Vastasyntyneestä palleroksi: Bonbon 2 kk

Ennen lapsen saamista kuulin ja luin monenlaisia pelotteluja ja kauhutarinoita vauva-arjesta, loputtoman pitkiltä tuntuvista päivistä, nopeista viikoista ja parisuhteen tuhosta. Toistaiseksi vasta yksi pelottelu on pitänyt paikkansa: aika kuluu ihan hirveää vauhtia! Tuntuu kuin 22. kesäkuuta joku olisi painanut elämässäni pikakelausnappia ja nyt vauhtia ei pysäytä mikään. Meidän pienestä, säälittävästä villahousuvauvasta on kasvanut pullea pallero, joka ottaa kontaktia ja hymyilee valloittavaa vauvanhymyään. Kääk! No, okei, myös toinen pelottelunaihe on pitänyt paikkaansa: päähän ei meinaa mahtua mitään muuta kuin vauvavauvavauvaa ja nuo edelliset, ei-vauva-aiheiset postaukset ovat vaatineet varsinaista pinnistelyä. En halua tehdä tästä pelkkää vauvablogia, mutta sallinette kuitenkin höpsähtäneen äidin kertoa Bonskun kuulumisia.

Voi kun niin tekisi mieli laittaa kokonainen kuva, mutta tyydyn kuitenkin näihin palasiin.

Bonbon on osoittautunut aika leppoisaksi tapaukseksi. Luulenpa, ettemme ole saaneet oikein realistista kuvaa tästä vauva-arjesta. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä Bonbon osaa esittää mielipiteensä varsin kovaäänisesti ja etenkin nälkä ilmoitetaan suoraan nollasta sataan kiukulla. Myös vatsan kipristykset aiheuttavat huonoa tuulta, mutta pääsääntöisesti Bonsku on minusta erittäin hyväntuulinen vauva. Olen tästä kyllä ihan äärettömän kiitollinen, sillä tajuan ettei se ole itsestäänselvää, eikä tietenkään koskaan tiedä, miten on jatkossa. Nyt nautitaan kuitenkin tästä hetkestä.

Bonbon on varsinainen tyyliniekka pikeepaidassaan. Paita tosin on euron kirppislöytö, mutta sitä ei hänelle kerrota.

Bonsku on ilostuttanut meitä hymyllään jo muutaman viikon ajan. Ensimmäinen hymy tuli jo reilun neljän viikon iässä ja nyt hymyjä näkyy jo päittäin. Oman vauvan hymy on ehdottomasti yksi maailman ihanimmista asioista! Jo perinteikkäät aamuhymyt pelastavat aamun vähän huonomminkin nukutun yön jälkeen, eikä minulla ole koskaan ollut ihanampaa herätyskelloa. Tuttujen kasvojen lisäksi hymyjä kirvoittavat muun muassa ikkunat (?), värikkäät sohvatyynyt (tuleva sisustusarkkitehti?) sekä isän erilaiset shakerit, marakassit sun muut perkussiot.

Iskän lelut on parhaita. Tuo punainen shakeri on pariin otteeseen kirvoittanut sellaiset hymy että oksat pois!

Niin joo, ja hän rakastaa myös syömistä! Siihen todellakin paneudutaan ja keskitytään, vaikka muuten ympäristö kiinnostaa kovasti. Ja syömistähän harrastetaan välillä jopa kerran tunnissa, joskin yleensä melko lyhyitä hetkiä kerrallaan. Syöntikerrat näkyvät kuitenkin painossa: 2kk neuvolassa painoa oli kertynyt 5260g eli yli kilo kuukaudessa! Pituutta ja päänympärystä oli tullut hieman maltillisemmin, mutta silti Bonsku on mielestäni melko sopusuhtainen vauva. Ja maailman söpöin!

Pieni pallero kasvaa koko ajan. Nyt mahtuvat vielä 56 vaatteet, mutta 62 alkavat olla jo pelottavan sopivia!

Kovin selkeää rytmiä Bonskulla ei vielä ole, mutta jotain säännönmukaisuuksia kuitenkin. Iltaisin hän nukahtaa tyypillisimmin joskus 21-23 välillä, joskus ilman rintaa ja joskus taas syöpötellen. Yöllä hän nukkuu 2-3 tunnin pätkiä ja heräilee syömään muutamia kertoja. Aamuyöstä on viime aikoina ollut vähän mahavaivoja, mutta onneksi hän nukkuu yleensä kipristysten helpotettua 8-9 asti. Aamupäivisin on yleensä yhdet lyhyemmän päiväunet, mutta muuten päiväunet osuvat yleensä vähän mihin sattuu. Ja ruokailuja on päivän aikana ties kuinka monta! 

Father-son-bonding. 

No entäs äiti sitten? Äitiys on tuntunut yllättävänkin luontevalta. Etukäteen minun oli vaikea sanoa, kuinka "äidillinen" olisin, vaikka olenkin aina pitänyt lapsista. Oma lapsi on kuitenkin aivan eri asia, mutta tämähän on ollutkin paljon ihanampaa kuin kuvittelin. Ei olisi pitänyt uskoa niitä pelotteluja. Jos Bonbonilla olisi haastava temperamentti tai oikein paljon mahavaivoja, kokemukseni voisi tietysti olla erilainen, mutta nyt on onneksi näin. Tietysti epävarmuus ja syyllisyyskin joskus vaivaavat, mutta pääsääntöisesti ajattelisin, että menee ihan kivasti. Toivottavasti. Nyt kun kirjoitin tämän, aloin heti murehtia hyvän kiintymyssuhteen muodostumista ja sitä, olenko tarpeeksi läsnä. Yritän kuitenkin karistaa moiset ajatukset pois.

Kaksi kuukautta takana, monen monta edessä! Kohta ne tulevat kuukaudet ovat jo tässä ja nyt, hurjaa!

Rubiinihäät

Rubiinihäiden koristuksia. Ihan 40 ruusua ei sentään ollut. 

