Tuulitakkiturismia eli vinkkejä Islantiin

Lupasin vielä toisen Islantipostauksen, jossa käsittelen maata turistin näkökulmasta. Ahdan tähän kaikki varteenotettavat ravintolavinkit ja muita huomioita. Lisäksi laitan vielä muutaman jylhän maisemakuvan, sillä eihän Islannista voi tehdä postausta ilman niitä. Täytyy muuten antaa pisteet Ab asino lanam -blogin Jiille, jonka innoittama lähdimme koko maahan.

Heti aluksi täytyy suositella Mondon Islanti-opasta. Vaikka oppaan harmaat ja kuvattomat sivut eivät houkutelleet, opas oli täynnä hyviä vinkkejä, kuten varteenotettavia ravintoloita milloin missäkin syrjäkylällä ja reittiohjeita vähän erikoisempiinkin kohteisiin, kuten Landbrotalaugille. Mies ei tosin tykännyt oppaan paikoin negatiivisesta tyylistä. 

Pukeutuminen

Kuin suoraan retkeilyliikkeen mainoksesta. Huomaa värikoodaus ja taustalla sulava Skaftafellsjökull.

Suomalaisia aina parjataan tuulipukukansaksi, joka ei luovu tyylistään matkoillakaan. Tai no, alaosa vaihdetaan sorteisin, sukkiin ja sandaaleihin. No, joissain tilanteissa se tuulipuku, tai ainakin takki, on oikeasti se paras vaihtoehto. Näin on esimerkiksi Islannissa ja vaikka villakangastakki olisi ehkä tyylikkäämpi vaihtoehto, se ei pidä tuulta eikä sitä ole järkeä raahata kesäisestä Suomesta. Koko viikon säätila oli noin kymmenen asteen molemmin puolin ja tuuli oli koleampi kuin Turussa. Vaelluksilla pärjäsimme hyvin kombolla tekninen paita (esim. Craft) + fleece + vettä hylkivä tuulitakki. Housuina oli jotkut Fjällrävenin nopeasti kuivuvat. Välillä pärjäsi vähemmällä. Puuvillaa aluspaidaksi en suosittele, jos haluaa enemmän liikkua tai vaeltaa. Onneksi koin tämän karmeuden jo Suomessa. Paikallisilla tuulitakkeja ei juuri näe, mutta mieluummin näytän turistiltan kuin palelen. 

Kamera kruunaa turistiuden. Pipo on Seppälästä vuodelta 2000. 

Majoitus

Majoituimme koko viikon Reykjavikissa ja palasimme siis autolla aina illaksi majapaikkaamme. Valitsimme AR guesthousen jostain syystä Reykjavikin mittavasta hostelli yms. valikoimasta. Paikka oli keskeinen, huoneet vaikuttivat siisteiltä ja hinta oli edullinen. Kylpyhuone tosin oli käytävällä ja aamiaista ei ollut.

Sänky oli kyllä melko kapea, mutta ihan hyvin siihen mahtui.

Aamiaisen olisi voinut syödä majatalon keittiössä, mutta kahta aikaista aamua lukuunottamatta kävimme "ulkona" aamiaisella. Mondon suositteleman Bergsonin aamiaislautanen oli hyvä, mutta hintaansa  (noin kymppi) nähden niukka. Eikä kahvi kuulunut hintaan! Mies ei saanut vatsaansa täyteen. Onneksi täällä suositeltiin KEX-hostellin aamiaista. Se oli runsas, hyvä ja maksoi noin kympin (hostellin asukkaille halvempi). Tämän hipsterimpää paikkaa ei muuten ole!

Vasemmalla Bergsonin niukahko aamiainen ja aikaisen linnun hostelliaamiainen. Vasemmalla maailman hipsterein aamiainen. Niillä oli ihan oikeasti tuollaisia purkkeja, varmaan hirveä homma täyttää niitä. 

Liikkuminen

Auto parkkiin ja kohti avaraa luontoa.

Islannissa ei julkinen liikenne oikein ole kovin runsasta, joten päätimme vuokrata auton Sadcarsilta. Nimestään huolimatta firmassa ei ole mitään surullista, kaikki toimi ihan hyvin ja pulju oli auki kellon ympäri. Suurimman virheen teimme me itse, kun emme vuokranneet nelivetoista autoa. Tavallisella autolla ei saa liikkua tai oikeastaan edes pysty kaikilla teillä. Matkamme kesto oli sen verran lyhyt, ettei tämä oikeastaan haitannut, mutta pidemmällä reissulla olisimme halunneet tehdä reissuja varmaan muuallekin kuin kansallispuistoihin. 

Syöminen ja kahvittelu

Meiltä ei valitettavasti saa vinkkejä Reykjavikin tyylikkäimpiin ravintoloihin, mutta joihinkin kivoihin paikkoihin kuitenkin. Laiskuuttamme kiersimme todella monta Mondon ehdottamaa paikkaa.Todella monessa paikassa oli tarjolla hampurilaisia. En tiedä onko tämä jokin islantilainen trendi, yritys saada amerikkalaisturistit tuntemaan olonsa kotoisaksi vai sattumaa. Parhaat purilaiset söimme Kaffi Krúsissa, Sellfossissa, kun palasimme Golden cirlceä pitkin kotiin.

Matkan hampparisaldo ja yksi hätäpäivällinen marketista. Yllä oikealla Kaffi Krúsin hamppari ja alla vasemmalla Prikiðin eli sen vanhimman kahvilan hamppari. Minä otin jotain paneroitua turskaa.

Toinen ateria olikin useimpina päivinä trangialla valmistettua pussiruokaa. Ravintolan miljööstä ei voi kuitenkaan valittaa.

