Avoimia kysymyksiä

Vaikka pari viikkoa sitten sitä vähän pohdiskelinkin, en ole mitenkään seonnut tästä eteeni avautuvasta äitiys- ja vauvuustuotteiden maailmasta. Olen pikemminkin tutustunut siihen varovaisella uteliaisuudella ja toisaalta myös hieman huvittuneena. Mitä kaikkea sitä myydäänkään ihmisille äitiyden (ja vanhemmuuden) nimissä! Netissä olen selaillut jonkin verran äitiysvaatteita ja tarvikkeita, mutta viime perjantaina piipahtaessani Helsingissä, uskaltauduin ensimmäistä kertaa äitiys- ja vauvatarvikeliikkeisiin. Mielessäni on herännyt tämän rajallisen kokemukseni aikana aina vain enemmän kysymyksiä, joihin ei ole tullut vastauksia. Osittain siksi, etten niitä ole erityisen aktiivisesti selvittänytkään. Tutkivan bloggauksen nimissä kirjoittelen nyt ylös muutamia mieltäni askarruttavia kysymyksiä, joihin lukijat voivat halutessaan vastata.

Kuvan kukat eivät liity mitenkään tapaukseen, kunhan laitoin kivan kuvan.

Miksi niin monet äitiysvaatteet ovat niin ankean värisiä?

Miksi silti olen nähnyt kaupungilla ihmisillä päällä kivoja äitiysvaatteita?

Miksi kaikki kivannäköiset löytämäni äitiysvaatteet ovat niin kalliita?

Miksi kaikki imetysvaatteet ovat raidallisia? 

Mihin tarvitaan ÄITIYSboleroa, joka muutoinkin ulottuisi vain rintojen alle?

 Entä mihin tarvitaan ÄITIYSvillatakkia, jossa ei ole edes nappeja? 

Miksi vauvoille on vain hyvin stereotyyppisiä tyttö- ja poikavaatteita, vaikka nykyään niin kohkataan sukupuolisensitiivisyydestä? 

Missä ovat kaikki karkkisväriset vauvanvaatteet?

Lankoja onneksi löytyy kaikissa sateenkarkkiksen väreissä!

Onneksi minulla on rauhassa aikaa pohtia vastauksia näihin suuriin eksistentialistisiin kysymyksiin. Äitiysvaatteisiinkaan minun ei ole juuri toistaiseksi tarvinnut perehtyä, mutta eiköhän sekin aika ole piakkoin edessä jahka perusgarderoobini alkaa rajoittua liikaa. Enköhän löydä vielä vastauksia ainakin osaa näistä ja luovin sitten niiden keskellä oman tyylisesti.

Tapojen orja

Minä osaan kyllä olla joissain asioissa oikein tapojeni orja. Osaan toki myös muokata tapojani suhteellisen joustavasti pakon edessä, mutta jos ei ole pakko, porskutan vanhoilla tavoilla eteenpäin monessa ihan hassussa asiassa. Esimerkiksi käydessäni uimassa uin aina tietyn matkan ja tietyt pätkät tietyllä tyylillä, jotta pysyn kärryillä, miten paljon olen uinut. Voi apua, millainenkohan minusta tulee vanhana?

I'm very particular when it comes to choosing the right mug for the right (hot) beverage. I only use certain mugs for regular morning and afternoon coffee, different ones for weekend lattes and cappuccinos and yet another set of mugs for tea and hot chocolate. I don't know, maybe it's not that uncommon but if you think about it', it rather funny. But I don't mind, as long as the sofa's comfortable and the coffee tastes good (but only from a certain mug).

Kaikki elämäni mukit. Tai melkein, kotikotona säilytän rakasta Kylmäpihlaja-mukiani ja muutamaa vanhaa lastenmukia.

Yksi hassuista asiosta, joissa olen tapojeni orja, on mukit. Eri mukeilla on ehdottomasti oikea käyttötarkoitus ja juomat maistuvat omituisilta, jos ne juo väärästä mukista. Luulen tämän olevan suhteellisen yleistä, mutta kieltämättä aika hassua, jos alkaa miettiä. Esittelenpä tässä nyt eri mukien erilaiset käyttötarkoitukset ja käyttöominaisuudet.

Jossain vaiheessa kyllästyin Primaveran kuosiin, mutta nyt pidän siitä taas.

