lauantai 21. syyskuuta 2019

Salaiset arkistot

On aika tarkkaan tasan vuosi siitä, kun kävimme asuntonäytössä nykyisessä kodissamme ja elimme jännittäviä hetkiä tarjouksen jättämisen jälkeen. Yksi asia, joka ennen asuntonäyttö kaihersi mieltäni oli säilytystilan riittävyys. Myynti-ilmoituksen kuvissa ei näkynyt komeron komeroa lukuunottamatta muutamaa kaappia alakerrassa. Mutta säilytystilan puutteesta ei tässä kodissa voi valittaa, sillä asuntonäytössä paljastui useita loistavia säilytysratkaisuja. Niitä harvoin vaan tulee blogissa esiteltyä, joten nyt päätin avata kotimme salaiset arkistot.

Kotimme lähes kaikki säilytyspaikat ovat täynnä karkkirasioita. Bonskun laatikossa on muita kokeiluja, mutta kyllä nuo irtokarkkirasiat vievät voiton. 

Eteinen on ehkä se kotimme murheenkryyni, mutta nyt on pakko todeta että koska tilaa on vähän, se on pakko pitää järjestyksessä. Emme ole sortuneet ripustamaan takkeja oven koukkuihin vaan melko tunnollisesti siirrämme takit naulakkoihin. Välillä saatan kyllä itse laskea takin porraskaiteelle, mutta siirrän sen sieltä itse naulakkoon. Yksi merkittävä tekijä on ollut eteisen lipaston kunnollinen järjestely. Siinä ovat olleet avainasemassa riittävän monet pienet rasiat. Ostin muutamia pieniä Orthexin laatikoita ja lisäksi siellä on kaupoista saatuja irtokarkkirasioita. Voi miten minä rakastankaan näitä karkkirasioita! Niitä ei voi olla koskaan tarpeeksi. Ne ovat aivan täydellisen kokoisia pienille kodintavaroille ja ne mahtuvat juuri sopivasti moniin laatikoihin ja kaappeihin. Voisin kirjoittaa omaan postaukseen oodin karkkirasioille! Toki nyt on vielä tumppu- ja pipokausi edessä, joka on se todellinen koetinkivi eteisen järjestykselle, mutta uskon, että järjestys pysyy nyt paremmin kuin ennen järjestelyä. Toinen huippuasia ovat olleet Ikean Trones-kenkälaatikot. Ne imevät sisäänsä aivan käsittämättömän paljon tavaraa kokoonsa nähden. Niistä löytyy kuvat täältä.

Lastenhuoneen yhdellä seinällä on peili - vai onko se sittenkin...

...liukuovi Narniaan! Erikoisen mallinen komero on yllättävän kätevä, sillä tila on hyödynnetty hyllyjen suhteen optimaalisesti. 

Muistan vielä sen riemun, kun ensi kertaa avasin yläkerran vaatehuoneen liukuoven. Se olisi ehdottomasti pitänyt oikein erikseen mainita myynti-ilmoituksessa, niin ihana se on! Vaatehuone mahdollistaa sen, että alakerran arkivaatekaapit saa pidettyä siisteinä ja järjestyksessä, sillä yläkerran vaatehuoneeseen mahtuvat kaikki juhla- ja kausivaatteet. Sinne uppoavat myös lakanat, langat, kankaat, pienet tai Tinttiä odottavat lastenvaatteet, harvoin käytössä olevat laukut, joulutavarat sekä paljon muuta. Silti se on kohtalaisen helppo pitää järjestyksessä, sillä hyllyjä on riittävästi ja toisaalta vaatehuoneen tavaroita ei tarvita jatkuvasti. Ne eivät ole viemässä tilaa arkisilta asioilta ja edistävät näin arkikaappien pysymistä järjestyksessä.

Vaikka muissakin kerroksissa on säilytystilaa, alakerta on kuitenkin se pääasiallinen varastointikerros. Arkivaatekaapitkin ovat olleet toimivat. Minulla ja miehellä on kummallakin oma kaappi ja lasten vaatteet mahtuvat omaansa. Sitä en vielä mieti, mihin ne sitten mahtuvat kun lapset kasvavat, mutta toistaiseksi näin. Lisäksi on vielä yksi kaappi pyyhkeille ja minun urheiluvaatteilleni. Kolossa pyykkitornin takana on taso, jossa säilytetään vaippoja, harsoja ja Tintin villavaatteita. Kauppojen kestokasseista taitellut säilytyslaatikot ovat juuri sopivia vaipoille ja ne muuten mahtuivat aivan täydellisesti Ikean Sniglar-hoitopöydän tasolle. Tulipa tätä kirjoittaessa mieleen, että ehkä nuo harsot voisi jo pakata pois, kun ei niitä enää juurikaan käytetä. Alakerrassa on tilaa myös siivoustarvikkeille. Niitä on allaskaapissa ja mykyllisimmät ylähyllyllä pyyhekaapissa.

Minun ja lasten kaapit auki. Ennen oli välillä pakko siivota miehen vaatteita, kun ne olivat samassa kaapissa omieni kanssa. Nyt annan sen pysyä mylläkkänä ja siivoan vain omiani ja lasten kaappeja. 

Tämän postauksen jälkeen sain inspiraation siivota tuon nurkan tuolta. Siellä oli aivan turhaa tavaraa jäänyt esille. 