Torstain Reykjavik-päivänä kunnostauduimme kahvittelussa. Kävimme sekä Reykjavikin vanhimmassa että toiseksi vanhimmassa kahvilassa/ravintolassa ja lisäksi vielä yhdessä melko uudessa paikassa, Babalússa. Siinä vanhimmassa, Prikiðissä, tosin söimme emmekä kahvitelleet. Näistä suosikkini oli hämyisä Mokka kaffi, jonka sisustus on suoraan 50-luvulta (kuva edellisessä postauksessa). Babalún miljöö oli myös hauska ja talo kivan oranssi. Suklaakakussakaan ei ollut valittamista. 

Yhtä aikaa matkan rumin ja kaunein annos, Fish and moren maukas kalapata. Tämän paikan löysimme ihan itse!

Babalún villi sisustus inspiroi villiin anonymiteettiin.

Kaupat ja vintage

Reykjavikin ydinkeskusta on siitä harvinainen, ettei siellä näkynyt ainoatakaan Henkkamaukkaa tai muuta ulkomaista ketjuliikettä. Ainoat ketjut olivat paikallisia ulkoiluvaatemerkkejä. Pieniä vaate- ja kirjakauppoja sekä myös matkamuistomyymälöitä oli sitten enemmän. Emme hirveästi shoppailleet tällä matkalla, mutta täytyy antaa erityismaininta paikallisille vintage-liikkeille. Kävin vain kahdessa, Nostalgiassa ja Spúútnikissa, mutta kumpikin vakuutti. Ne olivat avaria, valikoimaa oli riittävästä, muttei liikaa. Nostalgiasta löysin puoleen hintaan eli reilulla kolmella kympillä vaaleansinisen pitsimekon. Täältä voi lukea enemmän Reyjkavikin vintage-tarjonnasta.

Mekko on oikeasti heleämmän värinen. Kauluksen reuna on leikattu pitsin kuvioiden mukaan.

Mitä olisin halunnut vielä nähdä

Sininen laguuni  jäi vielä kokematta, kuten muutama muukin lämmin uintikohde. Kaikkea ei saanut kuitenkaan tähän matkaan mahtumaan. Jäätikkövaellus ja issikkaratsastus olisi myös kiva kokea joskus tulevaisuudessa. Reykjavikin museoita ja gallerioita emme juuri kiertäneet, kävimme vain melko pienessä kansallisgalleriassa. Museoihin olisi kiva tutustua lisää.

Millaisia maisemia mahtaa tulla vastaan seuraavalla reissulla?

Tässä tuli vähän erilaista näkökulmaa meidän reissuun. Ehkä tänne eksyy joku Islantiin aikova, jolle vinkit ovat hyödyksi. Minne sinä haaveilet matkustavasi seuraavaksi?

Seikkailumatka Islannissa

Palasimme juuri Islannista. Reissu oli kokonaisuudessaan henkeäsalpaava. Olin etukäteen ajatellut, että teen yhden kompaktin postauksen koko matkasta, mutta en minä siihen pysty. Ei se nyt vaan kertakaikkiaan ole mahdollista, kun on ollut maassa, jossa on vierekkäin jäätä, tulta, kuumia lähteitä ja mannerlaattojen tutinaa. Islanti teki meihin molempiin lähtemättömän vaikutuksen ja luvassa on melkoista maisematykitystä. Kuvissa on ehkä ripaus sitä upeutta, mitä todellisuus on. Teen tästä ensimmäisestä postauksesta tällaisen matkakertomustyyppisen ja toiseen ahdan sitten kaikki turismivinkit. Tämäkin postaus on pitkä, hyppikää yli jos siltä tuntuu.

We just got back from Iceland and the trip was absolutely amazing! The scenes are breathtakig - lava fields, mountains, hot springs, geysirs, active volcanoes in the middle of glaciers and waterfalls. These photos capture a mere inkling of the grandeur on the landscapes. The highlight of our trip was the Landbotalaug hot spring. It's a small spring in the middle of nowhere and the water is just the right temperature. It was an utterly indescribable experience. 

Sunnuntai - tutustumista Reyjkavikiin

Saavuimme Reykjavikiin neljän maissa paikallista aikaa. Marjoittumisen jälkeen lähdimme vähän pyörimään kaupungille. Keskusta on melko pieni, joten se on helposti hallittavissa. Ainakin jos pysyy kärryillä kaduista, minä en pysynyt. Kävimme syömässä ja suunnittelimme hieman matkan kulkua. Olimme vuokranneet auton, mutta emme nelivetoista. Tämä rajoitti melko paljon reittejämme. Toisaalta eipä tullut valinnan vaikeutta.

Reykjavikin keskustan kivitaloja. 

Kiertelimme jonkun ilmaisen opaslehtisen mukaan kirkkoja ja muita vanhoja rakennuksia. Keskusta on täynnä söpöjä pieniä taloja. Pienen ajan päästä huomasimme, että lähes kaikki talot, joita luulimme puutaloiksi oli päällystetty aaltopellillä! Ihmettelimme tätä kummallista tapaa, ei kai se nyt ilmastostakaan voi johtua. Oletettu syy selvisi vasta loppuviikolla.

Vaikuttavin rakennus Reykjavikin keskustassa oli varmasti uusi musiikkitalo Harpan. Kaukaa se näyttää hieman synkältä, mutta lähellä näkee sen upean kennomaisen rakenteen. Sisällä olikin valoisampaa ja värejäkin oli käytetty kivasti. Osa kennoista oli värikkäitä ja samoin huonekalut. Vaikuttava kokemus, harmi ettemme päässeet mihinkään konserttiin tuolla.

Harpan monesta suunnasta. Tällaisen uuden konserttitalon minäkin hyväksyisin Turkuun.

