maanantai 2. maaliskuuta 2015

Avoimia kysymyksiä

Vaikka pari viikkoa sitten sitä vähän pohdiskelinkin, en ole mitenkään seonnut tästä eteeni avautuvasta äitiys- ja vauvuustuotteiden maailmasta. Olen pikemminkin tutustunut siihen varovaisella uteliaisuudella ja toisaalta myös hieman huvittuneena. Mitä kaikkea sitä myydäänkään ihmisille äitiyden (ja vanhemmuuden) nimissä! Netissä olen selaillut jonkin verran äitiysvaatteita ja tarvikkeita, mutta viime perjantaina piipahtaessani Helsingissä, uskaltauduin ensimmäistä kertaa äitiys- ja vauvatarvikeliikkeisiin. Mielessäni on herännyt tämän rajallisen kokemukseni aikana aina vain enemmän kysymyksiä, joihin ei ole tullut vastauksia. Osittain siksi, etten niitä ole erityisen aktiivisesti selvittänytkään. Tutkivan bloggauksen nimissä kirjoittelen nyt ylös muutamia mieltäni askarruttavia kysymyksiä, joihin lukijat voivat halutessaan vastata.

Kuvan kukat eivät liity mitenkään tapaukseen, kunhan laitoin kivan kuvan.
Miksi niin monet äitiysvaatteet ovat niin ankean värisiä?

Miksi silti olen nähnyt kaupungilla ihmisillä päällä kivoja äitiysvaatteita?

Miksi kaikki kivannäköiset löytämäni äitiysvaatteet ovat niin kalliita?

Miksi kaikki imetysvaatteet ovat raidallisia? 

Mihin tarvitaan ÄITIYSboleroa, joka muutoinkin ulottuisi vain rintojen alle?

 Entä mihin tarvitaan ÄITIYSvillatakkia, jossa ei ole edes nappeja? 

Miksi vauvoille on vain hyvin stereotyyppisiä tyttö- ja poikavaatteita, vaikka nykyään niin kohkataan sukupuolisensitiivisyydestä? 

Missä ovat kaikki karkkisväriset vauvanvaatteet?

Lankoja onneksi löytyy kaikissa sateenkarkkiksen väreissä!

Onneksi minulla on rauhassa aikaa pohtia vastauksia näihin suuriin eksistentialistisiin kysymyksiin. Äitiysvaatteisiinkaan minun ei ole juuri toistaiseksi tarvinnut perehtyä, mutta eiköhän sekin aika ole piakkoin edessä jahka perusgarderoobini alkaa rajoittua liikaa. Enköhän löydä vielä vastauksia ainakin osaa näistä ja luovin sitten niiden keskellä oman tyylisesti.








16 kommenttia:

  1. Hih, hyviä kysymyksiä!
    Täältä oon joskus bongannut ei-niin-imetys-tai-äitiysvaatteen näköisiä:
    http://www.mammavaatteet.fi/category/3/aitiyspaidat
    (Joskaan en oo vielä koskaan ostanut. Nyt näyttäisi jopa olevan karkkivärejä ja alehintojakin!)

    Meidän ekalle lapselle (eli pojalle) löysin aikanaan paljon Lindexiltä värikkäitä vaatteita, mutta kieltämättä sielläkin on mennyt selkeämpään tyttö-poika -jaotteluun tällä hetkellä. Suosittelen siis kirpparia tai ompelukonetta. ;)

    Kaikista vauvahärpäkkeistä täytyy sanoa sen verran, että mitään ei kannata ostaa ennen, kuin toteaa juuri sen tarvikkeen käytännössä tarpeelliseksi. Silloin on ihan riittävän aikaista hankkia. Muuten tulee huteja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos vinkistä! Mammavaatteet kuulostaa kyllä joltain ihan muulta, kuin ei-niin-äitiysvaatteilta!

      Kirppareita varmaan koluan ahkerasti etenkin kun mennään kevättä kohden. Ja härpäkkeiden osalta olen ajatellut toimia juuri noin, etten hankkisi valmiiksi kuin sellaiset, jotka ajattelen välttämättömiksi. Eikä siihen paljon tarvita, kun äitiyspakkauksestakin saa jo kaikenlaista.