Arjen perusmukeina toimivat Primavera-sarjan eriväriset kukkamukit. Näiden kolmen lisäksi on yksi punainen muki ja toinen oranssi. Näistä mukeista juon aina aamu- ja iltapäiväkahvit arkipäivisin. Mukit ovat juuri sopivan kokoisia ja niihin saa mahtumaan juuri täydellisen kahvi-maito-suhteen. Lämmitän maidon, sillä pidän kunnon maitokahvista. Jos yritän juoda kahvia vaikkapa Teema-mukista tai jostain muusta, niin muki tulee ihan liian täyteen. Näihin jää riittävästi tyhjää tilaa, mutta ne eivät kuitenkaan ole mitään saaveja. 

Pallomuki ja nallemuki ovat suosikkejani. Toivottavasti ne eivät ikinä hajoa, sillä uusia ei varmaankaan saa mistään! Lattelasitkin ovat ikivanhat.

Viikonloppuisin ja itseasiassa nykyään usein myös torstai- ja perjantai-iltapäivisin juon mielelläni espressokoneella tehtyä cappucinoa tai lattea. (Kone on palvellut hyvin, se on rippilahjani.). Viikon ensimmäisen cappuccinon teen aina tuohon pallolliseen mukiin ja lauantaiaamuisin hörpin latteni tuosta iki-ihanasta nallemukista. Molemmat ovat ohutta posliinia ja minusta cappuccino ja latte (tai mitä lie italialaistyyppistä, espressopohjaista maitokahvia sitten onkaan) maistuu erityisen hyvältä. Kun kumpikaan näistä mukeista ei ole puhtaana, keitän latteni laseihin, jotka olen hankkinut jo joskus yläasteella tai lukiosta. Niistä en ehkä pidä niin paljon, mutta jotenkin olen vaan jumittunut niiden käyttöön. Ehkä minun pitäisi hankkia lisää ihania lattemukeja. Sitä paitsi niissä lukee Café au lait, eikä caffé latte. 

Vivo-muki minulla on myös töissä teemukina. Töissä en ikinä juo kahvia, koska se on siellä aina pahaa.

Pidän kahvista ja juon joka päivä sekä aamu- että iltapäiväkahvit. Jossain vaiheessa join vain aamukahvin, mutta töihin mentyäni aloin taas kaivata iltapäivän kahvihetkeä. Enempää kahvia en kuitenkaan oikein koskaan (etenkään nyt raskausaikana) juo, mutta töissä ja joskus iltaisin pidän teestä. Nyt olen juonut paljon vähäkofeiinista valkoista teetä ja Clipperin valkoinen tee piparmintulla onkin suosikkini. Nyt ostin kauppahallista poikkeuksellisesti vihreää teetä greipillä, mutta se on vielä kokeilematta. 

Teemukeiksi soveltuvat parhaiten Vivo-mukit, häälahjaksi saatu vihreä muki (joista toinen on rikki, nyyh) tai alla olevat muumimukit. Jotenkin en vaan osaa juoda teetä noista Primavera-mukeista, enkä varsinkaan viikonloppumukeista. Oikeastaan teemukiksi voisin ottaa jonkun sellaisen saavi-tyyppisen ruusukupin, mutta sellaista en satu omistamaan. Nämäkin ovat ihan hyviä. 

Sekalaiset mukit. Emme ole Taika-sarjan tai muumimukien keräilijöitä, mutta niitäkin on kertynyt. Uudemmat muumumukit mies sai työpaikaltaan, kun hän lähti jatkamaan opintoja. Toinen on hänellä töissä. 

Satunnaisesti tulee juotua muitakin kuumia juomia kuin kahvia tai teetä. Joulun alla glögiä ja silloin tällöin kuumaa kaakaota. Kaakaomukiksi paras on tuo Taika-muki (jonka isä taisi saada joskus töistä joululahjaksi) ihan siitä syystä, että siinä mahdtuu kunnolla sekoittamaan kaakaon maitoon. Toisaalta vaaleanpunertavat muumimukit ovat jotenkin väreiltään täydelliset kaakaon kanssa. Tuo alempi muumimuki on lapsuudestani ja erään kerran katsoin, miten Huuto.netissä sen hinta kohosi aivan huimiin lukemiin. Hetken harkitsin mukin siirtämistä syrjään. Sitten totesin, että minulle se on arvokkaampi käytössä, kun en sitä kuitenkaan ole myymässä. Ja onneksi siinä on sisällä hiusmurtumia, joten ei se edes niin arvokas ole ... vielä!

Downton abbeyssakin juodaan kahvia... tai sitten teetä. Harmi, että Netflixissä on vain yksi kausi, sillä löysin sarjan vasta nyt!

Tällaisia ovat mukieni käyttötarkoitukset. Mukien lisäksi olen tapojeni orja myös etenkin kahvin nauttimisen suhteen. Aamuisin ja iltapäivisin parkkeeraan sohvalla hörppimään kahviani ja katson jotain sen hetkistä lemppariohjelmaani. Mikäs sen parempi tapa rentoutua!