Maanantai - Snæfellsjökullin kansallispuisto ja taivaallinen Landbrotalaug

Ensimmäinen vaelluspäivä oli saada ikävän käänteen heti alussa, kun kansallispuiston toimisto olikin kiinni. Ilmeisesti varsinainen visitor center olisi ollut jossain muualla. Onneksi ystävällinen puistonvartija huomasi meidät ja antoi meille retkeilykartan. Matka läpi Neshraunin laavakentän saattoi alkaa! Matkan varrella ihmettelimme mustaa laavakiveä, laiduntavia lampaita, kaukana häämöttäviä vuoria ja suoraa jyrkännettä alas Atlantiin.

Kun tuli trangia-ruokailun aika, tajusin karmean seikan. Olin jättänyt tulitikut autoon! Vieläpä oikein muistin, että minne. Siinä alkoi olla aika nälkä ja katastrofin ainekset olivat kasassa. Olimme jo noin puolessa välissä matkaa, joten palata ei kannattanut. No, siinä sitten söimme myslipatukoita ja kuin ihmeen kaupalla selvisimme loppumatkasta. Se taisi olla viiden rusinan ja kahden myslipatukan ihme. Kun pääsimme kylille, söimme hyvällä halulla marketista ostettua leipää, leikkelettä ja juustoa autossa. Ja tietyski Skyriä.

Erilaisia kulkumaastoja. Vaikeinta oli tuo sammalpeitteinen laava. Ihmettelimme kovasti reitin varrella olleita kivikasoja. Lopuksi kävi ilmi, että niitä olisi kuulunut seurata.

Päivä ei kuitenkaan päättynyt vaellukseen. Mondon matkaoppaasta olin bongannut, että paluumatkan varrella on kahden mentävä kuumalähde. Kirjassa oli sanalliset ohjeet paikkaan, joten vähän seikkailuhenkeä peliin ja etsimään! Paikkaa ei mainosteta joka turistioppaassa tai kylteillä. Pääsimme kuin pääsimmekin perille. Onneksemme lähteestä oli juuri lähtenyt pariskunta, joka osasi neuvoa loppumatkan. Meidän jälkeemme tuli kaksi seuruetta lisää, joten aivan valtavan suuri salaisuus lähde ei ole. Me onneksi saimme nauttia siitä kahdestaan!

Kohta kokeilemaan Landbrotalaugin lähdettä!

Ja miten sitä nyt kuvailisi. Kuumassa lähteessä pulikoiminen oli aivan sanoinkuvaamattoman uskomattoman täydellisen ihanaa. Vesi oli kuin juuri sopivaa kylpyvettä, joka ei jäähtynyt ollenkaan. Ympärillä näkyy pelkkää villiä luontoa, aurinko laski ja horistontissa häämöttivät vuoret. Hetki oli kyllä varmasi yksi elämäni mieleenpainuvimmista. Ajattelimme molemmat, ettei tätä voi oikein ylittää mikään tällä matkalla ja kyllä se niin taisi ollakin. 

Onnelliset pulikoijat.

Tiistai - Þingvellir, Gullfoss ja Geysir eli Golden circle, jenkkituristin valinta

Toisena vaelluspäivänä lähdimme kohti varsinaisia turistirysiä. jotka tosin ovat niin isoja, että ahtaudesta ei voi puhua. Golden circle kiertää kolme kuuluisaa nähdävyyttä yhdessä päivässä. Þingvellirin kansallispuistossa kuljettiin mannerlaattojen välissä, mikä tuntuu ajatuksena huikaisevalta. Laatat erkanevat kolmen millin vuosivauhtia! Näimme myös ensimmäisen vesiputouksen, sievän Öxarán. Saatoin jopa hiukan maistaa kirkasta purovettä. 

Matka mannerlaattojen reunalla, Öxarán vesiputous, "jätinaivo- polku" ja kirkasvetinen railo. 

Maasto oli helppokulkuisempaa kuin edellisenä päivänä ja sääkin suosi, kuten kuvista näkee. Välillä polku kulki maassa olevien railojen ja aukkojen välistä! Tällä kertaa meillä oli myös tulitikut mukana, joten saimme retkiruokaa huikeissa maisemissa. Ei ihme, että nämä maisemat ovat kirvoittaneet kaikki ne islantilaiset saagat, jotka tuntuvat olevan paikallisille vähän liiankin totta. Kivet näyttivät tosiaan kivettyneiltä peikoilta ja vanha laavakivi oli kuin jättiläisen aivoilla olisi kävellyt. 

Retkikeittiön emäntä. Amerikkalaisturistit ihailivat myöhemmin trangiaamme.

Matkamme jatkui kohti Geysiriä. Odotin innolla näkeväni vettä syöksevän kuuman lähteen. Paikalla huomasimme opastaulusta, että Geysir onkin purkautunut viimeksi vuonna 2000 maanjäristyksen seurauksena. Pettyneenä ihmettelin, mistä ne kaikki kuvat sitten oikein ovat. Katselimme siinä sitten höyryäviä ja kiehuvia kuumia lähteitä ja jäimme ihmettelemään, mitä turistit oikein olivat kerääntyneet seuraamaan yhden lähteen reunalle. Ihmetykseni oli suuri, kun yhtäkkiä lähteestä purkautuikin suuri vesipatsas! Kyseessä oli Strokkur, pienempi "geysir", joka purkautuu 5-10 minuutin välein. Sitä katselimmekin sitten muutaman kerran ihmetyksestä soikeina. Pettymys korvattu! Strokkur se oikea nähtävyys oli, ei vanha ja laiska Geysir.

Hämmästynty turisi ja luonnon voima. 