Me vietimme miehen kanssa vähän aikaa sitten eli 8.8. sokerihääpäivää. Kuusi vuotta tuntuu jo aika kivalta määrältä aviovuosia. Voi jo vähän katsoa taakse ja ihmetellä vuosien kulumista ja miettiä, miten sitä on kasvettu yhteen ja miten omat ja toisen ongelmakohdat ovat vähitellen hioutuneet. Ja olla edelleen onnellinen toisen kanssa. Vaan kyllä se kuusi vuotta tuntuu aika säälittävältä määrältä vuosia, jos vertaa minun vanhempiini, jotka viettivät reilua viikkoa myöhemmin 40-vuotishääpäiväänsä. He ovat nähneet ja kokeneet yhdessä vielä paljon enemmän. Lapsuuden kotini perinteiksi muodostuneissa kesäjuhlissa juhlistettiinkin tänä vuonna äidin ja isän rubiinihäitä. 

Teemaan sopivaa koristelua. Kimpussa on samat värit kuin äidin kimpussa aikoinaan. 

Rubiinihääpari.

Monella tapaa ihailen omien vanhempieni avioliittoa. Ja miksi en ihailisi, sillä he ovat edelleen onnellisia pitkän taipaleen jälkeen. Se ei ole itsestäänselvyys, eikä aina ehkä mahdollistakaan. Minä menin naimisiin saman ikäisenä kuin äitini aikoinaan, 22-vuotiaana. Kovin nuorena, myönnettäköön, mutta omien vanhempien esimerkki näyttää, että nuorenakin solmittu avioliitto voi kestää yhtä hyvin kuin vanhempana ja "järkevänä" solmittu. Lisäksi äiti jaksoi ennen BonBonin syntymää vakuuttaa minulle, ettei lapsen tulo välttämättä vaikuta negatiivisesti parisuhteeseen ja vaikuttaa siltä, että hän oli oikeassa. Ja vanhempani olivat kuitenkin olleet naimisissa jo 12 vuotta, kun minä synnyin, joten ei ollut kyse siitä, etteivät he olisi kokeneet muunlaista elämää! Nyt vanhemmillani on taas edessään uusi vaihe avioliitossaan isovanhempien roolissa. Ja luulenpa, että he ovat siitä aika onnellisia. 

Ruokapöydän herkut jäivät minun osaltani kuvaamatta, mutta onneksi kahvipöydästä hoksasin napata kuvan!

Tämä kimppu oli mielestäni yksi päivän ihanimmista. Harsoa on käytetty hauskan rennosti. 

Siirryn nyt avioliittolätinöistä juhliin. Kesäjuhlat olivat hauskat, kuten aina. Ruoat tulivat tällä kertaa pitopalvelusta, joten äiti sai vapaammin seurustella ja osallistua juhlahumuun. Hääpäivää juhlistettiin aluksi maljan ja äitini kirjoittaman runon verran ja sen jälkeen jatkettiin seurustelemalla ja ruokailemalla. Koti täyttyi vieraiden tuomista upeista kukkakimpuista ja äitini sai seppeleen päähänsä ja isä neilikan rintapieleen. Hauska yksityiskohta oli, että isäni oli löytänyt kravaatin, jota oli pitänyt hääpäivänään. Hän oli saanut sen eräältä suomessa vierailleelta japanilaiselta, joten krakalla on oikein tarina. Vintage-asuste parhaimmillaan siis!

Serkkuni, eli vanhempieni kummityttö, keksi hankkia tämän seppeleen. Se pysyi kauniina koko päivän. Aivan ihana idea!

Ja isä sai rintapieleensä neilikan. Kravaatti on siis sama kuin isällä oli häissään, joten se on ehtaa vintagea. 

Bonsku herätti tietysti paljon huomiota, sillä moni sukulainen näki hänet ensimmäistä kertaa. Hän edusti kastelahjaksi saamassaan Mayoralin pellava-asussa, johon kuuluvat söpöt tossut. Minun vanhat sukkahousuni sopivat asuun täydellisesti. Bonbon käyttäytyi varsin mallikkaasti ja nukkui ison osan ajasta mummunsa, eli anoppini sylissä. Yleensä päivisin hän nukkuu aika lyhyitä päiväunia, mutta ilmeisesti ihmishälinä nukuttaa.

Bonsku poseeraa ruttuisella uninaamalla Mayoralin juhla-asussa. 

Tietysti jotain yllätystä piti vähän järjestää. Minä ja mies ideoimme jälleen älyttömän lauluesityksen. Minä pukeuduin esitystä varten äitini hääpukuun ja miehelle hankittiin UFFilta upea 70-luvun paita. Afro-peruukki, eli "kevyt pehmennys", kuten siihen aikaan miehillä, kruunasi kokonaisuuden. Valitsimme lauluksi vuoden 1975 euroviisuvoittajan eli hollantilaisen Teach-in -yhtyeen Dinge-dong-kappaleen. Siitä löytyi myös käännösversio, joka kertoo siitä, miten iskelmähitit tulevat ja menevät, eikä kukaan muista niitä enää myöhemmin. Aasinsiltana hääpäiväjuhliin kerroin, että vanhempieni rakkaus on kuitenkin kestänyt, toisin kuin iskelmälaulujen pinnallinen rakkaus. Esitys alkoi lupaavasti, mutta toisen säkeistön kohdalla, laulun teemaan sopivasti, unohdin sanat totaalisesti! Se herätti suurta hilpeyttä, eikä esityksen onneksi ollut tarkoituskaan olla kovin vakavahenkinen tai taiteellinen. 

70-lukua kerrakseen. Miehen paita taitaa oikeasti olla naisten, mutta hyvin se meni hänellekin. Äidin hääpuku oli kuulemma ihan tavallinen valkoinen juhlapuku. Puku on ollut luonnonvalkoinen, mutta tummunut lähes beigeksi. Hihojen paljetit on lisätty jälkeenpäin.

Kesään on mahtunut monenlaista juhlaa polttareista hautajaisiin ja nyt tähän hääpäiväjuhlaan. Parin viikon päästä kesän (tai sitten on kyllä jo syyskuu) juhlaputken kruunaa erään ystäväni hääjuhla. Onneksi Bonsku on melko rento juhlija. Arkikin on aika ihanaa ja rullaa melko hyvin jo omalla painollaan sopivin piristyksin ja maustein. Varmaan näin on myös vanhemmillani, vaikka sitä arkea on takana jo moninkertainen määrä verrattuna meidän pieneen perheeseen. Toivottavasti mekin saamme aikanaan viettää rubiinihäitä!

