tiistai 10. huhtikuuta 2018

Leskenlehti, aurinko - värin arvasitko jo?

"Se on keltainen, se on keltainen, se väri on keltainen!" 

Narsissit saavat rehottaa keltaisenaan kuistilla. Ihanaa väriloistoa hillittyjen (lue: kuihtuneiden) jouluruusujen jälkeen.

Otsikko ja alkukaneetti ovat Soili Perkiön hauskasta Väriarvoituksia-laulusta, jota ollaan usein soitettu Soivasta iltalaulukirjasta. Keltainen puolestaan on ehdoton lempparivärini, joka pitää pintansa vuodesta toiseen. Ja jotenkin huhtikuu on minulle keltainen kuukausi, eikä toukokuu kuten Aikakone lauloi. Ehkä se johtuu kuistin ja rapunpielen valloittavista narsisseista tai sitten ihan vaan lisääntyvästä valon määrästä. Keltainen on ehdottomasti valoisa väri, siitä ei saa kovin tummaa ja pimeää millään. Tumma sinapin keltainenkin on lämmin ja lempeä väri. 

Valitetavasti nenäni ei kestänyt leikkonarsisseja, mutta menevät ne kuistilla näin maljakossakin. 

Keltaisen huhtikuun edetessä mieleni on tehnyt mieli kuvata kaikkea keltaista ja tänään kevät illan auringossa vihdoin ehdinkin hetken kuvailla. Kuistin narisissit ovat juuri kukkeimmillaan ennen nuupahdusta, rapunpielessä vielä nupuillaan. Usein olen ostanut pelkkiä pikkuisia tete-narsisseja, mutta tänä vuonna ihastuin myös isoihin versioihin. Pulleroiset perunanarsissit jätin tänä vuonna jostain syystä ostamatta.

Narsissin keltainen ja syvän sininen ovat upea yhdistelmä. 

Huomaamattani koko Bonskun välikausilook on kertynyt keltaisista kamppeista. Kengät sentään ovat eri väriä, mutta välikausihaalari, pipo, sadetakki ja sydvesti ovat kaikki iloisen keltaisia. Etsin oikeastaan jo talveksi keltaista toppahaalaria, mutta löysin käytettynä vain välikausihaalarin. Toivottavasti se vielä mahtuu, sillä se on kokoa pienempi kuin välikausihaalari! Kurahousut ovat siinä ja siinä, ovatko ne keltaiset vai vihreät. Minä olen taipuvainen näkemään neonkeltaisen vihertävänä, mutta Bonskun kurahousuista en ole ihan varma, kumpaan kallistun. 

Kasa keltaisia välikausikamppeita. Vasemmassa nurkassa näkyvät sadehousut, jotka ovat ehkä vihreät, ehkä keltaiset. 

Keltaisen sävyt ovat vaikeita. Koska väri on niin vaalea, on sävyjä ehkä vaikeampi erottaa toisistaan kuin monen muun värin sävyeroja. Oma suosikkini on kirkas tai hieman vaalea sitruunankeltainen, mutta myös lämpimämmät keltaiset ovat kauniita. Käytän keltaista jonkin verran myös pukeutumisessa. En tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää, mitkä keltaisen sävyt minulle todellisuudessa sopivat parhaiten. Haluan käyttää lempiväriäni sävystä riippumatta! Tai no, sen tiedän, että eräs tietty hieman kylmänviileä, mutta tummahko keltaisen sävy tekee minut kalpeaksi, mutta se ei kuulukaan suosikkisävyihini. 

Amsterdamista löytämäni kolmekymppismekko on syvän lämpimän sävyinen. Kesäsäilössä oleva suosikkimekkoni taas vaalea ja viileä. 

Eipä ole ihme, että kantoliinapinostani kaksi suosikkia ovat keltaisia. Kylmän keltainen ananasliina on ollut minulla jo kohta kaksi vuotta ja halusin säästää sen ehdottomasti Mehlolle. Se on jotenkin kuvioltaan niin hauska ja väri on ihan nappi. Myös tuntuma on ihana. Toivottavasti Mehlo ei ole kova puklaamaan, sillä liina on käsinpestävä ja sisältää vauvakamelia ja silkkiä. Onneksi liina on mainio muumiosidonnassa myös taaperolla. Lämpimän keltaisen pisaraliinan taas hankin vartavasten Mehlolle, sillä olin jo pidempään haaveillut kyseisestä liinasta, mutta sitä ei tullut vastaan aiemmin. Nyt päätin tarttua tilaisuuteen ja odotan innolla, että pääsen kokeilemaan sitä pikkuruisella. Tosin käsinpestävä sekin, joten nähtäväksi jää, koska liina pääsee käyttöön oikeasti... 

Keltaiset liinat ovat Woven wingsin Here Comes the sun ja Artipoppen Pina Colada. 