Tärkeä kriteeri asunnonvalinnassa oli se, että mies saa musiikkitarvikkeensa johonkin järkevään paikkaan. Kaikkea ei viitsi säilyttää treenikämpällä, jotta sitä kautta ei tarvitse aina koukata keikalle lähtiessä. Alakerrassa onkin pieni "musiikkivarastoksi" nimetty komero, johon tarvikkeet saa siististi hyllyille. Lisäksi komeroon mahtuu harvemmin käytettäviä tai väärän kauden ulkovaatteita ja urheiluvaatteita. On ihanaa, ettei toppahaalarit ja muut löytyvät taas helposti omasta paikastaan, kun niiden aika tulee.

Utelias Tintti huomasi tilaisuutensa tulleen ja ampaisi "musiikkivarastoon", kun avasin sen kuvausta varten. 

Eikä siinä vielä kaikki! Meillä on näiden säilytystilojen lisäksi vielä puolilämmin varastokin kaikille ulkotarvikkeille, retkeilykamppeille, rattaille, pulkille, kausikengille, klapeille, vieraspatjoille ja höm, minun vanhoille pehmoleluilleni, joille en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä mitään. Siivosimme varaston viime keväänä kunnolla ja nyt sieltä ihan oikeasti löytääkin etsimänsä. Toki jonkin verran siellä on myös tavaraa, joka odottaa eteenpäinkierrätystä, mutta tavarat on kuitenkin käyty läpi ja niille on oma paikkansa. 

Varasto ja sen hyllyt imevät kaiken sen, mitä ei juuri nyt tarvitse, mutta mitä ei viitsi laittaa poiskaan. Esimerkiksi Nintendo Wiin, kynttiläntekotarvikkeet, luistimet ja monot sekä valaisevan poron. 

Näyttää ehkä epäsiistiltä, mutta oikeasti varasto on todella hyvässä järjestyksessä ja tilaakin on. Kuvakulmat vaan eivät ole oikein optimaaliset. 

Näiden lisäksi meillä on sitten vielä ihan huonekaluina kalusteita, joissa on säilytystilaa, kuten kirjoituspöydän laatikot, Haisukaappi, olohuoneen senkki ja muutamia muita. Eli jos joskus valitan säilytystilan puutetta, niin muistuttakaa minua tästä postauksesta! Ihanaa on myös se, ettei mikään näistä säilytystiloista ole umpitäyteen tungettu, vaan ainakin jossain määrin joka kaapissa on väljyyttä. Toivon tilanteen myös pysyvän tällaisena. Toki ylimääräistäkin on, mutta karsin pikkuhiljaa ja yritän ensisijaisesti välttää uuden turhan tavaran hankkimista.

Ajattelin vielä instagram-seuraajien iloksi esitellä nämä säilytystilat Storyissa viikonloppuna. Pysykää kuulolla ja seuratkaa (@karkkis_karkkinen)!

Millaisia säiltystiloja sinulla on kotona? Riittävät vai liian pienet?






6 kommenttia:

  1. Eihän säilytystilaa ole koskaan liikaa, vai onko? Nyt kun ollaan kahden säilytystila riittää mainiosti. Joskus kaipaan vaatehuonetta, koska sinne saa isompia asioita esim mattoja kätevästi. Mutta näillä mennään ja viimekeväisen kevyen konmarituksen jälkeen tilaa on enemmän. Henkiinherätetyn ompeluharrastuksen myötä kankaita on alkanut olla niin paljon, että jotkut kaapit pursuavat. Uusia kivoja kankaita tulee ostetuksi, vaikka vanhojakin olisi yllin kyllin.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on varmaan vähän makukysymys. Toisaalta jos säilytystilaa on liikaa, sen helposti täyttää (turhalla) tavaralla. Mattojen säilytys on muuten ongelmallista!

      Poista
  2. Ooo miten mahtava tuo varasto!! Meillä on jokaisessa makuuhuoneessa ja eteisessä isot liukuovikaapistot, mutta kaipaisin kyllä edes pientä vaatehuonetta tai puolilämmintä varastoa isompien, harvemmin tarvittavien tavaroiden säilytykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasto on kyllä kätevä olemassa. Nyt kun se vielä saatiin järjestykseen. Tykkään myös, että meidän varastoon pääsee sekä ulko että sisäkautta.

      Poista
  3. Kyllä on hyvä järjestys teillä!Lapsiperheessä tarvitaan kaikenlaista ja on ihanaa kun kaikki löytyy kun tarvitaan. Kun meidän lapset oli koululaisia, meillä oli niin hyvät tilat, että yksi komero voitiin nimetä rojukomeroksi. Sinne tungettiin kaikki omituinen irtoroina ja kummasti sieltä löytyi kaikkea tarpeellista kuten pieniä nauloja tai taskulampun polttimo tms.
    Nykyisessä kodissa ostin makuuhuoneeseen kaksi vaatepuuta. Ja ne on kätevät! En edes ymmärrä miten ennen tulimme toimeen ilman niitä. Siis minulla ja miehellä on oma asiallinen vaatepuu, johon voi ripustaa puolipitoiset vaatteet henkariin tai naulaan roikkumaan illalla silloin kun kyseinen vaate ei vielä tarvitse pesua.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolipitoisten vaatteiden säilytys onkin muuten haastavaa! Olen miettinyt myös jotain tullollaista vaatepuuratkaisua, mutta alakertaan ei oikein sovi. Niinpä ripustan puolipitoiset vaatteet portaiden välipylvääseen. Mies pitää omiaan rumpulaatikoiden päällä. Lapset sotkee vaatteensa niin, ettei puolipitoisia juuri jää vielä.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.