sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Par/as/sa risotto

Nythän on jälleen kerran parsa aika vuodesta ja viikonlopun kunniaksi päätin tehdä vähän hienompia ruokia. Ihastuin uusimman Maku-lehden (2/2013) risotto-ohjeeseen, joka on siis sekä paras että parsarisotto. (Eika tämä vitsi vanhene, jos sitä käyttää vain kerran vuodessa?) Olen tehnyt risottoa eräitä kertoja ja eri resepteillä, mutta jotenkin en ole koskaan onnistunut maussa tai koostumuksessa täydellisesti. Erityisesti maku on mielestäni usein jäänyt joko liian parmesaaniseksi, jotenkin liian raksaaksi ja tunkkaiseksi tai sitten valkoviini on puskenut liian voimakkaasti läpi. 

Tällä kertaa tarjolla oli Hullujen päivien parsaa.
Tässä reseptissä ilmeisesti nesteiden suhteet olivat kohdallaan, koska risotosta tuli sekä kermaista että raikasta. Pienellä tilkalla sitruunamehua ja ripauksella kuorta oli myös osuutta asiaan. Sain nimittäin taannoin toistakin herkullista risottoa, jossa oli mukana sitruunan kuorta ja se sopi siihen loistavasti. Risoton kanssa tarjoiltiin kampasimpukoita, jotka toimivat hyvin parsan kanssa. 

Rakenne onkin sitten toinen juttu ja luulen, että siihen vaikuttaa paljon risotontekijän kokemus. Italialaistyyppisen risotonhan kuuluisi olla sopivan löysää mutte kuitenkaan liikaa ja muuta hankalaa. Kuka sen oikean koostumuksen sitten määrittelee, tiedä häntä. Minulle oli ahaa-elämys, että risottoriisin kuuluukin olla vähän al dente. Minä olen luullut, että en vain osaa kypsentää sitä oikein!


Tämmöisen määrän nesteitä risotto imaisi. 

Kampasimpukka-parsarisotto


  • 6-12 kampasimpukkaa koosta riippuen (minä käytin rainbown miniminejä)
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1 sipuli silputtuna
  • 1 valkosipulin kynti silputtuna
  • 3½ dl risottoriisiä
  • 2-3 dl valkoviiniä (laitoin kaksi)
  • noin 5 dl kanalientä (kaikki meni)
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 1 dl kermaa
  • 1 sitruuna (1 tl kuorta ja ½dl mehua)
  • 50 g voita
  • n. 75 g parmesania raastettuna
  • 250 g vihreää parsaa


Kauniita esivalmisteluja.

Ota kampasimpukat sulamaan, mikäli käytät pakastettuja.Ota parsoista puumainen osa tyvestä pois leikkaamalla tai napsauttamala. Viipaloi ne sentin parin mittaisiksi. Valmista kanaliemi. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. 

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon sipuli ja valkosipuli silput. Mittaa joukkoon riisi ja sekoittele, kunnes sipuli on kuullottunut. 

Kaada joukkoon 1½ desiä viiniä ja anna porista miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää 1½ dl kanalientä. Jatka liemen ja viinin lisäämistä vähän kerrallaan (lähes) koko ajan sekoittaen. Lisää nestettä aina, kun suurin osa siitä on imeytynyt riisiin. 

Mausta risotto suolalla ja mustapippurilla ja lisää kerma (minä lisäsin kyllä vasta ihan lopuksi, mutta lehdessä käskettiin näin). Lisää risoottoon sitruunan mehu, kuori ja parmesaniraaste. Lisää lopuksi voi (ja kerma, jos et vielä lisännyt).

Keitä parsoja hetki suolalla maustetussa vedessä. Valuta parsat ja lisää risoton joukkoon. Tämän pystyy tekemään risoton valmistuken lomassa, kunhan risottoa sekoittelee välillä. 

Paista kampasimpukat paistinpannulla tai parilalla. Pari minuuttia per puoli riittää. Mausta simpukat suolalla ja pippurilla. Nosta simpukat risoton päälle ja tarjoa pikimiten.


Naminam! En tiedä onko tämä nyt koostumukseltaan oikeanlaista, mutta hyvää se ainakin oli.
Olen täällä blogissa kertonut omistavani useita keittiöturhakkeita. Nyt pääsen esittelemään jälleen yhden näistä niin tärkeistä ja tarpeellisista turhakkeista. Halusin joskus teininä välttämättä jäätelökoneen, koska naapureillakin oli. Maksoin itse muistaakseni osan ja loput maksoi äiti tai isä. Sillä tehtiin jätskiä muutaman kerran ja lopputulos oli kyllä hyvä. Minä en tainnut kuitenkaan olla riittävän aktiivinen ja äitini jossain vaiheessa siirsi sen pois viemästä tilaa pakastimesta. 

