tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kukkia, ihania kukkia!

Viimeaikoina olen saanut ihastella kauniita kukkakimppuja. Serkkuni synttäreillä vieraat toivat toinen toistaan upeampia kimppuja ja lisäksi koti oli muutenkin koristeltu kukin. Ja mikä parasta, kun vanhempani hakivat minut juhliin, minäkin sain oman kimpun! 

Ihania, ryppyisiä papukaijatulppaaneja!

Leikkokukat ovat mitä parhainta arjen piristystä. En kyllä osta niitä niin usein kuin mieleni tekisi, sillä olen kuitenkin vielä opiskelija. En myöskään halua painostaa miestä ostamaan minulle kukkia yhtä mittaa, sillä muut asiat ovat mielestäni tärkeämpiä. Sanon tämän silläkin uhalla, että kuulostan ketulta pihlajapuun juurella.  Kukat kuitenkin ilahduttavat minua aina oli se sitten gerbera syntymäpäivänä, ruusu, jonka mies on saanut josnkun keikan jälkeen tai vanhempien tuoma yllärikimppu. 

Leinikit - niin kauniita mutta niin kalliita!

Lähes kaikki viikonlopun kukkakimpuista olivat samaa väriskaalaa: pinkkiä ja vaaleanvihreää! Taitavat olla serkkuni suosikkeja - ja itse asiassa myös minun.Yksi upea kimppu jäi valitettavasti kuvaamatta, kun kamerasta loppui akku... Sekin toki samaa väriyhdistelmää! Kukissa taidan pitää eniten aivan samoista väreistä kuin sisustuksessakin: ei liian vaaleaa, ei liian tummaa vaan sopivan kirkkaita ja sopivan räiskyviä. Tosin oikeastaan kaikenlaiset kukat ovat kauniita.

Tässä kimpussa erityisen onnistuneita ovat neilikat, jotka muodostavat muiden kukkien väliin ikään kuin yhtenäisen pinnan.
Sama väriskaala jatkuu - tosin kahden ja puolen vuoden takaa meidän häistä. Siellä oli kyllä muitakin värejä. Ehkä näette joskus myöhemmin lisää...

Suosikkikukkiakin on ehtinyt kertyä minulle jo vaikka millä mitalla! Gerbera on yksi pitkäaikaisimmista. Pidän sen yksinkertaisuudesta ja graafisuudesta. Tosin se on melkein kokenut inflaation sen myötä, kun teini-iässä koko huoneeni oli koristeltu erilaisin gerbera-aihein muovikukista verhoihin... Toinen ikisuosikki on jaloleinikki, joita odotan aina keväisin kukkakauppoihin. Niitä on saatava ainakin pääsisäiseksi! Kolmatta suosikkia en osaa nimetä - niitä on liikaa! Ehkä hääkimppuni riittää todisteeksi:


Eikä tässäkään vielä kaikki... 

Mitkä ovat teidän suosikki kukkianne? Entä hankitteko kotiin usein kukkia?

12 kommenttia:

  1. Vastauksena tokaan kysymykseen, juu, hankin usein :). Melkein aina kotona on leikkokukkia. Haaveilen sellaisesta amerikkalaisesta meiningistä, että koti olisi täynnä muhkeita kimppuja, mutta olisihan se liikaa tuhlailua jo tällaiselle kukkafanillekin ;). Neilikka on suosikkini päätellen siitä, että ostan sitä kotiin eniten. Se on musta vain niin suloinen ja sitä paitsi edullinen. Mieskin on jo laskenut 1+1, ja tuo neilikoita, jos tuo kukkia (liian harvoin tuo!). Mutta jos hinnasta viis, niin munkin suosikkeja on pionit ja jaloleinikit sekä hortensiat. Tykkään myös ruusuista, erityisesti sellaisista hennomman värisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olispa meilläkin aina leikkokukkia! Voisikin alkaa ostella noita neilikoita silloin tällöin.

      Pionit ja hortensiatkin on kauniita! Minäkin pidän ruusuista eniten joko ihan hempeinä tai sitten kirkkaana pinkkinä (ks. hääkimppu).

      Poista
  2. Heips!

    Meilläkin on aika usein leikkokukkia. Usein 10 kappaleen ruokaostosten yhteydesä ostettu ruusukimppu tms. Minäkin tykkäisin että olisi joku iso eteisaula ja siinä keskellä pöytä, jossa olisi aina valtava kukkakimppu.

    Melkein kaikki kukat ovat kauniita. Neilikoita jotenkin vierastan johtuen siitä, että niitä lapsena näki niin paljon, kun ruusut olivat kalliita. Aivan viime vuosina olen huomannut neilikankin kauneuden uudestaan jossain määrin. Ja ne kestävätkin niin kauan.

    Lemppareita ovat pionit ja leinikit ja myöskin jotkut hyvin "graafiset" kukat esim flamingonkukka. Ja yksi suurista suosikeitani on teräsheinänippu jossain modernissa maljakossa meidän olohuoneen pienellä nurkkapöydällä.

    Vaikka akku loppuikin niin kamerasta voi sanoa, että sillä saa yhtä hyviä kuvia kuin vanhalla järjestelmäsysteemilläkin. Kaunis postaus!


