Krimplenen kahinaa

Tämän blogin ei ole tarkoitus olla muoti- tai tyyliblogi, mutta koska tämä on enemmän tai vähemmän yleinen hömppä-lifestyle-blogi,  otan nyt vapauden esitellä myös vaatteita. Löysin nimittäin muutama viikko sitten aivan täydellisesti minulle istuvan 60-luvun mekon! Olen jo pitkään haaveillut oikean vintage-mekon löytämisestä ja viimein sopiva yksilö osui vastaan. Samalla esittelen myös pari muuta vaatekaappini vintage- tai melkein vintage-aarretta.

Tämä ei kuitenkaan ole pelkkä tyylipostaus, koska mekko päätyi seinälle!

Kuten sanoin, olin jo pitkään haaveillut vintage-mekosta, varsinkin 50-luvun kellohelmaisesta unelmasta. Kovin aktiivisesti en kyllä etsinytkään, mutta paremman puutteessa päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tehdä itselleni toiseksi parhaan vaihtoehdon. Löysin upean ruusukuvioisen, 50-lukua henkivän kankaan ja tilastin netistä aitoja 50-luvun kaavoja. 

Yläosan tein muistaakseni vasemman puoleisen  ja alaosan oikeanpuoleisen kaavan mukaan.

Lopputulokseen olin varsin tyytyväinen. En ole mitenkään aktiivinen ompelija, mutta halutessani saan suhteellisen siistiä jälkeä ja perustaidot ovat hallussa. Lisäksi kehityin projektissa huimasti, sillä 50-luvun easy-kaavat eivät olleet kyllä yhtä iisejä kuin nykyaikaiset. 

Rypytystä riittää! Kengät ovat hääkenkäni värjättynä yhden silkkihameeni värisiksi. 

Alushame on joskus ollut muhkeampikin, mutta tylli on painunut kasaan kaapissa. Täytyykin vähän pöyhiä sitä, kun ensi kerralla laitan päälle.

Mekon alle piti tietysti saada kohotusta ja sitä minulla oli jo omasta takaa (en tarkoita lantiota). Blogin bannerista kuplan päältä kurkkaava rusetti oli hääautomme koristeena ja sehän koostuu muistaakseni 20 metristä pinkkiä tylliä. Siitä askartelin monikerroksisen alushameen mekolleni kiinnittämällä tylliä vanhan alushameen reunaan kerroksittain. Tämä melkein-vintage-mekko on nähnyt jo monet juhlat ja se on aina yhtä ihana pukea päälleen.

Eikä tähän edes mennyt kaikki 20 metriä!

Täysin äkkiarvaamatta vaatekaappini kuitenkin päätyi  oikea vintagekaunokainen, kun olimme shoppailukierroksella äitini kanssa. Jahkailin hieman astuako sisään Butik Lilianiin, mutta onneksi päätimme mennä. Liike oli aivan ihana ja vaatteita oli juuri sopivast esillä: ei liikaa eikä liian vähän. Kokeilin kolmea mekkoa, mutta yksi oli ylitse muiden. Rekistä löytyi hopeankimalteleva 60-luvun a-linjainen mekko, joka ei ollut edes ylihinnoiteltu. Kunnon voisi määritellä "near mintiksi", lähes täydelliseksi. Mekko on myös vuoritettu, joten krimplene ei kutita. 

Tadaa! Viidellä eurolla ostetut yo-juhlakengätkin käyvät mekkoon sopivasti.

En tiedä tarkkaan, mistä mekko on peräisin. Merkki on "Artella", joten nimenperusteella mekko voi hyvin olla sekä suomalainen että ulkomaalainen. Äitini arveli, että mekon on joskus ostanut joku hieno turkulaisrouva cocktail-kutsuille. Mekko voi kuitenkin olla kulkenut vaikka kuinka pitkän matkan Butik Lilianiin ja sieltä minun kaappiini (tai siis seinälle). Joka tapauksessa se on oikea aarre, täydellinen 25-vuotismekoksi. 

"Ei ilmeellä niin väliä, mä rajaan sen pois". Noh, ehkä olis kuitenkin voinut hymyillä...

Materiaali on helmenharmaata ja siinä on paisley- ja muita koristekuvioita. Äitini sanoi heti, että se on krimpleneä (tai crimpleneä), materiaalia, joka ei rypisty millään. Äitini kertoi, että hänen lapsuudessaan jotkut mummot olivat jopa nukkuneet krimplenemekot päällään herättäjäjuhlilla majoittuessaan. Käytännöllistä, mekonhan voi ottaa vaikka matkalle mukaan! Käytönnössä mekko on siis muovia, mutta mitä sillä väliä. Onhan se kaunista, vanhaa ja hyvin kestänyttä muovia, joka istuu päälläni kuin hansikas. 

Lähikuva krimplenestä ja kuvioista.

Kaapistani löytyy myös toinen vintage-vaate, mutta tämän vaatteen tarinan sen sijaan tunnen. Se on äitini ja se on vuodelta 1972, sillä äidillä oli se päällään, kun hän aivan ekan kerran tapasi isän. Materiaali on intianpuuvillaa ja se on ehkä hieman kellastunut vuosien saatossa, mutta kunnossa ei ole mitään varsinaista vikaa. Hihojen kuminauhakiristykset äiti tosin laittoi uudestaan, koska ne olivat lientyneet.

Boogie-woogie! Tällä paidalla taidettiin kyllä tanssia jossain lavatansseissa.

Kokeilin paitaa jo joskus lukioiässä, mutta silloin se ei vielä sopinut tyyliini. Kun ostin krimplenemekon, muistin kuitenkin tämän ihanuuden ja halusin sen pikimmiten vaatekaappiini käyttövaatteeksi. Kokokin on juuri sopiva, vaikka moni äidin nuoruudenvaate on minulle aivan väärän mallinen. Olemme suurin piirtein yhtä pitkiä ja painokin on ollut tässä iässä varmaan melko sama, mutta yllättävän paljon vartalon malli silti vaikuttaa, mikä vaate sopii. Tämä kuitenkin sopii onneksi täydellisesti.

Hillitty tanssityylini taisi hurmata minun miehenikin. 

Haluan pitää arkityylini suhteellisen modernina, enkä haaveile täyspäiväisestä vintage-pukeutumisesta, mutta juhlavaatteita ja joitain arkimekkoja aloin janota näiden myötä. Siispä suuntaamme miehen kanssa elokuussa Tukholmaan katsastamaan vintageputiikkeja! Saa nähdä mitä aarteita sieltä löytyy.