Onko sinulla mukitottumuksia tai muita hassuja pinttyneitä tapoja? 

Ensimmäisiä oleellisuuksia

Kuukausi sitten kirjoitin, että Bonbon omistaa kaksi asiaa. Nyt hän omistaa jo monta asiaa enemmän! Ei kuitenkaan vielä mitään järjettömiä määriä. Pyrimme pysymään kohtuullisuudessa hankintojen, niin käytettyjen kuin käyttämättömienkin suhteen. Aika näyttää, miten onnistumme. Olen hieman huvittuneena seuraannut, miten paljon lasten ja myös raskauden avulla rahastetaan. Luultavasti kesän kynnyksellä täytyy pitää pää kylmänä, ettei sorru jokaiseen "välttämättömään" ja oleelliseen hankintaan. 

Our future-baby Bonbon needed some space for her/his things. I got lucky and found 60s' a dresser that fit the intended spot perfectly. The dresser goes well with our other mid-century furniture. It's actually made of two dressers put together. It makes the whole corner look more put together. Plus it gives me a new place to put beautiful things on display! 

Nuo kuumailmapallolaatikot olivat tietysti täysin välttämätön hankinta. Nyt säilytän niissä ylimääräisiä diabetestarvikkeita, joita raskauden myötä on kertynyt nurkkiin. 

Mielessä on paljon sisustussuunnitelmia Bonbonin tarvitsemien huonekalujen varalle, mutta vielä ei paljon mitään ole lyöty lukkoon. Yksi parhaiten muodostuneista ajatuksista oli jonkinlainen lipasto, johon saisi vaatteita ja vaippoja ynnä muita tarvikkeita säilöön. Meidän vaatekaappimme on jo kahden aikuisen jakama, joten sieltä ei enää liikene yhtään hyllyä, eikä oikein muutakaan sopivaa säilytystilaa Bonbonin vaatteille ollut tarjolla. Mietin, että sopiva paikka lipastolle tai laatikostolle olisi meidän vaatekaappimme päässä. Siinä ei ole oikein koskaan ollut mitään järkevää asiaa ja turhaksi osoittautuneesta porrasjakkarastakin hankkiuduimme eroon pari viikko sitten. Lipaston pitäisi vaan olla paikkaan juuri passelin kokoinen.

Olen aika tehokkaasti rajannut tuon nurkan pois, sillä löysin siitä vain yhden kuvan vuodelsa 2012. Jakkaran päällä on ollut turkoosi laatikko, jossa on säilytetty kaikkea epämääräistä. 

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä selailin Tori.fi:tä ja törmäsin pieneen 60-luvun lipastoon. Otin mitat vaatekaapin päädystä ja oli ihmeissäni: lipasto oli kooltaan kuin juuri siihen tehty. Vielä en kuitenkana innostunut. Lipasto oli myynnissä Huonekalutori Hassisella Turussa. Päätin mennä ensin katsomaan sitä. Lipasto ei ollut ihan halpa, mutta ei nyt mikään mahdottoman kalliskaan. Nähtyäni sen, en enää epäillyt. Lipasto oli melko hyvässä kunnossa. Kuten olin epäillytkin, se on oikeastaan koottu kahdesta matalasta laatikostosta. Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, sillä se on kuitenkin tukeva ja sopivan korkuinen. 

Tasan oikean levyinen ja riittävän matala, jotta valokatkaisija ei peity. 

Yksityiskohta vetimestä. 

Niinpä kiikutimme vanhempieni avustuksella lipaston paikalleen. Siinä se nyt nököttää, odottamassa tehokasta pesua ja vähitellen myös täyttymistä. Toistaiseksi siihen ei ole vielä kovin paljon täytettä, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää ja suotavaakin, kun Bonbonin tuloon on vielä monta kuukautta. Laatikot ovat sisältä muovia, joten ne on helppo puhdistaa.

Ensimmäiset vaatehankinnat tulevalta isoäidiltä. Suurimman osan aiomme kyllä hankkia käytettynä, mutta jotain uuttakin saa olla.

Täytyy sanoa, että olen jälleen kerran erittäin tyytyväinen ostokseeni. Lipasto tekee ennen hieman olemattomasta ja hailusta nurkasta kokonaisuuden. Vaatekaappikin sai uutta ryhtiä olemukseensa. Lisäksi, lipasto tuo taas uuden paikan laittaa esille kauniita asioita, mikä ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia! 