Nyt kun meillä on vihdoin oma pakastin, otin jäätelökoneen uudestaan käyttöön. Nyt sillä on parin vuoden tehty jätskiä jo varmaan useammin kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Liian usein konetta ei kuitenkaan tule käytettyä. Aloittamisen vaiva tntuu aina isommalta kuin mitä se lopulta onkaan. Minä vähän oion ja pistän munat kokonaisena jätskiin, vaikka ohjeissa käsketään laittaa vain keltuaista. Hyvää tulee näinkin. Ja koska jätskiä voi tehdä ilman konettakin, laitan eilisen mansikkajäätelön reseptini tänne.


Karkkiksen mansikkajäätelö


  • Pari kourallista (pakaste)mansikoita 
  • 2 keltuaista tai kokonaista kananmunaa
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 dl kermaa
  • 1 dl kevytmaitoa (tai toinen desi kermaa)


Sulata mansikat ja muussaa ne mössöksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vaahdota kerma. Kerman vaahdottaminen ei ole pakollista, mutta mielestäni se lisää kuohkeutta jäätelöön. Kääntele muna-sokerivaahto kermavaahdon ja maidon kanssa yhteen. Sekoita varovasti joukkoon muussatut mansikat. Laita pyörimään jäätelökoneeseen. 

Jos et omista jäätelökonetta, laita massa pakkaseen 2-3 tunniksi ja sekoittele massaa välillä.  Älä anna massan jäätyä kokonaan, vaan tarjoa se lusikoitavan pehmeänä. Ehkä olisi hyvä käyttää pelkkää vaahdotettua kermaa, että massa säilyisi kuohkeampana, en tiedä. 


Tämä näyttää ihan oikealta jäätelöltä, mutta maistuu paremmalta!
Toivottavasti teilläkin on ollut herkullinen viikonloppu!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kotimme aakkoset

Aina silloin tällöin (naisten)lehdissä on artikkeleita, joissa joku henkilö listaa elämäänsä tai vaikkapa sisustutrendeihin liittyen asioita aakkosin.  Kotimme persoonallisuutta miettiessäni sain idean, että sellaisen voisi toteuttaa itsekin ja varmaan on monissa blogeissa toteutettukin. Näin ainakin kirkastuisi entisestään se, mikä on juuri minulle kodissamme ja sisustustyylissä tärkeää tai mitkä asiat liittyvät niihin muuten vain olennaisesti. Aikani pähkäiltyäni, tässä on lopputulos, Karkkiksen aakkoset. 

Ant eli Muurahainen. Ihan ensimmäinen varsinainen "design-huonekaluni".

Bazar-lamppu on edelleen ihana. Myös Block-lamppu sopii tähän kohtaan!

Crimplene. 60-luvun krimplene mekostani on tullut pysyvä osa sisustusta makuuhuoneen seinällä. On se vaan kaunis!

Design, Hyvä. Onnistunut ja kekseliäs muotoilu saa sydämeni läpättämään ja haaveilemaan kaikenmoisista tavaroista.

Eklektisyys. Tämän hienon sanan opin muistaakseni Frasier-sarjasta ja olen sitä viljellyt siitä asti. Mielestäni meilläkin on eklektistä eli ei mitään puhdasta tyyliä vaan vähän kaikennäköistä.

Näillä pikkuautoilla on aikoinaan 80- ja 90-luvuilla pidetty hauskaa! Nyt ne ovat "hauska" yksityiskohta sisustuksessamme.
Fun - hauskuus (piti valitettavasti turvautua enkkuun). Minusta hauskuus on tärkeää sisustuksessa ja laitan esille älyttömiäkin koriste-esineitä

Geometriset kuviot. Erityisesti ruudut ja pallot.

Huolettomuus. Haluan, että kodissa on myös rentoa, eikä joka karvan tarvitse olla kohdallaan. Tämä näkyy eniten pölypalleroina ja huolettomana tavaroiden asetteluna.

Tässä pieni pala tätä "huolettomuutta".
Ilmari Tapiovaaran mademoiselle-look-a-like tuolimme on yksi ehdoton suosikkini. Tuolin tarinan voi lukea täältä

Tästä kuvakulmasta ja vauhdista ei varmaan huomaa, ettei tämä ole Mademoiselle (vaan Madame).
Jugend. Tällä hetkellä saamme asua tässä ihanassa puujuugendtalossa ja se on tietysti väistämättä osa kotimme henkeä. Ja onhan meillä jatkossakin anopilta saatu jugend-kukkapöytä.

Kukat piristävät aina sisustusta... paitsi kun ne kuolevat.

Lasiastiat ovat keräilykohteeni. Niinpä ne ovat myös olennainen osa sisustusta.

