Ne on täydelliset!

Oi tätä kauneuden määrää!

Laitoimme tänään miehen kanssa aarrelavalta löytyneet huonekalut paikoilleen ja ne sopivat kuin ne olisivat aina olleet meillä! Erityisesti olohuoneesta tuli ehjempi kokonaisuus, kun vanha tv-taso korvattiin uudella (tai siis vanhalla) senkillä. Vielä tosin johdot eivät ole paikallaan, vaan senkin takalevystä pitää vielä ottaa pala pois niitä varten. Digiboksi, Wii ja stereot piiloutuvat nätisti kaappiin, eikä niitä tarvitse enää yrittää asetella huomaamattomasti. 

Last sunday made an incredible find: some mid-century furniture in fairly good condition thrown in the trash! I was thrilled by my discovery and some friends helped me carry the sideboard and two nightstands home. A litlle wood oil and parquet wax did the trick and now they're as good as new and they fit our home perfectly. 

Vaikka senkin pinta oli hieman kärsinyt (mm. kukkavesistä), telkkari peittää sen sopivasti.

Sen lisäksi, että saimme piilon elektroniikalle, saimme lisää tilaa, jolle asettaa kauniita esineitä. Tuplakupla sopii mielestäni  täydellisesti 60-lukuisen senkin tyyliin. Viereen pääsi uusi unelma asparagus, jollaisesta olen unelmoinut (heh) jo kun muutimme tähän asuntoon. Voi olla, että se kyllä tarvitsee enemmän valoa ja päätyy ikkunan lähelle. Hetken se saa kuitenkin kaunistaa senkkiä. 

Ja toinen kuvakulma. Huomaa myös hieno uusi djembe, joka sopii väreihin.

Koska senkki on vanhaa tv-tasoa isompi, haisukaappia pitää ehkä hiukan siirtää oikealle, jotta nurkka jää avaraksi. Onneksi senkki muuten ei ole liian hallitseva. Pidän siitä, että se on hiukan eri värinen kuin muut puiset huonekalumme. Niin ei tule liian tårta på tårta -vaikutelmaa. Enempää puunvärisiä huonekaluja ei kyllä olohuoneeseen enää sovi, ellei sitten oikein täydellistä sarjapöytää löydy. 

Samaan aikaan toisaalla... Kuten sanoin, johdot eivät ole vielä paikoillaan, vaan niitä piti vähän siirrellä kuvauksen ajaksi.

Senkille riitti nopea parkettivahakäsittely, mutta yöpöydät vaativat vähän enemmän vaivaa. Ostin niitä varten puuöljyä, jolla käsittelin kaikki pinnat. Jo yhdellä käsittelyllä oli uskomattoman suuri vaikutus! Erityisesti toinen pöydistä oli kulahtanut ja siinä oli pari isoa vedestä syntynyttä jälkeä. Värillinen puuöljy teki puun väristä taas syvän ja peitti melkein kokonaan vaalea kohdat. Laitoin huonomman pöydän omalle puolelleni, jolloin vaalea kohta jää sopivasti varjoon. 

Hyvä päivä alkaa kuvata makkaria, kun päiväpeitto oli pesussa. Noita torkkupeittoja piti sitten kiskoa puolelta toiselle, että peitti lakanat. 

Olen huipputyytyväinen yöpöytiin erityisesti siksi, että niissä on laatikot. Ennen kaikki röhnä oli näkyvissä pöydillä ja sekös oli ärsyttävää. Nyt kaikki epämääräiset purkit ja putelit saa piiloon. Mies säilytti pöydällä alati kasvavaa kirjapinoa. Kuvan kirjapinosta voi tarkastaa täältä. Kysyin, mitä kirjoista hän lukee ja kävi ilmi, että vain yhtä päällimmäistä! Niinpä siivosin pinon pois ja laitoin sen ainokaisen nätisti hyllylle. 

Laatikollinen tarpeellistä krääsää. Peitin laatikon pohjan Tigerin ihanalla paperilla. 

Myös omalla puolellani pyrin karsimaan tavarat minimiin. Tohveleiden pitää olla ehdottomasti sängyn vieressä, jotta yöllä ja aamulla pääsee hipsuttelemaan lämpimin jaloin. Samoin nenäliinat on hyvä olla esillä. Sinisessä muotilaatikossa säilytän insuliineja ja verensokerimittaria. Havahduin tässä eräänä päivänä siihen, että olen vuosikaudet katsellut tuollaista ankeaa laatikkoa. Täytyy alkaa etsiä jotain nätimpää, joka mätsää yöpöytiin.

Huomaatko vesiläikkä laatikossa? Minä erotan sen juuri ja juuri, jos oikein pinnistelen.

Näin dyykatut huonekalut ovat saaneet uuden elämän. Jee! Samalla kun tässä siivoilin, kuuntelin aivan mahtavaa musiikkia, jota pitää ehdottomasti vinkata muillekin. Minä en todellakaan ole rapin tai hiphopin ystävä, mutta Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana iski kovaa! Kuulin tätä ekan kerran pari viikkoa sitten jostain Ylen jazzohjelmasta ja sen jälkeen olen kuunnellut levyn parin kertaan läpi spotifystä. Kyllä räppiäkin kuuntelee näköjään, kun taustat on jatsii. 

