Minä en todellakaan ole mikään trendien aallonharjalla ratsastaja, vaan pikemminkin tulen vähän vanavedessä. Tämän bloginkin perustin vasta melko myöhään, vaikka blogibuumi oli ollut kuumimmillaan jo muutaman vuoden. Spice Girlsistä aloin aikanaan tykätä vasta, kun muut jo repivät julisteita seiniltä. Avokadopastaa kokeilin kunnolla vasta, kun muut olivat suunnanneet katseensa jo uuteen trendiruokaan. Joten ei varmaankaan ole ihme, että vasta nyt heräsin tähän Instagram-aikaan. Tietysti osa pysyy somesta ulkona ihan tietoisestikin, mutta minulla taitaa kyse olla vähän sellaisesta muutosvastarinnasta ja epäileväisyydestä.
Keväällä eräs ystäväni houkutteli minua liittymään instagramiin. Kesän alussa sitten liityin ja laitoin tilini yksityiseksi. Petasin kyllä jo vähän blogiakin varten asioita, sillä jätin kasvokuvat sielläkin julkaisematta. Nyt viimein päätin rykäistä tätä blogia somemaailmassa seuraavalle tasolle ja tehdä tilistäni ihan julkisen. Nimen pistin piiloon kuitenkin. Jos instagram on vieras, niin se siis on sosiaalisen median palvelu, jossa jaetaan (kahdehdittavia) kuvia elämän varrelta ja merkitään ne #hashtagein, joiden avulla muut voivat etsiä samasta aiheesta lisää kuvia.
Kuten ylläolevasta kuvakaappauksesta huomaa, keskittyvät kuvat aika paljon Bonskuun ja hänestä löytyykin osittaisia kuvia häshtägillä #Bonbon. Samalla merkinnällä löytyy kyllä myös aimo annos karkkia, My little Pony -kuvia (yksi on nimeltään Bonbon) sekä muuta sekalaista! Ehkä se ei ole se kaikkein käyttökelposiin avainsana, mutta väliäkö tuolla. En ehkä muutenkaan käytä instagramia kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Instagram on siitä kätevä, että se on nopea. Nyt kun aina ei ehdi koneen ääreen kirjoittelemaan henkeviä ja pitkiä postauksia, joista blogini on tunnettu (hehheh, niin varmaan), niin ainakin instagramiin voi tehdä kivoja päivityksiä. Instagramissa toki oikein korostuu tämä elämänhuippuhetkien jakaminen ja kateutta aiheuttavien kuvien näytteleminen, mutta hei, oli ennenkin loma-albumeita, joita esiteltiin kylässä oleville vierailijoille. Ei silloinkaan mitään synkistelykuvia esitelty.
Joten, sen pitemmittä puheitta, Karkkis löytyy nyt Instagramista nimimerkillä Karkkis_Karkkinen. Seuraamaan pääsee myös sivupalkin nappulasta, jonka toivottavasti saan tässä toimimaan piakkoin.
Nyt pitäisi enää selvittää, miten saan taas blogipostaukset päivittymään automaattisesti Facebook-sivuille... Vaikka se taitaa olla jo ihan vanha media!
P.S. Niin, miten nuo postaukset saa sinne facebookiin automaattisesti nyt, kun RSS Graffiti lopetti?
Liityin facebookkiin vuonna 2006, kun siellä ei vielä ollut ketään, aluksi se oli ihan hauskaa, sitten muutaman vuoden päästä huomasin, että aloin voimaan todella huonosti, hermostuin ja pahoitin mieleni jatkuvasti, lähdin pois. Ärsytti se negatiivisuus, silloin ei todella kukaan jakanut siellä elämänsä huippuhetkiään, vaan uutisia, mielipiteitä, flunssiaan, syöpiään ja väsymystään. Nyt olen ollut jo aika kauan poissa facebookista, tilalle on tullut instagram, josta oikeasti pidän, sillä siinä on jotakin blogimaista ja tuttua, saan pysytellä kauneuskuplassani, eikä kukaan yritä vaikuttaa mielipiteisiini ja saan itse päättää mitkä uutiset huomaan.
VastaaPoistaBlogin aloitin vuonna 2008, silloin ei vielä ollut niin kamalasti blogeja, nykyään kaikilla on blogi ja blogilla on tietenkin se facebook-sivu, olen sanonut Puukengälle, että hän voisi ylläpitää sellaista sivua, sillä hän vielä on epäaktiivisesti facebookissa, mutta ainakaan vielä sivua ei ole luotu.
Vähän sama kokemus minullakin on Facebookista. Yhdessä vaiheessa etusivu tuntui täyttyvän kotiäitien valituksesta ja vastapainoksi ikävien mielipidekirjoitusten linkeistä. Nyt on rauhoittunut ja olen siellä edelleen, mutta ymmärrän miksi facebook ahdistaa. Instagram on hauskempi ja siellä saa helposti hyvän mielen toisenkin puolesta.
PoistaEn osaa käyttää instaa, mutta nyt opin ainakin miksi siellä on niitä hashtageja. Olen aina ihmetellyt mitä ne ovat. Voi olla, että vielä alan käyttäjäksi. Siirryinhän facebookiinkin aika myöhään.
VastaaPoistaAva
Liity vaan instagramiin! Siellä saa profiilin ja kuvat ihan yksityisiksikin.
Poista