Minipuutarhuri

Muistaako joku mukulakivien asetteluni? Kivet ovat pysyneet ainakin tämän kesän!

Olen joskus tässä blogissa viitannut rapunpieleemme nimellä minipuutarha ja löytyypä se tuolta tekstien tunnisteistakin. Kesän aikana se on muuttanut muotoaan aina välillä kuihtuvien kasvien myötä ja ajattelin esitellä sen nyt vielä kun se on kukkeimmillaan. Mikään suuri viherpeukalo minä en ole, mutta iloa torilta kotiin kannetuista kukista on silti riittänyt melko pitkäksikin aikaa. En siis ole tappanut kaikkia alta aikayksikön. Ja sanoipa eräs naapurimmekin minipuutarhaani "pihan piristykseksi"! Olin erittäin otettu, sillä piha on muutenkin melko hyvin hoidettu.

Puksipuu on puutarhan vakiokalusta... toivottavasti jatkossakin!

Loppujen lopuksi puutarhan kasvit eivät ole kovin paljon vaihtuneet kesän aikana, nyt kun mietin. Lähinnä niiden määrä on lisääntynyt. Pinkit ruusubegoniat ostin jo alkukesästä ja ne ovat viihtyneet hyvin. Välillä ne olivat muutaman viikon sisällä kuistilla, kun siirsin kuistin kukat ulos. Hortensian ostin myös melko varhain kesällä ja se on muuttunut kauniin vaaleanpunaisesta piristävän vihreäksi. Vihreä sopiikin näin syyskesään mainiosti. Harmi, ettei alkuperäisestä väristä ole kuvaa. 

Tämä paljastui keltaiseksi taimeksi. En ollut merkannut niitä mitenkään, joten se oli yllätys.

Kuten jo sanoin, en ole varsinaisesti mikään viherpeukalo. Keväällä uhosin kovasti kasvattavani kesäkurpitsoita. Nooh, kovin pitkälle en pötkinyt (toistaiseksi), koska taisin istuttaa ne aivan liian pieniin ruukkuihin. Ihan kivan näköisiä ne ovat olleet, mutta sato jää laihaksi. Ainakin olen oppinut jotain, mutta vähän hävettää ja olen kade ystävien ja sukulaisten viljelmille... Nyt ne ovat äidillä hoidossa ja kuulemma lopulta yksi emikukkakin on puhjennut. En silti luovuta, vaan opin minä puutarhuriksi, kun harjoittelen. 

Vihreä kesäkurpitsa on täynnä teräviä karvoja. Onkohan se joku lajike-ero, koska keltaisessa ei ole?

On minussa sentään ihan pikkuisen puutarhurin vikaa, kun sain kuin sainkin ongelmalliset pelakuuni kukkimaan uudelleen! Kesän alussa kuistille hankkimani pelargonit alkoivat jossain vaiheessa kärsiä ja päättelin, etteivät ne saa kuistilla tarpeeksi aurinkoa. Uusia nuppuja ei ilmaantunut ja ne pukkasivat pelkkää lehteä. Siirsin ne ulos, johon paistaa edes pikkuisen enemmän aurinko ja jäin odottelemaan. 

Lannoitin ja kaikkea. Ei mitään tapahtunut! Ei nupun nuppua. Lopulta anoppi neuvoi, että niitä pitääkin kiduttaa, lannoittaa ja kastella vain vähän. Johan alkoi tapahtua! Kolmessa kuudesta alkoi näkyä nuppuja. Hankin vielä amppelin, johon laitoin kolme hitaampaa saamaan lisää aurinkoa. Ja lopulta nekin alkoivat kukkia uudestaan! En tiedä auttoiko pelkkä kidutus vai oliko kyse vain normaalista, mutta hirveän pitkästä kukintatauosta. Molemmista varmaan.

Pinkit pelakuut alkoivat kukkia ensiksi.

Syksyn myötä minipuutarhassani alkavat tietysti uudet tuulet. Nyt jo voisi alkaa polttaa lyhtyjä. Vielä vähän aikaa saa kuitenkin vielä nauttia kesän kukkaloistosta! Ja pelakuut laitan talveksi kellariin, jos saisin ne taas ensi vuonna virkoamaan. 