Turun suosikit: ravintolat

Pidän hyvästä ruoasta (kukapa ei!) ja vaikka pidän myös ruoanlaitosta, on aika luksusta käydä silloin tällöin ulkona syömässä. Meillä on tapana käydä ravintolassa syömässä noin kerran viikossa, yleensä viikonloppuisin. Ravintolat, joissa käymme, eivät ole mitään huippukalliita paikkoja. Hienoja, kolmen ruokalajin illallisia syömme ehkä kerran vuodessa erityisinä juhlapäivinä, kuten äidin täyttäessä pyöreitä tai minun publiikkipäivänäni. Ajattelin listata tähän nyt suosikkipaikkojani näistä "ihan tavallisista" ja kohtuuhintaisista ravintoloista, joissa käymme säännöllisesti. Taidamme olla kovia jumittumaan, kun käymme aina samoissa paikoissa, mutta kyllä silloin tällöin aina löytyy joku uusikin suosikki.

Bonbon on kokenut ravintoloissa kävijä. Tässä synttärilounaallani Osteria Ovossa.

 Pahoitteluni, kuvat on räpsäisty nälässä ja kiireellä kännykällä. Kuvat eivät kerro totuutta ruokien herkullisuudesta!

Baan Thai

Baan thai taisi olla Bonskun eka ravintolakokemus. Siellä hän on käynytkin jo neljä tai viisi kertaa. 

Ensimmäinen kokemukseni thairuoasta oli suoraan sanottuna järkyttävä: tallinalaisen thairavintolan annokseni maistui aivan joltain metallilta!  Vuosikausiin en uskaltanut thairuokaa maistaa, mutta miehen serkun ja tämän vaimon suosituksesta uskaltauduin kokeilemaan Baan Thaita. Ihastuin heti! Paikka ei ole ehkä kaikkein trendikkäimmin sisustettu, mutta palvelu on ystävällistä ja ruoka herkullista. Suosittelen etenkin ankanmakuista tofua sisältävää annosta nro 70. Turussa on myös toinen kehuttu thairavintola, Maneerat, mutta sitä emme ole vielä ehtineet kokeilla. 

Kerttu

Kuva on kolmen vuoden takaa synttärilounaaltani, kun unohdin kuvata kun viimeksi kävimme Kertussa. Lautasella kokoelma hampparibuffetin antimista.

Kortteliravintola Kerttu on vakkari-hampurilaispaikkamme. Vaikka Hesburgereilta ei voi Turussa välttyä, emme ole vuosikausiin käyneet kyseisessä paikassa. Kertun purilaiset vaan ovat niin paljon parempia! Ihan perushamppari on suosikkini, mutta myös muita ruokalajeja kannattaa kokeilla. Kertussa on myös hamurilaisbuffet viikonloppuisin, mutta minä tykkään enemmän listan purilaisista. Mies taas ottaa aina ruishampparin, joka pitää nälän poissa pidempään. 

Taco nito

Näin syödään burritoa Manducan ja vastasyntyneen kanssa. Harsoista on moneksi!

Löysimme tämän pienen meksikolaista ruokaa tarjoavan pikaruokapaikan vasta viime vuonna, mutta olemme ehtineet käydä paikassa jo useampaan otteeseen. Jos kaipaamme nopeasti viikonloppulounasta, suuntaamme Taco nitoon. Minä otan yleensä tacoja, mies burriton. Uskoakseni maut ovat aika lailla aitoja tässä paikassa ja vaikka ei olisikaan, niin hyvää se silti on! Ja salsan saa oikeasti aika tulisena. En osaa sanoa, onko se chiliharrastajien mielestä tulista, mutta omaan suuhun ainakin.

Turun kasvisravintola

Jotain hyvää lasagnea sekä runsaasti salaattia. 

Mieheni seitsemän viikon luksus-isyys-vuosiloman kävimme paljon ulkona lounaalla, koska yhden aterian syöminen ulkona helpotti kummasti niitä ensimmäisiä viikkoja vauvan kanssa. Kävimme usemman kerran Turun kasviravintolassa, joka sijaitsee vähän piilossa, Betel-kirkon alakerrassa. Kirkolle johtavat portaat kävelykadulta ja myös Puutarhakadulta pääsee kävelytietä kirkolle. Lounas on runsas ja erittäin maukas - tänne kannattaa viedä kaikki kasviruokaan epäilevästi suhtautuvat! Harmi vaan se on auki vain viikolla kello 11-15, joten työssäoloaikanani en päässyt ravintolaa hyödyntämään. Nyt aion ottaa paikasta ilon irti. 

Muita hyviä lounaspaikkoja

Pasta fabbrican Frutti di mare -pasta. 

Lounaspaikkoja on siis viimeisen kahdeksan viikon aikana tullut koluttua enemmän kuin koskaan. Nyt tahti on kyllä hidastunut, kun olen Bonskun kanssa kahdestaan, mutta vähintään kerran viikossa käyn ulkona lounaalla. Turun ihana jokiranta on täynnä hyviä ravintoloita, eikä voi oikein mennä vikaan valitsee niistä sitten minkä tahansa. Tästä postauksesta tulisi ihan kilometrin mittainen, jos alkaisin analysoida kaikkia, joten jätän jokirannan sikseen. Helppo lounaspaikka on Hansan food court (eli "ruokaoikeus", kuten food court eräässä televisiosarjassa oli mielenkiintoisesti käännetty), vaikka miljöö on mielestäni vähän ankea. Siellä heti suosikiksi nousi vasta avattu Pasta fabbrica sekä erinomainen Pizzarium. Myös kauppahalli on täynnä hyviä lounaspaikkoja ja erittäin paljon tunnelmallisempi kuin ruokaoikeus. 

Kauppahallissa on kaikkea sushista lihapulliin.

Aloin miettiä suosikki-pizzapaikkaa, mutta sellaista ei oikein taida olla. Usein olemme käyneet Pizzeria Napolissa, jos haluamme "peruspizzaa". Edellä mainitun Pizzariumin pizzapalat ovat aivan ihania, mutta food court-miljöön takia sinne ei tule niin usein lähdettyä. Jos kaipaa vähän fiinimpää pizzaa, niin Tintån pizzat ovat mielestäni huippuherkullisia. Tintån ruoat ovat muutenkin ihania ja paikka onkin melko suosittu. Jokiranta on tietysti aina plussaa.

Tintån falafelit ja pizzoja.