Muuramen kirjoituspöytä. Se on ollut minulla 90-luvulta lähtien (ja on peräisin 80-luvulta). En voisi kuvitella luopuvani siitä!

Minun Muurameni. Huomaa myös edustuskunto (ks. kohta Q) ja varpaita lämmittävä lampaantalja. 
Nounou-design on ihana! Voisin haalia kaikki Anu Penttisen värikkäät tuotteet. Onneksi minulla on tuo Pixeline-vati ainakin.

Opukset eli kirjat ovat olennainen osa sisustusta, värijärjestyksessä, tietty. En haluaisi piilottaa kirjoja ovien taakse. Tai no, lasiovien ehkä.

Pinterest on tätä nykyä hyvä inspiraation lähde. Se auttaa myös kiteyttämään omaa tyyliä, kun "pinnaa" sinne vaan kuvia, jotka ovat sen arvoisia.

Qwerty. Koska meillä ei ole erikseen työhuonetta, täytyy kirjoituspöytä pitää edustuskunnossa. Näppäimistö ei tosin ole mikään edustusnäppäimistö. (Tämä oli vähän kaukaa haettu, mutta mikä sana muka alkaa q:lla?)

Rakkaat esineet. Minä kiinnyn kovasti esineisiin ja tavaroihin. Tämä on toisaalta järkevääkin. En voisi kuvitellakaan vaihtavani kaikkia huonekaluja muutaman vuoden välein, mikä on tietysti ekologistakin!

Isovanhempieni kihlakuva kuuluu tärkeisiin esineisiini. Ihailin sodassa puhdetyönä tehtyä kehystä jo pienenä.
Sohva. Ai että minä niin tykkään meidän sohvasta! Varsinkin sen jaloista, jotka ovat hauska viittaus koristeellisempiin aikakausiin.

Sohva ja pari esimerkkiä tulevaisuuden antiikista. 
Tulevaisuuden antiikki. Kukapa ei tänäpäivänä rakastaisi 50- ja 60-lukujen huonekaluja! Eipä aikaakaan kun ne ovat antiikkia!

Uutuuden viehätys. En halua, että kodissani on pelkästään vanhoja huonekaluja. Ihailen myös koteja, jotka on sisustettu pelkällä (tulevaisuuden) antiikilla, mutta minä haluan joukkoon myös modernia muotoilua. Käytettynä voi tietyti silti hankkia.

Mietin, miten saisin kiteytettyä samaan kuvaan oikein paljon värejä. Sitten muistin nämä suloiset kuppini!
Värit tietysti! Varmaan on tullut selväksi, että tykkään kirkkaista ja iloisista väreistä.

Wanhan asunnon tunnelma (yök, inhoan tuota kaksoisveen käyttöä) on osa tämän hetkistä tyyliä, mutta ei välttämättä tulevissa kodeissa.

Kolme settiä rumpuja asustavat meillä vakituisesti.
Xylofonit ja muut lyömäsoittimet ovat olennainen osa sisustustamme. Ehkä marimba mahtuu seuraavaan asuntoomme.

Yksinkertaisuus. Vaikka meidän kodissa on paljon värejä ja asioita, pidän silti tietyllä tavalla yksinkertaisesta ja avarasta sisustuksesta. En halua, että kaikkia on liian rönsyilevää. Myös huonekaluissa yksinkertaisuus on pop.

Leijuvalla hyllyllä levitoivat tärkeimmät keittokirjani. 
Zaza-sisustusliike. Tämä oli vaikea, mutta lopulta keksin, että meidän hieno leijuva hyllymme on Zazasta! Ehkä aavistuksen kaukaa haettua kyllä.

Åi kun minä niin mielelläni ostaisin ruotsalaiset antiikkihuutokaupat tyhjäksi siltä tulevaisuuden antiikin osalta (ks. kohta T). Ruotsalaisia antiikkilehtiä luen aina anoppilassa.

Äiti on ollut suuri innoittajani sisustusharrastuksessa. Meidän tyylejämme yhdistää tietty yksinkertaisuus ja modernius. Minulla on enemmän 50-lukua ja värejä, mutta äiti on alkanut matkia!

Ööö... on vähän syrjitty kirjain, koska se niin usein kuitataan pelkällä "Ööö"-lausahduksella. Niin nytkin. Ei keksi enää!


Huh, olipas siinä urakkaa! Voi miten minä tästä lähin säälinkään niitä julkkiksia, jotka joutuvat listaamaan elämänsä asioita aakkosin. Osa kirjaimista osoittautui todella haastaviksi (esim. I, J, N ja O, mikä on yllättävää) ja toisiin olisi varmasti keksinyt useammankin. Tästä syystä tämä nyt ei ehkä ihan kata kaikkea mikä tyyliini kuuluu, mutta on siinä aika monta olennaista asiaa listattuna. Ja iso pino epäolennaisia (siis qwerty, voi apua...) 