Pelakuut halusivat ilmeisesti olla vähän kuin encore kesälle!

Rullaatirullaa

Naputtelen tässä muiden asioiden lomassa pienen välipalapostauksen. Tämä on sitä kovin kirjaimellisesti, sillä aiheena ovat kylmät tortillarullat, jotka sopivat mitä parhaimmin vaikkapa välipalaksi. Teen näitä helppoja ja nopeita rullia usein viemisiksi esimerkiksi kyläilemään ja joka juhannus vien näitä miehen sukulaisten mökille. Ekoina vuosina tosin äitini teki rullat ja kun kyseltiin, että olenko tehnyt ne itse, piti tunnustaa, että äitihän ne teki. Viime vuosina olen kuitenkin tehnyt rullat itse ja ehdittiin sitä joinain vuosina vähän naureskellakin, että jokos rullat nyt on itse tekemiäni...

Ohje on alunperin äitini työkaverilta ja se on suorastaan nerokas yksinkertaisusdessaan. Tarvitaan vain:

- Paketti tortilloja

- paketti (maustettua) tuorejuustoa

- salaatinlehteä

- leikkelettä

- juustoa

Tämä kuva on varmasti hyvin valaiseva ja houkuttelev pikkukuva  blogitekstin vieressä.

 1. Ensin tortilla voidellaan tuorejuustolla reunoja myöten.

 2. Tortillan toiseen reunaan levitetään haluamassasi järjestyksessä salaatti, leikkeleet ja juustoviipaleet. Koko tortillaa ei kannata täyttää, sillä täytteet siirtyvät hieman eteenpäin, kun tortillaa rullataan.

3. Rullaa tortilla tiukaksi rullaksi. Tuorejuusto liimaa rullan kiinni. Tämä on toinen syy, miksei täytteitä laitetan ihan ylös asti.

4. Leikkaa pienemmiksi, suupalan kokoisiksi rulliksi. Tortillan päistä jää helposti vähän epämääräiset palat, joissa ei ole juuri täytettä, joten ne kannattaa leikata pois ja syöttää jollekin muulle kuin vieraille. 

Nämä rullat ovat mieheni suuria suosikkeja ja kun kysyin häneltä hääpäivän piknik-menuehdotuksia, hän ehdotti heti näitä. Ja minä olin tyytyväinen valintaan: yksinkertaista ja hyvää. Tätä ohjetta muuten blogiin toivoi Noora, koska kesällä tarjosin hänellekin näitä. Rullat ovat juuri sopivia suupaloja erityisesti jos porukkaa ei ole aivan valtavia massoja. Näissä on kuitenkin helppoudesta huolimatta sen verran käsityötä, että yksi tortilla pakkaus alkaa olla maksimi, mitä minä jaksan kerralla tehdä. 

Valitettavasti nuo kuvissa olevat rullat on jo syötä ajat sitten, joten minulle jäi tästä postauksesta vain hirveä nälkä. Täytyykin mennä kaivelemaan, mitä kaapeista löytyy. 

Sisustusta, vihdoinkin!

Viime aikoina blogi on täyttynyt kaikesta muusta kuin sisustuksesta, vaikka alunperin ajattelin, että pääpaino olisi siinä. Nooh, toisaalta ovathan juhlakoristeetikin juhlien sisustamista ja olen esitellyt myös aikaisempia kotejani ja niiden sisustusta. Kesän mittaan tähän nykyiseen kotiimme on kuitenkin kertynyt mukavasti pieniä uusia sisustusjuttuja. Osa niistä oikeastaan on ihan vanhoja, vanhempien varastoista saatuja tai kirpparilta. Nyt ajattelin käydä vähän läpi, millaisia uusia juttuja kodistamme löytyy. 

Oli pakko aloittaa tällä, kun kuva onnistui niin hyvin! Meidän keittiön loisteputkilampun alla saa hyviä kuvia.