Aarrelava

Olen usein ihaillen ihmetellyt ihmisten roskalavoilta tekemiä löytöjä. Aivan käsittämättömiä asioita voi löytyä roskalavoilta! Miehen setäkin on kuulemma löytänyt kattokruunun. Toisaalta olen suhtutunut näihin löytöihin vähän samalla tavalla skeptisesti kuin "kirpparilöytöihin". Ei roskalavoilta oikeasti voi löytää mitään hyvää ja ehkää, paitsi ehkä jossain Helsingin hienostoalueilla. Yleensä kun minä kurkkaan roskalavalle, siellä on pelkästään asbestia ja muuta purkujätettä. 

Aarreromun yksityiskohta.

Vaan kylläpä pääsin yllättymään eilen, kun näin erään kerrostalon pihalla roskalavallisen 50- ja 60-luvun huonekaluja! Päätimme lähteä erään ystäväni kanssa sitä katsastamaan. Sana levisi ja mukana oli lopulta pieni porukka. Olin aivan täpinöissäni! Nostelimme huonoa tavaraa pois lavalta, jotta pääsimme syvemmälle lavan uumeniin. Aivan perälle emme valitettavasti päässeet, mutta kyllähän sieltä jo yhtä ja toista ehti löytyä. Kavereiden mukaan tarttui ainakin pari vanhaa hienoa matkalaukkua, kukkapöytä, ehjä silityslauta ja pieni 50- tai 60-luvun senkki.Lavalle jäi vielä yksi hieno lamppu (joka oli liian syvällä), ehjät lastenrattaat, ehkä syöttötuli ja pari hyllyä. Aivan käsittämättömän hyvää tavaraa ihmiset vaan heittää pois!

No mitä minä sitten bongasin? Sain meille kunnon yöpöydät ja ison senkin! Molemmat löydöt vaativat vähän huoltoa, mutta periaatteessa kummatkin ovat hyvässä kunnossa. Sisältä kaikki laatikot ovat siistit ja puhtaat.

Senkki vie nyt melkein koko kuistin. Täytyy siis pian siirtää se sisätiloihin!

Arviomme mukaan senkki on varmaan 60-luvulta. Sen pinta on hieman kärsinyt, muttei kovin pahasti. Jalat ovat hauskasti mustat, mikä lienee tavallista sen ajan huonekaluille. Ajatuksenani on, että siitä tulee meille uusi tv-taso. Vanhan tv-tason hankimme, kun muutin Turkuun ja tarvitsin mahdollisimman pienen ja halvan tv-tason. Halpuudesta johtuen se roikkuu, eikä näytä enää kauniilta. 

Vielä toisesta suunnasta, kun se on niin hieno.

Senkin takaosaan täytyy tietysti tehdä reiät johtoja ja tuuletusta varten. En tiedä vielä kuka sen homman hoitaa, mutta eiköhän se kuitenkin tule tehdyksi. Keskimmäinen ovi on lukossa, eikä siihen ole mitään sopivaa avainta. Lukko näyttää vähän abloy-tyyppiseltä. Saa nähdä, saako sen auki jos takaosan avaa vai täytyykö yrittää tiirikoida. Mahtaakohan sieltä paljastua jotain, kun sen saa auki?

Vanha tv-taso. Tästä kuvakulmasta se näyttää ihan hyvältä, mutta suoraan edestä ei. 

Yöpöydät. Toinen on vähän huonommassa kunnossa, mutta se ei näytä noinkaan pahalta luonnossa.

Yöpöydät ovat varmaankin umpipuuta, ainakin ne painavat aivan hirveästi. Harkitsin vähän aikaa otanko ne, mutten millään raaskinut jättää niitä lavalle. Ja ovathan ne paljon paremmat ja jämerämmät kuin vanhat Lack-yöpöytämme. Nyt olen tyytyväinen, etten jäättnyt niitä! Mietin, että nupit voisi ehkä vaihtaa toisiin, mutta ehkä niiden tyyli kärsisi siitä. 

Sisältä laatikot ovat täysin puhtaat. Pahimmillaanhan näissä voisi olla vaikka mitä töhnää!

Vanha yöpöytä. En heitä näitä sentään roskalavalle, vaikka vain Ikeasta ovatkin!

Täysin ilmaisia näistä ei lopulta tullut, sillä minun piti ostaa näitä varten vähän puunhoitoaineita. Kovin kalliiksi huonekalut eivät silti tulleet! Nyt uskon, että roskalavoiltakin voi oikeasti löytyä vaikka mitä. Mistäköhän näitä voisi bongata lisää?

Oletko sinä joskus tehnyt löytöjä roskalavoilta tai roskiksta?

Heppashiivehekkivau ja pari haastetta

 Mysteeri on ratkennut! Mysteeri liittyy niinikään mystiseen otsikkoon. Pienenä isäni kuuli erään englanninkielisen lastenlaulun sanat vähän väärin. Hän kuuli laulussa laulettavan jotakuinkin näin:

"Heppashiive hekkivau, hiive shuuvee shii. Jee jikii, jee jikii!"