Reitin varrella oli vielä Gullfossin vesiputous, joka oli massiivisuudessaan ja voimassaan vaikuttava. Itse pidän tosin enemmän pienistä ja siroista vesiputouksista. Hienoa oli, että paikka oli esteetön eli pyörätuolillakin pääsi ihailemaan veden voimaa. Viimeinen kohteemme oli kraaterijärvi Kerið, joka on syntynyt luultavasti romahtaneeseen tulivuoreen. 

Keskiviikko - Skaftafellin kansallispuisto, vuorenvalloitus ja Seljavallalaugin piilotettu allas

Keskiviikkona ajoimme pitkän, yli kolmen tunnin ajomatkan Skaftafellin kansallispuistoon. Skaftafellsjökull on suuren Vatnajökull-jäätikön reuna-alue ja sen ympärillä on vuoristoista vaellusmaastoa. Varsinaiselle jäätikkövaellukselle emme lähteneet, vaan lähtimme kipuamaan ylös Kristinartindarin vuorta tarkoituksena päästä sen huipulle.

Matka huipulle sujui vaihtelevasti. Välillä olin aivan onneni kukkuloilla ja laulelin "Yl' kasteisten vuorten me kuljemme...", välillä taas meinasi päästä itku jännityksestä tai väsymyksestä. Maasto oli täynnä isoa sepelimäistä liusketta, joka oli yllättävän vaikeakulkuista. Kun tulimme melkein huipulle, keitimme retkipastat trangialla. Syödessämme vuorelle laskeutui sankahko sumu. Maisemia ei juuri nähnyt, joten päätimme jättää viimeisen nyppylän valloittamatta. Hiukan harmitti, mutta toisaalta eipä sieltä olisi mitään nähnyt. Alas tultaessa meidät palkittiin upealla Svartifossin vesiputouksella, joka oli kuin musta Sibeliusmonumentti.

Ylös ja alas vuorenreunaa. Takana häämöttää Skaftafellsjökull. Sumu oli välillä niin kova, että valokuvat näyttävät kuin niissä olisi joku häiriö. 

Matkalla oli oikeastaan vain yksi kohde, jonne olin etukäteen päättänyt päästä - Seljavallalaugin autio uima-allas. Taisin lukea siitä ensimmäisen kerran Partiovarusteen mainoslehdestä ja ajatus autiosta, lämminvetisestä uima-altaasta vuorten välissä kuulosti kiehtovalta. Mondon oppaassa oli ohjeet tännekin, joten seurasimme niitä. Tällä kertaa ohjeet eivät olleet yhtä hyvät kuin Landboralaugille. Kirja ei maininnut mitään joen/kosken ylittämisestä ja usko meinasi loppua kesken, koska altaan näkee vasta viimeisen nyppylän takaa. 

Sateessa tarpovat hullut löysivät viimein kohteen. Onneksi emme olleet taaskaan ainoita hulluja, parkkipaikalla tulivat edelliset vierailijat vastaan.

Lopulta vaiva kuitenkin palkittiin. Vesi oli lämpöistä, mutta ei aivan kylpyvesimäistä. Maisemat olivat jälleen huikaisevat! Allas on rakennettu 1923 ja nykyisin sitä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Allas sijaitsee kahden vuoren välissä ja sen takaa alkaa Eyjafjallajökull, joka purkautui 2010. Googlaamalla altaasta löytyy hurja kuva, kun se on aivan täynnä tuhkaa.

Onnellinen pulikoija osa 2. Yksi altaan seinistä rajautuu vuoren seinämään. 

Torstai - laiska päivä Reykjavikissa

Torstaina olin kyllä huipputyytyväinen, ettemme enää lähteneet vaellukselle. Ylämäessä sattui osa alakropan lihaksista ja alamäissä sitten loput. Silti, ihmiskätten tuotokset tuntuivat vähän valjuilta kolmen edellisen päivän maisematykityksen jälkeen. En ollut oikein museotuulellakaan, joten kävimme vain yhdessä galleriassa. Kaupungin kahviloita ja ruokapaikkoja hyödynsimme sitten senkin edestä. Ja kivaa kaupungissa oli tallustella myös muuten vaan. Shoppailtuakin tuli yksi vintagemekko ja poncomainen villahärpäke.

Limenvihreä aaltopeltitalo, funkistalo ja Svartifossin putouksesta innoistuksen saanut Hallgrípskirkjan. Alakulmassa Fríkirkjan ennen konserttia.

Reykjavikin ydinkeskustan liepeillä oli paljon kauniita funkistaloja, jollaisia soisin olevan suomessakin enemmän. Kaupunkikiertelyn lisäksi kävimme Volcano house -nimisessä paikassa, jossa esitetään dokumentteja Islannin lähihistorian merkittävimmistä tulivuorenpurkauksista. Suurinosa niistä ei päädy lehtiin, mutta 2010 purkautunut Eyjafallajökullhan vaikutti merkittävästi maailman lentoliikenteeseen ja aiheutti siksi haloon. Toinen merkittävä purkaus tapahtui 1973 Vestmannasaarilla, jossa saari ikään kuin halkesi ja alkoi syöstä laavaa. Ihmeen nopeasti siitäkin saarella asuvat palasivat normaaliin elämään. Ja selvisi myös syy aaltopellitettyihin taloihin: niistä on kätevä pestä tuhkat pois painepesurilla!

Reyjkavikin toiseksi vanhimmassa kahvilassa, Mokka kaffissa. Kävimme myös siinä vanhimmassa.  

Loman loppuihuipennuksena osallistuimme Reykjavik Jazz festivalin konserttiin paikallisessa vapaakirkossa (musiikki tosin ei ollut hengellistä). Kuuntelemamme yhtye oli K-trio. Oli hauska päästä osallistumaan edes yhteen konserteista, kun kerran osuimme juuri festivalin aikaan Islantiin.