Mitkä asiat ovat sinulle kotisi tyylissä olennaisia? Ei todellakaan tarvitse listata aakkosin!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Postin tuo, postin tuo...

Tämän kertainen aihe saa minut väkisin hyräilemään iki-ihanaa Postimies Paten tunnaria. Siis sitä alkuperäistä, ei mitään erikoislähettipalveluita. En valitettavasti löytänyt Youtubesta kuin tämän videon, jossa ei ole kuvaa ollenkaan. Jos haluaa nähdä Paten, täytyy tyytyä englannin kieliseen versioon, joka on tietysti se alkuperäinen.

Minä en valitettavasti tiedä, minkä niminen postinjakaja meille yleensä tuo postin, mutta olen kyllä nähnyt hänet useaan otteeseen ikkunasta tai tervehtinyt pihalla. Välillä postin jakaa tietysti joku eri tyyppi, mutta aika usein sama. No miten postinjakamine liittyy tähän postaukseen? Siten, että huomenna postinjakajaamme piristää meidän hieno tuunattu postilaatikkomme!

We have a lovely royal blue mailbox. The colour is just right but the two stickers which both say "posti" (or mail in Finnish) and the traces of old duct tape make it look a bit sad. Today I finally managed to spruce it up a little with some nice wrapping paper and contact paper. I was very pleased with the result and I think the mailbox now has a nice art nouveu vibe which matces our house. 

Miksi ihmeessä tässä lukee posti kahdesti. Jotta postimies osaisi soittaa kahdesti?
Meillä on sekä laatikko että luukku ovessa. Suurin osa posteista tulee oven kautta, mutta aina välillä paketteja ja muutakin päätyy laatikkoon. Laatikko on sinänsä vähän turha, mutta se oli siinä jo valmiiksi ja tykkään sen väristä ja ulkonäöstä. Paitsi siitä, että sen kyljessä on ikäviä tarroja ja vanhoja ilmastointiteipin jämiä.  Ne ovat ankeuttaneet kauniin sinistä laatikkoa jo pitkään. Viimein sain aikaiseksi tehdä asialle jotain.Toinen syy postilaatikon tuunaamiseen oli se, että meidän ovessa ei ole kunnollista asunnon numeroa.

Jos pelkkiä tämmöisiä osuisi kommenttien sanavahvistukseen, ei taitaisi kommentointi onnistua.
Kävin jokin aika sitten Susannan innoittamana Tigerissä vähän lahjapaperiostoksilla. Löysinkin pari niin kaunista paperia, ettei niitä olisi voinut käyttää pelkästään paketoimiseen. Päässäni alkoi muhia ajatus postilaatikon laittamisesta uuteen kuosiin. Tänään pääsin vihdoin tuumasta toimeen ja kaivoin esiin kauniin kuviollisen lahjapaperin ja kontaktimuovikokoelmani. Tarjolla olisi ollut myös itselimautuvaa hyllypaperia, mutta ajattelin, että lahjapaperin saa tarvittaessa helpommin irti ja vaihdettua. 

Kuosi on oikeasti hieman sinisempi. Mielestäni siinä on sopivasti jugend-henkeä. 
Itse tuunausprosessissa ei ole varmaankaan sen ihmempää kerrottavaa. Mittasin millainen kaistale riittäisi peittämään nuo posti-tekstit ja tuon torven. Sitten leikkasin kirkkaasta kontaktimuovista pari senttiä joka suuntaan suuremman palasen. Numerot tein googlaamalla jonkun art nouveau-fontin ja kopioimalla vapaalla kädellä numerot. Tein ensin klassisen virheen ja tein numerot valkoisen kontaktimuovin nurjalle puolelle oikeaan suuntaan. Nehän pitää tehdä tietysti peilikuvina! 

Kulmakunnan hienoin postilaatikko. Nuo kontaktimuovin reunat voisi vielä päälystää vaikka vihreällä.

Lopuksi sitten liimasin numerot ensin lahjapaperiin ja sitten varovasti asettelin koko höskän kontaktimuovin päälle. Tämä oli aika riskaabeli vaihe ja paperi olisi voinut mennä ruttuun. Sen olisi voinut hoitaa varmemmallakin tavalla, mutta en viitsinyt. Kannatti oikaista, sillä onnistuin heti! Jee! Laatikon kannen ilmastointiteipin jälkien päälle liimasin kaistaleen sopivan vihreää kontaktimuovia. Tarkoitus oli kirjoittaa siihen sukunimi, mutta meillä ei ollut sopivaa tussia.


Numeroiden fontti sopii yhteen tekemääni ei mainoksia -lappuun.




Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Nyt ei haittaa edes kevätkukkien puute (toistaiseksi) tai maahan satanut märkä lumi, kun voin ihailla postilaatikkoa. Pysähdyin tänään oikein pitkäksi toviksi avaamaan ovea palatessani kotiin. Ehkä se piristää meidän postimiestäkin!

Värikäs postilaatikko sointuu kivasti myös kuistin mattoon.
Lopuksi voinkin vaihtaa täysin aihetta. Sen lisäksi, että kurkin välillä ikkunasta meidän postimiestä/miehiä (sattuvat olemaan yleensä miehiä), stalkkeroin tänään myös meidän naapuria ja salakuvasin hänen ateriointiaan. Meidän naapurustossa asuu tällaisia söpöjä aatelisoravia. Aatelisia siksi, että asuvat vähän tällaisella hienomalla alueella ja ovat noin pulleita. Sain niin söpöjä kuvia että! Katsokaa nyt noita varpaita!

Curre Von Puolala aterioi rännin reunalla. 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Persoonallinen, ajaton ja trendikäs koti

Olen viimeaikoina pohtinut sitä, mikä oikein on persoonallinen koti ja onko meillä sellainen. Usein olen kuullut  ystäviltä ja tuttavilta kehuja persoonallisesta kodistamme ja joka kerta ne lämmittävät mieltä. Siihen tietysti liittyvät suuresti myös kotimme upeat puitteet, joissa melkein mikä vaan näyttää hyvältä. Sisustuslehtiä lukiessa minulla on usein vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta riemastun, kun näen jonkun toisen hienossa kodissa jotain samanlaista kuin meillä on. "Jee, me ollaan tyylikkäitä ja muodikkaita!" Samalla kuitenkin tajuan aina, että jos sisustuslehdet pullistelevat samanlaisia sisustusratkaisuja kuin meillä, niin ei meidän koti ole kyllä kovin persoonallinen.

Recently I've been pondering what makes a home unique. Many people have called our style unique and individual. However, as I browse through Finnish interior design magazines I see homes with very similar ideas and even furniture. Our home is very much like many hip and trendy homes of the 2010s. But maybe it's not worth mulling over whether our home is unique or not, as long as we love it and feel that it's just right for us. 

Tämäntapaisia kauniita sohvapöytiä näkee sisustuslehdissä pilvinpimein. Usein ovat tosin tanskalaisia, toisin kuin tämä meidän yksilö. 

Lähikuvaa persoonallisista pääsiäiskoristeista. Harva koristelee kaukosäädin-astiansa.
Usein ajattelen tekeväni juuri oman tyylisiäni sisustusraktaisuja. Kuvittelen keksiväni jokun jutun itse, kun näen sellaisen netissä tai jossain yksittäisessä sisustuslehdessä. Sitten yhtäkkiä huomaan, että lehdet ja netti pullistelevatkin vaikkapa erivärisiä pinnatuoleja keittiönpöydän ympärillä. Värit ovat ehkä se selkeästi persoonallisin juttu meidän kodissa. Vaikka sisustuslehdissä on alkanut näkyä yhä enemmän värejä, taitaa tämmöinen monivärinen koti olla silti vähemmistössä. Minä käytän aina omia lempivärejäni, enkä juuri mene muotivirtausten mukana. Tietysti omat mieltymyksetkin muuttuvat vuosien saatossa, mutta toistaiseksi en ole huomannut lempivärieni kulkevan trendien mukana. 

Karkkisvärejä kiteytettynä trendikkäisiin blogipalloihin.
Nykyään on suosittua yhdistellä uutta ja vanhaa luovasti. Sisustuslehdissä puhutaan usein kerroksellisuudesta ja siitä miten uuden ja vanhan yhdistäminen on persoonallista. Mutta onko se sitä, jos kaikki tekevät niin?Pidän kovasti tästä trendistä ja vanhat huonekalut miellyttävät omaakin silmää. Lisäksi mukana on myös kierrätys-ulottuvuus, mikä on tietysti nykymaailmassa aina suotavaa. En kyllä haluaisi että tämä trendi menisi ohi. Minusta on ihanaa, kaunista ja järkevää yhdistellä eri vuosikymmenten huonekaluja. Mutta tulevatko 80- ja 90-luvun heppoiset huonekalut ikinä muotiin?

