättä vanhemman vika, vaikka lapsi olisi niin sanotusti nirso tai pieniruokainen. En usko, että siihen kovin paljon voi vaikuttaa. Minä olen itse ollut melko valikoiva ja melko pieniruokainenkin. Olen tainnut elää pelkällä pastalla ja broileripyöryköillä jossain vaiheessa. Silti minusta on tullut nykyisin hyvin monipuolisesti syövä aikuinen. Nakkikasikkeeseen en edelleenkään koske. Syömisasiat eivät ole suoraviivaisia.

Ensimmäinen kiinteä ateria. Ruokalappu maistui paremmalta. 

Ennen Bonskua katsoin joskus kauhulla, miten vanhemmat yrittävät houkutella lapsen suuhun puoliväkisin soseita. Minulle tuli suorastaan pakokauhu ja vahva ajatus, että minä en halua syöttää lastani noin. Niinpä löysin sormiruokailun jo kauan ennen Bonskun syntymää. Ajattelin sen olevan ratkaisu mahdollisiin syömispulmiin: kun lapsi saa itse omin sormin tutkia, maistella ja syödä sen, mitä syö, niin silloin hän automaattisesti oppii hyväksi syöjäksi ja syö sen, minkä tarvitsee. Olin melko ehdoton siinä, että lusikalla syöttämistä ei tarvita. Noo, sitten Bonsku kasvoikin melko huonosti ja vaihtoehtoisia ratkaisuja piti ottaa käyttöön. Tavallaan edelleen allekirjoitan monet sormiruokailun hyödyistä. Minusta on erittäin hyvä asia, että lapsi saa myös itse tutustua ruokiin, mutta enää en ole sitä mieltä, että se on ainoa oikea tapa. Myös lusikalla syöttäminen voi olla lapsentahtista ja tarpeellista. Tosin Bonsku ei kyllä kovin mielellään suostunut syötettäväksi, mikä lisäsi haastetta kun kasvu oli niukkaa. Siinä saikin olla tarkkana, ettei sorru pakkosyöttämiseen. 

Ja mitä siitä jäi jäljelle. Muistaakseni avokadot noukin pois kesken aterian eli eivät kyllä ole mahassa asti. 

Ehkä tärkein asia, johon vanhemmat voivat jossain määrin vaikuttaa, on miten lapsi kokee ruokailutilanteet. Onko ruokailu iloinen ja nautittava hetki vai yhtä stressaantunutta taistelua? Rennon ilmapiirin ylläpitäminen ruokapöydässä, jossa on myös valikoiva ja/tai vähän syövä (ja niukasti kasvava) lapsi, ei missään nimessä ole helppoa. Tarve ravita lapsi kumpuaa jostain niin syvältä, että sitä sortuu helposti melkein mihin vain, jotta saisi ravintoa alas lapsen kurkusta. Kuitenkin, jos lapsella ei ole akuuttia hätää, ehkä minusta tärkeämpää olisi se, että ruokailusta jäisi positiivinen fiilis. Miten tämän sitten toteuttaa, on varmaankin kovin yksilöllistä. Meillä ahkera ulkonasyöminen oli yksi ratkaisu, sillä ravintolassa Bonsku selvästi on aina syönyt paremmin ja nauttinut olostaan. Myös se, että usein on tarjolla uuden ja oudon lisäksi sitä, mikä varmasti menee, on yksi ratkaisu. Jos se, että outo ruoka saa olla lautasella, on hyvä asia. Ehkä silloin myös se, että lapsi heittelee lattialle ne monipuoliset ja ennakkoluulottomasti valitut ruoka-aineet, alkaa kantaa hedelmää myöhemmin. Ehkä. Enkä tarkoita lattialle maatuvia ruokia ja niistä kasvavia kasvimaita, vaan sitä että lapsi tutustuu niihin outoihin ruokiin edes heittelemällä. 

Ruokaan voi tutustua myös silmillään. Bonsku harjoittelee ruokakuvien ottamista. Pojasta polvi todennäköisesti paranee. 

Bonsku syö nykyisin melko hyvin, mutta toisaalta ikäänkin kuuluvaa valikoivuutta on tullut enemmän. Ennen hän söi mielellään esimerkiksi parsaa, mutta nyt hän tuskin nuolaisee sitä. Yritän suhtautua tähänkin rauhallisesti, vaikka vähän harmittaa. Ei auttanut, vaikka tarjosin parsaa jo alle 1-vuotiaana. Mutta ehkä se taas jossain vaiheessa menee. Nyt haasteena on ollut myös se, ettei Bonsku malta istua ruokapöydässä, vaan leikit kutsuvat heti kun pahin nälkä on saatu taltutettua. On pitänyt enemmän harjoitella ihan oikeita pöytätapoja ja pöydästä poistumista. Silti pidän edellen tärkenä sitä, ettei ruokailusta tule peliä ja taistelua. Edelleenkään ei ihan helppoa. 

Niin herkulliset parsat - mutta eihän mitään vihreää voi syödä, kurkkua ja pestoa lukuunottamatta. 

Ammatillisessa mielessä pohdin paljon suun sensoriikan ja motoriikan vaikutusta ns. nirsouteen ja huonoon syömiseen, mutta ne pohdinnat jätän nyt tietoisesti pois. Tämä postaus ei ehkä ollut kovin jäsennelty ja perusteellinen. Ennemminkin vertaustuellinen pohdinta aiheesta ja ehkä tämä auttaa muita samoja asioita pohtineita. Ja ehkä myös toivon ihmisten ymmärtävän sen, ettei valikoiva tai niukka syöminen ole kenenkään vikaa tai toisaalta "hyvä" syöminen suoranaisesti kenenkään ansiota. 

Huhtikuu on ollut näköjään varsinainen lapsiaiheisten postausten kuukausi! Ehkä toukokuussa taas kukkia ja sisustusta?