maanantai 10. toukokuuta 2021

Biojätekuppi nurin osa 1

 Illat viuhuvat kovaa vauhtia ja tuntuu, että tietokoneen ääreen ei millään ehdi istahtaa. Tänään onneksi lapset nukahtivat hieman aikaisemmin ja ehdin keskittää ajatukset pitkästä aikaa tänne blogiin. Aika arkisia asioita on ollut viime aikoina mielessä eli keskityn tällä kertaa biojätteisiin, kuten otsikkokin kertoo. Aika kaukana sisustus- ja lifestyle bloggaamisesta? Vai onko sittenkään?


Houkuttelevan näköisiä biojätteitä. 

Taloyhtiömme väkimäärä on viime vuosina ehkä hieman kasvanut, kun asuntoihin on muuttanut enemmän pariskuntia ja perheitä. Lisäksi moni on nyt etätöissä ja tämä on johtanut siihen, että taloyhtiön jäteastiat ovat todella usein ääriään myöten täynnä. Muovi- ja pahvijätteen nyt vielä säilöö nurkissa pidempäänkin, mutta etenkin biojäte on melko harmillista säilöttävää. Ja jos sen voisikin satunnaisesti kipata polttokelpoiseen jätteeseen, niin ehkä voisin sen pitkin hampain tehdä. Mutta ei voi, koska myös polttojäte on usein niin täynnä. 

Ennen biojätteet ahdistivat, mutta eivät enää! Tämähän on kuin suoraan ostos-tv:stä. 


Ajattelin ottaa asian puheeksi yhtiökokouksessa, mutta sitten vastaan tulikin parempi ratkaisu ja jatkossa kippaan biojätteeni bokashiämpäriin! Bokashi on käytännössä pieni kompostori, mutta sillä erolla että sinne laitetaan biojätteen lisäksi myös mikrobirouhetta, joka hapattaa jätteet. Prosessi on tällöin nopeampi kuin perinteisessä kompostissa ja saatu multa on täynnä hyviä ravinteita ja mikrobeja. Taisin kuulla bokashista ensimmäisen kerran Minnalta, joka mainitsi asiasta blogissaan. Silloin vasta hieman kiinnostuin, mutta en vielä ryhtynyt toimeen. Sen jälkeen asia putkahteli esille silloin tällöin, mutta vasta Ylen uusin kirjoitus aiheesta yhdistettynä taloyhtiön kukkuraiseen biojäteastiaan sai tässä asiassa kuppini nurin ja marssin hankkimaan bokashiämpärit. 


Melko neutraalinen näköinen pönikkä ei mielestäni vie huomiota keittiössä. Kirjat ovat painona, jotta kansi pysyy tiiviisti kiinni. 

Homman aloitus vaatii pienen alkusatsauksen joko rahallisesti tai ajallisesti. Bokashointiin tarvitaan pari (yleensä) hanallista astiaa, johon jätteet kerätään sekä bokashirouhetta. Helpoimmalla pääsee satsaamalla vajaan satasen ämpärisettiin, mutta halvemmalla jos askartelee itse. Minulla homma lykkääntyi itseasiassa siksi, etten ensin raaskinut ostaa pöniköitä, mutta en myöskään jaksanut perehtyä tekemään itse. Lopulta malttamattomana ostin setin Bauhausista, mutta jos haluaa tukea kotimaista toimijaa, paketin saa vaikkapa Viidakkotohtorilta. 


Suunnilleen tällaiseksi olen pilkkonut jätteet, banaaninkuoret saksin pienemmiksi. 

Nelisen viikkoa sitten aloin innoissani ensimmäistä kertaa prosessin. Homma sujuu yksinkertaisuudessaan niin, että biojätteet pilkotaan ja laitetaan noin kerran päivässä (tai joka toinen päivä) ämpäriin. Joukkoon ripotellaan mikrobirouhetta kunkin rouheen ohjeen mukaisesti. Sitten painellaan purkkien mukana tulleella lastalla ja kansi laitetaan tiukasti päälle. Tässä on saanut olla tarkkana, sillä kansi ei tunnu tässä minun setissäni olevan ihan tiivis. Olen pitänyt kannen päällä kirjoja, joita muutenkin keittiössä lasten iltapalalukemisina pyörii. 