Iso osa uusista sisustusjutuista on synttärilahjoja. Sain niin kivoja juttuja, että laitoin kaikki samantien esille (jos jostain ei ole kuvaa, se ei johdu siitä, etten olisi tykännyt vaan jostain syystä vaan en huomannut kuvata). Ylläolevassa kuvassa on kolme lahjaa: Ekobon bambuastia, Teeman söpöt pikkuastiat ja Alessin viinipullonavaaja. Alla taas on värikäs pallovalosarja ja kamera, joka on ystäväni  pakkausteipistä tekemä taideteos.

Palloja ja värejä kaikkialla! Uusi kamerani pääsi myös kuvaan.

 Eteiseen hankittiin kesällä jotain uutta ja kauan kaivattua: kokovartalopeili. Hetken harkitsin jonkinlaista kirppariratkaisua, mutta päädyin lopulta Ikean yksinkertaiseen peiliin. Tästä ainakin näkee kunnolla ja tykkään siitä, ettei siinä ole mitään ylimääräistä. Ja Tintti-autot saa kivasti reunalle huristelemaan. Vaikka peili on loistava ja hyvässä paikassa, jostain syystä silti menen aina ihailemaan peilikuvaani vanhoista palapeileistä, joista haluaisin päästä eroon. Tottumus on toinen luonto. Nyt olen päällystänyt vanhan peilin synttärikorteilla. Jospa se tästä.

Peili on kiinni narulla seinässä olevasta koukusta, ei tarvitse huolehtia, että kaatuisi vaikka onkin nojallaan.

Lasiastia- ja esinevalikoimani on myös kesän aikana karttunut. Syntymäpäivälahjaksi sain kaksi lisäystä kokoelmiini: suloinen Oiva Toikan Tirri-lintu ja Markku Salon iloisen keltainen pieni pullo. Jo aiemmin kesällä äiti bongasi minulle joltain iltatorilta Helena Tynellin Hyrrän, jollaisesta olinkin  lasipostauksessa vähän haaveillut. Ja oli muuten aikamoinen bargain eli oikea kirppislöytö!

Lasikokoelma alkaa olla jo yhtä mittava kuin avainkokoelmamme, joka on myös esillä eteisen lipaston päällä.

Hyrrä pääsi Pixelinen viereen. 

 Suurin sisustusuudistus on kukkapöytä, jonka saimme appivanhempien varaston perukoilta. Kotimme yksi huonoja puolia on se, ettei ikkunalautoja oikeastaan ole ja yrttejä ei saa minnekkään kasvamaan. Onneksi muistin, että anoppi oli joskus muuttomme aikoihin tarjonnut meille kukkapöytiä, joita he eivät tällä hetkellä käytä. Valitsin kahdesta kukkapöydästä sen vähän komeamman, koska se oli jugendia. Minusta oli hauska ajatus, että joku asia kodissamme olisi samaa aikakautta kuin talo. 

Huomaa kuvassa myös miehen ostamat hääpäiväkukkaset.

Kun pöytä saatiin paikalleen, se näyttikin minusta vähän liian raskaalta. Olin ajatellut, etten maalaisia sitä, mutta minusta tuntuu, että valkoinen väri tekisi sittenkin hyvää. Tuo punaruskea ei vaan ole minun värini Sen mallista ja koristeista pidän edelleen. Toinen kukkapöydistä olisi ollut yksinkertaisempi ja ilman levikkeitä. Se oli taas mielestäni vähän liiankin siro ja olisi voinut olla liiankin heppoisen näköinen. 

Etsi viisi virhettä (tai ties kuinka monta). Kuvat on otettu eri kerroilla.

 Minulla on tässä vielä vähän lomaa ennen opintojen alkua, joten voi olla, että lähipäivinä aloitan maalausurakan. Samalla voisin maalata muutaman jakkaran, jotka ovat vaatineet jo pidemmän aikaa maalikerrosta ylleen. 

Nyt on yrtit arvoisellaan paikalla!