No niin, sainpas vihdoin tämän valmiiksi! Monta hyvää paikkaa jäi mainitsematta, mutta ehkä voin tehdä postauksesta kakkososan, jos suosikkeja alkaa kertyä lisää. Tämän kesän turisteille tästä ei ehkä ole enää kovin paljon hyötyä, mutta onneksi Turkun voi tulla seuraavanakin kesänä - tai vaikka ympäri vuoden!

 Lisää ravintolavinkkejä voi kysellä vaikka kommenteissa tai jakaa oman Turun suosikkipaikkansa!

Instakarkkii

Minä en todellakaan ole mikään trendien aallonharjalla ratsastaja, vaan pikemminkin tulen vähän vanavedessä. Tämän bloginkin perustin vasta melko myöhään, vaikka blogibuumi oli ollut kuumimmillaan jo muutaman vuoden. Spice Girlsistä aloin aikanaan tykätä vasta, kun muut jo repivät julisteita seiniltä. Avokadopastaa kokeilin kunnolla vasta, kun muut olivat suunnanneet katseensa jo uuteen trendiruokaan. Joten ei varmaankaan ole ihme, että vasta nyt heräsin tähän Instagram-aikaan. Tietysti osa pysyy somesta ulkona ihan tietoisestikin, mutta minulla taitaa kyse olla vähän sellaisesta muutosvastarinnasta ja epäileväisyydestä. 

Keväällä eräs ystäväni houkutteli minua liittymään instagramiin. Kesän alussa sitten liityin ja laitoin tilini yksityiseksi. Petasin kyllä jo vähän blogiakin varten asioita, sillä jätin kasvokuvat sielläkin julkaisematta. Nyt viimein päätin rykäistä tätä blogia somemaailmassa seuraavalle tasolle ja tehdä tilistäni ihan julkisen. Nimen pistin piiloon kuitenkin. Jos instagram on vieras, niin se siis on sosiaalisen median palvelu, jossa jaetaan (kahdehdittavia) kuvia elämän varrelta ja merkitään ne #hashtagein, joiden avulla muut voivat etsiä samasta aiheesta lisää kuvia. 

Kuten ylläolevasta kuvakaappauksesta huomaa, keskittyvät kuvat aika paljon Bonskuun ja hänestä löytyykin osittaisia kuvia häshtägillä #Bonbon. Samalla merkinnällä löytyy kyllä myös aimo annos karkkia, My little Pony -kuvia (yksi on nimeltään Bonbon) sekä muuta sekalaista! Ehkä se ei ole se kaikkein käyttökelposiin avainsana, mutta väliäkö tuolla. En ehkä muutenkaan käytä instagramia kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. 

Instagram on siitä kätevä, että se on nopea. Nyt kun aina ei ehdi koneen ääreen kirjoittelemaan henkeviä ja pitkiä postauksia, joista blogini on tunnettu (hehheh, niin varmaan), niin ainakin instagramiin voi tehdä kivoja päivityksiä. Instagramissa toki oikein korostuu tämä elämänhuippuhetkien jakaminen ja kateutta aiheuttavien kuvien näytteleminen, mutta hei, oli ennenkin loma-albumeita, joita esiteltiin kylässä oleville vierailijoille. Ei silloinkaan mitään synkistelykuvia esitelty. 

Joten, sen pitemmittä puheitta, Karkkis löytyy nyt Instagramista nimimerkillä Karkkis_Karkkinen. Seuraamaan pääsee myös sivupalkin nappulasta, jonka toivottavasti saan tässä toimimaan piakkoin. 

Nyt pitäisi enää selvittää, miten saan taas blogipostaukset päivittymään automaattisesti Facebook-sivuille... Vaikka se taitaa olla jo ihan vanha media! 

P.S. Niin, miten nuo postaukset saa sinne facebookiin automaattisesti nyt, kun RSS Graffiti lopetti?

Luonnonkaunis - ainakin melkein

Tipulassa pohdittiin muutamapäivä sitten luonnonkosmetiikkaa ja siihen liittyviä ennakkoluuloja. Emonen pyysi kommenteissa listaamaan suosikkeja luonnonkosmetiikan joukossa ja innostuin aiheesta. Minun kosmetiikkavalikoimaani on hiipinyt vähitellen enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaa, vaikka ihan sataprosenttisesti en ole siihen siirtynyt. Kaikki luonnonkosmetiikka ei vaan toimi yhtä hyvin kuin tavallinen, mutta vähitellen useimmista tuotteista on löytynyt toimiva vastine luonnonkosmetiikan puolelta. 

Hah, sattumalta myös Tipulan postauksen eka kuva oli melkein samasta kasvista. Huomasin sen vasta, kun olin valinnut kuvan.

En muista tarkkaan, milloin aloin kokeila luonnonkosmetiikkaa, mutta varmaankin joskus neljä tai viisi vuotta sitten. Kokeilut aloitin muistaakseni shampoosta ja seurasin Uuden mustan luonnonkosmetiikka shampootestiä. Vaikka aloitin shampoista, on sopivan tuotteen löytäminen kestänyt pitkään. Ensin kokeilin palashampoota, jota moni kehui. Aluksi palashampoon sanotaan tekevän hiukset tahmeiksi, mutta sen pitäisi helpottaa käytön jatkuessa. No, minulla ei helpottanut ja käytin kyllä ainakin yhden palan loppuun. Lopulta äitini taisi sanoa suoraan, että nyt palashampoon käytön on loputtava, sillä hiukseni näyttivät karmeilta. Jatkoin silti luonnonkosmetiikkashampoon etsimistä. Sopivan löytymistä vaikeutti lasimaiset, mutta paksut hiukseni, sillä luonnonkosmetiikan shampoot eivät vaahtoa yhtä paljon ja vaikka vaahto itsessään ei puhdista, vaahtoaminen auttaa shampoota leviämään tasaisesti hiuksiin. Usein hiuksiini jäi likaisia kohtia, vaikka levitin huonosti vaahtoavan shampoon mielestäni tarkasti. Lukuisten kokeilujen jälkeen löysin Faith in naturen rosmariini shampoon, jota myydään täällä Punnitse & säästä -kaupassa. Se vaahtoaa hyvin ja tuoksuu ihanalta! Myös Green peoplen rosmariini&ananas-shampoo oli hyvä, mutta kyllästyin sen tilaamiseen netin kautta. 

Faith in naturella on iso valikoima erilaisia shampoita ja ainakin tämä rosmariini on hyvä. Merkki on myös kohtuullisen edullinen. 