Näitä hupaisia väärin kuultuja laulunsanoja on naurettu useasti, mutta kukaan ei tiennyt mikä laulu voisi olla kyseessä. Tiedossa oli, että se liittyi jotenkin Mikki Hiireen, mutta muuten laulu oli täysi arvoitus. Sekä äiti että minä olimme usein pohtineet, että olisi hauska tietää mitä laulussa oikeasti sanotaan.

Tällaisissa maisemissa Heppashiiveä laulettiin.

Eräänä erittäin tuotteliaan  (köh köh) gradupäivänä muotoisin APA:n ohjeiden mukaisia taulukoita. Koska työ oli kovin mekaanista, pystyin kuuntelemaan samalla musiikkia. Löysin Spotifystä cd-kokoelman nimeltä Now that's what I call Disney. Yleensä etsin levyltä vain nostalgisimmat laulut, mutta nyt annoin tulla mitä oli tullakseen. 

Sitten alkoi kuulua jokin vanhalta kuulostava marssi. Nimestä arvasin, että kyseessä oli varmaankin Mickey Mouse clubin vanha tunnussävel. Yhtäkkiä erotin laulusta selvästi tuon tuttuakin tutumman hoilotuksen: heppashiive hekkivau, hiive shuuve shii. Laulussa lueteltiin Mikin nimeä kirjain kerrallaan M-I-C-K-E-Y M-O-U-S-E. Eihän pieni suomalaispoika tietenkään voinut kuulla kirjaimia oikein ja tiedää miten ne lausutaan! Jännityksellä odotin, kuuluuko "jee jikii!"-huudahdusta missään välissä ja lopussahan se kajahti oikein kolme kertaa. Minä oikein liikutuin, kun kuvittelin isän pienenä hyppelevän ja laulelevan tätä kotipihallaan. 

Varmistimme vielä isältä, että onko kappale tuttu. Äiti käski sulkea silmät ja soitti kappaleen. Olin osunut oikeaan, kappale oli todellakin oikea! Olen vieläkin aivan innoissani tästä suuren mysteerin selviämisestä! Seuraaville polville juttua voidaan sitten kertoa höystettynä sillä, mitä laulussa oikeasti sanotaan. 

Tässä vielä laulu ja video. Kannattaa kuunnella, laulu on aika hauska. Eikö lopussa lauletakin aivan selvästi "Jee jikii"?

Sitten asiasta toiseen. Sain muutaman päivän sisällä kaksi samaa haastetta Faux leather shoesin Inkivaerilta ja oman työhuoneensa Susannalta. Haasteessa piti kertoa 11 faktaa itsestä ja vastata 11 kysymykseen. Sen jälkeen pitää vielä keksiä 11 omaa kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. En ole kova kapinoimaan, mutta kapinoin nyt niin, että vastaan vain kysymyksiin, jolloin saan kokoon 22 faktaa. Lisäksi en haasta kyllä noin montaa bloggaajaa, vaan 1+1 eli 2. Hähää. 

Susannan antamassa haasteessa oli hauska juju. Kysymyksiin pitääkin vasta omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Hauska idea! Tämä osoittautui kuitenkin aika vaikeaksi, sillä kirjahyllystä tuntuivat puuttuvan kaikki ylevännimiset romaanit, joilla olisi saanut täydennettyä monta kohtaa. Minulla oli vain lastenkirjoja, joiden nimissä oli jo joku toinen tyyppi. Tai sitten tietokirjoja. Valitstin kuitenkin jonkun sellaistakin.

1. Kuka olet?

Kaunis nuori nainen - Marquardt Springer (äidiltä 2002 saamani teineille suunnattu "kauneuskirja",jonka viesti on että kaikki ovat kauniita)

2. Kuinka voit?
Ultra Bra - Kaikki laulut

3. Kuvaile asuinpaikkasi.

Kävely jugendtalojen Turussa. - Rauno Lahtinen ja Hannu Laaksonen.

4. Minne haluaisit matkustaa?


Insight guides: Iceland (tämä haave toteutuu muutaman kuukauden päästä)

5. Mitä elämä sinulle merkitsee?

Suuri aarrejahti - A. J. Wood & Maggie Downer (tosin en tarkoita välttämättä materiaa)

6. Mitä pelkäät?

Murder at the vicarage - Agatha Christie

7. Millainen on parisuhteesi?

Yhdessä ikuisesti - Francine Pascal (tähän kohtaan oli vaan yli-imeliä vaihtoehtoja, valitan)

8. Jos elämäsi olisi elokuva, mikä sen nimi olisi?

Oikullinen mummo - Jan Pienkowski (tämä täytyisi tehdä tosin sitten vasta, kun olen mummo)

9. Mottosi?

Ystävän saa jos haluaa - Hans Wilhelm

10. Haaveesi?

Kaarinan kesäloma - Anni Swan

11. Käsityksesi kuolemasta?


Beyond forever! - Matt Groening 

Niin nättejä värejä eikä ollenkaan hyviä nimiä!

Tässä  Inkivaerin antamat 11 kysymystä ja vastaukseni niihin.