Rummutkin kaapin päällä ovat vaihtuneet. Aika paljon on tuohon vuoden 2012 kuvaan nähdeen tullut muutakin kehitystä. 

Kuten tuolla alun kuvatekstissä mainitsinkin, en ole juuri blogiin kuvannut tätä kohtaa huushollissamme vaan tehokkaasti rajannut sen pois. Se on ollut vähän sellainen olematon kohta, jossa ei ole mitään kuvattavaa. No nyt on! Vaatekaappiinkin ehdin jo vähän kyllästyä, kun se on niin valju, mutta nyt se on oikein hyvä moderni pari laatikostolle. Makuuhuoneeseen tulee varmaan kevään mittaan vielä muitakin uudistuksia, kun niitä "hankintoja" alkaa tulla, mutta toistaiseksi tämä riittää. 

Tästä ehkä hahmottaa paremmin, missä lipasto sijaitsee. Sänky jää siis takaoikealle. 

 Mitäs pidät? Entä mitä veikkaat, sorrunko kevään aikana totaalisen turhiin hankintoihin vai saanko pidettyä pääni kylmänä? 

Myöhästyneen ystävänpäivän keijukakkuset

Maailman söpöimmät ja karkkismaisimmat vuoat ovat odottaneet täydellistä reseptiä. 

Ystävänpäivä oli ja meni, mutta minä tänään vielä vähän fiilistelin sitä leipomalla pieniä suloisia keijukakkusia vuokiin, joita olen jo pitkään halunnut käyttää, mutta minulla ei ole ollut sopivaa reseptiä. Ystävänpäivä ja isäni syntymäpäivä, jota juhlistamme tulevalla viikolla, saivat kaivelemaan reseptiarkistoja ja muistin Miss Hope's Teatime treats -kirjan suloiset "Passion fruit fairy cakes"-kakkuset. Ne sopivat täydellisesti vuokiin - enkä edes muistanut, että niiden pohjassa oli teemaan sopivasti sydämiä!

Asiasta kuppikakkuun. Tämä leipomisinspiraatio sai minut myös inspiroitumaan jo vähän aikaa sitten saamastani haasteesta. Olen saanut Tipulan aloittaman Ilahduta bloggaajakaveri -haasteen jo sekä alkuperäislähteestään että Minnalta. Ideana on ilahduttaa jotain blogikaveria jollain tavalla ja minun kesti vähän aikaa miettiä, miten ilahduttaisin. Nyt lopulta keksin ja päätin laittaa asian vireille. Suunnittelemani ilahdutus ei ole materiaa, vaan jotain muuta. Haasteen säännöt ovat seuraavat: 

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!¨

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. 

Minä haluan ottaa mukaan haasteeseen seuraavat bloggaajat:

- Hyvän toivon blogisti 

- Ruut ja Hosuli

- Liputuspäivän Heidi.

Teidät on haastettu ilahduttamaan jotakuta toista bloggaajaa! 

Ja sitten tietysti haluan vielä ilahduttaa kaikkia lukijoitani tällä ihanalla reseptillä, jota kokeilin. Uudet reseptit ovat aina riskejä (ei onneksi kovin isoja) ja mysteerejä, mutta joskus löytää jotain, jonka vaan tietää jäävän käyttöön. Passionhedelmällä maustetut minukuppikakut osuivat tähän kategoriaan. Kirjan sivuilla kakut näyttivät aivan uskomattoman herkullisilta ja olin tyytyväinen, että pääsin mielestäni melko lähelle samaa lopputulosta.  Fairy cake oli niin suloinen nimi, että otin sen käyttöön ja nimesin minikakut keijukakuiksi. 

Kansakunta kaipaa etyleeniä!

Passionhedelmä ei ole erityisen houkutteleva sisältä. Minä olen luullut, että ryppysyys takaisi kypsyyden, mutta näköjään melko sileäkin hedelmä voi olla kypsä. 

Pidän passionhedelmän mausta, mutta harvoin kaupasta saa oikeasti hyvää ja kypsää passionhedelmää. Ehkä sen maku onkin parhaimmillaan mausteena kakuissa ja leivoksissa tai vaikkapa hedelmäsalaatissa. Nytkään kaupasta ei löytynyt mielestäni oikein kypsän oloisia yksilöitä, joten päätin yrittää kypsyttää niitä laittamalla ne banaanin kanssa samaan pussiin. Banaanista syntyä etyleeniä, joka nopeuttaa kypsymistä. En ole varma, johtuiko se banaanista, mutta ainakin yksi kypsä passionhedelmä löytyi joukosta, enkä tänään enempää tarvinnutkaan. Useampia tarvitsen sitten, kun tarjoan näitä vanhempien tullessa kylään.

