Kulttuuritaapero konserttiarvostelijana

Karkkiarki-postaukset ovat vallan jääneet, kun arki on ollut yhtä juhlaa. No ei sentään, mutta kyläilyjä ja muuta mukavaa oli tämä viikko niin täynnä, että arjen dokumentointi on jäänyt. Yksi viikon kohokohdista oli Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun ja Turun filharmonisen orkesterin konsertti, jota olin odottanut innolla. Bonskukin olisi varmasti odottanut innolla, jos olisi tiennyt, mitä on luvassa. Olemme kuunnelleet paljon Ammuuta, mutta Bonsku ei ollut vielä koskaan nähnyt orkesteria livenä, joten hän ei osannut odottaa näkevänsä Piippolan Vaarin, Hepan, Kissan, Possun, Hiiren ja Lehmän ihan oikeasti! Tässä Bonbonin arvostelu tuosta torstaisesta konsertista, olkaa hyvät. 

Kriitikko tarkastaa penkkien mukavuuden - hyvät kääntymisominaisuudet, mutta äidin syli on mukavampi!

Kiiruhdimme konserttitalolle äidin töiden jälkeen. Minulle oli laitettu konserttivaatteet, joten tiesin, että jotain erityistä on luvassa. Konserttitalo oli iso ja aulassa näkyi vaikka ketä tuttuja! Oli perhekerholaisia, muskarilaisia, seurakuntalaisia ja sitten sellaisia äidin ja isän tuttuja, joita minä en tuntenutkaan. Minua hieman jännitti, joten pyysin varmuuden vuoksi liinaan ja pääsinkin äidin syliin. Me istuimme melkein eturivissä, se oli äidistä tosi hieno juttu. Konserttitalon tuolit olivat juuri sellaiset, mistä pidän. Niitä sai nimittäin heilutettua ylös-alas! Ihan parasta! Tosin koska kuhina ympärillä oli vähän jännittävää, halusin varmuuden vuoksi istua äidin sylissä. 

Viisi varista, monta soittajaa ja lehmä. 

Ja sitten yhtäkkiä lavalle tulikin valtavan paljon soittajia! En edes tiennyt niiden nimiä, vaikka varmaan jossain olikin punda, prumu, drönn ja tuuttuut. Mikä näky! Eihän sitä voinut kuin tuijottaa suurin silmin. Pian Piippolan Vaari alko laulaa Traktorilla ajelen -kappaletta ja keräsi kaikki eläimet lavalle. No nyt minä vihdoin näin, keitä levyillä okein laulaa! Vau! Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi! 

Kunnon kivikasvoinen kriitikko. 

Kaikki laulut olivat minulle tuttuja, mutta ne kuulostivat aivan erilaisilta kuin levyllä! Jousisoittimet toivat musiikkiin niin hienostuneen sävyn, että minä päätin istua vain hiljaa äidin sylissä ja katsella. Halusin imeä kaikki musikaaliset vaikutteet itseeni! Äidi heilui ja lauloi mukana, mutta minusta konsertista sai eniten irti kuuntelemalla ja katselemalla rauhassa. Nämä ovat makuasioita. Kun Ammuun väki sitten lopuksi hävisi lavalta, pelästyin, että konsertti on jo ohi! Onneksi he tulivat vielä lavalla yhden laulun ajaksi. Silloin minäkin päätin taputtaa. Hyvä hyvä, encore!

Mennäänköhän tässä pyörällä vai mitä mahdetaan tehdä? En muista, mutta hauskaa oli!

Äidin mielestä parhaita laluja konsertissa olivat Saunavuorolaulu, Viisi varista, Kaarnalaiva ja Leppäkerrtu, leppäkerttu moi. Minun suosikkini olivat Pienen pieni veturi, Villi polkupyörä sekä viimeisenä soitettu Menninkäisen kehtolaulu (tai mikä se nyt oli). Toivottavasti seuraavassa konsertissa kuullaan vielä enemmän kappaleita uusimmalta Metsään! -levyltä. 

Tsuku-tsuku-tsuku-tsuku - fiiiuuuiiiiuiii! Juna puksuttaa ja ujeltaa. 

En minä nyt oikein keksi mitään valitettavaa konsertista. Konsertti jätti paljon sulateltavaa, mutta hyvällä tavalla. Oli myös mukavaa, kun konsertin jälkeen pääsi Ammuun väen kanssa juttelemaan ja tutustumaan. Minusta se oli kyllä vähän liian jännittävää, mutta moni muu lapsi varmasti tykkäsi tästä mahdollisuudesta. 

Ammuun tulevista keikoista on tietoa täällä ja ilokseni huomasin, että seuraavan kerran Turussa Ammuuta pääsee kuuntelemaan jo toukokuussa! Ja silloin teemana onkin Metsään eli aiemmin esittämäni toive toteutuu! Jipii! Toivottavasti pääsen mukaan ja ehkä sinäkin!