1. Miten ja minkä kanssa nautit uudet perunat?

Suosikkilisuke uusille perunoille on varmaan savukala. Siika on parasta, mutta muutkin käy. Minä en harrasta tilliä perunoiden kanssa, mutta voita pitää olla. 


2. Mikä viimeksi ei menny niinku Strömsössä?

Monikin asia, mutta päällimmäisenä on mielessä herneenversot paistetuista herneistä. 



3. Kaupunki vai maaseutu; keskusta, lähiö, taajama vai ei naapureita viiteen kilometriin?

Olen kaupunki-ihmisiä. Keskusta ja kiva lähiö käyvät molemmat elämäntilanteesta riippuen. Tykkään naapureista, joten miellellään myös niitä. 

4. Kuvaile unelmakotisi!

Tällä hetkellä juuri tämä on ihan unelma. Unelmissani voisin kuvitella asuvani joko jugendlinnassa, funkistalossa tai realistisemmin ennen öljykriisiä rakennetussa 60- tai 70-luvun tyylikkäässä momorivarissa/omakotilaossa, jossa on avotakka ja suuret ikkunat. 

5. Nettikaupat vai kivijalkakaupat? Miksi?

Kivijalkakaupoissa on enemmän tunnelmaa. Riippuu toki ostokista. Opiskelijana tosin sortuu välillä siihen, että käy hakemassa kivijaloista inspiraatiota ja tilaa kuitenkin netistä tai ostaa tavaratalosta.


6. Kolme tavaraa, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle? (Nyt ei haeta tulitikkuja, taskulamppuja tms. selviytymisvälineitä, vaan niitä omia tärkeitä tavaroita.)

Kameran, Pupsun ja Pörön (ovat symbioottisia, ks. kohta 11) ja Raamatun.

7. Ootko festarieläin? Mikä on paras festari?

En ole hirveä festarieläin. RMJ 2005 ja 2006 saivat riittää perusfestareista. Rauma Summer jazz ja Maata näkyvissä -festarit ovat ainoat, joissa tänä vuonna taidan käydä. Jälimmäisessäkin teen enemmän töitä kuin kuuntelen musiikkia.

8. Kengät korolla vai ilman? Miksi?
Juhlissa koroilla, arkena ilman. Selkä ja jalat ei kestää jatkuvaa korkojen käyttöä. Juhlissa ne kuitenkin tuovat sopivasti glamouria ja ryhtiä. 

9. Syötkö lisäravinteita purkista? Jos, niin mitä?
Kalaöljykapseleita + d-vitamiinia ja sinkkiä. 

10. Mitä pelkäät? Onko sulla ihan fobiaksi luokiteltavia pelkoja?
Pelkään monenlaisia pahoja asioita, kuten läheisten menettämistä ja sairauksia. Luulosairaus on tuttua, mutta onneksi ei kovin pahanlaatusta yleensä. Mitään yksittäisen asian kammoa minulla ei ole. 

11. Mikä oli sun lapsuusajan lempilelu? (Jos sulla on se vielä tallessa, haastan sut myös ottamaan siitä kuvan ja lisäämään sen tähän!)

Pupsu-pupu ja Pörö-"pesukarhu" olivat rakkaimmat unileluni. Nukuin niiden kanssa vähän yli parikymppiseksi. Viimeisinä vuosina ne eivät tosin olleet kainalossa vaan tyynyn takana. Niska ei kuitenkaan tykännyt, kun yöllä tyyny hilautui lelujen päälle. 

Pupsu on alunperin pyjamapussi. Sen alkuperäinen kangas oli niin haurastunut, että vaihtoin sen ylioppilasjuhliini uutee n Marimekon kuosiin. Pörö sai samalla uudet tassut. 

Pörö tuli kylpytarvikepussin mukana ja siitä tuli heti todella rakas. Kuosin vaihdon yhteydessä kiinnitin sen Pupsuun, joten nykyään he ovat melkein symbioottisia.

Huh, olipa siinä urakkaa! Haastan vaikkapa Hosulin ja Sateenkaaria ja serpenttiiniä blogin Lauran. Vastausvelvollisuutta ei ole!!! Kysymyksiin voisi tällä kertaa vastata vaikkapa laulujen nimillä. Koska olen superlaiska tämän kysymysrumban jälkeen, muokkasin vain vähän Susannan kysymyksiä. 


1. Kuka olet?
2. Kuinka voit?
3. Kuvaile asuinpaikkasi.
4. Minne haluaisit matkustaa?
5. Mitä elämä sinulle merkitsee?
6. Mitä pelkäät?
7. Millainen on parisuhteesi?
8. Lapsuuden kotisi?
9. Mottosi?
10. Haaveesi?
11. Harrastuksesi?

Äideille tehtyä ruokaa

Perinteisesti olemme suunnanneet kotikaupunkiin äitienpäivän viettoon. Siellä olemme sitten leppoisasti syöneet molempien lapsuudenkodeissa ja sen jälkeen lähteneet vatsat täynnä kotia kohti. Tänä vuonna päätin, että olisikin hauska vaihteeksi kutsua äidit meille syömään. Äitienpäivälounas olisi sopiva aineeton lahja jo itsessään ja lisäksi välttyy silti ristiriidalta, että äidit kokkaavat meille juhlapäivänään. 

