Harrastuslusmu ja sunnuntaimaalari

Minä olen aina ollut vähän sellainen harrastuslusmu. Koulussa ja töissä tykkään hoitaa asiat täsmällisesti ja hyvin, joten harrastusten pitää olla oikeasti rentouttavia eikä liian sitovia. Olen minä silti "sitovia" harrastuksiakin harrastanut, esimerkiksi orkesterisoittoa, mutta olen hoitanut ne aina vähän sillä tavalla "oikealla kädellä" (eli vasurilla, mutta kun olen vasuri, niin ei voi oikein vasemmalla kädelläkään hoitaa). Ja onhan tämä blogi tavallaan sitova, mutta kuitenNyt arki ei vaadi varsinaista täsmällisyyttä, mutta muuten on melko kuluttavaakin välillä, joten nytkin kaipaan harrastuksilta rentoutusta. 

Leinikit ovat lempikukkiani. Nämä eivät ehkä kaikkein omimman värisiä, mutta niitä on hauska maalata. Malliltaan ne ovat hauskan epäsäännöllisen-säännöllisiä. 

Kotona harrastettavat asiat ovat suosikkejani, sillä ne on helppo aloittaa ja jättää kesken oman mielen mukaan. Erilaiset käsityöt, kokkailu, sisustusprojektit. En ole kovin pitkäjänteinen harrastaja ja tykkään kokeilla eri käsityötekniikoita, mutta en ehkä jaksa syventyä niihin kovin pitkäksi aikaa. Esimerkiksi koruja tein yhdessä vaiheessa ja sitten kyllästyin. Välillä kudon (neulon), välillä virkkaan, välillä kudon (kangaspuilla, en tosin enää kotona). Mutta ei se haittaa. Tykkään olla tällainen renessanssinainen tai jokapaikanhöylä, joka tekee paljon kaikkea, mutta ei mitään välttämättä kovin syvällisesti. Se on minusta tavallaan rentouttavaa, kun ei tarvitse hioa mitään huippuunsa. Voi vaan nauttia tekemisestä ja pienistä onnistumisista. 

Omenapuun oksat ovat niin kauniita! Näistä tuli vähän punertavia kyllä. Oli aika vaikea saada kukat lehtien lomasta esiin. 

Tämän monipuolisen harrastuskavalkadin ansiosta on helppo tarttua uudestaan johonkin vanhaan harrastukseen, esimerkiksi tällä kertaa maalaamiseen. Viime viikon helteillä innostuimme Bonskun kanssa maalaamaan ulkosalla ja inspiraatioksi valikoituivat minulla mitkä muutkaan kuin pihan ja ympäristön kukat. Oli rentouttavaa pitkästä aikaa maalata akvarelleilla. Pidän siitä, miten ne eivät ole täysin kontrolloitavissa, vaan vesi tekee välillä arvoituksellisia temppuja. Tai ehkä joku osaa ne kesyttää, mutta tällainen sunnuntaimaalari ei ja minusta se on hauskaa. 

Näihin syreeneihin olen aika tyytyväinen. Kysyin Bonskulta, miltä nämä näyttää. "Hianoilta!" oli vastaus, kun tarkoitin kysyä, miltä kukilta nämä näyttävät. Tunnisti kyllä nekin. 

Maalaaminen ja piirtäminenkin on oikeastaan aikamoista ongelmanratkaisua. Huomasin, että etenkin valkoiset kukat oli haastava saada oikealla tavalla esiin, kun väri meinaa levitä kukan puolelle. Entä miten kukintojen lomasta saa näkymään hieman vihreää? Miten sekoitan hyvän syreenin violetin? Onko omenapuun oksa lähempänä mustaa kuin ruskeaa? En yhtään muuten ihmettele, että kukat ovat suosittuja asetelmamaalauksissa. Niissä on paljon haastetta, mutta toisaalta vähän pienemmälläkin tarkkuudella tulee kaunista. 

Kielo on vielä keskeneräinen. Nämä ehdin laittaa paperille, kun Tintti sitten heräsi päiväuniltaan. 

Olen aika tyytyväinen näihin maalauksiini. Niistä osa tulee varmaankin kevään valmistujaislahjoiksi toisen lahjan kylkeen. Mutta ennenkaikkea tämä oli todella rentouttavaa harrastamista! Aion jatkaa vesiväreillä maalausta, kunnes taas kyllästyn. Ehkä sitten kaivan matonkudeprojektin naftaliinista. 

Lopuksi vielä Bonskun töitä. Hän malttoi kerrankin maalata oikein kauan. Nuo siniset ympyrät hän maalasi minun aloittamani työn viereen (nuo keltaiset leinikit) ja sanoi "maalasin sen valmiiksi". Mitä siihen voi enää sanoa? 

Oletko sinä harrastuksiin paneutuja vai vaihteletko harrastuksesta toiseen? Tai jotain siltä väliltä?