Tässä pönikkä alkaa olla jo melko täynnä, mutta vielä mahtuu hyvin. Alle rouhetta ja sitten biojätteet päälle. 

Lopuksi kevyt painelu ja ehkä hieman lisää rouhetta pinnalle. Säilytin aluksi tuota painelulastaa biojätteiden päällä, kunnes se ei enää mahtunut. Sitten laitoin muovipussiin. 


Astian pohjalla on siivilä, jonka läpi valuu pohjalle jätteistä irronnutta nestettä, joka valutetaan hanasta vähintään muutaman päivän välein. Nyt uusien ämpärien kanssa nestettä ei tullut heti, minä odottelin muistaakseni viikon, mutta nyt sitä tulee jo ihan kunnolla. Tämä bokashineste ei ole mitä tahansa litkua, vaan se on täynnä ravinteita ja sitä voi käyttää lannoitteena kasveille. Se on vaan niin ytyä tavaraa, että sitä pitää laimentaa suhteessa 1tl/litra! Olen nyt käyttänyt sitä viherkasvien kastelussa ja vaikuttavat kyllä tykkäävän. Samoin pihan kasveja olen lannoittanut sillä. Aika hienoa, jos ei tarvitse enää hankkia erikseen kaupallisia lannoitteita!

Hanasta valuu kullanruskeaa, arvokasta bokashinestettä, jolla lannoittaa vaikka koko taloyhtiön kukat. 


Meidän perheellä kesti noin kuukausi saada 16 litrainen pönikkä aivan piripintaan biojätettä. On ilmeisesti tärkeää, että jätettä on aivan yläreunaan asti, jotta astiaan jää mahdollisimman vähän ilmaa. Olin aika tyytyväinen saavutuksesta, sillä pelkäsin astian täyttyvän viikossa! Ja kyllä, söimme kyllä silti ihan reilusti vihanneksia ja hedelmiä tämän kuukauden aikana. Paljon ylimääräistä biojätettä ei onneksi siis tule. Ja vaikka lasten jättämiä ruokia välillä meneekin roskiin, on helpottava ajatus, että nyt saan ne kunnolla kiertoon, eikä niitä tarvitse kipata tavalliseen biojätteeseen, josta ne joko päätyvät tai ovat päätymättä jatkokäyttöön (ts. muualle kuin poltettavaksi). Satunnaiset pilaantumaan päässeet hedelmät ja vihanneksetkaan eivät nyt harmita niin paljon, kun ne voi laittaa bokashiin ja saada niistä vielä hyötykäyttöä.  Kahvinpurut ovat oikeastaan ainoa biojäte, jonka laitan edelleen tavalliseen biojätteeseen. 

Entä tarvitsisiko tämä postaus hajuefektejä? Kuukauden biojätteet sisätiloissa kuulostaa melko löyhkäävältä ajatukselta. Mutta ei, suljettuna ämpäri ei haise yhtään millekään ja avattunakin vain kevyen happamalta bokashirouheelta. Itse jätteet eivät mielestäni haise oikein millekään (enkä ole menettänyt hajuaistiani koronalle!). Kerääminen on ollut jopa siistimpää kuin tavalliseen biojäteastiaan, joka meillä tosin on ollut melko surkea. Biojätteiden pilkkominen on ollut suurin vaiva, mutta yleensä sekin on hoitunut samalla, kun pilkkoo vaikka kasviksia ruokaan muutenkin. 

Seuraavaksi täysi ämpäri menee alakertaan fermentoitumaan vähintään kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen pistän pystyyn multatehtaan. Tästä kerron seuraavalla kerralla. Saa nähdä kuinka siinä käy! Aion joka tapauksessa jatkaa bokashointia, sillä enää ei tarvitse raivostua täyden biojäteastian edessä!

Oletko sinä kuullut bokashista tai kokeillut sitä?




