keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Taivahan talikynttilät!

Moni tuntuu piristävän marraskuutaan polttamalla kynttilöitä. Minä olen varmaan jotenkin outo sisustusihminen ja -bloggaaja, sillä poltan kynttilöitä vain satunnaisesti. Usein kynttilöitä on kyllä esillä jonkin verran, mutta niitä ei vaan tule sytytetyksi. Aina alan miettiä, että mitäs sitten kun unohdan kuitenkin sammuttaa kynttilät ja oleilen kuitenkin koko illan toisessa huoneessa ja niin edelleen. Lisäksi osittain se on ihan vaan laiskuutta, Pari postausta sitten Hyväntoivon blogisti ehdotti postausaiheeksi kynttilänjaloista ja tuikuista. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin alkaa tunnelmoida kynttilöillä! 

Candles, candles everywhere! To be honest, I'm not much of a candle person. I mean I love my beautiful candle and votive holders but I never remember to light the actual candles. Well, today I brightened up my November by lighting all the candles in the house! I love the match of modern and sleek candle holders and the ancient glow of the candles. 

Kivituikut ovat paitsi kauniita, myös käytännöllisiä. Kynttilöiden lisäksi niissä voi säilyttää vaikkapa vitamiineja. 
Kivituikut eri väreissään ovat ikisuosikkejani. Niitä voi yhdistellä niin loputtomasti ja ne sopivat ihan mihin vaan. Vaikka näitä on joka kodissa, niin silti se ei vähennä niiden arvoa. Lisäksi ne tuovat kivasti väriä monen suomalaisen vaaleaan kotiin. Yleensä kivituikut ovat olleet kuistilla tai ikkunalaudalla, mutta nyt päätin laittaa ne metallitarjottimelle. Tarjotin heijastaa värejä kauniisti. 

Nappulassa palaa itse valamani kynttilä. Kohta täytyykin taas alkaa kynttiläpuuhiin!
Kun Nappula-kynttilänjalat tulivat pari vuotta sitten markkinoille, toivoin heti sellaista joululahjaksi. Pärjäsin tuolla yhdellä melko pitkään, mutta nyt väreihin on tullut ihana keltainen ja Alman blogin perusteella punainenkin, joten olen toivonut Joulupukilta laajennusta kokoelmaan. Minusta nappulassa on ainesta uudeksi klassikoksi. Se on muotoilultaan yhtä aikaa hillitty ja hauska. 

Pian kynttilät vaihtuvat valkoisiin ja kynttelikkö saa ympärilleen joulukoristeita. 

Kotimme tärkein kynttelikkö on kummeilta häälahjaksi saatu Soihtu-kynttelikkö. Se on esillä  ympäri vuoden, mutta adventin aikaan se pääsee arvoiseensa tehtävään adventtikyntteliköksi. Haavelin tästä kyntteliköstä pitkään, joten olin iloinen, kun saimme sen lahjaksi. Huomaan muuten, että melkein kaikki kynttilänjalkamme ovat hyvin moderneja ja yksinkertaisia. Toistaiseksi joukossa ei ole ollut ainuttakaan kovin perinteistä tai koristeellista. Vanhanajan valaistusmenetelmä ja moderni muotoilu ovat oikeastaan aika hauska pari. 

Sydänkynttilänjalka ja viherkasvina toimiva santtu. Orkidea kituu vieressä. 

On meillä sentään yksi vähän perinteisempikin kynttilänjalka. Se on hankittu Tiimarista, kun olin lapsi tai teini. Naapuri oli nähnyt hauskoja sydänkynttilänjalkoja Tiimarista ja tyylitietoisena ihmisenä pohtinut pitkään, voiko hän ostaa Tiimarista itselleen sisustustavaraa. Lopulta hän päätti, että voi ja niin päätimme minä ja äitinikin. Minulla on näitä kolme ja kaivan ne aina joulun alla esiin. Ne ovat mielestäni hauskat ja juuri sopivan jouluisat. 