Vehreyttä aidan tällä puolen

Tykkään ihan hirveästi meidän pihasta. Se ei ole "oma piha", kuten omakotitalossa, mutta oikeastaan pidän siitä juuri siksi. Sitä ei tarvitse yksin hoitaa, ei ole paineita tehdä suuria istutussuunnitelmia, mutta siihenkin on pienessä määrin mahdollisuus, jos niin haluaa. Tämä yhteinen piha sopii ainakin tähän elämäntilanteeseen täydellisesti, sillä en ole kovin suuressa määrin puutarhaihminen. Nautin kuitenkin siitä, että saan laittaa kausikukkasia rapunpieleen, kuten ennenkin. Minipuutarha sopii minulle parhaiten. 

Oven talvikranssi sai pääsiäisilmeen, kun kieputin sen ympärille rautalankaan kiinnitettyjä höyheniä. Pitänee kuitenkin vielä päivittää se kesällä. 

Istutuksissani on aina pientä vaihtelua vuodesta toiseen, mutta ikisuosikit säilyvät. Pelakuut laitoin keittiön ikkunan alle ilahduttamaan, orvokit seuraavat aina narsisseja ja hortensian aion vielä ostaa yhden paleltuneen tilalle. Tämän vuoden erikoisuuksiin kuuluvat upea, pyöreä marketta, anopilta äitienpäiväksi saatu ruusu sekä yksi ihana jaloleinikki ja . Näistä syntyi jo todella runsas kevätpuutarha portaille ja ikkunan alle.

Pelakuut saavat toivottavasti riittävästi valoa tässä ikkunan alla. 

Leinikit, äitienpäiväruusut, orvokit ja mysteerikukka suolostuttavat portailla. 

Taloyhtiössä jokaisella on pieni pätkä laatoitusta, johon voi halutessaan laittaa vaikka puutarhakalusteita. Minäkin aion laittaa meille oman pöydän ja pari tuolia, kunhan löydän sopivat. Pöydän saan vanhemmiltani ja tuolitkin haluaisin löytää käytettyinä. Rottinkiset tuolit olisivat ihanat, mutta taitavat olla hinnoissaan, kun rottinki on muotia. Voi olla, että päädyn kuitenkin puisiin klaffituoleihin tai siihen, mitä sattuu löytymään.

Tämä on ehkä suosikkiasetelmani tällä hetkellä. Ei haittaa edes, että hortensian kukat kuolivat yöpakkasissa. 

On ollut ihana seurata miten tämä meidän piha ja myös naapuruston pihat puhkeavat kukkaan. Koko kaupunginosa on todella vehreä ja kaunis. En malta odottaa syreenien kukkimista! On hauska kurkkia naapuruston pihoille ja vähän vertailla. Meillä on kaunis, hoidettu ja huoliteltu piha istutuksineen, mutta yhtä kauniita ovat myös vähän villimmät pihat, joissa kasvaa vaikka sun mitä. Ehkä välillä mietin, että ruoho näyttää vähän vihreämmältä jossain muualla, mutta ainakin piha on ihan täydellinen Bonskun jalkapalloilua ja potkupyöräilyä ajatellen. Osassa pihoista on myös lapsille leikkipaikkoja, mutta meidän talossa asuu sen verran vähän lapsia, ettei sellaista varmaankaan ole luvassa. Onneksi puisto on lähellä ja pihassa keksii muutakin tekemistä. Piha on sen verran suojaisa, että Bonsku on saanut siinä hetken olla itsekseenkin, kun on ollut riittävän lämmin pitää ovea auki. Kesäisin pihalla ei pidetä autoja, joten sikälikin piha on turvallinen.

Tuo metallituoli on kaunis, mutta käy vain koristeeksi, sillä se on ehkä maailman epämukavin tuoli. 

En malta odottaa, että syreenit kukkivat! Nämä kuvat ovat alkuviikosta ja nyt jo on hieman edennyt kukinta. 

"Takapihamme" on hieman ankea, sillä siinä ei juuri kasva mitään. Voi tietysti olla, että naapurin ruusupensas kaunistaa sen aikanaan ja onneksi sitä ei hirveästi tarvitse katsella. Ikkunat ovat sen verran korkealla, ettei siihen juuri näy. Olen myös kaavaillut, että siinä on hyvä kesällä laittaa pulikointipaikka lapsille, kun alakerran ikkunasta saa helpohkosti laitettua lämmintä vettä altaaseen.

Takapiha on hieman ankea. Pitää seurata, mitä siinä kasvaa ja miettiä voisiko sitä kohentaa. 

Pohjolan kauniisin pihoihin pääsee muuten kurkkimaan ja tutustumaan Pohjolan pihat -tapahtumassa, joka on 26.5. klo 11-16. En tiedä ehdinkö itse osallistua ohjelmaa järjestämään, mutta joillain toisilla taloyhtiöstä taisi olla suunnitelmissa ainakin jotain pienimuotoista. Jos näet minut pihalla ja tunnistat, niin tule tervehtimään!