Kasvojen hoidossa olen löytänyt jo monta hyvää tuotetta ja kasvotuotteita olenkin vaihdellut jonkin verran saatavuuden, kokeilunhalun ja ihon kunnon mukaan. Tuntuu, että iholleni sopii se, että välillä tuotteita vaihdetaan. Kasvojen puhdistuksessa olen kokeillut ja havainnut hyväksi ainakin Green peoplen (jota tilasin Feel uniquelta, mutta tosiaan kyllästyin nettishoppailuun), Estelle & Thildin (jota ei enää saanut lähiapteekista, joten vaihdoin merkkiä) ja nyt uusimpana Madaran. Madaraa ovat kehuneet todella monet ja nyt keväällä ostin Ruohonjuuren alesta merkin puhdistusvaahdon. Se tuoksui hyvältä, tuntui miellyttävältä ja toimi, joten ei ihme, että merkkiä kehutaan. Madara on vaan hieman kalliimpi merkki, joten en ole raaskinut sitä aikaisemmin kokeilla. Nyt 40 % alesta tilasin vaahdon lisäksi puhdistusmaidon, joka on nyt ollut vähän aikaa käytössä. Sekin tuntuu toimivalta tuotteelta. Harmikseni kehuttua vauvaöljyä ei silloin saanut, joten sitä en vielä päässyt kokeilemaan. 

Alesta tilasin kokeeksi myös deodorantin. En ollut aikaisemmin uskaltanut kokeilla luonnondeodoranttia, koska niistä puuttuu antiperpiranttina toimiva alumiini. Loppuraskaudesta kokeilin Madaran deodoranttia ja kyllähän se toimi, eikä alkanut edes kutittaa, kuten joillain. Se piti hyvin iltaan saakka, mutta nyt imetyshormonien keskellä se ei ole pitänyt, mutta olen laittanut sitä lisäsuojaksi. Tilasin myös vartaloöljyn, jonka oli tarkoitus ehkäistä myös raskausarpia. Siinä vaiheessa vahinko oli kylläkin jo tapahtunut (vaikkei kovin pahasti) ja itseasiassa säännöllisesti käytettynä öljy aiheutti minulla hieman ihoärsytystä. Tuoksu oli kuitenkin ihana ja nyt satunnaisesti käytettynä ärsytystä ei ole tullut. 

Madaran purkit ovat tyylikkäitä ja tuntuvat astetta enemmän luksukselta kuin monet muut luonnonkosmetiikkapurkit. Vartaloöljy unohtui kuvasta. 

Yksi todella luonnollinen kikka ihonhoidossa on suolasaippua, jota kokeilin parisen vuotta sitten. Suola auttaa mm. kuivan ja/tai epäpuhtaan ihon hoidossa. Minulla on enemmänkin jälkimmäinen ja minä huomasin eron melko selvästi. Suola ei muistaakseni tapa bakteereja, mutta luo ihon pinnalle olosuhteet, jossa ne eivät pääse lisääntymään. Lisäksi se pitää ihon kosteustasapainon kunnossa, mikä tuntuu nurinkuriselta, mutta niin se vaan on uskottava. Joskus käytän suolasaippuaa niin, että annan sen kuivua ja pesen pois, mutta välillä jätän sen yöksikin. 

Oikeastaan ainoa ihonhoitotuote, josta minulla ei ole nyt käytössä luonnonkosmetiikkaversiota, on kosteusvoide. Nyt käytän apteekin perusvoidetta, mutta ehkä pitäisi etsiä jokin uusi luottotuote. Ne voidepurkit ovat usein vaan niin kamalan pieniä!

Tämä taitaa olla kaikkein luonnollisinta kosmetiikkaa kun ainesosa on pelkkää suolaa.

 Meikeissäkin on nykyisin paljon valinnanvaraa, jos haluaa käyttää luonnonkosmetiikkaa. Meikeistäni valtaosa on luonnonkosmetiikkaa ja tuotteet toimivat aivan yhtä hyvin kuin tavalliset. Suurin osa on sellaista keskihintaista, eli ei ihan halpaa, mutta lähes markettihintaisiakin vaihtoehtoja on tarjolla, mm. Benecos on hiukan edullisempi meikkimerkki. Muutama vuosi sitten mineraalimeikkipohjat tekivät kovasti tuloaan ja minäkin päätin kokeilla. Ostin Green lipsistä Barefacen beautyn mineraalimeikkipohjan. Tykkäsin tuotteesta kovasti, mutta valitettavasti pidemmän päälle ihoni ei pitänyt siitä. Osittain ongelma johtui kabuki-siveltimestä, jolla meikki leivitettiin, sillä ihoni ei pitänyt sen aiheuttamasta mekaanisesta ärsytyksestä. Tuote tuntuu kuitenkin ihanalta iholla ja peittää todella hyvin näyttäen silti keveältä. Nykyisin se on luottotuotteeni juhlameikkejä tehdessä ja levitän jauhemaisen meikkipohjan puutelivipalla. Onneksi Green lipsistä löytyi myös hyvä voidemaiden meikkipohja, jota olen nyt käyttänyt useamman vuoden: Couleur caramelin Hydracotton -meikkivoide. Se peittää hyvin ja on aavistuksen mattainen, muttei kuitenkaan liian pakkelimainen. Se myös levittyy hyvin ja on riittoisa. 

Voidemainen ja puuterimainen meikkipohja. Barefaced beautyn poskipuna on myös hyvä, mutta sitä minun tulee käytettyä vain juhlissa. 

Couleur caramelilla on myös ihania luomivärejä lukuisissa eri väreissä. Käytän suhteellisen harvoin luomiväriä, joten valitettavasti en ole raaskinut kerätä kovin laajaa palettia yksittäin myytävistä sävyistä. Vaaleanpunainen ja kultainen ovat sopivat sävyt nopeaan meikkiin. Tykkään siitä, että luonnonkosmetiikan luomiväreissä on usein kunnolla pigmenttiä, kuten näissäkin. Mitään eroa tavallisiin meikkeihin en huomaa, ainakaan negatiivisessa mielessä siis. Taannoin törmäsin Yliopiston apteekissa Idun minerals -meikkisarjaan, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Ristiäisten ja muiden kesän juhlien lähestyessä sorruin luomiväripalettiin, vaikka yleensä en hirveästi ostele meikkejä ex tempore. Ensimmäisen kokeilun perusteella vaikutti hyvältä, värit olivat runsaspigmenttisiä ja pysyivät hyvin. Myös Karkkipäivä-blogissa kyseisiä luomivärejä on kehuttu, joten en varmaan ihan hakoteillä ole. 

