keskiviikko 19. elokuuta 2015

Turun suosikit: ravintolat

Pidän hyvästä ruoasta (kukapa ei!) ja vaikka pidän myös ruoanlaitosta, on aika luksusta käydä silloin tällöin ulkona syömässä. Meillä on tapana käydä ravintolassa syömässä noin kerran viikossa, yleensä viikonloppuisin. Ravintolat, joissa käymme, eivät ole mitään huippukalliita paikkoja. Hienoja, kolmen ruokalajin illallisia syömme ehkä kerran vuodessa erityisinä juhlapäivinä, kuten äidin täyttäessä pyöreitä tai minun publiikkipäivänäni. Ajattelin listata tähän nyt suosikkipaikkojani näistä "ihan tavallisista" ja kohtuuhintaisista ravintoloista, joissa käymme säännöllisesti. Taidamme olla kovia jumittumaan, kun käymme aina samoissa paikoissa, mutta kyllä silloin tällöin aina löytyy joku uusikin suosikki.

Bonbon on kokenut ravintoloissa kävijä. Tässä synttärilounaallani Osteria Ovossa.
 Pahoitteluni, kuvat on räpsäisty nälässä ja kiireellä kännykällä. Kuvat eivät kerro totuutta ruokien herkullisuudesta!

Baan thai taisi olla Bonskun eka ravintolakokemus. Siellä hän on käynytkin jo neljä tai viisi kertaa. 

Ensimmäinen kokemukseni thairuoasta oli suoraan sanottuna järkyttävä: tallinalaisen thairavintolan annokseni maistui aivan joltain metallilta!  Vuosikausiin en uskaltanut thairuokaa maistaa, mutta miehen serkun ja tämän vaimon suosituksesta uskaltauduin kokeilemaan Baan Thaita. Ihastuin heti! Paikka ei ole ehkä kaikkein trendikkäimmin sisustettu, mutta palvelu on ystävällistä ja ruoka herkullista. Suosittelen etenkin ankanmakuista tofua sisältävää annosta nro 70. Turussa on myös toinen kehuttu thairavintola, Maneerat, mutta sitä emme ole vielä ehtineet kokeilla. 

Kerttu

Kuva on kolmen vuoden takaa synttärilounaaltani, kun unohdin kuvata kun viimeksi kävimme Kertussa. Lautasella kokoelma hampparibuffetin antimista.
Kortteliravintola Kerttu on vakkari-hampurilaispaikkamme. Vaikka Hesburgereilta ei voi Turussa välttyä, emme ole vuosikausiin käyneet kyseisessä paikassa. Kertun purilaiset vaan ovat niin paljon parempia! Ihan perushamppari on suosikkini, mutta myös muita ruokalajeja kannattaa kokeilla. Kertussa on myös hamurilaisbuffet viikonloppuisin, mutta minä tykkään enemmän listan purilaisista. Mies taas ottaa aina ruishampparin, joka pitää nälän poissa pidempään. 


Näin syödään burritoa Manducan ja vastasyntyneen kanssa. Harsoista on moneksi!
Löysimme tämän pienen meksikolaista ruokaa tarjoavan pikaruokapaikan vasta viime vuonna, mutta olemme ehtineet käydä paikassa jo useampaan otteeseen. Jos kaipaamme nopeasti viikonloppulounasta, suuntaamme Taco nitoon. Minä otan yleensä tacoja, mies burriton. Uskoakseni maut ovat aika lailla aitoja tässä paikassa ja vaikka ei olisikaan, niin hyvää se silti on! Ja salsan saa oikeasti aika tulisena. En osaa sanoa, onko se chiliharrastajien mielestä tulista, mutta omaan suuhun ainakin.

Jotain hyvää lasagnea sekä runsaasti salaattia. 

Mieheni seitsemän viikon luksus-isyys-vuosiloman kävimme paljon ulkona lounaalla, koska yhden aterian syöminen ulkona helpotti kummasti niitä ensimmäisiä viikkoja vauvan kanssa. Kävimme usemman kerran Turun kasviravintolassa, joka sijaitsee vähän piilossa, Betel-kirkon alakerrassa. Kirkolle johtavat portaat kävelykadulta ja myös Puutarhakadulta pääsee kävelytietä kirkolle. Lounas on runsas ja erittäin maukas - tänne kannattaa viedä kaikki kasviruokaan epäilevästi suhtautuvat! Harmi vaan se on auki vain viikolla kello 11-15, joten työssäoloaikanani en päässyt ravintolaa hyödyntämään. Nyt aion ottaa paikasta ilon irti. 