    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus ostanut kaupan tulppaanikimpun. Ne tosin lötsähti aika nopeasti. En tiedä oliko sattumaa vai onko ne yleensä noin huonoja.

      Se on totta, että aika harva kukka on kovin ruma. Toisista vaan pitää vielä enemmän kuin toisista.

      Kiitos! On kyllä tosi hyvä kameri (<-- ihan aito näppäilyvirhe, mutta osuva).

      Poista
  3. Rakastan kukkia! Ja kuten Avakin, ostan usein ruokaostosten yhteydessä kimpun. Silloin ostan mieluiten reilun kaupan kukkakimpun. Olen todennut että Afrikasta tuodut reilun kaupan ruusut ja muut kukat kestävät maljakossa kauemmin kuin tavalliset kimput.

    Lempikukkiani onvat ehdottomasti kehäkukat ja kevätesikot. Kehäkukkia ei saa kuin syksyllä, jos silloinkaan, ellei itse kasvata. Mutta kaikki kehäkukkia muistuttavat kukat ovat sitten melkein yhtä hyviä kuten gerberat ja päivänkakkarat ja auringonkukat. Kevätesikoita taas saa vain keväällä. Minulla on keskimmäisen tyttären koulussa tekemä ruskea rosoinen saviastia, jonka kerran pelastin roskiin menolta. Se on aivan ihana juuri kevätesikoiden kanssa ja nykyisin samainen tytär koettaa joka kevät keplotella astiaa takaisin itselleen :)

    Ruusut ovat hankalia kun ne alkavat nuokkua niin pian. Mies toi toissapäivänä kolme ihanaa tuoksuvaa punaista ruusua. Yksi nuukahti heti, toinen seuraavana päivänä. Kolmannen pelastin leikkaamalla varren heti kukan alta ja laittamalla sen kauniiseen maljaan (Ratia-skooli, jos tiedät). Nyt se on uskomattoman upea. Oletko huomannut, että jos ruusun leikkaa tällä tavalla ja laittaa veteen, niin siitä aukeaa yhä uusia ja uusia terälehtiä ja kauniissa maljassa se on tavattoman kaunis?

    Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin joskus kokeilla noita reilun kaupan kimppuja!

      Mainio juttu kevätesikko-purkista! :) Hauskaa, että on vielä käytössä.

      En olekaan koskaan kokeillut laittaa ruusua maljaan. Täytyy joskus kokeilla. Meillä on ollut nyt viime aikoina kaksi punaista ruusua miehen esityksistä. Toinen lötsähti heti, mutta toinen kestikin vaikka kuinka pitkään! Ilmeisesti niisäkin on eroja.

      Poista
  4. Oih, minä RAKASTAN kukkia. Ihan ultimate oma lemppari on kauniin yksinkertainen tulppaani. Ihanaa kun nyt niitä saa joka kaupasta. Toinen lemppari on pioni, ajattelin tänä kesänä yrittää kasvattaa niitä itse takapihalla, katsotaan miten käy.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat vastustamattoman ihania! Tulppaanit on kyllä mahtavia arjen piristyksiä, koska ne ovat kauniita, edullisia ja niitä voi ostaa ruokakaupasta. Isovanhempieni kotipihalla kasvoi/kasvaa pioneja ja muistan, että ne olivat kesäisin todella upeita ja isoja.

      Poista
  5. Mäkin olen alkanut tänä keväänä ihan toden teolla ostaa kukkia kotiin, nimenomaan niitä ruokakaupan tulppaaninippuja. Päätin, että kyllä mä sen vitosen viikossa haluan kukkiin sijoittaa. :) Nyt kun vielä jotenkin saisi miehenkin muistamaan, että mulle saisi ostaa kukkia. ;) Nykytahdilla niitä tulee ehkä kerran vuodessa tai kahdessa. Ideoita, anyone? :D

    Muuten, sun hääkimppu on tosi upea!

    VastaaPoista
  6. Minäkin katselin jo sillä silmällä kaupan ruusu- neilikka- ja tulppaanikimppuja eilen, mutta jätin vielä kauppaan. Ehkä viikonloppuna. Tai siis huomenna.

    Mulla ei ole kyllä sen kummempia vinkkejä kukkien saamiseen. Kai sitä vaan voi puhua, kuinka ihania kukat ovat.

    Ja kiitos! Mulla on ollut tuo kimpun kuva tietokoneen taustakuvana jo syksystä 2009 enkä vaan kyllästy!

    VastaaPoista
  7. Toi siun hääkimppu on (edelleen, muistan sen hääpäikystä) niin upea ja värikäs!

    Meillä näkyy leikkokukkia aika harvoin, kun olen joskus järkevyyksissäni sanonut miehelle, että miulla on turha ostaa kukkia, kun ne kuitenkin lakastuvat niin nopeasti. Noh, mieshän pitää tästä tiukasti kiinni, ja olen useamman kerran kuullut, että "olisin ostanut siulle kukkia, mutta kun sie oot KIELTÄNYT". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkakauppa ymmärsi kyllä täydellisesti visioni.

      Haha, kummasti tuntuu, että välillä miehet muistaa ja tulkitsee asiat juuri noin väärällä tavalla kirjaimellisesti. Ehkä sun vaan täytyy yrittää sitkeästi korjata harhakäsitystä!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.