Olinkin unohtaa vielä yhden "uuden" sisustustusjutun kodissamme. Se on peili, jonka vanhempani ovat tuoneet Marokosta matkamuistona joskus 80-luvulla. En nyt tiedä oliko se ihan isovanhemmilleni ostettu vai oliko se päätynyt heidän entiseen taloonsa varastointitarkoituksissa. Sieltä minä sen jokatapauksessa bongasin ja pyysin sen itselleni. Peili on kesän aikana ehtinyt olla jo vaikka missä paikoissa huushollissamme, mutta nyt räpsäisin siitä kuvan ihan vaan kirjoituspöydän päällä. Ja todellakin räpsäisin, sillä en yhtään katsonut, mihin kamera tarkensi. Katsoin vain, että näkyypä olkkari hauskasti  peilistä ja iskin kuvan koneelle. No, koska kuvani eivät muutenkaan ole täydellisiä, niin tämä sopii joukkoon.

Peilin yksityiskohtien sijaan voi ihailla suku-synttäreillä saamaani kukkakimppua ja väreittäin järjestettyä kirjahyllyä. Ai niin, ja kirjahyllyssä on kolme art deco -aiheista muotikuvaa, jotka ostin vuosia sitten Espanjasta. 

Sellaisia sisustustuulia Karkkiksen luona oli tällä kertaa. Ensi viikolla saattaa olla taas uudet kuviot. Yleensä nimittäin sisustaminen tarkoittaa lähinnä alituista esineiden uudelleenjärjestelyä. 

Hähäät!

Hip hei! Tänään on meidän kolmas hääpäivä ja sehän on vallan loistava syy uppoutua hetkeksi ihanaan häähömppämaailmaan ja kirjoittaa hääpostaus. En luonnehtisi itseäni varsinaisesti häähulluksi, enkä varsinkaan bridezillaksi (ts. entiseksi sellaiseksi), mutta häitä oli mielestäni hurjan kiva järjestellä. Teemavärit, puku, kakku, kutsut, kukat... Lisäksi oli hauska tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin ja pidin hääpäiväkirjaa eräällä nimeltämainitsemattomalla foorumilla.

Kuvat ovat anopin ottamia, ellei toisin mainita.

Karkkiksen kimppu, joka on jo tuttu bannerista ja täältä. Kuva on muuten KARKKIKSEN ottama.

Kutsuja, joissa oli jokaisessa pieni akvarellimaalaus. Kuvat Karkkiksen ottamia, sen näkee laadusta.

Tämä postaus on varsin pinnallinen kuvaus siitä, millaitset häämme olivat. En ala nyt tunteilla sen suuremmin, vaan keskityn ainoastaan pintasilaukseen. Hauskinta häissä kuitenkin oli se, kun sai juhlistaa onnellista päivää sukulaisten ja ystävien kanssa. Mutta nyt asiaan... koristeisiin!

... paitsi yksi hääkuva eka. Kuva on otettu miehen vanhempien luona.

Alusta asti oli selvää, että teemavärit ovat räiskyvän limen vihreä, keltainen, pinkki ja oranssi (kirkkaan turkoosikin kummitteli joukossa ihan ekoissa suunnitelmissa). Kuullostaako tutulta? Kukiksi halusin lemppareitani eli pieniä gerberoita. Rairuohoon asetetut gerberat jalostuivatkin nappikrysanteemi-germini asetelmiksi. Paikkakortteina ja hääkarkkeina toimivat granny smith omenat. Kaupassa saatiin katseita osaksemme, kun lastattiin kärryt täyteen niitä!

Oranssin pöydän asetelma. 

Pinkki pöytä. Valkoine koristehiekka piti pestä ennen häitä, koska se värjäsi veden harmaaksi! Onneksi kokeiltiin etukäteen.

Keltainen pöytä. Kaitaliinat tehtiin tapeteista leikkaamalla. Kynttilät asetettiin ikean kukkaruukkujen päälle.

Vieraskirjana oli post-it-lappuja, jotka kerättiin isolle pahviarkille. Lasten ja aikuistenkin huviksi ostimme tyylikkäitä bilteman kertakäyttökameroita. 

Kirkko oli pieni punainen puukirkko, joka on sisältä kauniin vaaleansiniharmaa. Sieltä minulla ei valitettavasti ole kuvia, joissa ei näkyisi ihmisiä. Meillä oli morsiusmessu, eli niin sanotusti pitkän kaavan mukaan ehtoollisine kaikkineen. Se oli juuri sopiva valinta meille ja messun aikana ehti myös rauhoittua mukavasti, kun pääsi välillä istumaan. Kirkosta poistuessamme heiteltiin ruusunterälehtiä. (Ne ostettiin niinkin romanttisesti kuin muovikassissa kukkakaupan ylijäämistä). 

