sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kulttuuritaapero suosittelee: Lasten viikonloppu WAMissa ja Biologisessa


Kulttuuritaapero ottaa tuntumaa museoon. Suuri patsas oli vähän "Hui!"

Huomasin sattumalta mainoksen Wäinö Aaltosen museossa järjestettävästä lasten viikonlopusta. Hämärästi muistin kuulleeni näistä tapahtumista joskus ennenkin ja se kuulosti hauskalta. Päätimme heti lauantai-aamupäivänä suunnata Bonskun kanssa museoon. Kaapon museojaksojen ja edellisten hyvien museokokemusten ansiosta, Bonskua ei kauaa tarvitse houkutella museoon!

"Vauva. Äijä. Halaa, Maija. Kukkii"

Wäinö Aaltosen museossa eli WAMissa oli esillä Wäinön omaa tuotantoa: patsaita, veistoksia ja myös tauluja, mitaleja ja kirjeitä. Ensi vilkaisulta näyttely ei ehkä vaikuta lapsen silmiin niin kiinnostavalta, mutta ei pidä aliarvioida lapsia. Bonsku löysi näyttelystä vaikka mitä kiinnostavaa! Valtavat Toivo Kuulan päät, kubistiset Aleksis Kivet sekä erityisesti lapsihahmot saivat Bonskun silmät hämmästyksestä entistäkin suuremmiksi. Vaikuttavin teos taisi olla lasta ja äitiä esittävä teos. Bonsku kuvasi teoksen tyhjentävästi: "Vauva. Äijä (=äiti). Halaa. Maija (= maitoo). Kukkii."

Museossa olisi ollut myös opastuskierroksia tunnin välein, mutta me jätimme sen vielä tällä kertaa väliin, sillä aikataulut eivät osuneet sopivasti, eikä Bonsku oikein vielä jaksanut kiinnostua opastuksesta, vaikka lapset olikin huomioitu. Hiukan jaksoi kiinnostaa "nuoren Wäinö Aaltosen" seuraaminen.

Bonsku hallitsi heti vaativan tekniikan salat. 

Parasta taisi kuitenkin olla työpaja, jossa sai askarrella kultaisen omakuvan ja osallistua yhteisteokseen piirtämällä tikun päässä olevalla liidulla paperille. Liidun kanssa oli hauska heilua, vaikka mitään esittävää ei Bonsku tainnutkaan pyrkiä kuvaamaan. Omakuvaa tehtäessä Bonsku asetteli hartaasti kultapaperinpaloja kartongille ja välillä vähän muunkin värisiä. Hän sai myös kultaiselle paperille tulostetun omakuva, joka liitettiin teokseen mukaan. Kun Bonsku oli valmis, hän sanoi päättäväisesti "Noin!" ja sitten jatkettiin matkaa. Välillä taidepajassa oli hieman tungosta, mutta kaikille riitti tilaa. Eri-ikäiset taiteilijat oli huomioitu hyvin ja varmasti monen ikäiset saivat työpajasta ilon irti. 


Teos luonnosteluvaiheessa. 

No, oikeastaan parasta ei kuitenkaan tainnut olla työpaja vaan ehkä lettu mansikkahillolla ja kermavaahdolla, joka nautittiin näyttelyn jälkeen Café Wäinössä. Tai sitten akvaario, jota Bonsku olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Eipä kun sittenkin atriumpihan suihkulähde, jota piti tutkailla jokaisesta kuvakulmasta useaan otteeseen. Ehkä Bonsku olisi halunnut ikuistaa sen taideteokseen?

"Kala, kala! Kaapo!" Kyllä, Kaapossakin on yhdessä jaksossa akvaario. 

Minusta museorakennus on hurjan kaunis, oikea aikakautensa helmi. Museo oli mukava paikka taaperolle. Sopivasti väljyyttä ja ainakin näin lasten viikonloppuna museon väki katsoi suopeasti pientä säntäilyäkin (kun teokset eivät olleet vaarassa). Rattaiden kanssa museo oli hieman hankala paikka, kun olimme seuraavana päivänä uudestaan kavereiden mukana museossa (kiitos museokortin voi museoon mennä vaikka kahdesti peräkkäin!). Porrashissi vie vain osalle tasanteista. 


Bonsku esittelee atriumpihan suihkulähdettä. Portaissa nuori Wäinö Aaltonen. 