      Poista
  2. Eiköhän vastaukset näihin kysymyksiin löydy aikanaan. Ja varmaan löytyy vielä kivoja vaatteita sekä sinulle että Bonbonille. Zalandossa olen nähnyt joitain kivanvärisiä äitiysvaatteita, mutta niitähän ei montaa tarvitse loppujen lopuksi. Ennen vanhaan kun maha piti peittää muiden katseilta piti olla joku löysä mekko mutta nykyäänhän mahaa voi rauhassa pitää näkyvissä vaikkapa tiukkojen trikoovaatteiden kanssa.


    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen katsonut noita Z-kaupan vaatteita, mutta jotenkin koen nettikaupasta tilaamisen hankalaksi, kun ei pääse näkemään, hypistelemään ja sovittamaan.

      Se on totta, että onhan nykyään varmaan kivempia äitiysvaatteita kuin aikoina, jolloin mahaa piti peitellä.

      Poista
  3. Moi! Tuli nyt tässä mieleen lukiessa, että ootko lukenut Nelliinan Vaatehuonetta? Hällä oli mun mielestä oma persoonallinen ja värikäs tyylinsä koko raskauden ajan ja käytti kai paljon ihan omia, ei ÄITIYSvaatteita raskausaikana. Lisäksi äskettäin kirjoitti hyvän postauksen imetysajan pukeutumisesta. Ehkä kannattaa käydä kurkkimassa, jos et vielä ole. Onnea odotukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olen joskus käväissyt kyseisessä blogissa, mutta täytyy tutustua tarkemmin äitiystyyliä ajatellen. Mahdollisimman paljon minäkin olen ajatellut käyttää ihan omia vaatteita, kun aika paljon on kuitenkin sellaisia väljiä (ja ihan tavallisia villatakkeja), joita voi käyttää.

      Kiitos!

      Poista
  4. Itse en aikoinaan ostanut kuin parit äitiyshousut, koska oli talviaika... ja muutaman imetyspuseron. Indiskasta löytyi paljon tarkoitukseen sopivia vaatteita ja tulivat halvemmaksikin. Äitiys- ja imetysvaatekappaleista taisivat eniten olla käytössä imetysliivit. Löysin tosi nätit sellaiset Hussolta ja ostin samantien kolmet:)

    Ja nuoruuden ompeluharrastus sai oikeastaan alkunsa juuri tuosta poikien vaatteiden värittömyydestä ja tylsyydestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen päätynyt siihen, että yritän bongata tarkoitukseen sopivia tavallisia vaatteita, sekä omasta vaatekaapista että uutena (tai käytettynä).

      No sinun ompeluksesti ovatkin niin nättejä, että peittoavat monet kaupan vaatteet mennen tullen!

      Poista
  5. Miuakin ovat äitiysneuletakit sun muut ihmetyttäneet! Ja imetysvaatteissa tosiaan on aika usein raitoja... Itse onnistuin löytämään Huudosta aikanaan pienen äitiysvaatepaketin josta sain niin parit mammafarkut kuin lyhythihaisia imetyspaitojakin, niillä pääsi (ihan tavallisten ;) ) neuletakkien kanssa pitkälle. Olin kyllä iloinen kun pääsin takaisin "omiin vaatteisiini", raskaus- ja imetysajan pukeutumisesta oli tyyli välillä kovin kaukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kai sitä yritetään kaikkea myydä äitiys-etuliitteellä, että naiset sitten hormonihuuruissaan ostaisivat. MInusta olisi ihan ok, että vaikkapa Mamalicious myisi villatakkeja, mutta tarvitseeko niiden olla äitiys-?

      Yritän parhaani mukaan pitää oman tyylini koko tämän ajan. Etenkin imetysaika on vielä vähän mysteeri, että mikä silloin on kätevintä. Mahan kanssa käytettäviä vaatteita on vielä kohtuullisen helppo miettiä.