Today is mother's day and this time we celebrated it by inviting both our mothers (and fathers too) for lunch. Usually we just go visit our mothers but it seems a bit funny to let them serve us food on mother's day. For starters I made a simple salad. For the main course we had  baked white fish and a cheddar souffle. Finally for dessert we had avocado icecream and cookie pops with coffee. After lunch we took a walk to the park nearby and played some table tennis in the sunshine. What a great day! I'm so thankful for my mother and my mother-in-law. 

Suunnittelin kolmen ruokalajin aterian, jonka tiesin onnistuvan (melkein) pomminvarmasti. Alkuruoaksi tein kevyen salaatin, johon tuli torilta ostettua ihanaa lollo rossoa, tomaattia, viikunoita ja Saloniemen juustolan valkosipuli kuttuvetaa. Juusto ei ollut kovin fetamaista (eikä se sitä toki olekaan vaan vetaa), mutta sopi oikein hyvin salaattiin. Viikunoiden kanssa en oikein harrastanut kausituoteajattelua, mutta kerrankos sitä. 

Lautasia on kuudelle, mutta tuoleja neljälle, koska yksi jakkara jää pöudän alle ja minä seison yhden tuolin päällä.

Pääruokana oli siikaa, jonka päälle tuli korppujauhoja, sitruunaa, voinokareita ja kermaa. Olen sitä täällä blogissa ennenkin valmistanut. Se ei kuvissa näytä kovin kummoiselta, mutta on sitäkin herkullisempaa! Lisukkeeksi tein juustokohokkaan Nooran reseptillä. Laitain sen tännekin, koska se on niin mainio, että kelpaa jakaa.

Juustokohokas

• 25 g voita
• 3/4 dl vehnäjauhoja
• 3½ dl kermamaitoa (noin puolet kermaa ja puolet maitoa)
• 2dl vahvahkoa juustoraastetta (alkuperäisessä emmetal, minulla cheddar)
• 5 kananmunaa
• ½ tl suolaa
• mustapippuria

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Valmista ensin juustokastike. Tämän kohdan vaarana on pohjaan palaminen, joten ole tarkkana. Laita voi kattilaan ja anna sulaa. Lisää sulaneeseen voihin vuorotellen vehnäjauhoja ja kermamaitoa ja sekoita huolellisesti vispilällä kattilan pohjasta asti. Käytä liedessä mietoa lämpöä. Älä pelästy jauhojen paakkuuntumista alussa, ne sekoittuvat kyllä kermamaitoon. Anna kastikkeen pulpahtaa ja paksuuntua. Sekoita lopuksi joukkoon juustoraaste ja anna juuston sulaa. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Anna kastikkeen jäähtyä hieman ja erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Lisää keltuaiset juustokastikkeeseen yksi kerrallaan sekoittaen ja siirrä valkuaiset omaan kulhoonsa odottamaan vatkausta. Muista, että valkuaisten joukkoon ei saa eksyä yhtään keltuaista, sillä muuten vaahtoa ei synny. Vatkaa siis seuraavaksi valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä lopuksi juustokastike valkuaisvaahtoon varovasti käännellen. Lisähuomio: tein juusto-keltuaiskastikkeen valmiiksi jo etukäteen ja laitoin valkuaiset jääkaappiin odottamaan. Vatkastin ne sitten vasta ennen h-hetkeä. Näin voi esivalmistella kohokasta, joka pitää kuitenkin paistaa vasta juuri ennen tarjoilua.  

Kaada kohokastaikina voideltuun korkeareunaiseen vuokaan tai pieniin annosvuokiin. Kaada taikinaa vuokaan tai annosvuokiin vain 2/3:n korkeudelta, sillä kohokas tarvitsee kohoamistilaa. Olen usein valmistanut kohokkaat myös pieniin, erillisiin kohokasvuokiin. Toimii hyvin niinkin ja tästä tulee noin kahdeksan pientä vuoallista. 

Paista 175 °C:ssa noin 35-45 minuuttia, kunnes kohokas on noussut ja paistunut kellanruskeaksi. Istuta syöjät pöytään jo paistamisen aikana, sillä kohokas ei odota yleisöään. Kanna valmis kohokas siis uunista suoraan pöytään.

Vasemmalla siika ja oikealla kohokas. Tummuudesta huolimatta kohokas ei maistunut palaneelta.

Jälkiruoaksi tein jo tämän kevään vakkariksi muodostunutta avokadojätskiä. Kahvin kanssa tarjosin dominokeksipalleroita ja suklaakonvehteja. Keksipallerot tehdään yksinkertaisesti murskaamalla paketillinen dominoita ja noin puoli pakettia tuorejuustoa mössöksi. Seoksen annetaan jähmettyä jääkaapissa, jonka jälkeen siitä pyöritellään palloja. Laitoin pallot jähmettymään uudestaan ja sitten kuorrutin vielä tummalla suklaalla. Paljon parempia kuin pelkät dominokeksit!

Steltonin kannu pääsi pitkästä aikaa käyttöön. Siitä kelpasi kaataa kahvia anopille ja muillekin vieraille. 

