Puolivuotiskatsaus: Bonsku noin 3,5 vee

Bonbon Bonsku Bonskulainen... Hänestä on kyllä kasvanut niin mainio leikki-ikäinen! Kaikki taaperous on tiessään ja välillä hän tuntuu niin isolta pojalta jo. Vaikka todennäköisesti kun katson hänen kuviaan vuoden päästä, hän näyttää ihan vauvalta. Voi miten hassua ja ristiriitaista tämä lapsen kasvaminen. Toisaalta tuollainen vauvanpallero-Tintti on huippuihana, mutta silti vauhdiskas 3,5-vuotias (tai tarkemmin 3v7kk) on niin hauskaa ja mainiota seuraa, ettei vauva-aikoja tarvitse haikailla.

Kippistely ja kuvien ottaminen on Bonskulle tärkeää. Aina pitää pöydässä kilistellä ja erityisistä jutuista ottaa kuva. Koskakohan hän perustaa oman instatilin...

Yksi suuri muutos pienen pojan elämässä tapahtui tuossa jouluna, kun hän sai ensimmäiset omat pikkulegot. Ostin isänpäivälahjaksi lego-joulukalenterin, jota he sitten isän kanssa kokosivat koko joulukuun ja jouluna sitten Bonsku sai muutaman paketillisen pikkulegoja. Niillä on rakenneltu ahkerasti koko alkuvuosi ja hän on yllättävän taitava ja näppärä rakentamaan niillä. Ja vihdoin on löytynyt leikki, johon äitikin saa osallistua, sillä olen päässyt ihan oikeasti rakentamaan legoilla eikä minun ole tarvinnut vain istua vieressä "leikkimässä". Olen itsekin ihan koukussa. Duplot ovat siinä rinnalla edelleen käytössä, mutta enemmän "roolileikeissä". Ja enpä aiemmin tiennyt, että Duploja ja pikkulegoja voi myös yhdistää!

Äidin sydäntä lämmittää se, että Bonsku saa helposti kavereita. Melkein samanikäisen pikkuserkun kanssa ystävyys syttyi tapanina ja jatkui isotädin juhlissa. 

Välillä hämmästelen, miten meistä kahdesta ujosta arkajalasta on voinut syntyä jotain noin rohkeaa. Bonsku vastailee vieraille aikuisille, kun häneltä kysytään jotain, hän pyytää ja uskaltaa joulupukin ja Ville Viikingin syliin, ystävystyy nopeasti tuntemattomien lasten kanssa ja kertoo nimensä rohkeasti. Toki välillä ujouskin iskee, mutta silti hän on hämmentävän rohkea ja peloton. Toisaalta hänellä on myös herkkä puolensa, joka välillä meinaa unohtua, mutta joka pitäisi muistaa huomioida. 

Läheisyys on tärkeä juttu ja välillä Bonsku pyytää kyytiin. On ihana kantaa häntä vielä lähellä ja silloin voi jutella eri tavalla kuin kävellessä tai rattaissa. 

Viime vuoden aikana nousseen uhman ja tahdon pahin terä alkoi hiipua loppuvuotta kohden ja viimeiset kuukaudet ovat olleet taas hieman seesteisemmän. Tai niin seesteiset kuin 3-vuotiaan ja vauvan kanssa nyt voi olla. Toki haastavia tilanteita on edelleen, mutta Bonsku ei vänkää vastaan enää ihan joka asiassa. Ja onneksi on puistokerho, sillä siellä hän pääsee purkamaan energiaansa. Näinä muutamina kireinä pakkaspäivinä kerhoa ei ole ollut ja sen on kyllä huomannut seinille hyppimisenä. 

Karkasimme eräänä iltana kahdestaan puistoon ja juomaan "khaakhaota", kuten Bonsku hienosti sanoo. Kahdenkeskiset hetket ovat hänelle tärkeitä ja hän on tarkka, että puhelin pysyy pois äidin kädestä... paitsi kuvien oton aikana!

Bonsku on ottanut isoveljen roolin hienosti. Nyt Tintti kuuluu jo kalustoon ja hän muistaa aina mainita, että äiti ja isä rakastavat myös Tinttiä. Pikkuveikan päällä hyppiminen olisi edelleenkin suurta hupia, mutta hän osaa olla myös äärimmäisen huomaavainen veljeä kohtaan. Juuri tänään jätin Tintin hetkeksi sohvalle niin, että Bonsku istui sohvalla edessä, ettei vauva kierähdä maahan. No Bonskulle tuli tietysti vessahätä ja minä syöksyin varmistamaan että Tintti pysyy sohvalla. Vaan mitä oli tehnyt Bonsku: leivittänyt tyynyt lattialle suojaksi! Myös veljestenvälinen kukkuu-leikki on molemmista ihan paras juttu.

Kitarasankarimme Bonsku esiintymässä miehen tädin juhlissa. 

Bonskulla on muutamia hauskoja erityisiä kiinnostuksen kohteita. Hän tykkkää käydä kirkossa, mutta hän on myös kiinnostunut kovasti kirkkorakennuksista. Hän tunnistaa kaikki Turun tärkeimmät kirkot ja on innoissaan päästessään käymään jossain uudessa kirkossa. Bonsku odottaa kovasti ensikesänä Helsingin Tuomiokirkossa järjestettäviä häitä ja Turun tuomiokirkon torni pitää bongata aina kaupungilla. Musiikki on Bonskulla selvästi verissä ja hän kantaa mukanaan aina omaa kitaraa, "bainoa" (banjo) tai bassoa. Kitara on yleensä Brio-junaradan pätkä, banjo leikkipaistinpannu ja basso leikkipaistolasta. Hänellä on todelliset rokkistaran elkeet ja hän vetää kitarasoolojaan milloin bussissa ja milloin juhlissa. Bonskulla musiikkifanius menee kausittain. Viime vuonna ensimmäiset puolisen vuotta meillä soivat non-stoppina joululaulut. Kesällä laulut vaihtuivat Naimakaupat Vegasissa -musikaalin kappaleisiin (iskä kun soitti siellä) ja etenkin "Hopetihop"- ja "Betsy määrymääry" -kappaleita renkutettiin uudestaan ja uudestaan (eli Jump jump jumpity jump ja Betsy's getting married). Yhtäkkiä syksyllä hevisaurus otti vallan ja koko syksy laulettiin Räyhiä ja Lisodiskoa Puolalanpuiston "kraatereilla". Nyt ei ole meneillään mitään suurempaa fani-vaihetta, mutta saa nähdä, mitä seuraavaksi hän keksii. 

Bonsku poseeraa esittelemässä puistokerhossa maalaamaansa lumiukkoa. 

Bonskussa alkaa olla niin monta puolta, ettei häntä pysty täysin tyhjentävästi kuvaamaan yhdessä postauksessa. Ehkä voisin tehdä erillisen postauksen esimerkiksi hänen lempikirjoistaan tai tekemisistään. 

Ihana, rakas, rohkea, herkkä, välillä niin ärsyttävä, mutta enimmäkseen ihana Bonsku! Millaisia terveisiä haluaisit hänelle lähettää?