perjantai 14. heinäkuuta 2017

Periaatteet puukopassa

Totesin tässä eräänä päivänä, että jostain vanhemmuuden periaatteesta olen saanut toistaiseksi pidettyä melko hyvin kiinni. Joskus möläytin ilmoille, että aion hankkia lapselleni vain kauniita leluja, kuten puisia leivoksia ja hedelmiä. Kun katson ympärilleni, niin Bonskun lelut ovat oikeastaan aika kivan näköisiä ja tyylikkäitä: hauskoja leikkiruokia, klassikoita kuten Brio junarata, Duploja, kirkkaita pikkuautoja... Kauhukuva nurkkiin hiipivästä muoviroinasta ei ole toteutunut (vielä)!

Kaunis näky - mutta kyllä silti nämä mielellään korjaa pois iltaisin.

MUTTA. Eivät ne monenkirjavat Duplot, autot ja puupalikat ole yhtään kivan näköisiä, kun ne on ripoteltu tasaisesti ympäri huonetta tai kasattu epämääräisiin röykkiöihin nurkkiin. Kauniillekin leluille täytyy olla toimivat säilytysratkaisut, jonne ne voi helposti koota pois näkyvistä. Koska vaikka sisustuslehdissä muutama värikäs Duplo kauniisti aseteltuna maton nurkalle näyttääkin hauskalta, ei niitä viitsi katsoa silloin, kun lapsi on jo nukkumassa. Minä kaipaan sitä, että ainakin suurimpana osana illoista lelut on kerätty pois lainehtimasta olohuoneen lattialta.

Rumpulaatikoista on moneksi. Sisällä on myös pehmusteet, mikä helpottaa lelujen keräämistä iltaisin sopivan hiljaisesti. 

Laatikot sointuvat hienosti huonekaluihin. Silti mietin kansien maalaamista jollain ihanalla pastellisävyllä. 

Bonskun synttärien jälkeen etenkin legojen ja junaradanosien määrä moninkertaistui, eikä Bonskun entinen työpiste ollut enää riittävä vetämään sitä määrää sisuksiinsa. Aloin miettiä sopivia ratkaisuja, mutta ennen kuin ehdin edes Googleen, muistin että meillä on kellarissa tyhjänpanttina kauniit puiset rumpulaatikot. Ne on tehty käsityönä joitain vuosia sitten, mutta lopulta eivät ole päässeet kunnolla käyttöön, kun olivat niin painavia.

Jos nämä eivät riitä, pitää kaivaa esiin bassorumpulaatikko. Sinne mahtuu vaikka koko poika. 

Kolme laatikkoa imaisi sisäänsä kaikki legot ja junaradanpalaset ja vielä isoimpia leluautoja päälle. Minusta laatikot ovat todella kauniit, vaikka pinta onkin hieman kulunut. Ehkä voisin maalata kuluneimmat kannet jollain karkkisvärillä. On hauskaa saada nämä uuteen käyttöön!

Pötsi vartioi lelulootia. 

Ja sitten kun joudun myymään periaatteeni kauniista leluista, ei periaatteita tarvitse heittää romukoppaan vaan voin asetella ne kauniisti puukoppaan lelujen joukkoon! Miten näppärää!

6 kommenttia:

  1. Tyylikkäät lelulaatikot ovat mukavia varsinkin kun suuri osa leluista on olohuoneessa. Tuli mieleen, että vaikka konmarittamisessa on usein järkeäkin niin paljon on sellaista tavaraa mitä ei kannata heittää pois vaikka se ei juuri sillä hetkellä tuotakaan iloa. Se voi tuottaa iloa joskus myöhemmin niinkuin nämä rumpulaatikot.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan sellaista tavaraa ei kannata tuosta vain heittää menemään, joka on vaikea tai mahdoton korvata myöhemmin! Puusta tehtyjä laatikoita ei helpolla saa.

      Minä pidän siitä, että lelut ovat olohuoneessa. Varmasti isommassakin kodissa leikit saisivat olla olohuoneessa (tai ainakin osa) etenkin kun lapsi on pieni.

      Poista
  2. Aivan mielettömän ihanat lelulaatikot nuo rumpukopat! Lelusäilytys on suuri ongelma, johon mietin edelleen toimivaa ratkaisua. Lapsen pitäisi itse saada lelut helposti leikkiin mutta myös helposti takaisin omille paikoilleen. Toistaiseksi ei toimi niin hyvin kuin toivoisin.

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että lelujen säilytys ja varsinkin se, miten ne lelut saadaan takaisin paikoilleen, on monen kodin murheenkryyni!

      Poista
  3. Ihanat lelulaatikot! Kyllä lelujen hyvä järjestys on kaiken leikkimisen tärkeä alku! Minua niin ilahduttaa nähdä myös Pötsi omassa paikassaan tuolin alla!
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on tärkeää, että leluille on paikkansa. Aina niiden ei tarvitse olla oikeilla paikoillaan, mutta jokin järjestys on taustalla. Pötsin paikka on vakiintunut, vaikka sillä nykyään huristellaankin ympäriinsä.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.