Vielä ehdin raapustamaan tällä viikolla yhden pikaisen ruokapostauksen. Meinasin kirjoittaa kolmaannen arkipostauksen, kunnes tajusin ettei viikonloppu mitään arkea olekaan. Tämän viikonlopun ruoat eivät oleet siitä tyypillisimmätä päästä, vaan mukaan mahtui niin talkoruokaa, improvisointia kuin ravintolaillallinenkin.
"Mitä kaapista sattuu löytymään"-ruokaa. |
Yleensä lauantai aamupäivä on minun tori- ja kauppareissuaikaa. Nyt viikonloppu kului pääosin HK-areenalla, joten kaupassa emme ehtineet käydä. Niinpä lauantaina kotona käydessäni jääkaappi oli melkolailla tyhjä, mutta jotain nopeaa piti keksiä. Kauppaankaan en jaksanut vääntäytyä. Näin arkiruokapostauksia ajatellen tilanne simuloi hyvin arki-illan paniikkitilannetta, kun ruoka on loppu ja jotain pitäisi kehittää.
"Ai niin, se piti vielä kuvatakin. Onneks en ehtinyt syödä kaikkea!" |
Onneksi aina on pastaa! Ja pastan kanssa voi syödä melkein mitä vain. Pasta on muutenkin yksi suosikkiraaka-aineeni, joten en pane pahakseni improvisoitua pasta-annosta. Tällä kertaa olin onneksi varautunut avokadolla ja kirsikkatomaateilla. Olisin halunnut tehdä sitä tuttua avokadopastaa, mutta limetti puuttui ja valkosipuli vaatii sitä "kypsyäkseen". Päätin siis kehittää oman pastan ja paistaa (!!!) avokadon paloja ja kirsikkatomaatteja pannulla. Olin lukenut joskus grillatuista avokadoista, joten ajattelin ettei paistaminen huonokaan juttu olisi. Paistaminen toi avokadoon jännnän lihaisan maun. Ehkä pastan maku ei ollut kaikkein onnistunein, mutta kyllä sen söi ihan mielellään.
Hernari, yksi kouluaikojeni harvoista herkkuruoista. |
Moni viikonlopun aterioista tuli syötyä talkoolaisten kahvilassa Maata näkyvissä -festareilla. Niissä aterioissa on tunnelmaa ja jauhelihaspagetti ja hernari maistuvat erinomaisilta talkootöiden lomassa. Kotiin emme juuri koskaan osta pikarijugurtteja, mutta tuolla ne kuuluvat ateriaan.
Annokseni nimi oli kaiketi Durbaria kofta. |
Ruokaviikko huipentui tällä kertaa nepalilaiseen ruokaan. Yleensä käymme kerran viikossa ulkona syömässä. Meillä on tietyt vakipaikat, joissa käymme eniten - ehkä Kertussa tai Baan thaissa. Nyt halusin kuitenkin vaihtelua ja menimme nepalilaiseen ravintolaan Sikhariin. Minä otin jotain kasvispyöryköitä ja ne olivat todella hyviä. Aloin heti miettiä, miten niitä voisi tehkä kotona. Ehkä joskus täällä näkyy jokin nepalilainen resepti. Tosin yleensä minun käsissäni reseptien autenttisuus kärsii pahasti, kun oion kaikki turhat mutkat.
Se siitä (arki)ruokaviikosta! Nyt kysisinkin vaihteeksi teiltä, lukijat, että mistä haluaisitte lukea seuraavaksi?
Kirjahyllynne väriharmonia on ollut esillä, mutta olisi kiva kurkistaa myös DVD-hyllyyn/kaappiin/laatikkoon. Mitkä ovat lempparileffojanne?
VastaaPoistaHmmm... DVD valikoimamme ovat melko surkeat, sillä emme oikein ole elokuvaharrastajia. Mutta täytyy miettiä, miten aihetta voisi soveltaa!
