torstai 23. helmikuuta 2017

Karkkiarki 4/52


Pyykkiestetiikkaa. Vaikka suoraan sanottuna en pidä siitä, että pyykit kuivuvat näkyvillä, on näiden hauskojen kuosien katseleminen niin ilahduttavaa kuin pyykkien katselu voi vain olla. 

Arjen kuvastoomme kuuluvat edelleen värikkäät kestovaipat. Kirjoittelin niistä viimeksi aivan kestoilu-uramme alkutaipaleella järkälemäisen postauksen verran. Tällä kertaa tyydyn kirjoittamaan ytimekkäästi tilannepäivitystä. Vielä ainakin kestovaippojen hauskat kuosit ilahduttavat sekä pyykkitelineessä että käyttäjän päällä sen verran, että into käyttää niitä pysyy yllä. Vaikka kieltämättä kertakäyttöisten housuvaippojen helppous välillä houkutteleekin. Vähän enemmän niitä nykyisin kuluu kuin ennen (mm. öisin), mutta en ota asiasta paineita. Yksikin kesto päivässä on yksi kertsi vähemmän roskiksessa. 

Tässä taitavat olla aktiivisimmin käytössä olevat vaipat. Oikeassa reunassa Alva-vaipat. Bongaa neljä vaippaa, jotka löytyvät myös edellisestä kestovaippapostauksesta!

Koska Bonsku on melko hoikkeliini, käyvät hänelle edelleen monet samat vaipat kuin reilusti yli vuosi sitten. Silloin ostin kasvupyrähdyksen jälkeen kestovaippakaupan reiluja kokoja hyvällä säätövaralla ja ainakin ovat maksaneet itsensä takaisin. Lisäksi yllättäjiä ovat olleet Alva-merkkiset kiinavaipat, joita pitkään välttelin, mutta sorruin kun tuttavani myi niitä käytettynä ja kuosit olivat vaan niin hauskoja. Ja ne ovat toimineet meillä paremmin kuin mitkään muut kestot! Melkein harmittaa, kun mielelläni tukisin suomalaisia. Tai olen kyllä tukenutkin, joten ehkä voin hyvällä omalla tunnolla käyttää myös näitä vaippoja. Vaipat ovat taskuvaippoja, joten erillistä kuorivaippaa ei tarvita. Tämä helpottaa etenkin taaperon vaippaa vaihtaessa, kun käyttäjän pitää päästä nopeasti taas juoksentelemaan. 

Vielä tuntuvat kaukaisilta sellaiset ajat, jolloin vaippoja ei tarvittaisi enää ollenkaan. Toistaiseksi jatkamme ainakin osakestoillen ja iloitsen kivoista kuoseista. 

4 kommenttia:

  1. Hauskat vaippapinot! Tuossa ei muuten taida olla yhtään itse tekemääsi vaippaa. Vieläkö niitä on paljon käytössä?

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ei ole enää kovin montaa käytössä, kun niiden nepit menivät huonoiksi, enkä ole jaksanut uusia niitä. En vaan saanut neppipressillä tarpeeksi ammattimaista jälkeä.

      Poista
  2. Meillä Ellun kestoilu loppui tytön ollessa 1v6kk kun päiväkoti odotteli oven takana (olisi sielläkin voinut toki kestoilla, mutta emme jaksaneet alkaa järkkäilemään) ja olemassaolevat vaipat jäivät pieneksi. Jännä nähdä, miten Veenun kanssa käy - ehkä ainakin osakestoillaan pidempään. Laitan ylös tuon hyväksi kokemasi merkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkodin kanssa kestoihin liittyy kyllä veilä erilaista säätöä. Puolitoista vuotta kestoilua on jo pitkä aika!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.