Melkein-ystävänpäivän kahvihetki miehen kanssa. Ehkä tänään olikin enemmän-kuin-ystävänpäivä? Älkää välittäkö hieman jauhoisesta pöydästä. 

Passionhedelmällä maustetut keijukakut (n. 24 kpl minimuffinseja)

Leivoksiin:

•  1 passionhedelmä
• 110 g voita
• 110 g sokeria
• 1 muna
• 110 g jauhoja
• ½ tl leivinjauhetta
•  1 tl vaniljauutetta sai -sokeria
• (loraus maitoa)

Kuorrute:

• 100 g voita
• 300 g tomusokeria
• (loraus maitoa)
• Muutama (reseptissä jopa 6) passionhedelmä

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. 

2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja sekoita jauhot voi-sokeri-muna-seokseen.

3. Laita taikinakulhon päälle siivilä. Halkaise passionhedelmä ja kaavi sisältö siivilään. Painele lusikalla hedelmälihaa siivilän läpi niin, että mahdollisimman paljon mehua irtoaa taikinan joukkoon. Sekoita.

4. Jos taikina on kovin jäykkää, voit notkistaa sitä maitolorauksella. Jaa taikina (mini)muffinsivuokiin ja paista uunissa noin 15 minuuttia. 

5. Tee kuorrute. Vatkaa voi kulhossa pehmeäksi ja lisää vähitellen sokeri. Jos massa on liian kuivaa, lisää hieman (paino sanalla hieman! Minä laitoin liika), ehkä 1 rkl, maitoa. Massan tulisi olla kohtuullisen jäykkää. Kuorruta kakkuset.

6. Halkaise passionhedelmät ja irrota hedelmäliha kulhoon. Alkuperäisessä reseptissä käskettiin erotella siemenet siivilän avulla ja kiehauttaa ensin mehua hetki kattilassa ja vasta sitten kaataa kakkujen koristeeksi. Minä kuitenkin käytin hedelmälihaa sellaisenaan (itseasissa sitä, mikä oli tuosta leivosten tekemisestä jäljellä, kun koristelin vain pienen määrän tätä päivää varten). 

Aika uskottavia, jos vertaa kirjan alkuperäiseen kuvaan. Kuorrutteesta ei tullut ihan tasaista, mutta maku on tärkeintä. 

Keijukakut olivat juuri sopivan kokoisia. Niitä voi syödä useammankin, eikä silti tule syöneeksi edes tavallisen muffinsin verran makeaa. Toki näitä voi tehdä myös isompina versioina, mutta mielestäni maku on sellainen, että pienempikin suupala riittää. Passionhedelmän maku maistuu miedosti, mutta sopivasti leivoksessa ja koristelu tuo makua tietysti enemmän esiin. 

Torilta löytyi täydellisen värisiä tulppaanikimppuja. 

Sain  lavastettua  järjestettyä myös aika täydellisen kahvihetken tulppaaneineen kaikkineen. Juomme harvoin kahvia yhdessä miehen kanssa, mutta vaihtelu ehdottomasti virkisti. Helmikuun aurinko paistoi ja kakkuset ja kahvi maistuivat hyviltä ja seura oli mitä parhainta. Valokuvaus tietysti vei hieman aikaa, muttei onneksi niin kauaa, että kahvi olisi jäähtynyt. Ja kuppikakut hävisivät parempiin suihin alta aikayksikön, kuten kuvista näkee...

Keijukakkusen anatomia ja luonnon kiertokulkua. 

 Näistä taisi tulla tämän kevään hitti, joita varmaan tarjoillaan perinteisillä kahvikonserttikahveillakin. Kenties vaikka ristiäisissäkin! Toisaalta, tässä on aikaa löytää vaikka miljoona uutta suosikkireseptiä. Sanoisin kyllä, että tässä on klassikon aineksia. 

Tieteellinen koe tanssiaisten jälkeen

Oi mitä ihania värejä!

Oi miten minä pidänkään vanhojen päivästä! Onneksi olen päässyt melkein joka vuosi seuraamaan aitiopaikalta eli esiintymislavalta niitä kauniita pukuja ja suloisia melkein aikuisia hienoiksi laittautuneina. Minusta perinne on ihana, eikä suomessa pääse turhan usein pukeutumaan iltapukuun. Eilen ja torstai iltana pääsin taas fiilistelemään vanhojen päivää ja kurkkimaan nuottien yli pukuloistoa. (Muutama paikka tuli kyllä kappaleissa varmaan missattua sen takia...)

Kuvien laatu on hieman heikko, sillä ne piti räpsiä vauhdissa ja vähän vaivihkaa.