12 kommenttia:

  1. En usko kuulleeni bokashista ennen kuin sinulta. Mielenkiintoinen kokeilu ja monella tavalla hyödyllinen. Hauska seurata kuinka nopeasti multaa syntyy.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin jännittää, mitä mullasta sitten aikanaan tulee. Vielä pitäisi muutama viikko odotella, kun fermentoituminen on vielä kesken.

      Poista
  2. Olen kuullut bokashista ja joskus harkinnutkin sitä meille, mutta vielä toimii oma pihakompostori sen verran tehokkaasti, ettei ole tarvinnut. Mielenkiinnolla odotan multa-asioiden seuraavaa työvaihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mainio systeemi juuri tämmöisessä tilanteessa, kun mahdollisuutta pihakompostiin ei ole. Raportoin sitten aikanaan multatehtailusta!

      Poista
  3. Nimen olen kuullut, mutta muuten aihe ei ollut tuttu. Mielenkiintoinen postaus siis! Miten paljon tuota bokashinestettä käytännössä syntyy? Teillä on varmaan aika paljon kasveja joiden lannoitteena sitä voi käyttää - kuluuko kaikki mitä muodostuu? Jos ei kulu, niin mitä tapahtuu - haluaisiko joku jossain vaikka maksaa tuollaisesta tehoaineesta, vai meneekö ylijäämä viemäriin?

    A-T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä aika paljon tuntuu syntyvän. Nyt olen kerännyt sitä isoon muovipulloon reilun litran verran ja osan olen käyttänyt lannoitteena omille ja taloyhtiön kasveille. Koska se on niin tujua, ei sitä myöskään hirveästi kulu. Ajattelin lahjoittaa osan äidille ja anopille!

      En tiedä olisiko joku siitä valmis maksamaan. Mutta viemäriinkään kaadettaessa ei välttämättä mene hukkaan, sillä kuulemma neste auttaa pitämään putket hyvässä kunnossa - mutta tiedä häntä. :D

      Poista
  4. Hei, kirjoitin aiemmin pitkän kommentin, mutta sitä ei näykään täällä. Kiitin upeasta ideasta, uskon, että jossain vaiheessa kokilen, koska meillä ei ole biojätekeräystä. Luin viittaamasi Ylen artikkelin, siellä oli hyvää infoa myös. Ihmetyttää tuo vanhan mullan saaminen, mistä otat sitä? Tuntuisi hassulta ostaa multaa tuohon multatehtaaseen. Ostettu lannoitettu multa sekoitettuna tähän tuottaisi varmaan liian vahvaa multaa - en tiedä, tuntuu vain siltä, että juuri vanha käytetty huonoksi mennyt multa olisi siinä se juttu.

    Kirjoitin aiemmin kommentitn myös edelliseen postaukseesi ja ihailin keittiön remonttisuunnitelmia. Odotan kuvia valmiista tuloksesta!

    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kummallista ja harmillista, että kommenttisi häviävät! Välillä osa juuttuu roskapostiin, enkä aina huomaa sitä tarkistaa, mutta näitä kommentteja en sieltä löytänyt.

      Vanhaa multaa minulla on säilössä mm. viime vuotisesta perunoiden kasvatuksesta ja lisäksi jonkin verran kukkapurkkien pohjalla. Olen käyttänyt vanhaa multaa aina purkkien täytteenä uuden mullan kanssa, joten sitä on kertynyt. Mutta varmaan jokin kaupan halvin kukkamulta kävisi myös?

      Poista
  5. Täällä bokashi tosiaan käytössä, on ollut nyt pari vuotta. Nyt keväällä olen kulkenut pihalla ja ihastellut, miten hyvin kaikki kasvaa ja kukkii. Annan tästä kyllä kiitoksen bokashin tuottamalle bokanesteelle!

    Kiva, että tekin innostuitte. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuntuu, että bokanesteen voima tuntuu jo nyt! Taloyhtiön raparperit eivät ole koskaan meidän aikana kasvaneet näin hyvin ja myös kukat ovat innostuneet kasvamaan rehevästi.

      Poista
  6. Oon kuullut, varmaan just Minnalta alkujaan :) Täytyypä pohtia, oisko meilläkin iloa siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että teillekin olisi iloa! Toki jos on normikomposti ja se toimii niin ehkä sitten ei välttämättä.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.