Millaisia pihasuunnitelmia sinulla on kesän varalle?

Äitiys on älytöntä

Äitienpäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella hajanaisia ajatuksia äitiydestä. Olen nyt ollut kohta nelisen vuotta äiti, jos lasketaan aika siitä, kun Bonsku syntyi. Ei vielä kovin pitkää kokemusta, mutta kyllä tähän kaikenlaista on jo mahtunut. Ja vieläkin tuntuu välillä hassulta, että tässä ollaan ihan kahden lapsen äitejä. Tässä mahdollisesti elellään niitä äitiyden hektisimpiä vuosia monessa mielessä. Näissä ajatuksissa voisi varmaan melkein joka kohdassa korvata sanan äitiys sanalla "vanhemmuus", mutta koska nyt on äitienpäivä, niin kirjoitan äitiydestä.

Juhlistimme äitienpäivää Logomon äitienpäivälounaalla kuten parina aiempanakin vuonna. Oli herkullista! 

Äitiys on älyttömän suuri lahja. Siitä on pakko aloittaa, koska niin monella eri tavalla voi elämässä käydä niin, ettei lapsia saakaan, vaikka haluaisi. Meillekään lasten saaminen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka emme kaikkein kivikkoisinta tietä olekaan joutuneet kulkemaan. Silti pistää nöyräksi, kun tietää että joku on tahattomasti lapseton. Ja kaiken sen harmin keskellä, jota äitiys myös aiheuttaa, muistaa olla kiitollinen. Äitiys ei ole ansaittua. 

Tintti tykkää painaa otsat yhteen ja sanoa "aiaiaaii". Niin söpöä! 

Äitiys on yhtä aikaa älyttömän arkista ja kuitenkin älyttömän paljon arjen yläpuolella. Se on täynnä arkista puurtamista, toistoa, toistoa, toistoa. Samat rutiinit toistuvat, hyvässä ja pahassa. Samat asiat vaan pitää tehdä, jotta arki sujuu. Välillä puuduttavaa ja tylsääkin. Ja niin monelle ihan samanlaista. Ei äitiydessä tai vanhemmuudessa ole mitään erityistä. Joka perheessä tehdään nämä samat asiat ja taistellaan samat taistelut uhmaikäisen kanssa. Ja silti äitiys on yhtä aikaa elämässä osa-alue, joka on täynnä elämää mullistavia edistysaskeleita lasten kehittyessä, pusertavan ihania halihetkiä, suloisia ja nokkelia lausahduksia, joita muistellaan vielä vuosikymmenten päästäkin. Kaikissa perheessä samankaltaisia, mutta silti jokaiselle aivan erityisiä. 

Piiloon! Saatiin kyllä muunlaisiakin kuvia, mutta tämä oli näppärästi somekelpo. 

Äitiys on älytöntä tunnevuoristorataa. Lapset tuovat elämään onnea, mutta varmasti ne samat tunnehuiput ja aallonpohjat löytyisivät elämässä ilman lapsiakin. Mutta ainakin oman kokemukseni mukaan tunteet muuttuvat loivasta vuoristosta varsinaiseksi siksakiksi. Yhtenä hetkenä voi olla pakahtuneen onnellinen suloisista lapsistaan ja hyvin menevästä leikkihetkestä ja seuraavassa olla vähintään sisäisesti täynnä punaista vihaa, kun eräskin 3-vuotias on jälleen istumassa erään vauvan päällä, vaikka tietää sen olevan kiellettyä. Äitiys on lisännyt arkeen tunteiden kirjoa molemmista päistä. Onneksi positiiviset voittavat, viimeistän siinä vaiheessa kun lapset nukkuvat. Se on muuten joku biologinen juttu varmaan, että siinä samassa sekunnissa, kun lapsi nukahtaa, hän muuttuu maailman suloisimmaksi olennoksi, vaikka vielä hetki sitten unta vastaan taistellessaan olisi ollut maailman ärsyttävin.

Kantaminen ja kantoliinat - yksi asia joka pääsi äitiydessä yllättämään. Miten hauskaa tämä hurahtaminen onkaan ollut! Ja miten ihanaa pitää lapsia lähellä. 

Äitiys on älyttömän opettavaista. Väkisinkin samalla oppii itsestään uusia puolia, jotka kyllä ovat persoonassa mukana, mutta jonka äitiys ja juuri nämä lapset tuovat esiin. Voi oppia sen, ettei olekaan niin pitkäpinnainen kuin kuvitteli, mutta toisaalta sitten sitä on opeteltava myös uudenlaista itsehillintää. Ja voi oppia myös sen, että monessa mielessä sitä onkin enemmän äiti kuin oli kuvitellut ennen lapsia. Äitiys on älyttömän palkitsevaa. Kun huomaa kaikesta epätäydellisyydestä huolimatta olevansa tärkeä näille pikkuisille. Kun vauva nauraa kihertää sinut nähdessään tai kuinka onnelliselta isompi näyttää, kun tehdään satuhierontaa, jossa häntä kehutaan päästä varpaisiin. Kun onnistuu pitämään malttinsa hankalassa tilanteessa ja ratkaisemaan sen hermostumisen sijaan jotenkin positiivisesti. 