Muita hyviä lounaspaikkoja

Pasta fabbrican Frutti di mare -pasta. 

Lounaspaikkoja on siis viimeisen kahdeksan viikon aikana tullut koluttua enemmän kuin koskaan. Nyt tahti on kyllä hidastunut, kun olen Bonskun kanssa kahdestaan, mutta vähintään kerran viikossa käyn ulkona lounaalla. Turun ihana jokiranta on täynnä hyviä ravintoloita, eikä voi oikein mennä vikaan valitsee niistä sitten minkä tahansa. Tästä postauksesta tulisi ihan kilometrin mittainen, jos alkaisin analysoida kaikkia, joten jätän jokirannan sikseen. Helppo lounaspaikka on Hansan food court (eli "ruokaoikeus", kuten food court eräässä televisiosarjassa oli mielenkiintoisesti käännetty), vaikka miljöö on mielestäni vähän ankea. Siellä heti suosikiksi nousi vasta avattu Pasta fabbrica sekä erinomainen Pizzarium. Myös kauppahalli on täynnä hyviä lounaspaikkoja ja erittäin paljon tunnelmallisempi kuin ruokaoikeus. 

Kauppahallissa on kaikkea sushista lihapulliin.
Aloin miettiä suosikki-pizzapaikkaa, mutta sellaista ei oikein taida olla. Usein olemme käyneet Pizzeria Napolissa, jos haluamme "peruspizzaa". Edellä mainitun Pizzariumin pizzapalat ovat aivan ihania, mutta food court-miljöön takia sinne ei tule niin usein lähdettyä. Jos kaipaa vähän fiinimpää pizzaa, niin Tintån pizzat ovat mielestäni huippuherkullisia. Tintån ruoat ovat muutenkin ihania ja paikka onkin melko suosittu. Jokiranta on tietysti aina plussaa.


Tintån falafelit ja pizzoja.
No niin, sainpas vihdoin tämän valmiiksi! Monta hyvää paikkaa jäi mainitsematta, mutta ehkä voin tehdä postauksesta kakkososan, jos suosikkeja alkaa kertyä lisää. Tämän kesän turisteille tästä ei ehkä ole enää kovin paljon hyötyä, mutta onneksi Turkun voi tulla seuraavanakin kesänä - tai vaikka ympäri vuoden!

 Lisää ravintolavinkkejä voi kysellä vaikka kommenteissa tai jakaa oman Turun suosikkipaikkansa!




6 kommenttia:

  1. Omnom, Kerttu! Muut ovat minulle tuntemattomia paikkoja, mutta kuulostaa ja näyttää siltä, että niissä pitää käydä jossain vaiheessa! Ihana tuo burrito-kuva. :D (Ja onpas kivan värinen harso!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sait vinkkejä!

      Harso on värjätty ihan ämpärissä Dylonin kangasväreillä. Värikoodasin harsoja eri käyttötarkoituksiin ennen Bonskun syntymää.

      Poista
  2. Kuvat olivat niin herkullisia, että vaikka kävin tänään ulkona syömässä tuli vesi kielelle. Aika moni noista on jo tuttu, muta esim Pasta fabbricassa ei olla ehditty käydä.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä jos nämä pikaräpsytkin oli herkullisia!

      Poista
  3. Kultatalo on kyllä todella ankea, mutta meillä ainakin noussut arvoon arvaamattomaan kun on joka ruokailun jälkeen kakkoset tekevä pikkupoika :D lastenhoitohuone siis on ja aina löytyy myös syöttötuoleja, vaikka muutkin ovat todenneet hoitohuoneen kätevyyden. Leikkinurkkauskin alkaa tällä hetkellä olemaan iso plussa! Enkä vaan voi olla palaamatta Pizzariumiin!

    Annina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hoitohuoneen merkitys korostuu varmaan tuossa vaiheessa kun vaunuissa ei voi enää kätevästi vaihtaa ja pelkkä vessa ei vielä riitä. Onneksi siellä Kultatalossa on tosiaan tuo pizzarium ja suosittelen myös Pasta fabbricaa.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.