Karkkiksen ja miehen kodissa yhdistetään vanhaa uuteen. Piuhat piristävät vanhan kirjoituspöydän ilmeen moderniksi.
On helppo naureskella vanhoille valokuville, miten kasarilta, ysäriltä, 70-luvulta jne. ne näyttävät. Miten joku on voinut tykätä tuollaisita huonekaluista tai väreistä? Tai vaihtoehtoisesti: miksei edelleen sisustettaisi noin tyylikkäästi? Vaikka edellisten vuosikymmenten ratkaisut tuntuisivat kuinka käsittämättömiltä, ne ovat olleet silloin hienoja ja tyylikkäitä," ajattomiakin" ehkä. Joskus haluaisin, että osaisin sisustaa kotini juuri siihen omaan tyyliini niin, että se näyttäisi vielä vuosikymmenten päästä hyvältä. Se ei kuitenkaan taida olla mahdollista, vaan aina jokin asia huutaisi 2010-lukua (ja meidän kodissa aika monikin asia). Toisaalta, ehkä se ei ole edes tavoiteltavaa, sillä oikeastaan on hauska ihastella tai kauhistella vanhoja sisustutrendejä. 

Eriväriset pinnatuolit - NIIN 2010-lukua!
Joku voisi sanoa tähän, että ei sitten pidä seurata trendejä, jos haluaa ajattoman ja täysin persoonallisen kodin. Väitän, että se ei ole täysin mahdollista jos haluaa uudistaa sisustustaan. Uskon, että sisustutrendit näkyvät väistämättä jollain lailla kodeissamme, vaikkei niitä tietoisesti seuraisikaan. Silmä vaan tottuu tietynlaisiin asioihin. Osittain kyse on tietysti siitä, mitä kaupat meille tarjoavat. (Sisustamalla pelkällä antiikilla saa kyllä kodin, joka ei hetkahda trendeistä, mutta en taas itse tällaista kotia haluaisi.) 

Pupsu, Pörö, Purppis ja Hihu tuossa alareunassa tuovat persoonallista otetta makuuhuoneeseen. Huomatkaa uusi, muodikkaan neonpersikka jakku krimpelemekon yllä. 
Näiden pohdiskelujeni päätteeksi totean, että ehkä sillä ei oikeastaan ole väliä onko koti kuinka persoonallinen. Jos se on omasta mielestä viihtyisä ja kaunis, niin eikö se ole sittenkin tärkeintä? Ja eihän mikään koti ole toisen kopio. Jokaisessa kodissa on jotain persoonallista ja erilaisten tyylien kirjokin on valtava. Ehkä nyt vaan nautin tästä 2010-luvun persoonattoman persoonallisesta ajattoman trendikkäästä kodistamme ja lakkaan miettimästä liikoja.

Mikä tekee sinun mielestäsi persoonallisen kodin? 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vaiherikas pääsiäinen

Huh, vihdoin kotona! Olemme viimeisen viiden päivän aikana matkustaneet akselilla Turku-Mikkeli-Joensuu-Rauma-Turku. Olo on kovin huojentunut, vaikka reissu oli kaikinpuolin mukava. Viime vuonna vietimme pääisäistä melko rauhallisissa tunnelmissa lapsuuden kotikaupungissamme. Tänä vuonna päätimme poiketa perinteistä ja lähteäkin vierailemaan Joensuussa (tai oikeastaan eräässä lähikunnassa) miehen mummia katsomassa. Pysähdyimme puolimatkan krouviin Mikkeliin ja lopuksi piipahdimme vielä Raumallakin.

This year we spent our Easter travelling. We visited my husband's grandmother who lives near Joensuu in Eastern Finland. On Good friday we went to church. We also went cross-country skiing, which was lovely. The snow sparkled in the sunshine. Yesterday we drove seven hours to visit our parents in the Western Finland. It was woth it: we went to church, ate and spent time with our loved ones which are pretty much the most important things in our lives. But now it's nice to be back home again!

Pakollinen kukkakuva tähän alkuun.
Käymme Itä-Suomen reissuilla kerran pari vuodessa, koska matka yksinkertaisesti on niin pitkä ja elämä kiireistä. Aina tuntuu siltä, että vähän useammin voisi käydä. Onneksi pääsimme kuitenkin nyt katsomaan miehen isoäitiä. Perjantaina kävimme Joensuussa pitkäperjantain hartaushetkessä ja hiihtämässä. Aika kului kuin itsestään, vaikka mitään ihmeellistä ei tehty.

Talokin on söpö kuin valkosuklaakakku!

Koska tiesimme ajavamme käytännössä koko sunnuntaipäivän, söimme pääsiäisaterian vähän etukäteen. Joensuussa on pieni ihastuttava ruokapaikka ja kahvila nimeltä Hyve & pahe. Paikkaan kannattaa tutustua, jos sinne päin osuu. Olemme käyneet siellä nyt melkein joka reissulla. Hyveestä saa wokkeja ja salaattipöydän ja Paheen puolella on herkullisia suklaakakkuja ja kahvila. 

Koska wokeissa oli vähän jonoa, valitsimme nälissämme antipasta-buffetin.

Näillä annoksilla sai vatsat hyvin täyteen!
Pääsiäiskahvit nro 1.

