sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kulttuurikersat Helsingissä

Bonsku ja Tintti aistimassa taidetta ja kulttuuria. 

Eräänä päivänä aloin pohtia, että kyllä Bonskun vauva-aikana menin paljon enemmän hänen kanssaan erilaisille reissuille esimerkiksi Helsinkiin ja kaikki meni aina hyvin. Nyt olen jotenkin arkaillut lähtemistä. Niinpä siltä istumalta päätin alkaa suunnitella reissua Helsinkiin molempien poikien kanssa. Halusin käydä Kiasmassa ja lisäksi onnistuin sopimaan treffit erään ystäväni kanssa. Nyt pääsisi Tintinkin oikein kunnolla kulttuurivauvailemaan! Vaikka en tiedä olinko oikeasti Bonskun vauva-aikana nyt niin usein missään, mutta ainakin nyt tuli lähdettyä kahden lapsen kanssa reissuun. 

Valitettavasti Bonsku ei suostunut kuvassa näyttämään "museokäsiä", mikä siis tarkoittaa sitä, että kädet pistetään selän taakse yhteen. 

Bonsku piirtämässä "elävää mallia" kuin kokenut taiteilija. 

Onneksi sekä Bonsku että Tintti ovat molemmat erittäin hyviä reissaajia. Bonsku jaksoi tsempata hienosti koko päivän ja vältyttiin kaikilta draamakohtauksilta, joihin hänellä nykyään on taipumusta. Tintti on yleensä niin sanotusti helppo vauva, mutta iltaa kohden saattaa muuttua itkuiseksi, jos päivä on ollut liian kuormittava tai rutiineja rikottu liikaa. Ilmeisesti päivä oli kuitenkin niin hauska, että tällä kertaa moisesta ei ollut merkkejä. Reissaaminen sujui siis mallikkaasti, jos ei laske sitä että junalle piti hieman juosta, että varmasti ehdittiin. Onneksi kyse ei ollut hengenhädästä. 

Näistä piti yrittää päätellä, mitkä purkit ovat yhteydessä toisiinsa ja yrittää vielä selittää 3-vuotiaalle, minkä purkin vierellä kuunnella tai puhua. Ja saada hänet pysymään paikoillaan. Mutta hauskaa oli!

Bonskun vaatteiissa ei ollut korjattavaa, kiitos mumin, mutta hän valitsi paitaansa hienon rusetin. 

Rautatieasemalta suuntasimme suoraan Kiasmaan. Minua kiinnosti nähdä etenkin Shoplifterin Nervescapes- näyttely, josta olin nähnyt paljon kuvia etukäteen. Museokorttia en tällä kertaa päässyt hyödyntämään, sillä museoon sattui olemaan ilmainen sisäänpääsy. Onneksi tungosta ei kuitenkaan aamupäivällä ollut. Ensin katsastimme osallistavan Astu lavalle -näyttelyn. Se oli lapsen kanssa todella hauska elämys, vaikka kaksi teoksista jäikin kokematta sen vuoksi, että ne olivat liian jännittäviä. Bonsku innostui "elävän mallin" piirtämisestä ja aika hienon kuvan taiteilikin. Toisessa näyttelyn teoksessa meni ristiin rastiin säilykepurkki "puhelimia" ja piti yrittää etsiä löytääkö oikealle puhelimelle parin, jotta kuulee toisen äänen. Ei saatu kuulumaan ääniä puhelimien välityksellä, mutta hauskaa oli! Ehkä hauskin teos oli The Mending project, jossa sai joko korjauttaa tai koristella oman vaatteensa. Työntekijä ompeli ja jutusteli samalla museovieraan kanssa. Seiniä koristivat värikkään saumurirullat. Myös Shoplifter-taitelijanimellä toimivan islantilaistaiteilijan "karvanäyttely" oli vaikuttava ja etenkin Tintti ihastui värikkäisiin tekohiusinstallaatioihin. Teosta sai silittää "kuin ujoa vanhaa mammuttia" ja iloita väreistä. Juuri sopivaa taidetta koko perheelle! Kiersimme myös Iiu Susirajan ja Alma Heikkilä näyttelyt, mutta vähän pintapuolisemmin. 

