Äitiys on älytöntä

Äitienpäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella hajanaisia ajatuksia äitiydestä. Olen nyt ollut kohta nelisen vuotta äiti, jos lasketaan aika siitä, kun Bonsku syntyi. Ei vielä kovin pitkää kokemusta, mutta kyllä tähän kaikenlaista on jo mahtunut. Ja vieläkin tuntuu välillä hassulta, että tässä ollaan ihan kahden lapsen äitejä. Tässä mahdollisesti elellään niitä äitiyden hektisimpiä vuosia monessa mielessä. Näissä ajatuksissa voisi varmaan melkein joka kohdassa korvata sanan äitiys sanalla "vanhemmuus", mutta koska nyt on äitienpäivä, niin kirjoitan äitiydestä.

Juhlistimme äitienpäivää Logomon äitienpäivälounaalla kuten parina aiempanakin vuonna. Oli herkullista! 

Äitiys on älyttömän suuri lahja. Siitä on pakko aloittaa, koska niin monella eri tavalla voi elämässä käydä niin, ettei lapsia saakaan, vaikka haluaisi. Meillekään lasten saaminen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka emme kaikkein kivikkoisinta tietä olekaan joutuneet kulkemaan. Silti pistää nöyräksi, kun tietää että joku on tahattomasti lapseton. Ja kaiken sen harmin keskellä, jota äitiys myös aiheuttaa, muistaa olla kiitollinen. Äitiys ei ole ansaittua. 

Tintti tykkää painaa otsat yhteen ja sanoa "aiaiaaii". Niin söpöä! 

Äitiys on yhtä aikaa älyttömän arkista ja kuitenkin älyttömän paljon arjen yläpuolella. Se on täynnä arkista puurtamista, toistoa, toistoa, toistoa. Samat rutiinit toistuvat, hyvässä ja pahassa. Samat asiat vaan pitää tehdä, jotta arki sujuu. Välillä puuduttavaa ja tylsääkin. Ja niin monelle ihan samanlaista. Ei äitiydessä tai vanhemmuudessa ole mitään erityistä. Joka perheessä tehdään nämä samat asiat ja taistellaan samat taistelut uhmaikäisen kanssa. Ja silti äitiys on yhtä aikaa elämässä osa-alue, joka on täynnä elämää mullistavia edistysaskeleita lasten kehittyessä, pusertavan ihania halihetkiä, suloisia ja nokkelia lausahduksia, joita muistellaan vielä vuosikymmenten päästäkin. Kaikissa perheessä samankaltaisia, mutta silti jokaiselle aivan erityisiä. 

Piiloon! Saatiin kyllä muunlaisiakin kuvia, mutta tämä oli näppärästi somekelpo. 

Äitiys on älytöntä tunnevuoristorataa. Lapset tuovat elämään onnea, mutta varmasti ne samat tunnehuiput ja aallonpohjat löytyisivät elämässä ilman lapsiakin. Mutta ainakin oman kokemukseni mukaan tunteet muuttuvat loivasta vuoristosta varsinaiseksi siksakiksi. Yhtenä hetkenä voi olla pakahtuneen onnellinen suloisista lapsistaan ja hyvin menevästä leikkihetkestä ja seuraavassa olla vähintään sisäisesti täynnä punaista vihaa, kun eräskin 3-vuotias on jälleen istumassa erään vauvan päällä, vaikka tietää sen olevan kiellettyä. Äitiys on lisännyt arkeen tunteiden kirjoa molemmista päistä. Onneksi positiiviset voittavat, viimeistän siinä vaiheessa kun lapset nukkuvat. Se on muuten joku biologinen juttu varmaan, että siinä samassa sekunnissa, kun lapsi nukahtaa, hän muuttuu maailman suloisimmaksi olennoksi, vaikka vielä hetki sitten unta vastaan taistellessaan olisi ollut maailman ärsyttävin.

Kantaminen ja kantoliinat - yksi asia joka pääsi äitiydessä yllättämään. Miten hauskaa tämä hurahtaminen onkaan ollut! Ja miten ihanaa pitää lapsia lähellä. 

Äitiys on älyttömän opettavaista. Väkisinkin samalla oppii itsestään uusia puolia, jotka kyllä ovat persoonassa mukana, mutta jonka äitiys ja juuri nämä lapset tuovat esiin. Voi oppia sen, ettei olekaan niin pitkäpinnainen kuin kuvitteli, mutta toisaalta sitten sitä on opeteltava myös uudenlaista itsehillintää. Ja voi oppia myös sen, että monessa mielessä sitä onkin enemmän äiti kuin oli kuvitellut ennen lapsia. Äitiys on älyttömän palkitsevaa. Kun huomaa kaikesta epätäydellisyydestä huolimatta olevansa tärkeä näille pikkuisille. Kun vauva nauraa kihertää sinut nähdessään tai kuinka onnelliselta isompi näyttää, kun tehdään satuhierontaa, jossa häntä kehutaan päästä varpaisiin. Kun onnistuu pitämään malttinsa hankalassa tilanteessa ja ratkaisemaan sen hermostumisen sijaan jotenkin positiivisesti. 

Äitienpäivälounaalta puiston kautta kotiin, kuinkas muuten. 

Äitiys on älyttömän totaalista ja toisaalta vain yksi osa minua. Etenkin nyt pikkulapsivaiheessa sitä kokee kyllä ansaitsevansa ne äitienpäivän juhlinnat, sillä tällä hetkellä lasten kanssa kotona olen melkein jatkuvasti äiti. Niin haluankin olla, mutta on se myös raskasta, etenkin se miten paljon sekä fyysistä että henkistä läsnäoloa se vaatii. Tiedän kuintenkin, että tämä on vain lyhytaikaista ja ei aikaakaan kun muut roolit ja tehtävät korostuvat arjessa äitiyttä enemmän. Ja nyt nautitaan tästä intensiivisestä äitiyden vaiheesta, sillä siinä on rankkuudesta huolimatta paljon, paljon kaikkea ihanaa.

Ja ne lahjat. Kortti on Bonskun puistokerhossa tekemä kukkaketo. Lahjaksi pyysin ja sain söpön Blounin suupuhallettun Otuksen. Koska se on niin älytön, etten olisi sitä raaskinut itse ostaa. 

Älyttömän hyvää äitienpäivää!