Äitienpäivävierailu sujui rennosti jutusteltaessa. Jossain vaiheessa siirryimme Puolalan puistoon pelaamaan pingistä. Mies toivoi vähän vastusta, koska minusta on vain valmennettavaksi. Muutama ottelu ehdittiinkin ottaa ja minäkin pääsin sentään kokeilemaan. Tässä muutama esimerkkikuva. 

Vävy vastaan appiukko.  

Äiti vastaan iskä. 

Mies vastaan vaimo. Valitsin tämän kuvan, koska tässä näyttää siltä kuin mies mokaisi. Hähää!

 Otteluiden jälkeen teimme vielä pienen kävelyretken puistossa. Sen jälkeen vieraat lähtivätkin kotejaan kohti. Olen kyllä niin kiitollinen äidistäni ja anopistani! 

Karkkis ja pavunvarsi

Jokin aika sitten surin kuolleita pelakuitani ja mainitsin, että minulla oli kuitenkin kasvatusprojekti meneillään. Minulla on näköjään kova hinku todistaa itselleni ja blogin lukijoille, etten ole aivan toivoton viherpeukalo. Olen joskus aiemminkin menestyksekkäästi kasvattanut herneenversoja ja niitä pistin pitkästä aikaa itämään. Keksin myös laitaa härkäpavun versoja kasvamaan. Ostin joskus vahingossa kuivattuja härkäpapuja, joista en oikein pidä. Ajattelin, että ehkä pidän niistä versoista kuitenkin.

A few weeks ago I complained that all my geraniums had died during winter. In spite of this, I decided to prove myself and my readers that I do indeed have green fingers. I thought the easiest way to prove this would be to grow some pea sprouts. This turned out to be harder than I thought since I accidentally used peas that had been in the oven (because Michel Roux told me to put them on the pie crust so that it doesn't rise from the center). All that grew was mold. Well, finally I bought new peas and now the sprouts are growing nicely. I also bought some herb seedlings so that I wouldn't have to grow them from scratch. Maybe it's for the best...

Hernetaidetta.

Herneenversojen kasvattaminen on periaatteessa helppoa. Ensin kuivat herneet liotetaan noin kahdeksan tuntia vedessä ja sen jälkeen istutetaan ohuen multakerroksen tai talouspaperin päälle. Aluksi ruukut tai astiat kannattaa peittää jollain, sillä ilmeisesti herneet itävät paremmin varjossa. Ilman tulisi kuitenkin kulkea. Muutaman päivän kuluttua herneet tai pavut alkavat itämään ja siitä edelleen muutaman päivän päästä vihreät versot kasvaa. 

Sieltä niitä kasvaa koko ajan lisää! Kohta saamme salaatteihin vienoa herneen makua.

Aivan ongelmattomasti tämä kasvatusprojekti ei kuitenkaan edennyt. Härkäpavut alkoivat kyllä itää, mutta herneille ei tapahtunut mitään. Vähitellen ne alkoivat vain homehtua homehtumistaan. Aloitin kasvatuksen alusta uusilla herneillä ja taas sama juttu! Ihmettelin missä on vika, kunnes tajusin että olin käyttänyt herneitä, jotka olivat olleet uunissa piirakkapohjan painona esipaistamisen ajan (niiden oli siis tarkoitus estää taikinan kohoaminen keskeltä). Voihan Michel Roux, minkä ohjeen annoit!

Tätä pavunvartta pitkin ei kiivetä taivaaseen.

 Ostin sitten uusia herneitä ja vihdoin niistä on kasvanut sen verran suuria versoja, että niitä kehtaa esitellä blogissa. Kasvatin ne tällä kertaa talouspaperin päällä. Suosittelen kyllä multaa, sillä talouspaperi kuivuu liian nopeasti. Luulen, että ne myös kasvavat siinä vähän hitaammin. Se myös muuttuu ällön näköiseksi, kun se ruskistuu ajan myötä. 

Entä mitä härkäpavuille kävi? No niistä tuli tuo yksi pavuvarsi per ruukku! Eivät olleet mitä taikapapuja nämä. Luulen kyllä, että laakeampi astia olisi ollut parempi, että pavut voi asetella kauemmas toisistaan. Hyvältä tuo verso kyllä maistui, ei siinä mitään. 

Yriti olisi voinut jättää pahvilaatikkoon, ne näyttivät siellä niin herkullisilta!

Koska en ole puutarhuri taidokkaimmasta tai ainakaan viitseliäimmästä päästä, ostin tänä vuonna yrtit taimina. Niitä oli tarjolla Turun yliopiston luomupiirin kautta, joten tilasin sieltä basilikaa, sitruunamelissaa ja persiljaa. Erityisesti persiljaa en ole koskaan onnistunut kasvattamaan siemenestä, mutta en myöskään ole saanut kaupan persiljaa kasvamaan lisää. Ehkä tämä taimiversio onnistuisi tuottamaan hyvän sadon. Ja toivottavasti tänä vuonna eivät iske itikat!

Mitä sitä turhaan koko mattoa peittämään! Olen suurpiirteinen puutarhuri joka asiassa.