Me Tintin kanssa sulauduimme taideteokseen. Näissä väreissä ei ihan joka paikassa maastoudukaan. 

Bonskun hiukset punertuivat entisestään ja kasvaa humahtivat mahdottomasti. 

Jos totta puhutaan, emme matkustaneet koko päivää ihan vain kolmestaan. Vanhempani olivat päättäneet myös tehdä kulttuurimatkan Helsinkiin saman päivänä, "sattumalta". Kiasman jälkeen tapasimme heidät lounaalla ja he lähtivät Bonskun kanssa tutustumaan Oodiin. Minulta ja Tintiltä se jäi vielä kokematta, mutta onpahan seuraavaksi kerraksi nähtävää. Sillä välin minä pääsin Tintin kanssa vähän vintageostoksille Kallioon. Pääkohteeni oli Mekkomania, mutta poikkesin ohikulkumatkalla myös Frida Marinaan. En löytänyt tällä kertaa mitään, mutta vintageliikkeitä on aina ilo kiertää. Tintti oli erittäin kiitollista shoppailuseuraa ja jaksoi Mekkomaniassa tutkia Brion puulelua koko sovittelun ajan. Vintagekierroksen jälkeen tapasimme vanhempani ja Bonskun vielä kahvilla ja sen jälkeen mumi ja pappa lähtivät bussilla kotiin ja me lähdimme etsimään ystäväni kotia. 
Sympaattinen Frida Marina oli pullollaan kaikkea ihanaa, vaikkei mitään tarttunutkaan mukaan. 


Mekkomaniassa sovitin mm. näitä Marimekon haalareita. Ehdin jo syksyllä ostaa toiset lappuhaalarit, joten jäivät kauppaan. 

Oli ihana päästä kurkistamaan ystäväni kauniiseen töölöläiskotiin. Vanha rappukäytävä kaikui ihanasti ja koti oli kaunis kuin koru. Söimme pizzaa ja Bonsku pääsi valitsemaan täytteitä. Hiukan jännitin, miten lapset jaksavat vielä vierailun, mutta hienosti he viihtyivät ja näyttivät oikein parhaat puolensa. 

Bonsku ei koskaan kieltäyty pizzasta. Kinkkupizza on parasta!

Junalle lähdön aika tuli aivan liian nopeasti ja ihan varoiksi pistin vähän taas juoksuksi, mutta hyvin ehdittiin. Junassa meillä oli koko leikkivaunu käytössä lähes koko matkan, eikä villiintyminen päässyt liian pahaksi. Kotona pojat simahtivat salamana. On ihanaa, kun välillä on tällaisia ihan nappiin meneviä päiviä tavallisten, välillä haastavienkin päivien vastapainona. Uutta kulttuurireissua siis odotellessa!

Näin minäkin Oodin sentään edes ulkoa!
Onko sinulla suosituksia seuraavaa Helsingin reissua varten? 

4 kommenttia:

  1. Uutta kulttuurireissua mekin jo suunnitellaan. Oodi oli kertakaikkisen hieno ja koko päivä todella onnistunut.

    Mumi

    VastaaPoista
  2. Lasten kaupungissa te olette varmaan jo käyneet? Se on meidän tyttöjen suosikki, ja joka kerta löytyy jotain uutta tutkittavaa ja mieleen on jäänyt tosi paljon.

    Pitäisikin nyt ottaa asiaksi tehdä Helsingin reissu tyttöjen kanssa, haluaisin nähdä Oodin ja tuo Kiasman näyttely on ollut niin hehkutettu. Ja haluaisin nähdä Magritten näyttelyn Amos Rexissä, mutta sitten tulisi kyllä jo kiire, se kun loppuu 19.5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Kiasman näyttelyt oli kyllä etenkin lasten kanssa tosi antoisia. Käydään kaikenlaisissa näyttelyissä, mutta kyllä nuo toiminnalliset on aina lapsille (ja itselle) mielekkäimpiä).

      Lasten kaupungissa ollaan käyty, mutta Bonsku oli silloin ehkä vielä vähän pieni. Täytyy käydä seuraavalla reissulla uudestaan!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.