... eli ajatuksia viimeisen kolmanneksen alkupuolelta. En ole raskaudesta kirjoittanut kovin paljon täällä blogissa, vaikka Bonbon onkin mainittu useammassa postauksena. Se on tietysti luonnollista, sillä onhan hän kohta, ja tavallaan jo nyt, osa perhettämme. Paljon ajatuksia on toki koko tämän nyt noin seitsemän kuukauden aikana on toki risteillyt mielessä, mutta jotenkin en ole niistä osannut kirjoittaa. Nyt aika tuntui kuitenkin kypsältä ja päätin laittaa talteen tuntoja raskausajalta.
Olen nauttinut raskausajasta aivan valtavasti. Ehkä tämä on yksi syy siihen, etten ole aiheesta kirjoittanut. Niin moni tuntuu joutuvan kärsimään monella tapaa huonosta olosta, niin omalla hyvällä ololla ei tee mieli hehkuttaa. Etukäteen jännitin kovasti, mitä raskaus toisi tullessaan, eikä sitä tietenkään voi tietääkään. Minä olen päässyt monessa suhteessa niin sanotusti helpolla, mikä tietysti vaikuttaa myös siihen, että olen voinut keskittyä niihin hyviin puoliin raskaudessa. Vatsa alkoi kasvaa joskus viikon 25 tällä puolen ja nyt on jo ihan selkeä, muttei edelleenkään mikään mahdotoman hankala. Selkä vaivasi muutamia viikkoja, mutta pari tiivistä fysioterapiakäyntiä ja sen jälkeen kurinalainen jumppaaminen ja venyttely joka ilta, ovat pitäneet selän kunnossa. Välillä tosin kroppani oli puoliksi kinesioteipattu, mutta ainakin se auttoi!
 |
| Kupla on saapunut kaupunkiin! Kuvasta huolimatta postaus ei kerro nyt hänestä. Musta kynähame on ollut kovassa käytössä. |
En minäkään tietysti joka suhteessa ole ihan helpolla päässyt. Sen sijaan, että söisin kahden edestä, pistän insuliinia kahden edestä. Verensokereiden kanssa on saanut olla tarkkana, mutta onneksi ne ovat pysyneet pääsääntöisesti hyvissä lukemissa. Paljon siitä saa kiittää sensoria, joka mittaa sokeria jatkuvasti. Kyllä moderni lääketiede on hieno asia! Ja kiitos myös kaikille veronsa maksaneille, ei voi olla kuin kiitollinen hyvästä ja lähes ilmaisesta hoidosta! Jännitin miten käy verensokerin insuliiniresistenssin kasvaessa raskauden myötä, mutta loppujen lopuksi mitään kovin dramaattista käännettä ei tullutkaan, vaikka viikon pari pitkin miettiä insuliinimääriä uudestaan. On minulla (tyypin 1) diabeteskiemuroiden lisäksi ollut jotain muitakin elämää hankaloittavia tai rasittavia raskausoireita, mutta positiivisen puolella ollaan kuitenkin reilusti.
 |
| Kuva on otettu pääsiäisenä eli viikolla...ööö 27 maha oli vielä huomattavasti pienempi, mutta kuitenkin jo ihan selkeä. |
Kaikista eniten olen nauttinut Bonbonin liikkeistä. Tunsin liikkeitä kaiketi suhteellisen aikaisin, tarkemmin viikolla 14+6, koska panin merkille elohiiren vatsassa, kun ajoin TYKS-käynnin jälkeen takaisin töihin. Siksi siis tiedän tarkan päivän, kun sen voi tarkistaa neuvolakortista! Sen jälkeen liikkeet alkoivat pian tuntua selkeästi ja ilmeisesti Bonbon on varsin liikkuvainen tapaus. Hauskimmilta liikkeet tuntuivat siinä viikoilla 25 plus miinus pari viikkoa, kun Bonbon pääsi vapaasti heittelemään kuperkeikkoja. Nyt viikolla 30 liikkeet ovat taas muuttuneet, kun tilaa alkaa ilmeisesti olla vähemmän. Tällä hetkellä tuntuu venytyksiä, mukauksia, selkeämpiä raajojen liikkeitä ja muljausta. Ja hikka! Liikkeitä tulee varmasti ikävä, vaikka toisaalta on varmasti vielä hauskempaa päästä ihan näkemään ne liikkeet.
 |
| Tavallisia vaatteita on voinut hyvin soveltaa eli esimerkiksi hilata vyötäröä ylöspäin. Ilme on ihan idioottimainen - Bonbon saa vielä hävetä silmät päästään! |
Vielä kun työviikkojakin edessä, Bonbonin tulo tuntuu kovin kaukaiselta. Ehkä se siitä vähitellen äitiysloman myötä konkretisoituu (olettaen, että hän ei saavu tänne ennenaikaisesti) - tai sitten ei. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen kutina, että sieltä on tulossa joku ihan mahtava uusi tyyppi, joka sopii täydellisesti meidän perheeseen. Tai sitten se kutina olikin vain Bonbonin hikka!