Seuraavana aamuna heräsimmekin sitten neljältä palauttamaan autoa ja jo iltapäivällä olimme takaisin Suomessa. Vähän vielä jäi olo, että matka olisi saanut olla pidempikin. Ehkä niin on hyvä, sillä Islantiin voisi lähteä toisenkin kerran. Ja enempää ette varmaan olisi jaksaneet lukeakaan! 

Kattaus koreaksi

Valitettavasti en ole alkanut opiskella ravintola-alan sanastoa koreaksi, vaikka otsikko antaakin niin ymmärtää. Tällä kertaa postauksen aiheena ovat uudet kahvipöydän koritukseni sekä pieni näppärä idea juhla- ja miksei arkipöytäänkin.

Mainitsin jossain vaiheessa, että esittelen täällä blogissa vanhemmiltani saamani synttärilahjat. Facebook-sivuilla kerroinkin siirtyneeni älyaikaan ja esittelin isältä saamaani puhelimeen askarreltua suojapussia. Nyt esittelyvuorossa on äidin lahja, graafinen vanha kahviastiasto.

I had thought about someday buying a fancy coffee set for my future candle light suppers or somesuch a bit more formal occasions. That day came sooner than I had thought when my mum and I came across a beautiful vintage coffee set. We just had to get it for my birthday. I love the simple elegance of the pattern. They are hand-painted (although not periwinkles). Before I'll invite the vicar, my neighbout and some very important people over, I think I'm going to host parties that are a little less formal. For those occasions, I bought a box to hold all our napkins so that the guests can choose the napkin they want.

Synttärilahja pääsi näin aluksi esille olohuoneeseen.

Lahja löytyi jo keväällä, kun olimme äidin kanssa kiertelemässä Turun vintage- ja antiikkitarjontaa. Tarkoituksenamme ei ollut ostaa mitään vaan ihan vain katsella ja ihailla. Meillä on usein tietyt kaupan joissa käymme ja yksi niistä on Wanhan tawarwain tawaratalo. Siellä on aina ystävällinen palvelu ja liikkeessä ei tule tunnetta, että olisi pakko ostaa jotain. 

Pyöriessämme kaupassa, silmiimme osui tämä yksinkertaisen tyylikäs astiasto. Hinta ei ollut päätähuimaava, vaikka astiasto oli kahdeksan osainen ja kaikki osat olivat tallella. Olimme puhuneet, että joskus voisin kerätä vähän hienomman kahviastiaston tulevaisuutta ajatellen. En kuitenkaan ollut ajatellut, että se voisi löytyä nyt ja kertarysäyksellä. Ajattelin, että enhän minä astiastoa tarvitse. Astiaston tyyli oli vain juuri oikea, tyylikäs mutta leikkisä. Jätimme asian hautumaan ja siirryimme seuraavaan liikkeeseen. Siellä minulle tuli kuitenkin olo, että olisi kauheaa jos liikkeeseen jäänyt nuoripari ostaisikin astiaston pois. Silloin tajusin, että astiasto on juuri sellainen mitä haluan, vaikka se sattuikin löytymään vähän aikaisemmin kuin oli tarve. 

Kuppi ja tassit. Osa mustista viivoista on hieman kuluneet.

Palasimme kauppaan ostamaan astiaston ja se meni piiloon vanhempieni luokse synttäreihin saakka. Vihdoin sain kaivaa kupit ja tassit esiin ja ihailla niitä! Lautasissa ja kupeissa kuviot ovat paikoin hieman kuluneet, mutta sokerikko ja kermakko ovat kuin uusia. Käsinpestävää tavaraahan nämä ovat, joten eivät ihan arkikäyttöön pääse. Posliini on ohutta ja kuppien muotokieli vie 50- ja 60-luvuille. Kuppi tuo mieleen Arabian mallin SS, jota on käytetty mm. Raija Uosikkisen Stellassa.

Se, joka nämä on maalannut on tehnyt tarkkaa jälkeä ja keksinyt ihanan kuvion. Yksinkertainen on parasta!

Sen enempää en astiasto osaakaan sanoa. Se ei ole mitään tunnettua sarjaa ja astioiden pohjan merkinnän perusteella epäilen, että sen on koristellut käsin joku yksityinen ihminen. Osassa astioista on Bavarian leimat pohjassa, osassa ei. Jokaisessa sen sijaan on mystinen merkki, kaksoispiste ja sto/HL. Epäilen, että merkki esittää kuusta ja tekijän sukunimi on Kuusisto. HL:stä en oikein osaa sanoa, mitä se tarkoittaa. Jos se olisi etunimi, tyyliin Hanna-Leena, miksi se on kauttaviivan jälkeen ja perässä? Mysteeristä. Mutta se taitaa vaan lisätä astiaston kiehtovuutta. Eikä merkillä tai mallilla ole oikeastaan väliä, kun se on niin hieno!

Mystisiä ja vähän vähemmän mystisiä merkintöjä.

Lupasin lisäksi vinkin juhlapöydän kattamiseen. Tämä idea on napattu kavereiden tupareista ja oli mielestäni niin nerokas, että halusin ottaa sen käyttöön ja jakoon. Juhlissa lautasliinat oli laitettu nättiin laatikkoon riviin siten, että jokainen saattoi valita haluamansa värisen lautasliinan. Tämä sopii erityisesti vähän rennompiin juhliin, jossa on noutopöytä.

Kohta laatikkoon taiotaan lautasliinoja.

Sopivaa laatikkoa ei löytynyt heti, mutta tällä viikolla bongasin Tigeristä huokean ja kauniin laatikon. Laatikoksi käy mikä tahansa lautasliinojen levyinen laatikko. Halusin, että laatikko on jämäkkä, jotta liinat pysyvät kuosissa. 