Äitienpäivälounaalta puiston kautta kotiin, kuinkas muuten. 

Äitiys on älyttömän totaalista ja toisaalta vain yksi osa minua. Etenkin nyt pikkulapsivaiheessa sitä kokee kyllä ansaitsevansa ne äitienpäivän juhlinnat, sillä tällä hetkellä lasten kanssa kotona olen melkein jatkuvasti äiti. Niin haluankin olla, mutta on se myös raskasta, etenkin se miten paljon sekä fyysistä että henkistä läsnäoloa se vaatii. Tiedän kuintenkin, että tämä on vain lyhytaikaista ja ei aikaakaan kun muut roolit ja tehtävät korostuvat arjessa äitiyttä enemmän. Ja nyt nautitaan tästä intensiivisestä äitiyden vaiheesta, sillä siinä on rankkuudesta huolimatta paljon, paljon kaikkea ihanaa.

Ja ne lahjat. Kortti on Bonskun puistokerhossa tekemä kukkaketo. Lahjaksi pyysin ja sain söpön Blounin suupuhallettun Otuksen. Koska se on niin älytön, etten olisi sitä raaskinut itse ostaa. 

Älyttömän hyvää äitienpäivää!

Hyllyvää historiaa

Kirjat piti saada hyllyyn tässäkin kodissa. Suoritin pientä karsintaa, tosin en ole saanut niitä varastoa pidemmälle. 

Edellisen kodin jättimäinen kirjahylly oli minusta sekä ihana että viime vuosina myös kamala. Kun muutimme vanhaan kotiin, oli ihanaa, kun kirjat sai parin vuoden kirjahyllyttömyyden jälkeen laittaa esille, oli ihanaa järjestellä ne värijärjestykseen ja vielä jäi tilaa kaikkien niiden kirjojen jälkeen vielä koriste-esineille, langoille ja viime vuosina kantoliinoille ja leluille. Hylly imi aivan valtavasti tavaraa ja muutossa tuntui, että hyllyn tavarat eivät lopu koskaan. Aina sinne oli eksynyt vielä yksi laatikollinen tavaraa. Hylly oli siis myös siitä kamala, että sinne tuli nostettua kaikki, mitä ei halunnut Bonskun saavan käsiinsä. Ylemmäs, ja yhä ylemmäs. Poikittain kirjojen päälle, taakse ja sikin sokin. Lopulta hylly suorastaan pursui tavaraa. Ja kaiken kukkuraksi Bonsku veti säännöllisesti KAIKKI omat kirjansa alas hyllystä pitkin lattiaa. Uudessa kodissa tavaroille oli onneksi paremmat tilat ja omat paikat, mutta kirjoille piti löytää uudet säilyttimet.

Kirjojen lisäksi hyllyyn piti mahduttaa stereot. Tuo tyhjä paikka ylähyllyllä on yleensä kameran paikka. 

Tai uudet ja uudet, isovanhempieni entinen talo pelasti jälleen, sillä sinne on vuosien saatossa kertynyt paljon huonekaluja, jotka eivät ole oikein kenenkään. Kun serkkuni sitten osti talon perikunnalta, sain luvan korvamerkitä pari hyllyä itselleni. Olisin halunnut ja saanut kauniin funkis-kirjoituspöydänkin, mutta sille ei löytynyt kodistamme tilaa. Kaksi kirjahyllyä löysi meiltä paikan ja sai uuden elämän. Otsikko syntyi siitä, kun kysyin äidiltäni whatsapissa, miltä vuosikymmeniltä "hyllyvät" suunnilleen ovat...

Tämä koristeli on minusta niin kaunis! En ole krumeluurin ystävä, mutta pientä koristetta saa olla. Kaapissa säilytetään albumeja ja muita muistoja. 

Isompi hyllyistä on ollut isovanhempieni talon vintillä niin kauan kuin muistan. Siellä se oli täynnä kirjoja, joita kukaan ei ollut lukenut vuosikymmeniin. Se on ilmeisesti alunperin isosetäni kaappi, sillä talo kuului ensin hänelle. Olen aina pitänyt etenkin pienestä sivukaapista, jossa on art deco -tyylinen koristelu. Todennäköisesti se on peräisin 40-50-luvulta, jolloin talo on rakennettu ja kalustettu. Lapsuudessa olin tyhjentänyt kaapin ja täyttänyt omilla leikeilläni. Kun kirjahylly saapui meille, piti 90-luvun lopun aikakapseli  lopulta purkaa. Vähän haikeaa, mutta tärkeämpää on saada kaappi uudestaan arvoiseensa käyttöön.