Sunnuntaina menimme myös Biologiseen museoon, jossa oli niin ikään lasten viikonloppu. Olen ollut Biologisessa museossa viimeksi varmaan kaksi kymmentä vuotta sitten, jolloin se oli ehkä mielestäni vähän tylsä. Nyt kuitenkin museo oli oikein symppis ja jotenkin hellyttävä pienuudessaan. Dioraamat olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. Bonsku juoksi pientä museota ympäri varmaan kymmenen kertaa. Työpaja ei täällä jaksanut kiinnostaa, sillä askartelut sopivat ehkä paremmin hieman isommille. Tämä ei haitannut menoa, sillä nähtävää oli tämän ikäiselle juuri sopivasti, eikä yhtään liikaa. Eksymisvaaraakaan ei yhden huoneen museossa juuri ollut ja eläimetkin turvassa lasien takana. Minäkin sain siinä samalla biologian kertauskurssin ja hauskat totta vai aprillia - kysymykset olivat oikeasti viihdyttäviä. Tiedätkö esimerkiksi, onko seuraava väittämä totta vai ei: "Makeistehtailija Karl Fazer toi fasaanin Suomeen". 

"Hivvi" ja "kaau" olivat parhaat. Etenkin hirveä palattiin katsomaan varmaan kymmenen kertaa. Korokkeet dioraamojen edessä olivat erinomaiset. 
Minusta on hyvä, että lapsille suunnataan kulttuuritapahtumia ja lapsia viedään museoon. Vaikka minusta lapset saavat tulla museoon milloin vain, on monen mielestä ehkä helpottavaa, että on erikseen lasten tapahtumia, jolloin lasten ei välttämättä tarvitse olla hipihiljaa ja sivistyneesti, kuten aikuiset. Lapset ovat niin vilpittömän innoissaan ja uteliaita ja minä ainakin näin monta innokasta museokävijää (jos ehkä jonkun tylsistyneenkin). Osallistumme varmasti jatkossakin lasten viikonloppuihin! Kulttuuritaapero suosittelee!

Oletko sinä osallistunut lapsille suunnattuihin kulttuuritapahtumiin tai osaatko vinkata muuten lapsiystävällistä museota?

8 kommenttia:

  1. On todella hyvä idea, että lapsia viedään kulttuuritapahtumiin. Hehän ovat tulevia kulttuurin käyttäjiä, joten siihen on hyvä totuttaa jo pienenä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään puuhamaita ja hoploppejakaan vastaan. Kaikkea tasapuolisesti. Ja välillä rauhallinen koti-iltakin on paikallaan.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eivät Hoplopit sulje pois museoita tai toisinpäin. Tosin museosta saa vähän vähemmän todennäköisesti Noro-viruksen.

      Poista
  2. Nämä lasten viikonloput ovat ihania! Olen käynyt niissä omien lasten kanssa varmaan kymmeniä kertoja :D Nyt on vähän välivaihe, kun isot lapset eivät oikein enää jaksa noihin lasten viikonloppuihin osallistua (vaikka muuten tykkäävät museoissa käydäkin) ja pienin on vielä niin pieni, ettei saa vielä niistä irti. Mutta ensi vuonna sitten!
    Muita lapsiystävällisiä museoita Turussa ovat Käsityöläismuseo ja Apteekkimuseo, Helsingissä tietysti ihana Luonnontieteellinen museo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että olet joskus mainostanut näitä ehkä blogissasi? Varmasti vielä tulevina vuosina Bonsku saa näistä vielä enemmän irti ja myös teidän nuorimmainen!

      Käsityöläis- ja Apteekkimuseo ovat varmasti ensi kesän kohteita. Ja luonnontieteellinen museo on kyllä huippu! Oltiin joskus miehen kanssa kahdestaan ja mietittiin, että tänne olisi kiva tulla joskus lapsen kanssa.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Mekin kävimme WAMissa instan postauksesi inspiroimina. Ei olla kovin paljon vielä museoissa oltu, mutta jatkossa varmasti käydään enemmän ja varsinkin tällaisissa lasten tapahtumissa. Se työpaja oli tosi kiva! Kaikki seurueen jäsenet tykkäsivät siitä :) Ja oli kiva törmätä!

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska tosiaan törmätä ja kiva, että postaus sai teidät lähtemään museoon!

      Poista
  4. Oi miten kivoja tuollaiset lasten viikonloput! Pitäisiköhän toivoa niitä tännekin!

    Punkaharjulla oleva Lusto (metsämuseo) on ehdottoman kiva lasten kanssa, siellä on kiipeilypuu ja karhunpesä, metsätyökonesimulaattoreita ja paljon kaikenikäisille sopivaa osallistavaa tekemistä. Luonnontieteellinen museo Helsingissä on myös kiva ja teki silloin 2,5 -vuotiaaseen Elluun lähtemättömän vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihaillut metsämuseota postauksissasi! Aihe ei kuulosta niin hirveän kiinnostavalta, mutta kuvien perusteella museo on todella mielenkiintoinen. Uskon, että luonnontieteellinen olisi myös Bonskulle vaikuttava kokemus.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.