Näin inhaa ihanaa sitä on kävellä ruususateessa. Kuva Jussi Kivimäki

 Hääautona oli sitä varten meille hankittu rakas kuplamme, Sitru. (Hänestä kerron vielä lisää toiste.) Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa miehen perheen rättärillä eli rättisitikalla, mutta se ei ollut häiden aikaan kasassa. Ei se mitään, Sitru sopi vielä paremmin väreihin kuin Citro. Koristeeksi kupla sai 20 metriä pinkkiä tylliä rusetin muodossa. Idea oli niin överi, että se oli pakko toteuttaa!

Siinä Sitrumme kiitää. Nyt se on valitettavasti korjauksessa. Kuva Jussi Kivimäki

Hääjuhla vietettiin merenrannalla sijaitsevassa tilausravintolassa, joka oli juuri sisustettu uudestaan kauniin vaaleaksi. 70-luvun rakennus ei ehkä ole maailman kaunein ulkoa, mutta mielestäni yksinkertainen rakennus istuu karuun kalliomaisemaan hyvin. Lisäksi silloin paikkaa pitivät Kylmäpihlajan majakalta minulle tutut yrittäjät, mikä takasi suussasulavat ruoat ja hyvän palvelun.

Hääjuhla oli rento ja lämminhenkinen. Suunniteltua ohjelmaa oli jonkin verran, lähinnä hauskoja puheita ja musiikkiesityksiä. Minä ja mies esimerkiksi lauloimme kaikkein ällöimmistä rakkauslauluista kootun "Populäärirakkautta"-sikermän. Miehen muusikkokaverit takasivat laadukkaamman musiikin. Tanssia ei  ollut kuin häävalssin ja parin spontaanin yhteisen tanssin verran, mutta sitä ei mielestäni tarvittukaan.

Häävalssin pyörteissä. Valssi oli miehen säveltämä. I''m so proud!

Yhtenä ohjelmanumerona oli tietysti myös hääkakku ja sen leikkaaminen (emme tosin polkaisseet). Siihen liittyi pieni jännitysmomentti, sillä olimme tilanneet aika erikoisen kakun. Mieshän on rumpali, joten halusimme rumpukakun. Tilasimme ne muistaakseni jopa oikeissa mittasuhteissa. Kakut onnistuivat hienosti ja ne jäivät myös leipomon mieleen, sillä kun äitini tilasi sieltä tänä vuonna synttärikakkuni, he muistivat rumpukakut edelleen.

Bongaa oikea rumpu! Hiiret ovat minun tekemäni.

Lisäksi tarjolla oli äidin tekemiä macaroneja, nallekarkkeja ja Laitilan Herra Hakkarainen -limsaa.

Hääjuhlan jälkeen vaihdoimme vielä tavallisiin vaatteisiin ja juttelimme hetken vanhempiemme ja juhlapaikan työntekijöiden kanssa. Hääyöksi olimme varanneet  huoneen Kylmäpihlajan majakalta, jonne juhlapaikan ja majakan pitäjä vei meidät. Venematkalla oli mukava kertailla päivän tapahtumia ja oli myös hauska päästä yöksi ihan majakkaan, ettei tarvinnut rantavajaan mennä nukkumaan (lue selitys Kylmis aiheisesta postauksesta).

Lookini tässä vaiheessa iltaa sisälti hunnun ja tuulitakin.

Mitään häidenjälkeistä masennusta en kokenut, vaan nyt nautin ihanista muistoista. Olipa mukava katsella kuvia pitkästä aikaa läpi ja muistella! 

Karkkiksen puolipyöreät synttärihipat

Totesin eilen Tiimarissa, että ilmeisesti 25-vuotiaat eivät enää tarvitse kynttilöitä kakun päälle, koska paketissa oli vain 24 kynttilää. Se ei kuitenkaan estänyt minua järjestämästä kunnon lastenkutsumeinigillä koristeltuja synttärikemuja ystävilleni puolipyöreiden ikävuosieni kunniaksi. Oli aivan järjettömän hauskaa ja kuten aina, juhlien järjestelyt olivat puoli hupia (tai ainakin neljäsosa). 

