Extreme-elämys-isänpäivä

Sunnuntaina oli nyt sitten tämä ensimmäinen virallinen isänpäivä meidän perheessä. Muutaman viikon takaisella Ruissalon reissulla keksin loistavan idean, miten juhlistaa sitä. Innostuin ajatuksesta lähteä vähän luontoretkeilemään ja ottaa myös isovanhemmat mukaan. Siinä samalla saisivat vaari ja pappa aineettomat isänpäivälahjat elämysretken muodossa. Tuumasta toimeen! Suunnittelin retkieväät ja hankin miehelle trangian isänpäivälahjaksi. Hän tietysti oletti, että otamme mukaan hänen vanhempiensa trangian, joten yllätys onnistui. Lauantaina esivalmistelin retkieväät, sunnuntaina tein vielä lettutaikinan ja kokosin kamppeet kasaan. Keitin lounaaksi kanakeiton, ettei tarvinnut lähteä retkelle tyhjin vatsoin.  

Retkiseurue miinus valokuvaaja. Kuvissa piti kävellä hidastetusti eli "dressmann-tyyliin", jotta kuvat onnistuivat.

Aamun aloitin herättämällä miehen onnittelulaululla. Toin oikein aamiaisen sänkyyn ja siinä sitten yhdessä availimme lahjat. Oli oikein ihana ja ikimuistoinen tämä ensimmäisen isänpäivän aamukin, vaikka meinasi tulla kiire, kun heräsimme niin myöhään. Minun vanhempani tulivat meille aamupäivällä ja miehen vanhemmat tapasimme kirkossa, jossa kävimme yhdessä koko porukka. Sitten syötiin se keittolounas ja valmistauduttiin retkelle. 

"Yl' kasteisten vuorten me kuljemme..."

Ensin tulkitsimme tämän sudenjäljeksi, mutta oli tainnut kuitenkin kulkea narussa tämä susi, kun seurasi niin nätisti polkuja. 

Suuntasimme kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa. Tarkempi määränpää oli... hmm... mikäs se nyt oli. Pitää tarkistaa mieheltä. Bonbon kulki mukana Manducassa miehen kyydissä ja nukahti käveltyämme jonkin matkaa. Olin valmistautunut imetykseen ulko-olosuhteissa, mutta kävikin tuuri, sillä Bonsku ei herännyt koko reissun aikana kuin pieneksi hetkeksi, eikä silloinkaan tarvinnut ruokaa. Hyvä näin, sillä pysähtyminen pimenevässä metsässä olisi ollut varsinainen operaatio. Sää suosi, vaikka päivä oli sateinen. Maa oli toki märkä ja liukas, mutta onneksi kaikilla oli riittävän hyvät kengät.

Välillä oli vähän kaltevaa ja liukasta, 

Loppunoususta piti ottaa kuva. Valitettavasti kuvassa ei kerro todellisuutta. 

Ennen Paltanvuoren (sehän se oli!) huippua oli vielä melkoisen jyrkkä nousu ja vähän hirvitti, miten siitä selvittäisiin. Mutta hyvinhän se meni. Mies on tottunut metsässä liikkuja, joten hän kyllä osasi varoa vauva kantorepussakin. Huipulla odotti penkki ja odotettu evästauko. Ensin syötiin tekemäni sämpylät ja sitten alettiin paistaa lettuja. Kaasupolttimolla varustettu trangia syttyi helposti, mutta lettujen paistaminen oli silti vähän kinkkistä hommaa. Olin kokeillut uutta taikinareseptiä ja laittanut siihen liian vähän kananmunia, pannua ei kuumenettu heti riittävästi ja lätyt paistuivat vähän epätasaisesti. Paistaminen oli varsin hidasta hommaa, mutta saimme kuitenkin jokainen yhden kunnon retkiletun. Minä sain parhaan, koska paistajana söin omani viimeiseksi! Kun paistaminen olisi vihdoin alkanut sujua, alkoi kuitenkin jo hämärtää sen verran, että oli viisainta lähteä kohti parkkipaikkaa.

´"Kohtalainen näkymä" nauratti. Ei ehkä kovin houkutteleva. Olisi pitänyt tulla siis aikaisemmin...

Retkikeittiö. Kaasulla toimiva trangia oli kannattava ostos, niin ei tarvinnut pelata sinolilla. 

Paluumatka taisi olla se kaikkein extriimein kokemus koko reissussa. Tai no, ei ehkä porukan kokeneille retkeilijöille, mutta minä ja vanhempani emme ole ehkä niin eräihmisiä, joten meille ainakin. Hämärä laskeutui todella nopeasti, vaikka oli kuitenkin vasta iltapäivä. Mutta niinhän se tekee marraskuussa! Onneksi kännyköissä on hyvät lamput ja joku taskarikin oli mukana. Liukkaista kivistä ja juurista varoiteltiin takana kulkeville. Miehellä oli paperikartta ja anopilla oli kännykässä sovellut. Siinä vaiheessa, kun hänen kännykkänsä akkuloppui, meitä city-ihmisiä vähän kylmäsi, mutta hyvin sitä selvittiin. Onneksi oli monta suunnistajaa mukana ja äkkiähän sen karttasovelluksen olisi omaankin kännykkään ladannut.

Ihan näin pimeää ei ollut kuvan ottohetkellä todellisuudessa, mutta hetken päästä kuva vastasikin jo totuutta.

Retki oli siis oikein onnistunut ja oli hauska järjestää tällainen vähän erilainen isänpäiväyllätys. Äitienpäivänä voidaan sitten mennä vaikka johonkin hienoon ravintolaan syömään! Kaikki tykkäsivät retkestä ja itselle jäi sellainen olo, että retkeilyhän on oikein kivaa. Vanhat partiotraumat alkavat siis hälventyä ja jokin päässä on selvästi vinksahtanut. Suosittelen kokeilemaan tällaista isänpäiväretkeä joskus! Tai miksei äitienpäivänäkin! Loppuun laitan vielä retkilettujen reseptin. Lisäsin kotona taikinaan munan, jolloin letut onnistuivat oikein hyvin. Maku oli syvä ja mantelimaidon ansiosta kivan pähkinäinen.

Karkkiksen (vehnättömät ja maidottomat) retkiletut

• n. 8 dl mantelimaitoa
• 4 munaa
• 3 dl kaurahiutaleita tai 2 dl kaurajauhoja
• 2 dl ohjajauhoja
• loraus öljyä
• ripaus suolaa
•  1 tl sokeria
• voita paistamiseen

Jauha kaurahiutaleet tehosekoittimessa jauhoksi. Voit käyttää myös ihan valmiita kaurajauhoja tai vaikka vehnäjauhoja (meillä on nyt jätetty vehnä pois erinäisistä syistä). Sekoita lettutaikinan ainekset ja jätä turpoamaan jääkaappiin. vähintään puoleksi tunniksi, mutta mielellään pidemmäksi aikaa. Jos paistat letut retkellä, kannattaa taikina laittaa pieneen juomapulloon, josta se on helppo kaataa pannulle.

Suosittelen kokeilemaan eräretkeä isänpäiväksi! Tai miksei äideillekin! Miten sinä vietit isänpäivää?