keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kevään keveys

Joka vuosi pitää ottaa muutama kuva vaahteran kukinnoista, sillä joka vuosi ne häviävät liian nopeasti. 

Oijoi, en malta olla jatkamatta keväthehkutusta! Nyt eletään niitä ohikiitäviä päiviä, jolloin vaahteroihin tulee kukinnot ja luonto puhkeaa kukkaan. Kaunista on senkin jälkeen, mutta varmaankin juuri tämä ohikiitävyys tekee siitä niin erityisen! Minusta tätä hetkeä ja etenkin niitä vaahteroiden kukintaa voisi juhlia kuin hanamia Japanissa konsanaan!


Äh, tuuli heilutteli oksia niin, etten saanut tarkkaa kuvaa. Mutta kauniita nämä ovat vähän sumeampinakin. 
Pohdimme miehen kanssa, miten tuntuu että valon ja lämmön lisääntymisestä nauttii vuosi vuodelta enemmän. Tajusiko joskus (vielä) nuorempana ollenkaan, miten pimeyden vaihtuminen valoon talven jälkeen vaikuttaakaan mieleen? Ehkä joskus opiskeluaikoina, kun aikataulut olivat vapaammat, ei asiaan kiinnittänyt niin huomiota. Nyt aamuisin ja iltapäivisin työmatkalla valon lisääntyminen näkyy konkreettisesti. Myös lapsen pukemisen helppous on konkreettinen helpotus keväällä suhteessa talveen. Tai sitten sitä ei vaan muista, että kyllä siitä valon lisääntymisestä nautti silloinkin. 

Juurihan vaihdettiin toppapuku välikausihaalariin ja nyt sai jo laittaa kevyen tuulipuvun! Bonsku tosin protestoi näitä muutoksia alkuun. Kumpparit ja välikausihaalari olisi pitänyt laittaa! 

Myönnetään, että ikäviäkin lieveilmiöitä keväässä on. En voi kuvitellakaan, millaista aikaa kevät on sellaiselle, jolla on paha siitepölyallergia! Nyt tuntuu, että minullakin on oireita koivusta, vaikka normaalisti en olekaan allerginen. Myös Bonskun neljäs nuha peräjälkeen mietityttää... Toivottavasti se nyt vaan on sattumaa eikä merkki allergiasta! 

Kaunis, vaaleanpunainen nuppu, johon en ole ennen kiinnittänyt mitään huomiota. 

Varma kevään merkki on se, että meidän pihallemme kannetaan taloyhtiön penkki. On hauskaa, miten siinä penkillä istuvien kanssa tulee rupateltua paljon enemmän kuin talvella, kun kaikki säntäävät nopeasti tervehtien ovesta sisään. Myös kukkapenkki meidän ikkunamme alla puhkesi kukkaan aivan yllättäen ja tuntuu, että tänä vuonna noita keltaisia kukkia, joiden nimeä en nyt saa päähäni, on erityisen paljon. 

Taloyhtiön kevät- ja kesäpenkki. Siihen paistaa ihanasti aurinko iltapäivisin!

Omat kukkani kaipaavat hieman päivitystä. Perjantaina täytynee hakea lisää orvokkeja ja hortensia torilta. Nyt talven hopealangat ovat orvokkien kanssa sulassa sovussa samassa ruukussa. Narsissit vetelevät viimeisiään, tetet heitin jo pois. Minkäköhänlaista värimaailmaa sitä tänä vuonna haluaisi? Orvokkeja otin jälleen kaikenvärisiä. Ja ai niin, minullahan on synttärilahjakortti Viherlassilaan! Pitää varmaankin pistää se sileäksi! Toivotaan vaan, että Mehlon syntymän myötä muistan kastella näitä kukkia...

Orvokkien syvää väriloistoa. Ne kaipaavat rinnalleen jotain raikasta ja kevyttä. 

 Yksi paras juttu tässä lähes jokakeväisessä lämpöaallossa on, että kaltaiseni vilukissa pärjää vähemmillä vaatteilla! Ei siitä ole niin kovin kauaa, kun vedin villasukkikset ja silkkivillapaidan housujen ja pitkähihaisen alle. Nyt piti jo vaihtaa hihattomaan maksimekkoon! Aionkin nyt loppuraskaudessa hyödyntää näitä maksimekkoja ja ehkä tilata mumilta vielä yhden lisää. Niissä maha on hauska pallo ja ne on helppo vetäistä päälle. Toivotaan, että lämpö kestää kesälläkin, eikä tarvitse joka päivä elää sitä viimeistä kesäpäivää, kuten Lidlin sloganissa. 

Rantapallo - check. 
 Millaiset kevätfiilikset sinulla on?

6 kommenttia:

  1. Minullekin kevään lämpö tuli tänä vuonna jotenkin yllätyksenä niinkuin liukkaat joka syksy autoilijoille. En ole osannut vähentää vaatetta tarpeeksi vaan laitan aina liikaa päälle. Vaahtera on minunkin lempipuuni keväällä, koska sen vihreys on äärettömän herkullista katsottavaa. Leninkitilaus otettu vastaan, mutta kangas pitäisi vielä löytää.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä kevät nyt yllättikin, kun oli pitkään niin kylmä! Välikausivaatteet olivat käytössä peräti kaksi viikkoa. Ehkä sitten taas juhannuksena!

      Poista
  2. Oi, joko siellä kirsikat kukkii!? Tänä keväänä täytyisi ehtiä ja muistaa istuttaa pihaan kirsikkapuita koristeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikankuka ovat niin kauniita! Olisipa ihana, jos pihalla kasvaisi kirsikkapuita.

      Poista
  3. Niin, tämä on niin kaunista aikaa, ettei tiedä enää miten päin olisi. :D Keltaiset mysteerikukat taitavat olla jalokiurunkannuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Kiitos, minä muistin, että joku kannu tai kannus ja joku lintu nimessä on, mutta en millään saanut koko nimeä päähäni!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.