PoistaMeillä syötiin tänään roomalaisia lihapullia tomaattikastikkeessa. Lisukkeena oli perunalunta ja salaattia. Seuranani oli kaksi samannimistä miestä O ja O.
VastaaPoistaAikamoinen hernekeittolautanen festareilta. Jaksoitko syödä kaiken?
En nyt keksi mitään postauksen aihetta. kaikki ovat mukavia. Kerron jos keksin.
Ava
Roomalaiset lihapullat tomaattikastikkeella tai ilman ovat ehdottomasti yksi lemppariruoistani. Tosin minä syön niitä aina pastan kera.
PoistaHeh, hernari upposi helposti! Tuo lautanen ei itseasiassa ollut kovin syvä ja kun koko päivän on jalkeilla, niin kyllä siinä nälkä tuleekin.
Hei miekin pilkoin taannoin pokkana avokadoa pitsan päälle ja tökkäsin uuniin. Se oli meistä hyvää, maistui aika lailla kanalta. Kaverini kauhisteli, ettei avokadoa kuulu kypsentää kun maku muuttuu niin paljon, mutta varmaan kauhisteluja sai osakseen sekin, joka ensimmäisenä laittoi pitsaansa ananasta.. ;)
VastaaPoistaTosiaan, paistettu avokado maistui melko rasvaiselta kanalta! Maku kyllä muuttui paljon, mutta niin muuttuu monen muunkin ruoan! Avokadopizza on luovuutta!
PoistaToivon edelleen näitä ruoka- ja leipomispostauksia, tykkään! Täältä sain inspiraation tehdä kurpitsakeittoa ja nyt tuo hernekeitto tulee myös kokeiluun. Sisustuspostaukset ovat myös tosi kivoja. Syksyyn voisi sopia postaus että milaisia kynttilänjalkoja/tuikkuja teillä on? Kaikki postaukset ovat kyllä hyviä, luen mielellään näitä karkkismaisia juttuja!
VastaaPoistaAinakin muutaman viikon päästä on varmaankin leipomuspostausta luvassa. Hauskaa, että olet saanut täältä ruokainspistä!
PoistaKynttiläpostaus olisikin hyvä idea!
Annoskuvien ottaminen on kyllä haastavaa, sillä usein asia tosiaan muistuu mieleen viimeistä haarukallista nielaistaessa! Nämä postaukset olivat muutenkin kiva kurkkaus teidän arkiruokiin. :)
VastaaPoistaNäin joulun lähestyessä musta olisi ihana lukea ja nähdä kuvia teidän jouluvalmisteluista. Myös lisää kuvia kodin pienistä yksityiskohdista odotan innolla.
(Extratykkäykset Kertulle, ruoka on ihan parasta! Harmi vain, ettei piipahdus siellä onnistu helposti näin yli sadan kilometrin päästä.)
Hauskaa, että tykkäsin arkiruokapostauksista! Tämä oli oikeastaan aika kattava kuvaus: keittoja, kasvispihvejä ja pastaa.
PoistaHih, joulujuttuja on varmasti luvassa! Yritän vielä hetken pinnistellä keksiäkseni vielä jotain muuta, ennen kuin joulu ryöpsähtää blogiin.
Pastasapuska näyttää niiiiin hyvältä. Ja hurei, Sikhar on harvoja turkulaisia ravintoloita joissa oon itekin käynyt. Hyvä oli! Kerttu on seuraavana listalla. Sitä aina miettii kun kavereita tulee kylään, minne menisi syömään ja juuri sillä hetkellä ei keksi.
VastaaPoistaNo Kerttu on kyllä suosittelemisen arvoinen paikka! Ja myös tuo Baan thai, joka on erittäin edullinen ja kuulemma maut ovat autenttisia. Minä en osaa ottaa valitettavasti kantaa muuta kuin siihen, että erityisesti annos nro 79 on herkullista.
Poista