Parina viime vuonna puvuissa on näkynyt aivan erityisen ihania ja karkkismaisia värejä. Oikeastaan monet puvut ovat sellaisia, jollainen väikkyi minullakin joskus mielessä, mutta sellaisia ei vielä ollut tarjolla. Nyt näkee melkein pelkästään valmispukuja, mikä tarkoittaa tietysti sitä, että samojakin pukuja voi olla usealla tanssijalla. Tämä ei kokonaisuuden katselijaa kuitenkaan haittaa, sillä tämä pastellipuvut muodostavat yhtenäisyydellään silmiä hivelevän kokonaisuuden. Ja ovathan pojatkin tietysti komeita ja hiukan honteloina puvuissaan ja frakeissaan. 

Monenlaista väriä mahtui mukan ja niin monta suosikkia!

Vaikka oma pukuni ei ollutkaan pastelliunelma, olen siihen edelleen tyytyväinen. Väriyhdistelmä on klassinen mutta moderni ja puku oli yksinkertaisuudessaan tyylikäs, vaikka nyt korsettiyläosat ovat auttamattomasti poissa muodista. Puku teetettiin, sillä siihen aikaan eli tasan kymmenen vuotta sitten moni teetti tai teki oman pukunsa. Ostopukuja oli vielä melko rajallisesti tarjolla. Puku oli erittäin hyvä ostos, sillä se on kulutettu lähes puhki erilaisissa vuosi- ja itsenäisyysjuhlissa. 

Puvun yllätystä eli turkoosia tylliä ei ole ikuistettu kovin moneen kuvaan. Tässä näkyi parhaiten. Puku oli itseasiassa jopa hieman löysä ja pyöri päällä. Nyt ei todellakaan, sattuneesta syystä. 

Kotiin tullessani minun oli pakko tehdä pieni tieteellinen koe. Mahtuisiko puku edelleen päälleni? Etukäteen veikkasin, että joko hameen tai korsetin vetskari jäisi jumiin. Yllätyksekseni puku meni kuin menikin päälle, tosin nipin napin. Vyötäröön oli tehty teettämisvaiheessa säätövaraa ja uloin nappi meni vatsan sisäänvetämisellä kiinni. Korsetin vetskari oli hieman haastavampi, mutta sain sen vedettyä ylös asti. Pystyin pitämään pukua ehkä viitisen minuuttia ja sitten piti höllätä vetskaria. Yläosa tuntui varmaan samalta, kuin oikea kureliivi tuntuisi. Huh! Mutta maha ei kiristänyt, sillä kätevästi korsetin alaosa on alaspäin levenevä. Tanssimaan en olisi kyllä pystynyt!

Uutta äitiysmuotia? Tässä vaiheessa korsetin vetskari on jo takaa auki, kun kuvaamisessa kesti liian kauan. Maha peittyy kätevästi levenevän helman ja alaspäin levenevän korsetin alle. Vyötäröllä tekee kyllä tiukkaa, mutta on se vielä siellä. 

Sitten oli taas aika laittaa puku (kuvainnollisesti) naftaliiniin. Saa nähdä, koska se menee seuraavan kerran päälle vai meneekö enää milloinkaan. Ei sillä onneksi ole niin väliä, sillä... 

Millaisia vanhojentanssi muistoja sinulla on? Oletko päässyt seuraamaan tansseja omiesi jälkeen?

Piuhoja, pussukoita ja murheenkryyni

Turun Tilda kirjoitti blogissaan oman kotinsa murheenkryynistä ja siitä, miten sai portaiden alla olevaan nurkkaukseen uutta ilmettä pienillä jutuilla. Tämä sai minut tarttumaan meidän kotimme yhteen ikuisuusmurheenkryyniin, jota säännöllisin väliajoin olen täällä blogissakin siivonnut, uudistanut ja parannellut. Kyse on tietenkin miehen työpisteestä ja rumpunurkasta. Täydellisen silmiähivelevää nurkkauksesta tuskin saa, sillä sähkörumpuja ei kaunista mikään. Aina voi kuitenkin yrittää siistiä paikkoja ja tuoda esiin sen parhaita puolia. 

The murheenkryyni. Sen aiemmista vaihteista voi lukea ainakin täällä, täällä ja täällä. 