Tähän hyllyyn on mahdutettu lastenkirjoja, askartelukirjoja ja esiteinivaiheen kirjoja. Sen päällä on pino itse kutomiani kantoliinoja. 

Hylly sopii kauniisti tummaan lattiaan. 

Pienempi hylly on niin sanotun "Aukusti-vitriinin" mallinen, mutta ilman laseja. Siinäkin on pieni kaappi, mutta kaapissa ei ole vielä hyllyjä. Se on ollut alunperin isoisäni ja hankittu 30 tai 40-luvulla. Hauska ajatella, että isoisäni on hankkinut sen ehkä suunnilleen minun ikäisenäni, tai ehkä hieman vanhempana. Hyllyn takana kerrotaan, että hyllyn on tehnyt "Arkku ja puuhuonekalutehdas" ja lähtöasemana Lahti. Muut merkinnät ovat kuluneet pois. Hylly on yksinkertainen ja kaunis. Sen paikkaa piti hetki hakea, mutta kun se nostettiin tuohon yläkerran kaiteen viereen, se löysi paikkansa siitä.

Rappujen kaiteen välistä voi kurkkia, missä hylly on tehty. 

Hyllyt ovat kuitenkin auttamatta pienemmät kuin edellisen kodin kirjahylly. Vaikka siinä oli paljon muutakin tavaraa, oli hyllymetrejä pelkille kirjoille enemmän kuin näissä nykyisissä. "Uusissa" hyllyissä oli myös se ongelma, että hyllyt olivat vuosikymmenten saatossa niin jämähtäneet paikoilleen, ettei kaikkien korkeutta pystynyt säätämään. Värijärjestyksen sijaan kirjat piti laittaa osittain pituusjärjestykseen. Voi mikä sisustuksen tappio! Osan kirjoista laitoin sitten teemoittain tätä harmia hälventääkseni. Alakerran hyllyyn laitoin aikuisten kirjat ja yläkertaan lasten kirjoja, askartelukirjoja, lasten tietokirjoja ja (esi)teinivuosien kirjasarjan, joista en malta luopua. Osa kirjoista sai paikkansa sen perusteella, mihin sattui mahtumaan. Lisäksi tein kirjakarsinnan, mutta epäilen, että vanhoja kirjoja on vaikea myydä eteenpäin. Lastenkirjat sijoitin lastenhuoneeseen. Nyt ne jäävät hieman piiloon, kun laitoin ne laatikoihin lelusenkkiin, mutta toisaalta eivätpähän ole pitkin lattiaa, kuten vanhassa kodissa. Nyt tosin Bonsku on keksinyt, että hyllyssä olevat kirjat on kiva työntää ihan hyllyn perälle saakka, jolloin ne ovat hyllyssä hetken päästä ihan sikin sokin. Huoh.

"Työn alla" olevia lastenkirjoja ja lehtiä säilytetään näin. Usein kori täyttyy kyllä yli äyräiden.

Bonskun kirjat ovat senkissä laatikoissa. Sieltä niitä kaivetaan aina välillä esiin ja unohtuneet kirjat ovat kuin uusia. 

Olen pienistä haasteista huolimatta erittäin tyytyväinen perintöhyllyihini. Vanhojen huonekalujen ostaminen on kiehtovaa, mutta minusta vielä parempaa on saada huonekaluja omasta suvusta. On hauska kuvitella, miten huonekalut ovat olleet isovanhemmillani käytössä. Mitä tavaroita on pidetty kaapeissa? Miten juuri nämä kirjahyllyt ovat heille valikoituneet? Ja nyt ne saavat jatkaa tarinaansa minun kodissani. 

Onko sinulla tärkeitä perintöhuonekaluja? 

Vappufiesta

Vuosituhannen vaihteen tienoilla muistan, että koulussa oli aina vappuaattona tarjolla tortilloja. Ne taisivat olla sen ajan trendiruokaa ja kyllä ne maistuivatkin verrattuna moneen muuhun kouluruokaan (näin nirson näkökulmasta). Ehkä siksi ajatukset suuntasivat meksikoon, kun pohdin, mitä syötäisiin vappuna ystäväperheen kanssa. Tosin tällä kertaa pääsimme ehkä hieman lähemmäksi Meksikoa, kuin 90-luvun lopun kouluruokalassa maissi-jauhelihakastikkeen, riisin ja isojen vehnätortillojen kanssa. 

Vappupöytä täynnä väriä.