Luottoluomivärit. Idun minerals -paletti nousi heti suosikiksi. 

Mitäs kosmetiikkaa sitten vielä olisi? No, minulta löytyy kaapista vielä ainakin pari meikkikynää. Kulmakynä on tällä hetkellä Benecosin, joka on ihan toimiva, mutta väri ei ehkä ole ihan täydellinen. Couleur caramelin silmänrajauskynä on ollut hyvä. Se on riittoisa ja levittyy hyvin. Sen sijaan hyvää nestemäistä eyelineria en ole vielä löytänyt. Laveran levittyy hyvin, mutta ainakin minulla se lohkeili pois päivän aikana. Benecosin eyelinerissa oli huono sivellin. Osa taas on minun makuuni liian kalliita. Jatkan siis etsintöjä. Ripsiväriä en ole edes yrittänyt etsiä, sillä 38 asteessa lähtevä ripsari on niin kätevää. En tosin ole selvittänyt, onko sellaista luonnonkosmetiikan joukossa. 

Silmien rajaus käy arkena nopeammin kynällä kuin nestemäisellä, tosin yleensä jätän silmät rajaamatta. Kulmaväriä sen sijaan käytän joka päivä.

Nyt kun vihdoin saatiin vähän kesäisempiä säitä ja aurinkoakin, on pitänyt kaivaa aurinkovoiteet esiin. Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa on kaksi vikaa: niistä jää usein hetkeksi valkoinen kalvo iholle ja ne ovat melko kalliita. Kuitenkin ne tuntuvat turvallisemmilta vaihtoehdoilta, kuin normikosmetiikan voiteet ja ovat riittoisampia kuin litkumaiset niveat sun muut. Pitkään käytin jo edellä mainitun Green peoplen rasvaa, mutta se alkoi vedellä viimeisiään. Rasva jättää hetkeksi ihon pinnalle valkoisen kalvon, sillä suoja on pääasiassa mekaaninen eikä kemiallinen  Imeytyessään se kuitenkin häviää ja itseasiassa helpottaa voiteen levittämistä tasaisesti, kun näkee, missä voidetta jo on. Tänä kesänä ostin Ruohonjuuresta Biosolis-merkkistä rasvaa ja se vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin tuo Green people. Tuplapakkauksessa oli myös After sun -voide, mutta sitä en ole vielä kokeillut. Aurinkovoiteet toimivat yhtä hyvin kuin "tavallisetkin", eivätkä ole aiheuttaneet ihoärsytystä, mitä tavalliset voiteet joskus ovat tehneet. 

Aurinkovoiteet paistattelemassa päivää.

Aika paljon käytössäni on siis luonnonkosmetiikkaa, mutta jonkin verran voisi vielä laajentaa valikoimaa. Hiuslakka ja kuivashampoo ovat paheeni, mutta luonnonkosmetiikkaversiot ovat kovin kalliita. Ehkä jossain vaiheessa uskaltaudun kokeilemaan. Aloin tässä kirjoittaessani miettiä, miksi oikein olen vaihtanut luonnonkosmetiikkaan. Ehkä osittain siksi, että tuntui ikävältä miettiä, mitä kaikkea sitä kasvoihinsa hieroo. Jotenkin luonnonkosmetiikka tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta. Toisaalta en usko, että kovin suurta määrää ylimääräisiä kemikaaleja pystyn näin välttämään, mutta onhan tämäkin jotain, varsinkin kun kosmetiikka laitetaan kirjaimellisesti iholle. Osittain edellä mainitut tuotteet ovat jääneet luottotuotteikseni siksi, että ne tuntuvat hyviltä ja laadukkailta. Miksipä sitten vaihtaa hyvää tuotetta toiseen. 

Mitä mieltä sinä olet luonnonkosmetiikasta? Mitä tuotteita olet kokeillut? 

Imetysteknisesti haastava

Ei sentään imetyskuvaa, vain kuva Bonskusta itse tekemästäni imetyspaidasta. 

Tämän kesän paljon viljellyt sanaparit vaatteiden suhteen ovat meillä olleet "imetysteknisesti haastava tai toimiva", ymmärrettävistä syistä. Kivojen imetykseen soveltuvien vaatteiden keksiminen olikin paljon vielä haastavampaa kuin raskausajan vaatteiden soveltaminen omaan tyyliin. Nyt olen kuitenkin löytänyt aika kivoja asukokonaisuuksia, joista osa on jopa "tavallista tyyliäni" villimpiä. Ajattelin tässä postauksessa vähän esitellä imetysasuratkaisujani ja pohtia vähän imetystä ylipäätään, sillä onhan nyt maailman imetysviikko.

Varsinaiset imetysvaatteet ovat törkyhintaisia hirveän kalliita. Muutama imetystoppi minulla on käytettynä (kiitos MB!), mutta pitkähihaisiakin olisi hyvä olla. Ideoin Heidi Piin imetyspaidan  pohjalta pitsivetoketjullisen imetyspaidan. Vetskari ommellaan siis paidan päälle ja sitten nips-naps leikataan kangas auki vetoketjun kohdalta. Toimii! Näitä aion tehdä lisää. Muovinen vetskari olisi parempi kuin metallinen, joka voi raapia vauvan kasvoja.  

Imetys on erittäin herkkä aihe ja toivon, etten kirjoita mitään, joka loukkaisi jotakuta lukijaa. Vaikka imetyksen hyödyt tutkimuksissa ovat tilastollisesti kiistattomat, niin uskon, että sitäkin tärkeämpää on kaikki se läheisyys ja lämpö, jonka pystyy antamaan ilman imetystäkin. Eikä se imetys minullakaan ole sujunut ilman itkua ja hampaiden kiristystä sekä pahoja hartiajumeja. Nyt imetys sujuu jo hyvin, eikä vaikea vaihe kestänytkään kovin kauaa, mutta koin sen kuitenkin toistaiseksi rankimmaksi asiaksi tässä äitiyden alkutaipaleella. Tämä kirjoitus on aika henkilökohtainen ja jos aihe ei kiinnosta, niin skippaa suosiolla tämä postaus.