Yritin taitaa lautasliinat niin, että niiden kuviot tulevat hyvin esiin.

Sitten vaan otetaan lautasliinat esiin, taitetaan pino keskeltä pehmeästi ja asetellaan taitetut lautasliinapinot vieriviereen laatikkoon. Tähän tietysti tarvitaan laatikon koosta riippuen melko paljon lautasliinoja. Minulla ainakin niitä on kertynyt lahjojen muodossa melko paljon, joten niillä sai helposti täytettyä tuollaisen vähän kenkälaatikkoa pienemmän rasian.

Lopputulos. Tästä vieraat voivat napata haluamansa lautasliinan, eikä tarvitse miettiä onko samaa kuosia tarpeeksi.

Saa nähdä koska uusi astiasto tai lautasliinalaatikko pääsevät ensimmäisen kerran käyttöön. Luultavasti eri kerroilla kuitenkin. Nyt voin järjestää niin vapaamuotoiset hippalot kuin kynttiläillalliset, joihin kutsun vain erittäin tärkeitä ihmisiä ja illallisen päätteeksi pääsen esittelemään käsinmaalattuja kahvikuppejani, kuten  Mrs. Bucket Bukée ikään. 

Elämäni parhaan päätöksen vuosipäivä

Tein noin neljä vuotta sitten elämäni parhaan päätöksen. Päätös hoitui yhdellä sanalla, "tahdon", ja sain maailman parhaan aviomiehen. Varsinainen hääpäivämme oli viime torstaina, 8.8. Tällä kertaa emme juhlistaneet merkkipäivää tuona oikeana päivänä, vaan vietimme kokonaisen hääpäiväviikonlopun. Perjantaina kävimme vähän patikoimassa ja samalla testikäytimme Islannin varusteita. Lauantaina suuntasimme saariston maisemiin Utön majakkasaarelle. Ja mikäs sopisikaan paremmin hääpäivänviettopaikaksi, sillä vietimmehän hääyönkin majakalla. 

We celebrated our 4th wedding anniversary last week. The actual date was thursday the 8th but we celebrated it on weekend by visiting the Utö island in the Turku archipelago. The island is famous it's lighthouse built in 1814. It's the oldest one in Finland. I find lighthouses fascinating since I spent one summer as a tour guide at a lighthouse so it's always nice to learn about other lighthouses. The trip was great, the weather was sunny and our photos turned out great. Best anniversary ever!

Maakravut pääsi maihin.

Matkasimme saarelle m/s Aspön kyydissä. Viiden tunnin matka kului yllättävän nopeasti pelaillessa sekä kalasoppaa ja jätskiä syöden. Perillä odotti idyllinen pieni saaristokylä, jonka keskellä kohosi punavalkoinen majakka. Majakkasaarissa on mielestäni jotain erityisen kiehtovaa. 

Eräs miesporukka oli ilmeisesti ollut Utössä armeijassa, koska he muistelivat missä oli Sotku.

Meille oli varattu yösija Utö Havshotellista. Hotelli on tehty vanhoihin armeijan entisiin kasarmirakennuksiin. Ne on rakennettu 70-luvulla, joten erityisesti ulkoapäin ne olivat ehtaa momoa. Joku niitä ehti jo laivasta käsin parjata, mutta toisaalta ne ainakin maastoutuvat ympäristöönsä. Rakennukset eivät ehkä ole parasta momoa, mutta mielestäni niissä on oma viehätyksensä. 

Illalla teimme kunnon kävelyretken ja tutustuimme saareen. Valokuvaussää oli aivan täydellinen, joten kuvasaastetta on luvassa. Valaistus oli sellainen, että melkein kaikki kuvat onnistuivat. Tietysti kauniilla ympäristöllä on osuutta asiaan. Ja kuvaajalla, joka oli mies eikä minä. 

Entinen saaristo-opas tarkastuskierroksella.

Utön majakka on Suomen vanhin yhtä toiminnassa oleva majakka. Suomen ensimmäinen valomajakka rakennettiin saarelle 1753, mutta se tuhoutui Suomen sodassa. Nykyinen majakka on vuodelta 1814 eli ensi vuonna se viettää 200-vuotisjuhliaan. Jotenkin olin ajatellut majakan uudemmaksi. Ehkä suoraviivainen ja yksinkertainen olemus ja väritys saavat sen näyttämään modernimmalta kuin mitä se on. Läheltä kuitenkin näkee, että se on seisonut paikallaan jo tovin. 

Tirkistelijä-Karkkis rikkoo kotirauhaa.

Utön esitteessä erikseen mainittiin, ettei ole sopivaa kurkistella ihmisten ikkunoista sisään tai valokuvata (!) ikkunoiden läpi. Saaren asukkaat ovat tähän mennessä saaneet tottua varmaan aika rauhalliseen eloon, koska matkailu on lisääntynyt varmaan vasta viime vuosina. Stenhusetin, entisen majakanvartijan virka-asunnon, ikkunoista kuitenkin sai pällistellä sisään, sillä se toimii nykyään museona. Se on rakennettu 1753 eli se on alkuperäisen majakan ikäinen. 

Saarella on kaksi kirkkoa ja tässä kuvassa näkyvät molemmat. Arvaatko missä?

Saarella kasvoi paljon villivadelmia. Ai että ne ovat maukkaita!

Aivan koko saarta emme kiertäneet, sillä olimme ajatelleet mennä seuraavana päivänä opastetulle kierrokselle. Loppuillan kiertelimme vielä ihastelemassa saaren luontoa ja ilmapiiriä. Pieni kyläkauppa, viehättäviä taloja ja pihapiirejä. Saaristoeloa parhaimmillaan. Saarella on nykyisin vuokra-asuntoja, joita vuokrataan vähintään vuodeksi kerrallaan. Ilta oli niin upea, että melkein teki mieli muuttaa. Keskitalvella ei ehkä olisi yhtä auvoisa olo. Eikä sen monen tunnin matkan aikana. 