Lauantaina ehdimme vähän kierrellä kaupoissa. Minulle on tullut perinteeksi käydä ainakin Joen langassa, mutta tällä kertaa en löytänyt mitään. Sovittelin myös joitain kevätvaatteita ja siinä ohessa kävikin pieni katastrofi. Hametta sovittaessani minun piti ottaa nahkasaappaat pois jalasta, mutta yhtäkkiä niiden vetoketju juuttui kiinni. Yritin saada saappaan pois avaamatta vetoketjua, mutta eikös se revennytkin kokonaan auki! Kuljin kauppakeskuksen läpi toinen saapas roikkuen, kunnes mies keksi antaa minulle heijastinnauhansa sen ympärille. Suutarit olivat tietysti kiinni, joten kuljin sitten pari seuraavaa päivää tyylikkäät neonkeltaiset nauhat saappaan ympärillä.


Tässä näette myös uudet hauskat pilkkufarkkuni. Myöhemmin lisäsin vielä omankin heijastimeni saappaan ympärille. Hyvin piti!
Mies ja uudet nano-pertsat
Odotimme reissulta myös hyviä hiihtokelejä. Nyt on täällä etelässäkin saanut hiihdellä sydämensä kyllyydestä,  mutta silti oli mahtavaa päästä vielä oikein kunnon hangille. Mieskin hankki perinteisen sukset, joten vähän matkaa hiihdimme yhdessäkin. Aurinko paistoi useimmiten upeasti ja muutenkin maisemat olivat virkistävän erilaisia.  Luksusta oli myös se, että pääsimme saunaan hiidon jälkeen, koska meillä ei sellaista ole.

Upea kevättalven auringonlasku.
Eilen ajelimme vielä Raumalle ja illalla pääsimme syömään rääppeitä vanhempieni pääsiäispöydästä. Mitään sen ihmeellisempää emme tehneet, mutta mukavaa oli. Ei kai perheen kanssa aina kuulukaan olla mitään ihmeellistä! Tänään, toisena pääsiäispäivänä, kävimme myös pääsiäiskirkossa. Olimme harkinneet ortodoksiseen yömessuun menemistä Joensuussa, mutta seuraavan päivän ajomatka sai meidät toisiin ajatuksiin. 

Kävimme pitkästä aikaa Rauman Pyhän ristin kirkossa.
Kirkon ulkopuolella oli päiväkotiryhmien tekemiä pääsiäiskoristeita. 
Pääsiäiskoristeissa on aina ihania värejä! Jouluväreissä ollaan paljon rajoittuneempia. 
Vaikka "virallista" pääsiäisateriaa emme tänä vuonna syöneetkään, eivät vatsamme jääneet tyhjiksi. Molempien vanhempien luona saimme herkulliset ateriat ja pääsiäiskahvit. Kakkujakin tuli loman aikana syötyä neljää sorttia! Lisäksi saimme varmaan kahden viikon ruuat mukaankin. 

Pääsiäiskahvit nro 2. Anoppilassa oli key lime pieta. 
Pääsiäiskahvit nro 3. Kakuista vain toinen pääsi kuvaan. Minä varastin yhden munan tuolta pesästä.
Sellainen pääsiäinen oli meillä tänävuonna. Hyvää pääsiäisen jälkeisen arjen alkua!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Karkkiksen galleriassa

Ennen kuin aloitin pitämään blogia, mietin miten voi keksiä jatkuvasti uusia aiheita. Näemmä sangen helposti, sillä olen saanut aikaan keskimäärin kaksi postausta viikossa! Usein ideat kumpuavat jostain hauskasta tapahtumasta, muutoksesta sisustuksessa tai hyvästä reseptistä. Pidän kuitenkin mielessä myös "vara-aiheita", joihin voi turvautua kun mitään uutta ei tapahdu. Nämä vara-aiheet eivät välttämättä ole sen tylsempiä kuin muutkaan, joskus jopa niin herkullisia että haluan säästellä niitä. Ne vaan ovat tavallaan ajasta riippumattomia ja liittyvät ehkä johonkin pysyvämpään asiaan kuin sen hetkisiin tapahtumiin. Tällä kertaa ajattelin esitellä meidän kotimme taulut. Ne ovat pysyneet samoina jo pitkään, mutta niitä ei ole koskaan kootusti esitelty. Ja kyllähän nyt taulujen pitää blogiin päästä!

Pidän kuvataiteesta ja museoissa käymisestä. Haluaisin, että seinilläni olisi paitsi valokuvia rakkaistani, myös taidetta. Taiteenkeräilijäksi minua ei kyllä (vielä) voi kutsua, mutta ehkä pikkuhiljaa elämän aikana seinille kertyy. On seinille jo muutama "ihan oikeakin" taideteos päätynyt. Vaikka se taitaakin olla melkoinen filosofinen dilemma, että mikä on taidetta ja kuka sen voi määritellä.  Aika moni seinillämme olevista tauluista ovat minun itseni tekemiä. Ovatko ne sitten oikeaa taidetta vai eivät, en osaa sanoa. Eräs taiteilijaystäväni tosin alkoi arvailla allaolevasta lukioaikoijen työstäni, että kenen taitelijan tekemä te oikein on!