Kylläpä raskaus "pukee" sinua, olet aivan säteilevä noissa kuvissa, vaikka kasvoja ei näykään.
VastaaPoistaMinun ensimmäinen lapseni hikkasi vatsassa ihan mahdottomasti, mutta ei hän sitten syntymänsä jälkeen sitä ole tehnyt enempää kuin muutkaan ihmiset.
Ihanaa, että kaikki on mennyt hyvin! Voi olla, että monellakin raskaus menee ihan hyvin, mutta kun taas monella ei mene, niin niistä tavallisista hyvistä raskauksista ei niin paljon kerrota. Toisaalta ei ole paljon kerrottavaa ja toisaalta on ikävä kertoa, että hyvin menee, kun toisilla ei mene, kuten tuossa totesit.
Oi, kiitos paljon! Hikka taitaa vahvistaa keuhkoja eli on hyvä asia. Onneksi ei varmaan tosiaan jatku yhtä usein vatsan ulkopuolella.
PoistaTaitaa olla ehkä vähän suomalainen tapa, ettei hyvin menneistä asioista huudella. Kell' onni on ja niin edespäin.
Vaikka raskautesi ei olekaan ollut erityisen vaikea, on asenteesi myös hyvin positiivinen ja suhtaudut esimerkiksi diabeteksen aiheuttamaan vaivannäköön luonnollisena asiana. Ja osaat olla kiitollinen nykylääketieteen edistysaskelista, jotka helpottavat diabeteksen hoitoa ja hyvän hoitotasapainon saavuttamista. Positiivisesta asenteesta on apua kaikkeen.
VastaaPoistaItse en erityisesti muista vauvan hikkaa raskauden aikana, mutta ne potkut ja mönkimiset ovat hyvin muistissa.
Ava
Se on totta, että varmaan minäkin olisin voinut löytää kaikennäköistä negatiivista tästä raskaudesta ja kun kaikki menee hyvin, niin asenne ratkaisee niissä pikkukrempoissa ja vaivannäössä paljon. Jos on oikeasti huono olo, niin siinä tietysti ei asenne auta kuin tiettyyn rajaan asti.
PoistaOlen päätellyt, että sellaiset säännöllisinä ja suhteellisen nopeina toistuvat nykäykset ovat hikkaa. Ja hikka on tässä vaiheessa ilmeisesti tavallista.
Ihanasti kirjoitettu. ♡ Miekin olen ihan varma, että kun Bonbon on täydellinen lisä juuri teidän perheeseenne ja että teillä tulee olemaan entistä ihanampaa koko perhe yhdessä.
VastaaPoistaHyviä vointeja myös viimeiselle kolmannekselle!
Kiitos! On kyllä aika jännittävä nähdä, millainen tyyppi sieltä tulee, kun ei voi yhtään tietää!
PoistaMinä olen perusluonteeltani pessimisti ja aika negatiivisesti kaikkeen helposti suhtautuva, mutta raskaudet ovat aina olleet helppoja (vaikka koko ajan olen ennustanut tulevaa katastrofia, jota ei sit vielä ole tullut: ei ollut edes kertaakaan pahaolo) ja synnytyksetkin oli helppoja ja vauvat ja lapset eikä niillä ollut edes vaikeaa murrosikää... Olenkin varma, että kun elämässäni näin helpolla olen päässyt, niin kyllä se katastrofi edessä odottaa :)
VastaaPoistaHeh, minä olen peruspositiivinen, mutta kuitenkin murehtimiseen taipuvainen, joten tutulta kuulostaa tuo tulevan katastrofin odottaminen. Eli jos pääsee liian helpolla, niin mitä onkaan edessä. Onneksi olen joissain asioissa vähän päässyt tästä ja oppinut keksittymään siihen, mikä on hyvin juuri nyt. Aina ei kyllä onnistu.
Poista