Lyhty näyttää olevan täynnä valoa, mutta oikeasti se näyttää melko samalta kuin pensaan valopilkut. En vaan osaa säätää kameraa. 
Sanoinko jo, että olen laiska sytyttämään kynttilöitä? Pitkään syksyllä pohdin, mitä tekisin kauniille lyhdylle, jota en kuitenkaan koskaan jaksanut tai muistanut sytyttää. Onneksi minulle sytytti (hehehe) ja hoksasin laittaa osan pitkästä valosarjasta lyhtyyn. Nyt lyhty JA pensas valaisevat ihanasti, kun tulen pimeän tullen töistä ja kun lähden aamulla. Mikä ihana piristysruiske!

Millainen kynttilänpolttaja sinä olet? Poltatko kynttilöitä molemmista päistä vai jätätkö kynttiläsi vakan alle? 

6 kommenttia:

  1. En taida polttaa molemmista päistä. Vakan alle laittamisesta en osaa sanoa.

    Kivituikkuja minulla on tosi paljon, mutta en ole kauhean paljon tänä syksynä niissä poltellut tuikkuja. Enemmän minulla palaa ulkona lyhdyissä kynttilöitä.

    Kauniita kynttiläkuvia postauksessa!!

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivituikut ovat mielestäni kauniita myös sellaisenaan, aina ei tarvita palavaa tuikkua. Sinä jaksat ihailtavasti polttaa kynttilöitä lyhdyissä! Minä pistin joskus miehelle palamaan, kun palasi töistä. Aina hän ei tainnut sitä kyllä huomata. Nyt minä tulen miehen jälkeen töistä ja nyt lyhty palaakin aina.

      Poista
  2. Hih, kynttilä vakan alla. :D

    Mie polttelin ennen kynttilöitä ihan arkenakin iltaisin. Viime vuonna sytytin kuitenkin kynttilät vain pari kertaa, mutta tänä vuonna kynttilät ovat palaneet melkein joka ilta, koska taaperon iltapuuro maistuu silloin paremmin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että kynttilöistä on teillä tuollaistakin hyötyä! Onhan se lapsellekin kivaa, että tulee iltapuurohetkeen ihan oma tunnelmansa. Mieskin on kertonut, että piti lapsena tunnelmallisista iltateehetkistä, joihin kuului olennaisena osana kynttilöiden polttaminen.

      Poista
  3. Nyt on ihana kynttiläaika. Olohuoneessa on kivituikkuasetelma ja toinen jossa on antiikkikynttilöitä. Keittiössä on yksi kynttilä aina kun syömme, mutta nyt se vaihtuu adventtikynttelikköön.
    Näyttää ihan kuin kivituikuissasi läpinäkyväkuoriset lämpökynttilät olisivat loppuneet ja metallikuorisia valonsyöjiä olisi menossa.
    Santtusi on tosi hyväkuntoisen näköinen. Kaikki lehdet terveitä ja kiiltäviä. Mutta onko se alkanut kasvattaa useampaa ruusuketta? Siis purkissa on useampia yksilöitä. Joulun jälkeen sen voisi jakaa ja sitten niitä olisi monta. Ruusukkeisesti kasvava viihtyy paremmin, kun on yksi yksilö purkissa.
    Kerroin Alman blogin kommentissani, miten olen aina ihmetellyt nappuloiden suosiota, kun ne ovat puuta ja siten vaarallisia kynttilänjalkoina. Ja vasta viikko sitten otin nappulan ensimmäisen kerran käteeni ja totesin, että se olikin metallia! Kuinka metalli voi näyttää niin puulta?
    Soihtu-kynttelikkösi on kyllä todella kaunis! Kenen/ minkä tehtaan valmistama se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasit oikein, että enää ei löytynyt kaikkia värejä antamistasi värituikuista. Laitoin ennemmin kuitenkin metallisen tuikun kuin värin, joka ei sopinut tuikkuun.

      Katsoin santtuani ja siinähän on kolme erillistä yksilöä! Kiitos vinkistä, täytyy jakaa kukka siis osiin. Ehkä silloin se jaksaisi tuottaa useammat kukatkin, nyt kasvi kukki vain kerran.

      Hassua, että luulit nappuloita puuksi! Tuo minun messinkinen ei ainakaan näytä puulta, mutta ehkä tosiaan ne muut värit voivat olla vähän sellaisen hieman epätasaisen puupinnan näköisiä.

      Soihtu-kynttelikkö on Turkulaiseen WooDoo Designin valmistama.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.