Vakkarilukijaltani VE:ltä saamani ruukut pääsivät jälleen käyttöön. Minusta basilika kuului ehdottomasti punaiseen ruukkuun, sitruunamelissa keltaiseen ja persiljalle jäi sininen. Vihreän säästin timjamia varten, jonka ostan ihan kaupasta. Sen olen yleensä saanut menestymään hyvin. 

Siellä ne kasvaa! Olen lopulta päätynyt siihen, etten maalaakaan kukkapöytää, vaikka aluksi suunnittelin.

Enää kukkapöytää ei tarvitse täyttää hedelmillä, vaan se alkaa olla jo melkein täynnä. Pari yrtti ruukkua vielä mahtuu ja uusi yritys kasvattaa härkäpavunversoja. Ehkä tämä riittää minun siirtolapuutarhakseni ja jätän suurempien kasvien viljelemisen muille. Syksyllä voin sitten taas harrastaa sadonkerjuuta. 

Villiviinin ensimmäiset silmut! 

Muukin kasvillisuus alkaa lisääntyä, mikä on ihanaa. Kevät on oikeastaan nyt parhaimmillaan. Ruoho on muuttunut vihreäksi ja ensimmäiset nuput ovat ilmestyneet puihin. Myös rapunpielen minipuutarha on saanut jälleen uusia kasveja. Ensimmäiset narsissit piti jo heittää nuupahtaneina pois. Ostin tilalle orvokkeja. Eräs naapureistamme kysyi mieheltäni tässä eräänä päivänä, että olenko töissä kukkakaupassa, kun meillä on aina niin paljon kukkia! En valitettavasti saa viettää päiviäni kukkien keskellä, mutta olen kyllä erityisesti torin kukkakauppiaiden vakioasiakas. 

Amppelin asukit. Taustalla rehottavat viimeiset narsissit. 

WAM!

Kävin lauantaina pitkästä aikaa Wäinö Aaltosen museossa. Saattaa olla että viimeksi kävin siellä abivuoden syksyllä eli 2005. Huh, toivottavasti siitä ei sentään ole niin kauan! Valitettavasti en muista. Sen abivuoden näyttelyn muistan kyllä hyvin, Maika ja Ritva Kovalaisen valokuvanäyttely Kun lapsi lapsi oli. Se käsitteli koskettavasti lapsuutta (kuten voi arvata) ja ostin näyttelystä oikein kirjankin. 

Myös tämän kertainen näyttely teki minuun vaikutuksen. Kyseessä oli Tuula Lehtisen näyttely Kauneudesta. Kiinnostuin näyttelystä jo mainosten perusteella, joten olin tyytyväinen, että sain lähdettyä museoon. Miten se onkin niin vaikeaa, vaikka matkaa Wäinö Aaltoseenkin on niin vähän?

Kortti Tuula Lehtisen teoksesta Leivoksia Viipurista (2012).

Näyttelyn käsitteli sitä, miten kauneus on oikeastaan nykytaiteessa tabu. Nykytaiteessa voidaan repostella melkein millä tahansa järkyttävällä. Mitä shokeeraavampaa, sen uskottavampaa ja kantaaottavampaa. Tietysti tämä ei päde kaikkeen nykytaiteeseen, mutta ainakin tiettyyn "haaraan". 

Ken on heistä kaikkein kaunein... (kuvat eivät liity näyttelyyn mitenkään, vaan ovat peräisin anopilta saadusta muistipelistä)

Taiteilijan mukaan modernismin myötä kauneudesta ja estetiikasta taiteessa on tehty epä-älyllistä ja vähäarvoista.Näyttelyn esittelykirjasessa Tuula Lehtinen kiteytti hyvin sen, mitä yritin joskus kirjoittaa kuvataidekasvatuksen sivuaineopintojen esseesseen. En onnistunut siinä kovin hyvin, mutta nyt sain vahvistusta silloisille ajatuksilleni. Kauneus saa olla yksi taiteen tehtävistä eikä se ole vähempiarvoisempi tehtävä kuin vaikkapa yhteiskunnallinen vaikuttaminen. 

... ken on heistä herttaisin? 

Tietysti kauneuskäsityksetkin muuttuvat ja minä pidän paljon esimerkiksi abstraktista modernista taiteesta, jota ei varmaan joskus ymmärretty ollenkaan. Nykytaiteestakin löytyy muunlaisiakin taiteilijoita kuin niitä shokeeraajia. Silti pidän hienona sitä, että Tuula Lehtonen toi esiin näyttelyssä esimerksiksi ornamentteja, kukkakuvioita ja muita asioita, joita pidetään kauniina, muttei välttämättä taiteena. 

Monenlaista muotokieltä.

Itse teoksista pidin eniten suurista "tilkkutäkeistä", jotka koostuivat useasta topatusta öljyvärityöstä, esimerkiksi tämä. Myös posliinista tehdyt teokset olivat hienoja, kuten tämä. (En viitsi laittaa kuvia suoraan tänne, koska ne eivät kuitenkaan ole ottamiani).