Kalliolle, kukkulalle...

Saariston luonto on minusta kaunista. Pidän kallioista, varmaan koska olen kasvanut kallioisen metsän lähellä. Saaret näyttävät mereltä käsin usein hyvin karuilta, mutta kun niissä kävelee, maa onkin yllättävän täynnä kasveja. Utössäkin kasvoi laajoina mattoina kanervaa ja varpukasveja. 

Auringonlasku ja kaikkea. Voiko tämän romanttisempaa olla? Huomaa linnunraato alavasemmalla. 

Hotelliaamiaiset ovat matkustamisen paras juttu (ainakin melkein). Pienenä en voinut tajuta tätä, mutta nykyään odotan innolla ihania rentoja aamiaishetkiä hotelleissa. Voi vaan valita itse ja hakea lisää. Kotona kun yleensä tyydyn pariin paahtoleipään. Utön hotellin aamiainen oli perinteinen, mutta runsas. Oli leikkeleitä, juustoa, kananmunaa, puuroa, erilaisia muroja jne. Aamiaisen huipennus olivat letut vadelmahillolla! 

Eikä maisemassakaan ollut valittamista. 

Aamiaisen jälkeen ryntäsin huoneeseen vaihtamaan vaatteita, sillä halusin ehtiä aamu-uinnille ennen opaskierrosta. Ehdin kuin ehdinkin ja kyllä kannatti! Vesi oli kylmää, mutta ihanan kirkasta. Aamuaurinko paistoi ja maisemat olivat mitä pittoreskimmat. En kuitenkaan hypännyt laivan reunalta veteen ennen lähtöä, kuten eräs mies teki. 

Vesipeto maisemauinnilla.

Uinnin jälkeen lähdimme opaskierrokselle. Valitsimme hotellin oppaan. Toinenkin opas olisi ollut, mutta joku on valittava. Ainakin hotellin opas oli hyvä, eikä tarvinnut seistä liian kauan samassa paikassa. Se on minusta opaskierroksilla yhtä tuskaa. Mielenkiintoista oli kuulla muun muassa miten sodat ovat vaikuttaneet saaren elämään sekä saaren koulusta, joka on edelleen toiminnassa. 

Alttari 1. 

Kävimme tietysti myös majakassa sisällä. Aivan ylös ei päässyt, sillä linssistöön pääsee vain kansainvälisenä majakkapäivänä. Kolmanteen kerrokseen kannatti kuitenkin kiivetä, sillä siellä sijaitsee majakan kappeli. Se on ollut siellä aivan alusta lähtien. On ilmeisesti maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista, että majakan tornissa on kappeli (Kylmäpihlajallakin kappeli sijaitsee siivessä, ei tornissa). Kappeli oli pieni ja kodikas. Siellä oli juuri edellisenä päivänä vietetty häitä. Voin kuvitella, että moni on ihastunut ajatuksesta pitää häät saarella. 

Alttari 2. 

Opaskierros päättyi saaren toiseen kirkkoon. Kuulostaa erikoselta, että näin pienellä saarella on kaksi kirkkoa. Syy on kuitenkin ymmärrettävä, sillä vanhat ihmiset eivät päässeet kipuamaan majakan kolmanteen kerrokseen riittävän helposti. Lisäksi saarella oli 1900-luvun alussa paljon herätyskristillistä toimintaa, joten kirkossakävijöitäkin riitti. Alttarin kynttilänjalkaan liittyi koskettava tarina eräästä haaksirikkoutuneesta laivasta. 

Reissu oli mahtava kokemus ja oli hauskaa nähdä toinenkin majakkasaari. Iltapäivällä jatkui matka takaisin Turkuun. Onneksi sää oli aurinkoinen, joten matka sujui rattoisasti laivan kannella kesämekossa. Jos vaan satutte liikkumaan täällä päin, suosittelen Utön saarta lomakohteeksi. 

18 Strawberry street

Keräillessäni kesäjuhlien jäljiltä barbeja takaisin laatikoihin, innostuin vähän muistelemaan lapsuuden leikkejä. Barbie leikkieni historiassa on monta vaihetta. Pienenä, kolme-neljävuotiaana barbit olivat osa leikkejäni, mutta sitten kyllästyin moneksi vuodeksi. Vasta joskus kolmannella tai neljännellä luokalla leikimme vähän vitsillä kaverin pikkusiskon barbeilla. Kummatkin inhosimme barbeja, mutta siitä leikistä minä salaa innostuin uudestaan. Välillä olin oikea "puristi" ja leikeissä nukeista sai käyttää vain niiden "oikeita" nimiä, kuten Barbie, Teresa, Skipper, Ken jne. Välillä taas leikimme jatkuvasti Spice girlsejä, vaikka virallisia spaissarinukkeja minulla olikin vain yksi.

 

Tässä postauksessa kerron teille yhdestä viimeisistä barbileikeistäni. Olen nimittäin dokumentoinut sen hahmot kirjaamalla ylös niiden nimet ja perhesuhteet. Koska olimme kavereideni kanssa melkoisia anglofiilejä, hahmot olivat luonnollisesti brittiläisiä. Tervetuloa tutustumaan 18 Strawberry streetin asukkaisiin Sunflower fieldsin kaupungista!

 

Mike, Brittany, Emmy, Tommy ja Amy Field.

Mike, Amy, Emmy, Tommy ja Brittany Field olivat aivan tavallinen perhe. Emmy ja Tommy ovat kaksosia. Mike on lukion englannin opettaja (ts. äidinkielen) ja Amy omistaa samassa osoitteessa toimivan eläinlääkäriaseman. Leikkeihin saatiin jännitystä, kun eläinlääkäriasemalta ryöstettiin kaikki eläimet.