Yksi suosikki ruokapaikkani Turussa on Taco Nito, josta saa ihania, tuoreista raaka-aineista valmistettuja tacoja. Tähän makumaailmaan halusin meidän omalla vappupöydälläkin pyrkiä ja minusta aika lähelle päästiin. Parhaita tortilloja olisi varmaan saanut itse tekemällä, mutta löysin kaupasta Nuovo progreso -merkkisiä maissitortilloja. Minä pidän enemmän maissitortilloista kuin venhäisistä, niissä on kivempi suutuntuma ja maku. Lämmitin tortillat uunissa 150 asteessa, pistin folion sisään ja pyyhkeen alle. Tuoresalsat ja lihatäytteen tein itse ja vieraat tekivät guacamolen. 

Ainekset näyttävät niin raikkailta jo kuvissakin! Käytin tällä kertaa kirsikkatomaatteja, kun sain hyvällä tarjouksella torilta. 

Parasta meksikolais(tyylisessä) ruoassa on minusta raikkaat maut. Minusta tomaatti, avokado ja lime ovat ihan täydellinen trio. Nykyään siedän myös melko tulista ruokaa, kummasti sitä vaan on tottunut. Olen jopa oppinut tykkäämään korianteristakin näiden kaverina, vaikka ihan joka ruokaan en niitä laita. Tuoresalsaan laitoin tomaattia, sipulia, limen mehun, korianteria, chiliä, suolaa ja pippuria. Lisäksi kokeilin maissisalsaa, johon tuli maissia, acokadoa, limeä, sipulia ja mausteeksi juustokuminaa. En käytä tiettyä reseptiä, vaan saatan vain tarkistaa vähän suhteita eri resepteistä. Jostain syystä Bonsku ei tykkää minun tekemästäni guacamolesta, mutta Taco niton guacamolesta ja nyt tänään syödystä, ystäväni tekemästä guacamolesta kyllä. En tiedä mistä tämä johtuu, reseptiä pitää selvästi kehitellä. 

Tuoresalsat maustoin tulisemmiksi, lapsille oli tarjolla myös chilittömiä täytteitä. Ehkä enemmänkin chiliä olisi saanut olla. 

Tintti yritti kovasti tavoitella kaikkia pöydän antimia. Enkä ihmettele! Hän sai maustamatonta nyhtökanaa, mangoa, maissia ja tomaattia. 

Tacojen päätäytteeksi tein nyhtökanaa. Jostain syystä en ole vielä koskaan tehnyt nyhtö-yhtään mitään (paitsi kaupan valmista nyhtökauraa), joten jo oli aikakin. Taidan olla ainakin viitisen vuotta ajastani jäljessä. Ja kyllä olikin helppoa! Tein marinadin tämän ohjeen mukaan, heitin kanan koipileikkeet uuniin ja kolmen tunnin päästä sieltä tuli ulos täydellinen taco-täyte. Ai niin, en käyttänyt lainkaan BBQ-kastiketta, mutta lisäsin pari tippaa savuaromia. Tacot toimisivat hyvin myös kasvistäytteellä, mutta juhlissa teen mielelläni liharuokia ja arjessa sitten vegempää. 

Aina tulee liikaa täytettä! Mutta olen kyllä oppinut melko taitavaksi tacon syöjäksi, kun otan  melkein aina Taco Nitossa niitä, enkä esimerkiksi burritoa. 

Tacojen syöminen oli hauskan ohjelmallista, kun jokainen sai täyttää tacojaan haluamillaan täytteillä Tuoresalsojen, guacamolen ja nyhtökanan lisäksi pöydässä oli ihan pilkottua tomaattia, mangoa, paprikaa, mustapapuja ja ranskankermaa. Tacojen kaverina oli vielä salaattia ja jälkkäriksi vieraat toivat munkit. Minä olin kokeillut tehdä simaa hapanjuurella, mutta se ei ollut käynyt ihan vielä tarpeeksi. Kyllä sitä silti yhden lasillisen joi. 

Jälkkäriksi perinteistä vappumeininkiä ja vuoden ensimmäiset mansikat. 

Tyylikästä vappukoristelua. 

Vappuaatto oli hauska ja vauhtia riitti pienillä pojilla. Nyt on talo täynnä serpeentiiniä, kun neljä pientä poikaa on niitä kukin omilla taidoillaan levittänyt ympäriinsä, kuka sitomalla porraskaiteeseen ja kuka syömällä. Lasten myötä vappu on kyllä juhla, jonka hauskuusaste on noussut roimasti! 

Hups, meillä on vielä pääsiäiskoristeetkin!

Hyvää vappua! Miten sinä vietät vappua?

Pääriäisen päärynätorttu

Pääsiäispuput tervehtivät meitä vielä, ehkäpä vappuun asti. 

