lauantai 11. marraskuuta 2017

Ekoako?

Suhteeni ekotuotteisiin on sekä skeptinen että innostunut. Tiedostan, ettei maailmaa pelasteta ostamalla lisää ja lisää ekologisia tuotteita. Joitain tuotteita kuitenkin pitää ostaa, joten miksei siis pyrkisi niiden hankinnassa ekologisuuteen. Toisaalta pohdin myös usein, mikä todella on ekologista, mikä vain viherpesua ja onko tuotevalinnassani mitään järkeä. Loputtomiin näitä asioita ei voi kuitenkaan miettiä, vaan on vain luotettava tekevänsä riittävän hyviä ratkaisuja. Tällä kertaa postaan parista kivasta löydöstä, jotka tein Helgingin reissullani Nudgesta.

Ekodödön metallisen rasian voi myös kierrättää.
Enimmäinen löytö oli ekodödö, josta olin kuullut paljon hyviä käyttökokemuksia. We love the planetin deodoranttia olin kuullut kehuttavan toimivaksi ja tuoksuja hyviksi. Olen oikeastaan aina käyttänyt antiperspiranttia, mutta koska olen utelias, päätin kokeilla, voisiko toisenlainen dödö toimia. Valitsin mintun tuoksuisen (vaikka appelsiinikin oli herkullinen). Tuoksu ei ollut keinotekoinen, eikä liian vahva. En koskaan ole käyttänyt hajustettuja deodorantteja, mutta tämän tuoksu oli mieto ja luonnollinen.

Voidetta on helppo levittää, mutta ei kyllä ihan roll-onin helppoutta voita. 

Olen nyt testaillut uutta dödöä jonkin aikaa ja kyllä se kieltämättä toimii melko hyvin. Laitoin ennen salsatuntia toiseen kainaloon sitä ja toiseen antiperspiranssia ja ainakaan hajussa en huomannut eroa. Toinen kainalo oli tosin hieman kosteampi, koska dödö ei ole antiperspirantti. Myöskään vaatteet eivät ole alkaneet haista hielle mielestäni sen nopeampaa kuin ennenkään. Minttuinen tuoksu jää hieman vaatteisiin, mutta lähtee pesussa. Tuoksutonkin vaihtoehto oli olemassa ja ehkä täytyy seuraavaksi kokeilla sitä, sillä kyllästyn tuoksuihin nopeasti. Täytyy nyt vielä seurailla toimiiko se jatkossa, mutta kokemus on varovaisen positiivinen.

Juusto mehiläisvahakelmun huomassa. 
Toinen löytöni oli Bee's wrap eli mehiläisvahakelmu. Olin joskus kuullut tuotteesta aiemminkin, mutta en ollut sattunut löytämään niitä kaupasta ja unohdin koko asian. Tuote on siis ohut puuvillakangas, joka on päällystetty mehiläisvahalla ja sitä on tarkoitus käyttää ikäänkuin elmukelmun sijaan. Minä en ehkä Elmukelmua osaa sillä korvata, mutta sen sijaan ostin mehiläisvahakelmua juuston peitteeksi. Olen tähän saakka vuorannut juuston jääkaapissa muovipussilla ja vaikka usein olen käyttänyt hedelmäpussia tai muuta jo käytettyä muovipussia, olen ajatellut että jokin järkevämpikin tapa voisi olla olemassa.

Perus-Oltermanni taisi olla liian iso tähän ja päästi liikaa ilmaa alleen, jolloin juusto alkoi kuivahtaa. 

Nyt olen kokeillut Bee's wrapia muutaman viikon juuston päällä ja se on ollut minusta ihanoimiva ratkaisu. Helppo kietaista ja painella juuston päälle ja kohtuullisen helppo pestä. Hiukan juuston reunat ovat kyllä kuivuneet enemmän kuin muovipussien kanssa, mikä on alkanut häiritä. Vahakelmu varmasti hengittää paremmin kuin muovipussi. Mies ei kuitenkaan ole ollut tuoteeseen erityisen ihastunut, joten saattaa olla että jatkossa kietaisen sen parmesaanin ympärille, jota ei käytetä päivittäin. Minua jäi myös kiinnostamaan, miten tämä toimisi leivän kääreenä isommassa koossa.

Onko sinulla vinkata ekotuotteita, joilla olisi järkevää korvata "tavalliset?"


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia uutuuksia ainakin minulle. Voisin kuvitella käyttäväni tuota käärettä juuri juuston ympärillä tai jonkun laatikkoruuan päällä, jos ruokaa on jäänyt tähteeksi.

    Sanomalehdestä olen joskus taitellut biojätepusseja, mutta nyt digilehtien aikana se on jäänyt.

    Ava

    VastaaPoista
  2. Kivan oloisia löytöjä! Tuo deodorantti kyllä kiinnostaa, en oo tavallisia dödöjä käyttänyt enää vuosiin, niin kaipaa aina välillä lisää vaihtoehtoja, mitä käyttäis. Ja etenkin toimivaa sellaista :p

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.