Nämä nyt eivät ole ihan puolipyöreitä. 

En muista milloin olisin viimeksi koristellut juhlia varten, mutta nyt innostuin askartelemaan juhliin värikkäitä koristeita. Olin nähnyt tällaisia silkkipaperipalleroita ennenkin netissä, mutta vasta nyt päätin kokeilla sellaisten tekemistä. Se olikin tosi helppoa! Lisäksi voin kehuskella käyttäneeni suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleja, sillä osa silkkipapereista oli tullut vaateostosten mukana kääreinä. Osa taas oli varmaan viidentoista vuoden takaa ala-asteen askartelujäännöksiä.

Siimat leikkasin myöhemmin pois. Huomaa eteiseen lamppuun jäänyt Swiffer-pölyhuiskan varsi.

Silkkipaperikukkasilla sai kivasti juhlatunnelmaa ja värit olivat tietysti ihania ja kirkkaita. Huomasin, että kannattaa valita melko ohut silkkipaperi, sellainen ihan perus tiimarista ostettu. Ostin uusia värejä askartelukaupasta ja se olikin todella paljon tuhdimpaa. Se ei revennyt tai rypistynyt niin helposti, mutta se ei myöskään ollut niin kauniin läpikuultava eikä sitä ollut helppo leikata. Tässä vielä ohje pallon tekemiseen:

1. Laita kahdeksan haluamasi kokoista arkkia silkkipaperia päällekkäin. Taittele paperit haitariksi.

2. Kiinnitä taitetut paperit keskeltä esimerkiksi rautalangalla. pienemmät voi myös nitoa. (Vartta ei tarvitse jättää, mutta tästä yksilöstä tuli kukka "kimppuun", joten siksi tuo pidempi varsi.)

3. Leikkaa päihin haluamasi kuvio. Kokeile erilaisia kulmia ja pyöreitä. 

4. Revi kerros kerrokselta keskeltä ulospäin niin, että muodostuu pallo.

Kuistille tein viirinauhoja, jotka tosin piti heti seuraavana päivänä siirtää pyykkien tieltä pois. 

Herkkupöytään tein itse pari suolaista piirakkaa, porkkanakakun ja täytekakun.  Lisäksi tarjosin parsa-pekonipiiraita pakkasesta.Vieraat toivat nyyttärimeiningillä karkkia, hedelmiä, herneitä, mansikoita ja mustikkapiirakan. Kinkkupiirakat ja popparit eivät kiireessä ehtineet pöytään.

Pöydän "centerpiece" oli silkkipaperikukkakimppu. 

Lautasliinatkin toki sopivat teemaan. Pikkulautaset riittivät melkein. Kaksi viimeistä sai ison lautasen. 

Porkkanakakun tein muuten vanhalla luottoreseptillämme, mutta tein siitä gluteenittoman/vehnättömän vaihtamalla vehnäjauhot perunajauhoiksi. Lisäsin psylliumjauhetta tuomaan kuohkeutta ja ilmeisesti onnistuin, koska sekä maku että rakenne olivat hyviä. Kuorrutteeseen laitoin summamutikassa noin 200g tuorejuustoa, vähän tomusokeria ja puolen sitruunana mehun. Alkuperäisen porkkanankakun reseptin sain setäni vaimolta ja sitä tarjotaan aina serkkuni synttäreillä.

THE porkkanakakku

• 2 munaa
• 1,5-2 dl sokeria
• 100 g voita löllönä, ei sulana
• 2,5 dl vehnäjauhoja (tai reilu 1,5 dl perunajauhoja, johon sekoitetaan 1,5 tl psylliumia)
• 1 tl leivinjauhetta
• 3/4 tl ruokasoodaa
• 1 tl kaardemummaa
• 1 tl kanelia
• 1 tl vaniljasokeria
• 2,5 dl porkkanaraastetta (noin 3-4 porkkanaa)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos käytät psylliumia, sekoita se kuivien aineiden joukkoon. Vatkaa munat ja sokeri. Lisää voi ja sen jälkeen kuivat aineet. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja paista uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia.