Vietimme pääsiäistä perinteikkäästi vanhempieni luona yhdessä miehen vanhempien kanssa. Äitini loihti herkkupöydän ja minäkin halusin hieman osallistua, joten lupasin tehdä herkullisen päärynä-mascarpone-kääretortun, jota tarjosin myös toisissa tupareissamme. En muista olinko aiemmin edes tehnyt kääretorttua sitten yläasteen kotitaloustuntien, mutta sellaisenhan teki tosi näppärästi. Pitäisi ehkä tehdä useamminkin. Tämän kääretortun juju oli suussasulavan täytteen lisäksi hauskat, karamelisoidut päärynälastut koristeina. Resepti on, yllätysyllätys, Maku-lehdestä, mutta kirjoittelenpa pari lisäjippoa näiden koristeiden tekemiseen, joita lehdessä ei ollut ja jotka opin kantapään kautta. 

Päärynäkääretortusta tuli näyttävä ja herkullinen.  Minä tykkään tällaisista "epämääisesti koristelluista" kakuista. 

Karamellisoidut päärynälastut olivat tosi näyttäviä ja lisäksi vielä todella herkullisia! Niiden maku on sekoitus toffeeta ja päärynää ja ne ovat ihanan rapeita suutuntumalaan. Yksinkertaisuudessaan päärynälastut leikattiin ihan ohuen ohuiksi, pyöriteltiin sokerissa ja paistettiin uunissa. Lehden ohjeessa siivut leikattiin juustohöylällä tai mandoliinilla. En omista mandoliinia, mutta juustohöylällä sai aika hyviä palasia. Jos päärynät ovat isoja, kannattaa päärynä leikata ensin puoliksi ja sitten siitä puolikkaasta tähdätä siivuttamaan taas puolikasta. Pienistä ja suipoista päärynöistä saisi varmaan sellaisia "kokonaisia" päärynänmallisia siivujakin. Ihan selvää, kun sen näin kirjoittaa, mutta minä sitkeästi yritin saada mahdollisimman kokonaisia isoista päärynöistä, eikä se onnistunut ollenkaan. 

Tälviisii siivutin päärynöitä. Eli "neljäsosia", kuten tuossa lautasella. 

Kun päärynäsiivut on leikattu, ne sokeroidaan lautasella molemmilta puolilta ja asetellaan uunipellille. Kannattaa pitää siivut erillään toisistaan, sillä ne kyllä tarttuvat toisiinsa. Tietysti, nyt kun ajattelee, mutta ei sitä ensimmäisellä kerralla kaikkea tajua. Siivut paistetaan uunnissa 15 minuuttia per puoli eli paistamisen puolessa välissä ne käännetään. Siivut ovat valmiita, kun ne ovat selkeän ruskeita, mutta eivät palaneita ja hieman kovia. Toisella kerralla osa päärynöistä jäi pehmeiksi ja vaaleiksi ja luulin niiden kovettuvan kuivuessaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten kannattaa odottaa ruskistumista. Makukaan ei näillä hieman "raaoilla" siivuilla ollut niin syvä. 

Nuo pienet suklaamunat sopivat minusta ihan täydellisesti tuonne väliin, vaikka upea se olisi ilmankin. 

Laitoin lastut kakun päälle ja lisäksi pääsiäiseen sopivasti laitoin päälle myös pieniä suklaamunia. Kakku sopii kuitenkin ilman suklaamunia mihin tahansa kevään juhlaan. Nyt nuo päärynälastut näyttävät minusta vähän kuin lumen alta paljastuvilta lehdiltä, joiden alta pilkistävät pienet kevätkukkien nuput. 

Päärynä-mascarponekääretorttu

Pohja:

• 4 munaa
• 1,5 dl sokeria
• 1,5 dl perunajauhoa
• 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

• 100 g valkosuklaata (tai koko levy, jos ei viitsi punnita)
• 250g mascarponejuustoa
• 1 päärynä
• 1 rkl sitruunamehua

Koristelu

• Tomusokeria
• 1-2 päärynää
• sokeria

1. Vatkaa huoneenlömpöidet munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi vaahtoon. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa 8-10 min. 

2. Kumoa kääretorttu sokeroidulle leivinpaperille. Irrota leivinpaperi tortun pohjasta ja jätä sen päälle, kunnes pohja on jäähtynyt. 

3. Sulata suklaa ja lisää huoneenlämpöiden mascarponen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kuutioi päärynä pieneksi ja sekoita joukkoon. Mausta sitruunamehulla. 

4. Levitä täyte torttupohjalle ja rullaa tiukaksi rullaksi. Nosta jääkaappiin tekeytymään. 

5. Valmista päärynäsuikaleet. Tarvittaessa lue tarkemmat ohjeet postauksesta. Leikkaa päärynät mahdollisimman ohuiksi. Kierittele päärynäviipaleet sokerissa ja nosta pellille. Paista 150 asteessa kiertoilmassa tai 175 asteessa tavallisessa uunissa ensin 15 minuuttia. Käännä viipaleet ja paista toiset 15 minuuttia. Tarkkaile, etteivät viipaleet pala. 

6. Koristele kaukku tomusokerilla ja päärynäsiivuilla. 

Eikö ole liikuttavan söpö? On hauskaa kyllä saada näitä askarteluja puistokerhosta. 