      Poista
  6. Ihanat kukat ekassa kuvassa. Onko ne pioneja vai kerrottuja tulppaaneja? Tänään ystävänä ST kertoi ostaneensa kerrottuja tulppaaneja, jotka avauduttuaan olivat kuin ihania pioneja. Ostin heti samasta kukkakaupasta samanlaisia kuin hän oli ostanut. Sinun kukkasi lehdet kyllä eivät näytä tulppaanien lehdiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat yksiä suosikkejani, jaloleinikkejä! Ne ovat parhaimmillaan aina näin keväisin ja silloin pyrin niitä ostamaan muutamaan otteeseen. Voisivat tosiaan olla minipioneja!

      Poista
  7. Moi! Hyviä/kivoja imetysvaatteita löytää huutonetista ja torista. Suosittelen oikeasti hankkimaan imetysliivejä lukuunottamatta lähes kaikki sieltä, sillä liikkeissä myytävät ovat ihan kaamean hintaisia. Boob-merkillä on ainakin tosi kivoja karkkisvärisiä vaatteita ja mekoissa löytyy kivoja mallejakin. Nelliinalla on tosiaan olltu kiva raskaus- ja imetystyyli, mutta niin varmaan minullakin olisi ollut (ehe-heh itsekehun määrää), jos ei olisi ollut näitä rintatulehduksia. :D Nyt alkaa olla toppahousukiintiö täynnä... Mutta pointtini on että raskaus- ja imetysaika ovat kaikilla tosi yksilöllisiä ja se menee, miten menee. Loppujen lopuksi on kyse aika lyhyestä ajasta, jonka jälkeen voi palata sitten omaan perustyyliinsä :) Kyllä se lapsi ja oma terveys menee tyylikysymysten edelle, vaikka tässä hiukan vaahtoankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee siis yrittää vaan päästä yli tästä vaikeudesta ostaa nettikirppiksiltä (siis ylipäätään en juuri tilaa vaatteita netistä). Liikkeissä on tosiaan aika karmean hintaisia nuo imetysvaatteet.

      Oli sinulla ainakin todella kiva raskaustyyli, mutta rintatulehdukset varmaan vaikeuttivat imetyspukeutumista aika paljon. Ja tosiaan, terveys on kuitenkin tyyliä tärkeämpi. Tilanteen mukaan edetään.

      Poista
  8. Hyviä kysymyksiä, mutta valitettavasti itsellekin avoimia. :D Mä ratkaisin vaatepulmani sillä, että olen käyttänyt omia vaatteitani. Raskausaikana tietty housut olivat äitiysmallia, mutta useimmat omat pitkähelmaiset paidat ja tunikat sopivat hyvin päälle. Samoin imetysvaatteiden sijaan oon käyttänyt yhdistelmää imetystoppi + oma paita tai pusero, joka on helppo nostaa helmasta ylös. Makkarankuoritrikoopaitoja en siis ole viime vuosina hirveästi käyttänyt. :)

    Tämä postaus tuli mieleeni, kun pyörähdin tänään pikaisesti Prismassa. Siellä näytti olevan värikkäitä vaatteita vauvoille Cirafilla ja itselleni aiemmin tuntemattomalla Hilla-merkillä. Erityisesti Hillan vaatteiden kuosit saattaisivat olla karkkismaisiakin!

    En muuten ole unohtanut ilahdutusta, se on tehtävälistallani seuraavana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omia vaatteita olen minäkin alkanut katsella sillä silmällä, mitä voi sitten pitää isommankin vatsan kanssa. Aika paljon etenkin kesään päin mentäessä on sopivia kivoja paitoja. Housut pitänee jossain vaiheessa hankkia, mutta niitä onkin aika paljon markkinoilla. Toistaiseksi matalavyötäröiset farkut ovat riittäneet.

      Kiitos Prisma-vikistä! Me ei juuri käydä Prismassa, kun ei ole lähellä, mutta voisin laittaa äidin asialle. Tänään tosin tein taas muutamia kirppislöytöjä, joten eiköhän se Bonboninkin garderoobi vähitellen muodostu.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.