Helppoa ku mikä!

Lähes täydellinen kakku. Kuorrute vähän repeili. 

Täytekakku sen sijaan ei ollut niin helppo nakki. Tai itse kakku oli, mutta kuorrutus aiheutta vähän päänvaivaa. Harkitsin senkin tekemisen gluteenittomana/vehnättömänä, mutta lopulta en halunnut alkaa kokeilla juuri ennen juhlia "vierailla" jauhoilla, joten tein sen tavallisista. Tein perus kuuden munan kakkupohjan. Täytteeseen tuli Unelmakakut kirjasta mukailtuna 4dl kermavaahtoa sekoitettuna purkilliseen sitruunarahkaa, sokerin jätin pois. Ensimmäisen kerroksen väliin tökin lisäksi vadelmia ja toiseen mansikoita. Hyvää oli ja raikasta. 

Kuorrutteen tein niin ikään Unelmakakut kirjan ohjeella sulatetuista vaahtokarkeista ja tomusokerista. Kakun päälle se oli helpompi levittää kuin marsipaani, mutta pieniä koristeita sillä oli vaikeampi tehdä. Alunperin minun piti tehdä kakun päälle enemmän tekstiä, mutta massa tarttui liikaa muotteihin.  Lisäksi unohdin lisätä karamellivärit siinä vaiheessa, kun tomusokeria ei ole vielä lisätty sulatettuihin vaahtokarkkeihin. Olisin halunnut väreistä vähän kirkkaampia, mutta niiden saaminen tasaiseksi tomusokerivaiheessa oli liian haastavaa. Kakusta ei pitänyt alunperin tulla valkoinen., Mutta maku oli tärkein ja kuorrutteen pieni repeilykään ei pitkään haitannut. Olen ennenkin joutunut vähän paikkailemaan kakkuja. Bannerissa olevan keltaisen kakun rusetti on laitettu paikkaamaan reikää, joka syntyi kun kuorrute jäi kiinni kakkukupuun...

Vaahtokarkkikuorrute

• 400 g vaahtokarkkeja
• noin. 400-500 g tomusokeria
• 1½-2 rlk vettä (joka muuten unohtui minulta)
• rypsiöljyä

1. Voitete mikronkestävä kulho öljyllä ja laita siihen vesi ja vaahtokarkit. Kuumenna mikrossa täydella teholla 30 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen, kunnes karkit ovat sulaneet.

2. Sekoita tässä vaiheessa haluamasi elintarvikeväri! Jaa tarvittaessa useampaan pieneen kulhoon.

3. Sihtaa noin 300 g tomusokeria toiseen kulhoon ja tee sokerin kekselle kuoppa. Kaada vaahtokarkkimassa siihen. Öljyä kädet ja ala vaivata tomusokeria karkkimassaan.

4. Lisää tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes se ei enää tartu käsiin. Se saa jäädä melko pehmeäksi.

5. Jos et käytä kuorrutetta samantien, kääri se tiiviisti kelmuun. Käytä kuorrute kuitenkin mielellään samanpäivän aikana. Se säilyy huoneen lämmössä ja pehmenee tarvittaessa mikrossa (noin 10 sekuntia.)

Kynttilöitä oli lopulta kaksi plus viisi. Eikö siitä tulekin 25?

Ohjelma oli melko vapaa, mutta alkuillasta oli lauluseurat niille, jotka tunnen "kristillisistä piireistä". Syöminen, pelit ja seurustelu alkoi myöhemmin. Ilta kului mukavasti ensin syöden ja seurustellen, sitten Singstaria pelaten ja tuli illasta sekin vaihe, kun katsottiin Youtubesta hauskoja videoita. Singstarissa oli vähän jännitysmomenttia ilmassa, kun kumpikaan yli kymmenen vuotta vanhoista Playstation kakkosen ohjaimista ei ottanut toimiakseen. Lopulta kuitenkin toinen alkoi toimia, kunhan pattereita painoi paikalleen käsin. Naapurit saivat nauttia niin Abbasta kuin Nirvanastakin.