Suosittelen näyttelyä kaikille täällä Turussa liikkuville. Samalla pääsee ihailemaan kaunista museorakennusta, mikä sopii erityisesti kaikille momoon ihastuneille. Onhan rakennus linjakasta 60-luvun arkkitehtuuria. 

Pidätkö sinä nykytaiteesta vai iskeekö klassisempi taide enemmän?

p.s. Koitan ottaa tuon sanavahvistuksen hetkeksi käyttöön, koska minulle on alkanut tulla roskapostia. Otan sen kuitenkin pois taas jossain vaiheessa. Koittakaa kestää!

Uusia tuulia ja tuoleja

Aurinko paistaa ihanasti ja ankean harmaan ruskea nurmikkokin alkaa jo pikkuisen vihertämää. Kevät alkaa vihdoin edetä ja minä vihdoin täysillä innostua siitä. (Pitkään minua harmitti hiihtokelien loppuminen.) Kevät näkyy myös kuistilla, sillä päätin vähän uudistaa sitä muutenkin kuin kukkien osalta. 

Myös eteinen sai "uudistusta". Sydäntuolin olen ostanut 300 markalla joskus ennen kuin sydäntuolit olivat varsinaisesti muodissa.

Viime vuonna, kun esittelin tampuurimme kodin grand tourilla, haaveilin metallituolista. En kuitenkaan löytänyt sopivaa, sillä ne olivat joko liian simppeleitä, liian kalliita tai liian isoja. Mielessäni kuvittelin sinne jonkun hieman liian koristeellisen tuolin, joka toisi kuistille vähän romantiikkaa. Muuten pidän suhteellisen yksinkertaisista huonekaluista, mutta kuistille romantiikka sopii. 

Juuri sopivan koristeellinen tuoli.

Muutama viikko sitten bongasin Pentikin kesäkuvastosta juuri oikeanlaisen tuolin, joka mahtui budjettiinkin. Ongelmaksi tulikin se, että sitä oli vain rajoitetusti saatavilla. Turun liikkeen kaksi tuolia olivat jo menneet. Myllyssä olisi ollut pari vihreää, mutta sopivasti Raumalla oli vielä yksi valkoinen. En ollut nähnyt tuoleja livenä, mutta ajattelin, että jos tuolissa on sellaista "tekokulutusta" tai "ruostetta", niin se haittaa valkoisessa vähemmän. Niinpä varasin Rauman tuolin ja äitini pääsi sen sieltä hakemaan. Yllätyksekseni hän olikin hakenut sen jo aikaisemmin kuin luulin, joten sain tuolin mukaani jo viime viikonloppuna. 

Lisää kuvakulmia.

Kuisti on vielä hieman tyhjän näköinen, kun kukkia ei ole yhtä paljon kuin kesällä. Tuoli on kuitenkin oikein söpö lisäys. Haaveilen jo juovani kesällä aamukahvit tuossa metallituolilla ihaillen vaahteroiden vehreyttä. Ehkä voisin virkata jonkun ällöromanttisen pitsiliinan tuon rottinlaatikon koristeeksi. Tuoli saattaa kaivata myös istuintyynyn. Silloin tuo kaunis istuinosa kyllä peittyy.

Koristesydänten tilalle tuli sydäntä lämmittäviä asioita.

Muutakin pientä uudistusta kuistilla on tapahtunut. Kyllästyin seinällä olleeseen sydänrivistöön (ks. ylläolevat linkit). Onneksi kaapeista löytyi pieni taulu ja kehys, jotka eivät olleet esillä. Kehykseen sujautin yhden kuplamme virallisista 40-vuotiskuvista. Pieni metallikehyksinen taulu on ylioppilaslahja tokaluokan opettajaltani. Siihen on skannattu kuva, jonka olen piirtänyt opettajalle kiitokseksi kuluneesta vuodesta. 

Aika söpö, vaikka itse sanonkin. Hieno nenä, eikö totta?

Kaipasin kuistille myös vähän väriä. Päätin kääräistä toiset Pauli-serkun blogipalloista kaiteen ympärille. Toimenpide vaati hieman maalarinteippiä, eikä palloja saa päälle, koska töpseli on niin kaukana. Vaan minä en välitä, ne ovat hauskat noinkin! 

Näitä rappusia kelpaa astella! Olen edelleen rakastunut noihin räsymattoihin.

 Valopallojen lisäksi keväästä kertovat vähän toisenlaiset pallot kuistilla. Vaaleansininen entinen torikori on saanut uuden tehtävän: säilytämme siinä pingismailoja ja -palloja. Läheisen koulun pihalla on mahtava metallinen pingispöytä, jota käymme välillä hyödyntämässä. Monet muutkin ovat tosin huomanneet tämän mahdollisuuden (eikä tämän kertominen blogissa auta asiaa). Onneksi vapaita peliaikoja löytyy aina silloin tällöin. Me tosin emme pelaa pisteistä. Mies on minua rutkasi parempi pingiksessä ja lisäksi minä olen huono häviäjä JA ns. pelin polttajan sukua. Taisi olla isoisoisäni (?) joka poltti pelikortit, kun vaimo rupesi voittamaan. Turun kaupunki ei ehkä arvostaisi näitä geenejäni, jos pelaisimme liian vakavasti. 

Ping-pong!