Olen päättänyt panostaa alaosiin, kun yläosat pitää valita imetysmahdollisuuden mukaan. Boobin luukkupaita on äidin ostama. Se on hirveän kätevä, mutten tykkää siitä, että luukku näkyy. Niinpä vyörömallinen hame peittää luukun kätevästi. Hame on UFFin vintageosastolta ja vyö Vilan nahkavyö. Vyö on tämän kesän suosikkini. 

Tämän niin kutsutun Abba-mekon ostin viime kesän lopussa Alles gute vintagesta. Mekko on osoittautunut erinomaiseksi imetysmekoksi avaran pääntien ansiosta. Vilan nahkavyö kursii erikoisenmallisen mekon sopivaksi. 

Tämäkin sortsihaalari on UFFin vintageosastolta - niin ysäriä! Mutta nyt on tällaiset sortsihaalarit muotia, joten nappasin mukaan, kun asussa oli niin hyvät ja löysät napit, jotta saa äkkiä ruoan tarjolle. Vilan musta nahkavyö modernisoi asua sopivaksi. 

Etukäteen jännitin imetyksen onnistumista lähinnä maidon riittämisen ja mahdollisten rintatulehdusten kannalta. Vaikka tiesin ihan ammattinikin puolesta, että vauvojen imuotteessa voi olla ongelmia, ajattelin jotenkin että ongelmat koskevat lähinnä pikkukeskosia tai lapsia, joiden lihastonuksessa on pulmia. Voi kuinka väärässä olinkaan! Monesta asiasta minua oli etukäteen varoiteltu vauva-arkeen liittyen (suurimmaksi osaksi turhaan), mutta ei siitä kuinka paljon imetys voi sattua! Sairaalassa sain kyllä hyvää ohjausta kätilöiltä, mutta eihän siinä muutamassa päivässä ehdi millään kaikkea oppia. Lähtöpäivän kätilö sai imetyksen onnistumaan neuvoillaan hyvin ja onneksi hän antoi paljon tietoa siitä, mistä voi hakea tukea imetykseen. Kotona imetys ei sitten sujunutkaan vaan sattui aivan mielettömästi. Ja Bonskuhan söi, ja söi ja söi eli imetyksen parissa piti kärsiä aika pitkiä aikoja. Aluksi ajattelin kivun johtuvan tottumattomuudesta, ja ehkä osittain näin olikin, mutta aloin jo googlettelun ja imetystukisivustojen perusteella nähdä, että imuote oli aivan liian kapea, mikä johti viiltävään kipuun. Mielessä vilahti jopa imetyksestä luopuminen, enkä yhtään ihmettele, jos joku siihen päätyy kivun takia. Onneksi kuitenkin sinnittelin ja hain apua, jotta kipu loppuisi.

Sortseja ja helle-huitulatoppeja on päässyt käyttämään valitettavan vähän tänä kesänä. Tämä oudon mallinen paita on älyttömän kätevä "julki-imetyspaita", sillä vauvan saa helposti harson alle piiloon. Paita on ostettu Olga neidistä, alkujaan se on Seppälän. 

Olin todella tyhmä, kun haaveilin kaikista ihanista kesämekoistani raskausaikana, sillä niistä niin kovin harva soveltuu imetykseen. Onneksi on sentään pari sopivaa mekkoa. Tämän henkkamaukan mekon ostin raskausaikana Olga neidistä. Rypytetyn yläosan saa kätevästi venytetytä pois tieltä ja avuksi voi avata olkainten solmut. Imetystopin ja -liivien olkaimet vaan näkyvät ikävästi. Ja taas toinen vilan vyö ryhdistämässä mekkoa. 

Sitten tulikin lisää stressinaiheita, kun Bonbonin paino ei meinannut lähteä nousuun ja neuvolasta väläyteltiin ajatusta lisämaidosta. Minä tiesin, että omaa maitoa kyllä riitti, mutta imuotteen vuoksi Bonsku ei varmaankaan saanut kaikkea hyödynnettyä. Jännitin korvikkeen antamista, sillä pelkäsin sen olevan pois omasta maidontuotannosta. Niinpä sitten annoin omaa pumpattua maitoa testatakseni vieläkö jäi nälkä (yleensä ei) ja herättämään  nälkää. Kysyin neuvoa imuotteesta ensin neuvolasta ja kävin myös imetystukiryhmässä, jotta sain konkreettista apua. Etenkin tukiryhmän neuvot olivat kalliit ja sen jälkeen imetys alkoi vähitellen sujua ja kipu alkoi vähentyä. Koska edelleen jännitin painon puolesta, yritin vielä tehostaa maidontuotantoa ja jonkin aikaa istuin käytännössä kaiken kotonaoloajan imettämässä. Seuraavassa neuvolassa vaiva palkittiin ja viikon aikana Bonbon oli lihonut 400 grammaa! Ilman miehen apua tämä ei kyllä olisi onnistunut, sillä hän jaksoi kärsivällisesti tuoda eteeni aamiaista ja iltapalaa ja milloin mitäkin. Aika paljon tuli katsottua Netflixiä.

Koska panostan nyt alaosiin, on pitänyt ehkä uusi hame tai kolme hankkia tässä viime aikoina... Kröhöm. Tämä hame on Lindexiltä. Myös kauluspaitavarastoja olen täydentänyt. sillä ne ovat etenkin syksymmällä kohtuullisen käteviä. Vasemmanpuoleisen paidan on löytänyt äitini jostain kirppikseltä ja oikeanpuoleisen minä löysin taannoin UFFilta. 

Imetys ja etenkin "julki-imetys" on ollut kovin pinnalla mediassa viime aikoina, enkä usko että se johtuu vain siitä, että satun huomaamaan uutiset, jotka ovat pinnalla omassa elämässäni. Minulla on mielikuva, että suomessa suhtaudutaan jo nyt imetykseen suhteellisen luontevasti. Voin olla väärässäkin, mutta en ole ainakaan törmännyt mihinkään negatiiviseen. Olenkin valinnut linjan, että imetän melkein missä tahansa, mutta teen sen hienotunteisesti ja riittävän huomaamattomasti. Olenkin imettänyt ainakin hienossa ravintolassa, vähemmän hienossa ravintolassa, kirkossa, ristiäisissä, hautajaisissa, metsässä, kirjaston pihalla, Kakolassa jne. Nyt Bonbon on vaihtanut maratonsyömäri-linjan nopeaksi, mutta tiheäksi, mikä sopii minulle oikein hyvin. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että nälkä voi iskeä ihan äkkiarvaamatta. En nyt sentään ala keskellä kaupan käytävää imettää, mutten välttämättä myöskään etsiydy lastenhoitohuoneeseen, joka yleensä tarkoittaa vessaa. Ainakaan vielä en ole saanut keneltäkään ikävää kommenttia asiasta tai edes oudoksuvia katseita.  Kukin saa valita linjansa vapaasti, eikä kenenkään ole pakko imettää julkisesti, mutta minulle se mahdollistaa sen, että pääsen riittävän paljon kotoa ulkomaailmaan tämän ei vielä kovin ennustettavan lapsen kanssa.