Virallinen kakunleikkauskuva.

Lahjapöytä, jolla tosin on hämäämässä myös vanhoja esineitä.

Yllätyksekseni sain myös lahjoja ja kortteja. Hauska sattuma oli, että sain monta sellaista asiaa, joita olen harkinnut joskus ostavani, mutten ole raaskinut. Esimerkkeinä ihanan värikäs pallovalosarja ja alhaalla näkyvä pizzakivi. Taitavat ystävät tuntea makuni aika hyvin, sillä sain monta kirkkaan värikästä lahjaa! Hauskimmasta päästä oli erään ystävän pakkausteipistä tekemä kamera. Kuvausominaisuuden ovat vähän heikot, mutta kevyt on kuin mikä. 

Kiitos kaikille hauskoista juhlisa, jos vieraat sattuvat lukemaan tämän! Ja myös niille, jotka eivät päässeet paikalle, mutta olivat hengessä mukana.

Uusin tärkeä turhake

Olen ennenkin kirjoittanut keittiön turhakkeista ja niiden tarpeellisuudesta. Kesällä keittiön laatikoihin on taas kulkeutunut vempaimia, joita ilman periaatteessa tulisi toimeen, mutta jotka oikeasti on kuitenkin älyttömän käteviä.  Yksi tällainen on mansikanperkaaja, joka pääsi tänään tosi toimiin, kun ostin torilta viisi kiloa mansikoita pakkaseen. Seuraavaksi aloitankin mainospuheet. 

Presenting: The Joie strawberry huller. 

Tekeekö mansikoiden kantojen poistaminen elämästäsi vaivalloista, yksitoikkoista ja hankalaa? Jokakesäinen riesa on täällä taas: jotta saisit terveellisiä ja maukkaita kotimaisia mansikoita, sinun on revittävä niistä rontit pois. Sormet murskaavat mansikoiden vitamiinipitoisen hedelmälihan ja kynsienalustat värjääntyvät inhottavan punaisiksi. Niitä saa hangata puhtaaksi  kynsiharjalla ja saippualla, eivätkä ne silti puhdistu. 

Mutta ei hätää: nyt voit ostaa mansikankannanpoistajan ja helpottaa elämääsi huomattavasti. Enää sinun ei tarvitse huolehtia kynsistäsi tai siitä, että mansikat pusertuvat sormissasi muusiksi. Mansikoidenperkaaminen tuntuu lastenleikiltä ja puuhassa viityisi vaikka tuntikausia, kun käytössäsi on Joien mansikankanperkaaja. Todellisuudessa homma hoituu käden käänteessä, eikä sinun enää tarvitse käyttää aikaa tähän vaivalloiseen, yksitoikkoiseen ja hankalaan tehtävään kuin hetki!

Sahalaitainen reuna upotetaan kannan alle ja pyöräytetään. Todella helppoa!

Vakavasti ottaen voin sanoa, että tuo kapistus on ihan oikeasti kätevä ja helpotti homma kummasti. Minulla meni mansikoiden perkaamiseen alle tunti ja kädet puhdistuivat helposti. Siinä samalla vain aloin miettiä, miten mahtavan ostos-tv- mainoksen tästä kapistuksesta saisi. Siinä näytettäisiin, miten käsin perkaamalla marjat musertuisivat dramaattisesti piloille. Jos taas kantoja poistettaisiin jollain muulla vempeleellä, käsiin tulisi haavoja ja muuta dramaattista. Yleensä ostos-tv:n mainokset pikemminkin syövät tuotteen uskottavuutta kuin herrättävät luottamusta, mutta toivottavasti tällä postauksella ei kuitenkaan ole sellaista efektiä. 

Homma hoidettu!

Mansikanperkaajan sain äidiltä muuten vaan, mutta alla olevat vempaimet sain osanan syntymäpäivälahjaani. Nekin näyttävät varsinaisilta turhakkeilta, mutta pääsevät varmasti pian testiin meidän ruokapöydässämme. Arvaatko mitä niillä voi syödä?  

Mitä kapistuksia lienevät?