Tuhannen ja yhden tarinan matot

Kesä on saanut aivoni pehmenemään nostalgisiksi. Säälisitte lähipiiriäni, jos tietäisitte kuinka paljon he joutuvat kestämään nyt muistelua siitä, että vielä vuosi sitten Bonbon oli mahassa ja voi kun hän oli niin pieni jne.jne. Vielä ei ole kuitenkaan aika vuodattaa näitä muisteloita tänne blogiin vaan kerron toisenlaisesta nostalgiasta. Kerron teille tuhannen ja yhden raidan tarinoita vanhoista räsymatoista.

Bonbon tutkailee uusia mattoja.

Kun olen nyt päässyt kangaspuilla kutomisen makuun, on arvostus entisaikojen käsillä tekemistä kohtaan kasvanut hurjasti. Oli aika, jolloin en pitänyt räsymatoista. Sitten aloin pitää niistä ja vuorasimme kuistin rappuset kauniilla vanhoilla matoilla. Nyt suorastaan rakastan niitä! Ne kertovat niin monta tarinaa, etten ole edes osannut ajatella asiaa. Ne on joku kutonut omin käsin. Niiden kuteet koostuvat vanhoista vaatteista, lakanoista, mistä vaan. Niilläkin on tarinansa, jota kukaan ei enää muista.

Räsymatotjen värit tulevat lähikuvissa eri tavalla esiin. Mitäköhän nämäkin kuteet ovat ennen olleet?

Kuistillamme oli pitkään äidin lapsuuden naapurin, Fanni-tädin kutomat matot. Hyviä kuvia matoista löytyy vaikkapa tästä postauksesta. Luultavasti ne on värjätty kasviväreillä eli varsinaista käsityötä alusta alkaen. Sellaista on nykypäivänä vaikea käsittää. Tietysti nykyäänkin on paljon käsityöläisiä ja arvostan todella heidän työtään, mutta että ennen se oli arkipäivää. Vau. Nyt nämä matot alkoivat kuitenkin olla niin täynnä pölyä, simaa, puklua, kuraa, pikkukiviä ja mitä kaikkea nyt kuistin mattoihin voi tarttuakaan, että ne kaipasivat kipeästi pesua. Pesussa turvauduimme moderneihin metodeihin mattolaiturin sijaan ja matot pestiin kummieni luona painepesurilla. 

Rappusia on mukava kävellä, kun matot pehmentävät askeleita. Sini-punainen matto on äitini kutoma. 

Edellisten mattojen tilalle tarvittiin liukkaille portaille kuitenkin varamatot. Isovanhempieni entisessä talosta löytyi hyllyllinen räsymattoja, joista valita. Osa matoista valittiin vähän summamutikassa sopivan mitan perusteella, mutta pari oikeaa löytäkin siellä oli. Mukaan ei tainnut osua niitä mattoja, joita isovanhempieni luona pienenä ihmettelin. Niiden kuteissa kun oli mukana jotain hopeista ja kultaistakin. Edelleen minulle on mysteeri, mitä ne metallinhohtoiset matonkuteet olivat. 

Erilaiset kuteet tekevät mattoihin myös erilaista tekstuuria. Punainen pörröraita on hauska yksityiskohta. 

Puna-siniraitainen matto on minun äitini nuorena kutoma. Osa raidoista on oikein perinteistä, vaatteista tehtyä maton kudetta, mutta osa kuteista on kuulemma ostettu kaupasta. Kauniit värit joka tapauksessa. Matto laitettiin tietysti paraatipaikalle kuistin ylätasanteelle. Siinä on mukavasti modernia henkeä vanhan vastapainoksi. 

Pyykkipojat taisivat kiinnostaa mattoa enemmän. Tässä kuvassa näkyy ero itse tehdyn ja valmiin kuteen välillä. Vasemmalla itse leikattua.

Toinen aarrematto oli pieni raidallinen matto, jonka äiti tunnisti matoksi, joka oli kudottu hänen toiveidensa mukaan. Hän oli halunnut lapsena maton, jossa on pelkkää raitaa. Ei siis isoja yksivärisiä alueita välissä vaan pieniä raitoja koko maton mitalta. Matto oli melko lyhyt, mutta halusin sen ehdottomasti mukaani. Siitä tuli passeli kesämatto olohuoneeseen. Äidilläni on muuten toinenkin lapsuuskertomus mattoihin liittyen. Matonkuteet tehtiin pitkälti vanhoista vaatteista. Niinpä hän oli pienenä osoitellut maton raitaa ja sanonut ensimmäisenä sananaan "(h)ame". 

Raitoja vierivieressä.

Nyt minä sitten nautin näistä kätten töistä kuistilla ja olohuoneessa. On hauska tutkailla eri värisiä kuteita ja vierekkäisten raitojen leikkiä. Vähän alkaa tehdä taas mieli itsekin kutomaan, jospa tällä kertaa kantoliinan sijaan vaikka mattoa, johon kutoa oman tarinan.

Raitamatto on loistava pieni kesämatto. Tykkään pitää pöydän alla mattoa, jotta pöytää on helppo siirrellä. 

Onko sinulla räsymattotarinoita?