Hihi, luovaa sanoisin. 

Ja vielä palatakseni pääsiäiseen, tässä vielä muutamia kuvia tämän vuoden pääsiäiskoristeista. Bonsku sai koristella noilla pienillä ripustettavilla puumunilla. Aika luovia koristeluita, vai mitä? 

Ikean ysärimunakupit saivat hassut hatut. 

Ja tietysti väriä pitää olla!

Mikä oli sinun pääsiäisherkkusi tänä vuonna?

Kestoylläreitä

Tein Granitista kaappauksen. Munat ovat hieman isompia kuin ajattelin, mutta ainakin yllätykset mahtuvat. 

Käsi ylös, kenen mielestä nykyiset suklaamunien yllätykset ovat oikeasti kivoja ja päätyvät olennaiseksi osaksi lasten leikkejä? Veikkaan, ettei ainakaan suklaamunaikäisten lasten vanhempien käsiä nouse kovin montaa. Kultaisella 90-luvulla oli sentään Kindereissä niitä kivoja eläinhahmoja, mutta nyt tuntuu, että harvassa suklaamunassa on yhtään mitään leikkeihin kelpaavaa. Aiempina vuosina olen kerännyt töihin yllätyksiä pelinappuloiksi, mutta parina viime pääsiäisenä niitäkään ei juuri tullut. Ja toisaalta, ei ole edes koottavia asioita, joilla kehittää sorminäppäryyttä. Aika monesta munasta meille on tullut esimerkiksi avaimenperiä, jotka ovat sinänsä kivoja, mutta lapsi ei tarvitse kovin montaa avaimenperää. Sitten ne päätyvät leikkihuoneen sekatavaralaatikon pohjolle alati kasvavan krääsän keskelle. Ugh. Olen purnannut. 

Bonsku maalasi ihanan struktuurisen koristelun yhteen munista. 

Kyllä niitä munia silti ostetaan meillekin, mutta ajattelin, että olisi olemassa parempikin vaihtoehto. Kyllähän sitä on ollut jo pitkään olemassa sellaisia pahvisia avattavia munia, joihin saa sisälle laitettua kivoja yllätyksiä. Meillä vaan ei ole ikinä sellaisia ollut, kuten ei esimerkiksi "kestojoulukalenteriakaan" pusseineen. Nyt päätin korjata asian ja aloin metsästää avattavia pahvimunia. Sattumalta löysin hyvällä pääsiäistarjouksella ruskeita pahvimunia Granitista, eurolla kappale, ja ostin niitä samantien sellaisen satsin, jonka uskoin riittävän, mutta myös mahtuvan varastoon. Satuin myös bongaamaan kirppikseltä kivan setin Lego Friendsejä, jotka ajattelin ripotella muniin. 

Silkkipaperin repiminen on aina terapeuttista. 

Bonskun ehkä tärkein pääsiäisperinne on munien etsiminen, mutta minä taas olin innoissani siitä, että nyt päästään koristelemaan nämä munat. Halusin ostaa juuri tällaisia, joissa ei ole valmista kuviota. Näistä jää kiva muisto tuleviin vuosiin ja ehkä jätämme pari koristelemattakin ensi vuotta varten. Hauska idea olisi koristella myös muna per vuosi, mutta siihen olen aivan liian kärsimätön. Lisäksi halusin itsekin päästä askartelemaan. En kovin usein askartele lasten kanssa, mutta silloin kun askarrellaan, niin se on yleensä tosi hauskaa. Ehkä pitäisi jaksaa useamminkin. 

Hups... just sen verran silmä vältti, että meni sormivärit suuhun. Huomaa suunnistajan lapsien askartelualusta. 

Minusta näistä tuli aika ihania. Sopivan erilaisia ja sopivat silti yhteen. 

Koristelimme Bonskun kanssa munia eri tekniikoin. Yhdet munat maalasimme, toiseen laitoimme silkkipaperia. Yhden koristelin glitteriliimoilla ja Tintti sai koristella omansa sormiväreillä. Siihen painoimme myös mustikalla käden- ja jalanjäljen muistoksi. Minusta munista tuli aika ihania ja niillä kelpaa koristella kotia jo ennen varsinaista munajahtia. Toivottavasti myös yllätykset ovat mieluisia. On kiva laittaa niihin jotain, mikä tulee varmasti leikkeihin, eikä jää laatikonpohjalle pyörimään. Myös lelujen laadun tietää varmaksi. Ei tämä välttämättä sen halvemmaksi tule, mutta siihen en tällä kertaa pyrkinytkään. Tosin nuo kirppislegot olivat sen verran edullinen kaappaus, että taitaa jopa tulla edullisemmaksi, jos munien hinnan jakaa tuleville vuosille. 

Tuo jalanjälki on niin liikkis!

Mitä mieltä sinä olet yllätysmunista?

Hyvää tulevaa pääsiäistä!