Karkkis Tyttönimi vuodelta 2005, aihe rajattu postikortista. Tämä on muuten yksi suosikkinäkymiäni kodissamme.

Suurin osa tekemistäni tauluista on syntynyt lukiossa ja OKL-aikoina, jolloin minulla oli sivuaineena kuvataidekasvatus. Poikkeuksena on keltainen nalletaulu, joka on aivan ensimmäine öljyvärityöni. Tein sen muistaakseni 13- tai 14-vuotiaana. Aloin vain sutia raakaa öljyväriä valmiille pohjalle. Työ on edelleen mielestäni onnistunut, vaikka olenkin sittemmin oppinut tekniikasta vähän enemmän.Viime vuosina en ole piirtämistä, maalaamista tai grafiikkaa juuri harrastanut, mutta välillä tekisi kyllä mieli. Erityisesti grafiikka oli minusta koukuttavan kivaa. Ehkä täytyy ilmoittautua jollekin kansalaisopiston kurssille.

Karkkiksen varhaiskauden (ns. nallekauden) tuotantoa,(2001) ja taitelijan omakuva (2013).
Omien töiden lisäksi minusta on tärkeä laittaa esille valokuvia. Eteisessä on vaihtuva valokuvanäyttely, johon saamme aina välillä täydennystä anopilta. Hän harrastaa valokuvausta, joten saamme aina laadukkaita kuvia rakkaista ihmisistä ja hauskoista tapahtumista. Hääkuvia on tietysti myös esillä, mutta vain makuuhuoneessa. Siellä niitä sitten riittääkin... Esillä olevista matkakuvista voi lukea täältä.

Muutama hääkuva ja krimplene-mekko koristavat makuuhuoneen seiniä.

Valokuvanäyttely saa pian täydennystä parin viikon takaisista konserttikuvista.
Asiallisten taideteosten ja valokuvien rinnalla seinillä riippuu pari huumoripläjäystä. Toinen niistä on Pluto-taulu, jonka esittelin Akkari-postauksen yhteydessä. Toinen on miehen rumpujen yläpuolella roikkuva juliste, jossa on vanhojen "kahvipaketti-autojen" kuvia. Juliste itsessään ei ole kovin vanha, mutta se on mielestäni hauskan näköinen ja tietysti värikäs. Hauskuutta julisteeseen tuo se, että autojen alla lukee oikein kunnon tankeroenglannin ääntämisohjeita autojen nimistä!
Väriä rumpujen rinnalle.
Rakkaat vanhempani, tässä ratkaisu ikuiseen pulmaanne: se on "shevrolee", eikä servoletti. Äiti voitti.
Mainitsin alussa, että massiiviseen taidekokoelmaamme on eksynyt omien töitteni lisäksi jo ihan oikeitakin teoksia. Niistä kaikki tosin ovat mieheni saamia! Vanhempani ovat hankkineet hänelle pari taulua valmistujaislahjoiksi. Yksi tauluistamme on hänen kummisetänsä maalaama. Hetkinen, se on meidän "yhteinen", sillä se oli kihlajaislahja! Yksi tauluista, hassua kyllä, on miehen entiseltä vuokranantajalta. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä saan ihan oman taulun! (Vaikka yhteisiähän nämä oikeasti ovat.)

Yläkulmassa oleva hiiri on Karkkis Karkkisen (2008). Värisommitelma on entisen kuvataideopettajamme työ ja talvimaisema on Pentti Koivikon grafiikaa (2000). Kaksi jälkimmäistä ovat miehen valmistujaislahjoja. 

Seppo Polamerin grafiikanlehti on minun valmistujaislahjani, eli sohvan takana. 

Miehen kummisedän maalaama kihlajaistaulu. Sopii meille meren äärellä kasvaneille, mutta rannalla pysyville. 
 Niin joo, ja tähän loppuun voin vaatimattomasti kehuskella, että on meillä tällä hetkellä muutama Degas, Seurat ja Kandinsky esillä. Da Vinci, Velazques ja Renoir ovat varastossa. Sain anopilta pari viikoa sitten yllätyslahjana vanhan 80-luvun muistipelin, jonka kortit ovat kuuluisia taideteoksia. Muutama kortti pääsi koristamaan värikästä ilmoitustaulua.


Maalauksille voisi laittaa pienet paspikset, että erottuisivat vielä paremmin. 
Mitä sinun seinilläsi roikkuu? Entä mitä haluaisit siellä roikkuvan?