Ongelma nurkkauksessa on valtavan kauniiden piuhojen ja vempeleiden lisäksi se, että niitä tulee koko ajan lisää. Vanhat ja vanhentuneet kamat jäävät aika usein pölyttymään uusien alle. Nyt mies oli taas hankkinut jotain nauhoitusvehkeitä, joille piti saada uusi paikka. Hän alkoi kaavailla niille jonkinlaista hyllyä työpöytänsä päälle. Voin vain kuvitella, kuinka eräänä kauniina päivänä meille olisi kotiutunut jokin Bilteman designluomus kuten tämä tai tämä. Siinä ne mustanpuhuvat pussukat ja nyssykät, johdot ja äänikortit olisivat sitten tönöttäneet makuuhuoneen nurkassa.

Edellisellä kerralla ratkaisun toivat nätit vihreät laatikot. Nyt niiden päälle on pesiytynyt epämääräinen kasa mustia laukkuja. 

(sivuhuomiona haluan sanoa, etten nalkuta miehellä näistä ostoksista tai muista ja hänelläkin on sanottavansa sisustusasioissa)

Lopputulos kokonaisuudessaan. Valo ei ole paras mahdollinen, sillä ilta ehti hämärtyä projektini aikana.

Pienen suostuttelun jälkeen sain luvan etsiä uusille esineille sopivaa säilytysratkaisua, joka olisi sekä kaunis että käytännöllinen. Asia jäi joksikin aikaa sikseen, sillä en heti keksinyt, miten tavarat järjestäisin ja en ollut aivan varma paljonko kamaa piti saada mahtumaan uusiin säilytysratkaisuihin. Perjantaina päätin lopulta lähteä Hansaan kiertelemään kauppoja ja löysinkin tarkoituksiini sopivia juttuja. Akateemisessa oli kivoja ja värikkäitä työpöydän säilytyslaatikoita ja Stockan puolelta löysin hauskat liitutaululaatikot. 

Olin joskus aiemmin katsellut Akateemisessa noita värikkäitä säilytysjuttuja, mutta niille ei ollut silloin sopivaa paikkaa.

En ole ihan varma, mitä kaikkea nuo laatikot sisältävät, mutta tämän nimisiä asioita ainakin. Tai no, perkat tarkoittavat siis erinäisiä lyömäsoittimia eli perkussioita. 

Tänään miehen ollessa treeneissä pääsin järjestelemään nurkkaa jälleen uuteen uskoon. Yllättävän kauan siinä menikin, sillä projekti tietenkin laajeni vähän muuallekin ja lopulta järjestelin hiukan myös olkkarin kirjahyllyä. Mielestäni lopputulos on selkeä, vaikka erilaisia säilytyslaatikoita onkin nurkassa paljon. Mitään kaappia tai vastaavaa tavaroille ei kuitenkaan olisi mahtunut ja osa tavaroista pitää olla nopeasti saatavilla ja esilläkin. Värit tuovat huoneeseen yhtenäisyyttä. Luovuin vihreistä raitalaatikoista (ne päätyivät sinne kirjahyllyyn) ja tungin osan omasta mielestäni turhista tavaroista minun kirjoituspöytäni laatikoihin, joista osa oli vain puolillaan. Joskus täytyy varmaan käydä läpi, mitä niistäkin kamoista oikeasti edelleen tarvitaan. 

Ah, sängynalusta! Se nielee monenlaista matkalaukuista paperileikkuriin ja laminointikoneesta rumpukapuloihin. Rumpukapulat olivat ennen tuolla yöpöydän alla levällään. 

Nyt olen taas hetken tyytyväinen rumpunurkkaukseen, vaikka varmaan jossain kohtaa tarvitaan taas uudistusta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Bonbon alkaa liian innokkaasti tutkia, mitä iskän kivoissa liitutaululaatikoissa oikein on. "Hei, nämä johdothan on ihan ku lakupötköjä!" Onneksi siihen menee vielä melkoinen tovi. Mutta koska tulevaa perheenjäsentä ei tule unohtaa tässäkään vaiheessa, sai Bonbonkin shoppailureissullani jotain: suloistakin suloisemmat säilytysrasiat! Rasiat löytyivät Lahjatavaraliike Rusetista ja ovat JaBaDaBaDo-merkkiset. Vielä toistaiseksi ne jäävät kyllä minun käyttööni. 

Niin söpöt laatikot! Värityksestä ei voi päätellä mitään Bonbonin sukupuolesta, jota siis emme itsekään tiedä. Otin vain kauneimman väriset, sillä Bonbonilla ei kuitenkaan ole asiasta sanottavaa vielä pitkään aikaan. 

Mikä on sinun kotisi murheenkryyni? Yritätkö parantaa sitä vai oletko vain hyväksynyt sen olemassaolon?

Saisiko olla paistettua osavaltiota?