Toisten puoleten sävyt ovat päinvastaiset. Molempia puolia käytän molemmista liinoista. 
Olen ennenkin esitellyt blogissa teorian, että pidän keltaisesta niin paljon siksi, että äitini söi sitrushedelmiä raskausaikana. Noooh, ehkä tämä ei päde ihan kaikkien värien kohdalla, sillä Bonskun lempivärit eivät ole vihreä ja valkoinen piimän ja kurkkuvoileivän mukaan. Mutta toisaalta punaisesta hän pitää ja minä söin loppuraskaudesta huomattavat määrät vesimelonia. Siis tosi paljon. Joten ehkä siinä sittenkin on perää. Mistäköhän väristä Mehlo pitää? En edes muista onko minulla ollut mitään varsinaisia mielitekoja. Tai no, pho-keitto eli ehkä Mehlo pitää sellaisesta vaaleanharmaanruskeansekaisesta värimaailmasta. 

Mitä sinä pidät keltaisesta? Entä onko sinulla suosikkiväriä, joka pitää pintansa vuodesta toiseen?

P.S. Tajusin, että huomenna alkavat myös Hullut päivät... Ehkä se selittää intoni keltaiseen? 

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Keltainen ja nimenomaan heleä kevään keltainen on yksi suosikkivärejäni, ja haluaisin mm. pukeutua siihen enemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on mielestäni aivan aliarvostettu väri! Moni jotenkin arkailee sitä turhaan.

      Poista
  2. Otin yhdestä ilmaistavaran korista sitruunankeltaisen trikoopaidan. Siis niin kirkasta keltaista en ole missään vaatteessa ennen nähnyt. En ole kehdannut pukea paitaa päälleeni, vaikka se onkin aika hullun herkku. Kesällä se varmaan keräisi kaikki kärpäset ja ampparit itseensä. Tykkään siis keltaisesta, mutta olen vähän varovainen pukeutumaan siihen. Keltainen Ultra Bra -sadetakki olisi kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on ihana, mutta kyllä toisaalta hankala väri. Väärä keltaisen sävy saa helposti ihon kalpenemaan. Jopa minullakin on yksi keltainen paita, jota en ole voinut pitää kun se on niin kirkas!

      Poista
  3. Tykkään keltaisesta, mutta vaatekaapissani sitä ei paljoa ole. Sisustuksessa sitä on väripilkkuina, esim. tyynyissä. Lempivärejäni ovat sininen, vadelmanpunainen ja syreeninvaaleanpunainen.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin keltaista on enemmän sisustuksessa kuin pukeutumisessa, vaikka vaatekaapistakin sitä löytyy.

      Poista
  4. Keltainen on kiva väri, tosin likaantuu niin helposti. :D Miulla on nyt kevääksi kirkkaankeltaiset sukkahousut, odotan kovasti, että ilma vähän lämpenee ja saan ne käyttöön 'ihan julkisesti' .

    Miun lempiväri on ollut viimeiset kuusi - seitsemän vuotta harmaa, aiemmin se oli punainen tai lila. Nykyään suhtaudun molempiin hiukan karsaasti, punaista voi olla jossain yksityiskohdissa ja huulipunassa jne. Mitään semmoista koko elämän kestosuosikkia ei ole ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tiedostan jo etukäteen, että Bonskun keltaiset haalarit eivät ole kauaa yksiväriset. Ne ovat olleet käytössä kaksi kertaa ja polvet ovat saaneet koristeekseen hennon hiekanvaaleat somisteet.

      Kirkkaankeltaiset sukkikset olisivat ihanat!

      Poista
  5. Ooo keltainen on niiin ihana! Miustakin huhtikuu on kyllä ihan keltainen! Hommasin uuden, keltaisen Vallilan verhonkin olohuoneeseen, oli vaan pakko saada. Ja eilen mietin, että liian vähän keltaisia koristetyynyjä :D

    Miulla oli varmaan kymmenen vuotta kestänyt punaisen kausi, kun kaikki piti olla punaista. Nykyään myös keltainen, turkoosi ja pinkki on miusta ihania! Se punainen taas ei niin paljon nappaa enää, vaikka paljon sen värisiä vaatteita miulla onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on keltaisen rinnalla ollut muita lempivärejä ja kausia. Keltainen vaan pitää pintansa siellä taustalla. Ehkä juuri siksi, että sitä ei ole koskaan ollut liiaksi asti, vaan vain ripauksena siellä täällä. Tai no, lapsuuden kodin huoneen seinät olivat keltaiset ja hetken karsastin keltaista, kun muutin omaan kotiin.

      Poista
  6. NO nyt on keltaista kerrakseen! Ihania istutuksia. :)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä keltaista, etenkin Bonskun vaatteet, jotka ehkä olet nähnyt instassa.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.