Kesän alussa löysin tämän haalariasun Gina tricotista. Siinä oli kätevä nepillä avattava yläosa - täydellinen imetysvaate siis. Alla käytän imetystoppia, joka on ilmeisesti Kappahlista. 

Halusin jakaa näitä ajatuksiani imetyksestä ja haasteista, joita siihen saattaa alussa liittyä. Jos imetys tuntuu hankalalta, niin ei kannata jäädä yksin, vaan ihan oikeasti hakea apua. Imetyksen tuki ry:n sivuilla on paljon hyvää tietoa ja yhteytietoja avun hakemiseen. Myös neuvolasta apua kannattaa kysyä ja tarvittaessa vaikka vaatia! Ilman avun hakemista vaikea vaihe ei varmasti olisi mennyt näin nopeasti ohi, vaan tuskailisin edelleen. Ihan heti ei kannata luovuttaa, mutta jos syystä tai toisesta imetys ei onnistu, niin armollisuus sekä itseä että toisia kohtaan on suorastaan välttämätöntä. Pullonpyörittäjien opas on mielestäni hyvä ja kiihkoton opas aiheesta.

Jaahas, sohvalta alkoikin kuulua "lää, lää. lää!", mikä tarkoittaa mitä todennäköisimmin nälkäitkua. Syöttöhommiin siis!

Paikka paikan päällä

Rakastan erivärisiä neuletakkeja ja niitä on kertynytkin vaatekaappiini jos jonkinlaisia. Useimmat olen löytänyt Olga-neidistä. Kiitos vaan sille, joka on roudannut säännöllisin väliajoin kauniita, etenkin Benettonin villatakkeja myytävksi - ja vieläpä minun koossani! Olen ainainen palelija ja vilukissa, joten neuletakit tulevat tarpeeseen lähes ympäri vuoden. 

Reikäinen villatakki ja korjausvälineet.

Ainoa huono puoli laadukkaissakin neuletakeissa on se, että kyynärpäät tuppaavat "hiutumaan" eli kulumaan puhki, vaikka muu villatakki olisi vielä loistokuosissa. Olenkin vaihtelevalla menestyksellä yrittänyt korjata puhki kuluneita kyynärpäitä. Ensimmäisenä kokeiluna yritin pelastaa lempparivillatakkini huovasta tehdyillä sydänpaikoilla. Kyseinen villatakki oli kuitenkin muutenkin jo hieman kulunut ja jäi kotikäyttöön. Harmikseni paikat eivät kestäneet kauaa hyvinä. 

Keltaisen villatakin korjasin tähän tyyliin, tosin huopa oli villatakin väristä. 

Seuraavaksi huomasin kauhukseni toisen suosikkini, Muotikuusta Olga-neidin kautta minulle kiertäneen vaaleanpunaisen villatakin alkaneen hajota. Minulta sattui löytymään juuri oikeanväristä villaa, joten päätin kokeilla huovuttaa paikat alkavien reikien päälle ja niiden ympäristöön. Tein ensin kokeilukappaleen sillä keltaisella villatakilla, jonka huopapaikat eivät pitäneet. Tämä kokeilu onnistui jo melko hyvin ja uskalsin huovuttaa vaaleanpunaisenkin villatakin kyynärpäät. Aivan täydelliseltä lopputulos ei näyttänyt, mutta käyttökelpoiselta kuitenkin.

Onneksi minulla oli ennen Bonbonin syntymää vielä tiheitä käyntejä TYKSissä. Eräänä päivänä minun piti mennä vain "käyrälle" eli istumaan äitiyspolille vähäksi aikaa, jolloin Bonskun sydänäänikäyrää ja liikkeitä seurattiin. Siinä istuskellessani luin jotain naistenlehteä, joko Kotivinkkiä tai Kodin kuvalehteä, en ikinä erota niitä toisistaan! Lehdessä oli hyvä vinkki, miten peittää hiutuvat kyynärpäät kauniisti - paljettinauhalla! Aluksi olin hieman skeptinen, mutta sattumalta löysin juuri oikean värisiä paljettinauhoja Turun Mehiläisen talossa olevasta pienestä käsityöpuodista. En nyt yhtään muista liikkeen nimeä, mutta luulen, että paikka on kohtuullisen uusi. Ohje oli kohtuullisen yksinkertainen, joten päätin yrittää. 

Viimeinen työvaihe menossa. Ohje on alapuolella. 

Tarvitset:

- Huopaa

- Neulan ja lankaa

- Tekstiililiimaa

- n. 3 metriä sopivan väristä paljettinauhaa

Siisti sydän peittää reiän ja estää uuden reikiintymisen ainakin vähän aikaa. 

Leikkaa huovasta kaksi samanlaista, haluamasi mallista paikkaa, minä tein sydämen. Ompele paikat kiinni päällekkäin hihan sekä hihan sisä- että ulkopuolelle. Levitä tekstiililiimaa ohjeen mukaan paikan päälle ja paljettinauhan "narupuolelle", esimerkiksi tulitikulla. Liimaa paljettinauha aloittaen  paikan ulkoreunoista. Paljetit saavat mennä hieman lomittain keskenään.

Hieman haastava paikka-selfie. 

Ainakin toistaiseksi ratkaisu on ollut varsin kaunis ja toimiva. Villatakki on ollut päällä jo moneen otteeseen, eikä paikka ole ottanut osumaa. Saa nähdä, miten ajan kanssa paikka kestää, mutta ainakin sain vielä lisäaikaa tällekin villatakille! Varastossa odottelevat pari eriväristä paljettinauhaa muiden villatakkien ehostusta ja pitkiä päiväunia.