Uunijäätelö - tuo jälkiruoista paradoksaalisin - on ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Muutama viikko sain päähäni, että minun pitää päästä kokeilemaan tuota mystistä herkkua. Koska uunijäätelö on syötävä kerralla, piti odottaa että koolla olisi hiukan isompi porukka, jolle valmistaa tuota kuuman viileää sokeripommia. Sunnuntaina sain viimein päästä kokeilevan kotikokin vapaaksi, kun kokoonnuimme muutaman ystävän kesken kynttilätalkoisiin.

Ajattelin ensin, että uunijäätelö kaipaisi jotain koristeita, mutta marenki ruskistui kauniisti ja jälkkäri näytti hyvältä sellaisenaan.

I love the name Baked Alaska. I think it's so clever! Right now though, the dessert could also be named Baked Finland. We have lots of snow and everything is covered with white meringue, with the occasional brown parts of course. I just found out that it was the official Baked Alaska day on Sunday and I just happened to try my hand at it then! What a coincidence!

Muistan lapsuudesta, että joskus uunijäätelöä tarjottiin, kun serkkuni olivat vuotuisella yökyläily visiitillään  meillä. Silloin uunijäätelön syvin olemus jäi vielä mysteeriksi, eivätkä aivoni millään taipuneet ymmärtämään, miten jäätelö pysyy uunissa jäätyneenä. Vaikealta kuulostava jälkiruoka on oikeasti älyttömän helppo.

Tässä kohtaa jännitettiin, pysyikö jäätelö uunissa kylmänä.

Uunijäätelö eli Paistettu Alaska

Pohja:

• 2kpl kananmunia
• 1dl sokeria
• 1dl vehnäjauhoja
• 0.5dl perunajauhoja
• 1tl leivinjauhetta

Täyte:

• 1 l jäätelöä (maut voit valita itse, vaikka monissa suositaan vaniljaa)
• marjoja
• Hilloa

Marenki:

• 4 kpl munan valkuaisia
• 2 dl sokeria

1. Valmista ensin pohja. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa. Yhdistä seokset käännellen ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Itse käytin irtopohjavuokaa. Paista 225asteessa n.15minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa.

Vielä helpommalla pääsee, jos käyttää valmista piirakka pohjaa tai tekee keksipohjan.

Pohjan päälle laitetaan hilloa ja marjoja. Täytettä voi vaihdella maun mukaan.

2. Vatkaa tässä välissä marenki. Erottele valkuaiset keltuaisista ja vatkaa vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vielä vähän aikaa, kunnes vaahto on kovaa ja pysyy hetken muodossaan, kun sitä nostelee lastalla. 

3. Laita pohja piirakkavuoan pohjalle. Levitä hillo kakkupohjalle ja ripottele päälle marjoja. Leikkaa jäätelö isohkoiksi viipaleiksi ja lado keoksi pohjan päälle. Peitä jäätelökeko huolellisesti marengilla. Marengin on oltava joka puolella, jotta jäätelö ei sula.

Monissa ohjeissa käytetään vain vaniljaa, mutta minä halusin myös suklaata. 

4. Laita koko Alaska uuniin muutamaksi minuutiksi 250 asteeseen kunnes marenki on saanut vähän väriä. Minä pidin noin neljä minuuttia. Tarjoile välittömästi!

Ennen uuniin menoa. Oli hiukan vaikea erottaa, onko marenkia joka puolella, varsinkin kun suklaajäätelöä hiukan tarttui lastaan mukaan.

Hiukan oli jännitysmomenttia mukana, kun uunijäätelökekoa leikattiin ensimmäisen kerran. Uhkaavasti yhdestä pienestä reiästä valui hieman suklaajäätelöä, mutta vahinko oli minimaalinen. Jäätelö oli pysynyt juuri sopivan kiinteänä. Marjat, jäätelö, marenki ja kakkupohja muodostivat erinomaisen kokonaisuuden.

Hyvin pysyi koossa! Ja melkein kokonaan saatiin tämä tuhottua kuudestaan. Yksi pieni pala jäi. 

Annos ei ole ehkä maailman kaunein, mutta maut ovat kohdillaan. Marjoja olsii voinut olla enemmänkin. 

Uunijäätelön tekee erityisen hauskaksi jälkkäriksi sen englanninkielinen nimi, Baked Alaska. Nimen keksi eräs New Yorkilainen keittiömestari vuonna 1876 juhlistamaan Alaskan liittämistä Yhdysvaltoihin. Ja mikä sattuma: luin äsken Wikipedian artikkelia uudemman kerran ja huomasin, että juuri sunnuntaina eli 1.2. oli virallinen Baked Alaska day! 

Ja saatiin niitä kynttilöitäkin aikaiseksi sopivasti vielä ennen kynttilänpäivää.