 

Brittany oli leikkien alussa vauva, mutta kasvoi myöhemmin legovauvasta legotytöksi. Riittävän pieniä barbeja kun ei ollut tarjolla. Muistaakseni perheellä oli myös lukuisia lemmikkejä. Perhe oli oma suosikkini. Tuo Amy-äiti oli yksi suosikkibarbini, mutta valittavasti varastossa hiiri on puraissut siltä palasen leukaa.



Steven, Zoe ja Michelle Williams.

 

Steven, Michelle ja Zoe Williams asuivat Fieldin perheen naapurissa. Steven oli pappi ja oli suurimman osan leikeisä "lähetystyössä" (koska miesbarbeja ei ollut riittävästi). Michelle oli eläintenhoitaja Amyn eläinsairaalassa. Amy ja Michelle olivat myös parhaita ystäviä, kuten heidän tyttärensä Emmy ja Zoekin.

 

Steven-nukke on yksi uusimmista barbie-nukeistani, eikä se tainnut varsinaisiin leikkeihin päästä mukaan juuri ollenkaan. Hankin sen erään lelukaupan alesta joskus myöhemmin, koska muistin tarvinneeni Williamsin perheeseen tummaihoista miestä ja se oli mielestäni niin hieno. Michelle (taisi virallisesti olla Nichelle) toimi joskus myös Mel B:nä. Zoe nuken ostin muistaakseni Italiasta.

Dinah, Evie ja Essie Howard.

Geraldine (Dinah), Estelle (Essie) ja Evelyn (Evie) Howard asuvat kolmestaan, sillä perheen isä (miesbarbien vähyydestä johtuen) oli kuollut muutama vuosi sitten. Dinah oli menettänyt työnsä luokanopettajana ja mennyt siksi kodinhoitajaksi naapurin rikkaaseen perheeseen, Adamseille.

Geraldinen nukke oli yksi harvoista nukeista, joka ei ollut aito Barbie-nukke. Se on oikeastaan Anastasia-elokuvan nukke, mutta toimi välillä myös Spice Girsien Gerinä (siitä myös nimi Geraldine). Heidän kämppänsä oli sisustettu hienosti, sillä olin rakentanut lapsille kerrossängyn ja työpöydät vanhasta hajuvesilaatikosta ja tyhjistä kasettikoteloista. Koteloiden sisälle laitoin koristeeksi Hamahelmiä!

William, Thomas, Caroline ja Emily Adams.

William, Caroline, Emily ja Thomas Adams olivat oikea hienostoperhe, joilla on valtaa ja rahaa. He olivat ehkä vähiten sympaattisia ihmisiä, mutta muuttuivat leikin myötä mukavammiksi. Caroline ja Geraldine esimerkiksi ystävystyivät, kun Geraldine oli kodinhoitajana.

 

Carolinen moni voi tunnistaa Victoria-nukeksi, joka oli ainoa Spaissari-barbini. William oli toinen tavallinen Ken-nukkeni. Se on menettänyt jalkansa ja kätensä, kun vein sen yläasteella kouluun osaksi erästä näytelmää. Luokkakaverini rikkoivat sen ja olin salaa erittäin vihainen asiasta. En kuitenkaan kehdannut sanoa mitään. Nykyään sanon, että se on sotainvalidi-Ken.

Jennyfer ja Jill Parker.

Jennyfer, Julie ja Jill Parker eivät mahtuneet asumaan "barbitalossani" eli korkeassa rottinkihyllyssä, vaan joutuivat tyytymään Barbien asuntoautoon. Kuvasta puuttuu Julie, jonka pää on korjattavana (Skipper-nukeilta irtoavat päät muita herkemmin)... tai siis Julie on vierailulla isänsä luona. Tämän perheen kohdalla isän puuttuminen selittyi avioerolla ja isä asui Australiassa. Jennyfer oli liikunnan opettaja. Jill-tyttö oli Tommyn (ks. Field) paras ystävä.

Anonyymit sisarukset.

 

Tämä viimeinen seurue liittyi leikkeihin viimeisenä, enkä siksi muista heidän nimiään. Olkoon nyt sitten vaikka Barbie, Skipper ja Stacy Roberts. Vain isosisko Barbie asuu talon kellarikerroksessa opiskelijakämpässä. Pikkusiskot, vanhemmat ja satunnaiset deitit kävivät välillä vierailuilla. En kyllä tiedä, keitä ne deitit olivat, koska niitä miesbarbeja oli edelleen niin vähän.

Leikit olivat melkein aina juonellisia tarinoita edellä kuvattujen perheiden elämästä. Välillä kiemurat olivat kuin suoraan saippuaoopperoista, välillä ne kuvasivat tasaista perhe-elämää ja välillä niissä oli jännitystä ja mysteerejä. En muista tarkkaan, kuinka vanhaksi asti leikin näitä leikkejä, mutta aika pitkään kuitenkin. Mutta leikkiminenhän tekee hyvää aivoille!

 

Ekstrat.

Viimeisessä kuvassa vielä loput melko mittavasta Barbie-kokoelmastani. Näilläkin on tullut leikittyä milloin mitäkin, vaikka Sunflower fieldsissä nämä olivatkin vain statisteja. On italiaa puhuvaa hammaslääkäriä, olympiavoittajaa, kävelevä Christie-nukke ja niin edelleen. Olen ollut tarkka lelujeni kunnosta ja nuket ovatkin hyväkuntoisia. Saa nähdä, millaisia leikkejä nämä vielä tulevaisuudessa näkevät sukulaisten tai joskus omien lasten käsissä.