Aatoksia kangaspuiden äärellä

Kankaan kiertyminen tukille on aina yhtä jännittävää. Sinne kerrokset menevät piiloon ja lopputulos selviää vasta, kun työ on valmis. 

Näin tasa-arvon päivänä voin kangaspuitteni äärellä kirjoittaa ylevästi ja paatoksella siitä, miten hienoa on asettua naissukupolvien ketjuun, joka näillä puilla on kutonut. Mitenkään mahdottoman vanhat puut eivät ole, vaan ne on tehty alunperin mieheni isoäidille muistaakseni 50-luvulla. Ilmeisesti sen ajan puut ovat usein hieman ohuemmista osista tehtyjä kuin nykyään, sillä elettiin vielä sodanjälkeistä niukempaa aikaa ja jotkut osat ovatkin hieman vääntyneet. Hyvin puut kuitenkin toimivat, eikä pienestä epäsymmetriasta ole ollut haittaa. Miehen mummon jälkeen puut menivät anopilleni ja nyt minulle. Anopilta miniälle ja nyt taas anopilta miniälle.

Kuvasta voi päätellä, kuinka tiukille meni, että loimi riitti. Tiuhtakepit piti ottaa pois ja niisiä piti vetää pois tieltä, että sain pohjukkavarvan mahdollisimman lähelle niisiä. Tästä tekstistä et ehkä enää saanutkaan pääteltyä yhtään mitään. 

Huivipötkö pois puilta!

Tänään voin juhlia tasa-arvon lisäksi myös sitä, että vihdoin viimeinenkin sentti Minttupastilli-loimesta on kudottu ja pian pääsen ompelemaan ja viimeistelemään huiveja. Työ on ollut hidasta, sillä olen päässyt kutomaan aika vähän kerrallaan, mutta en ole ottanut asiasta stressiä. Oli kyllä juhlava hetki, kun sai leikata loimen irti puilta. Vaikka olen kutonut aiemminkin, niin tämä oli ensimmäinen aivan alusta saakka itse rakentamani ja kutomani loimi. Huikeaa!

Kaksi jouluksi koteihinsa ehtinyttä huivia. Ylemmässä kuteena kuparinruskea japanilainen silkki ja alemmassa babyalpakka-silkki.

Joululahjapakettiin tein myös pienen kortin, jossa on tiedot huivin materiaaleista ja korjausmateriaalit.

Myös tämä violetti japaninsilkkinen yksilö tuli valmiiksi jo ennen joulua, mutta viimeistely jäi vaiheeseen.

Loimesta valmistui siis joululahjahuiveja, joista suurin osa luvattiin vastaanottajilleen lahjakortein. Ensimmäiset huivit valmistuivat jo ennen joulua ja kolme huiveista irrotin jo etukäteen ja tein uudet alkusolmut. Loppuloimen kudoin putkeen, sillä alkusolmujen tekeminen vie aina hieman ylimääräistä loimea, eikä minulla ollut senttiäkään hukattavaksi. Kirjaimellisesti, sillä kudoin niin pitkälle kuin vain ikinä sain sukkulan mahtumaan viriöstä ja sain kuin sainkin viimeisen huivin kudottua riittävän pitkäksi. Jipii!!!

Tässä viimeiset huivit ja malliksi satiinikanttinauhat, joilla huolittelen reuna ja ompelen nauhojen kohdalta yhteen tuubihuiveiksi. 

Materiaalivertailua. Vasemmalla Dropsin babyalpakka-silkki, sitten Dropsin pörröinen alpakka-silkki, sitten ohutta jakki-cashmir-villaa, valkoinen on japanilaista bourettesilkkiä ja tumman vihreä Dropsin pörröistä alpakka-silkkiä myös. 

Yksityiskohta. Sidos pysyy samana, kude vaihtuu. 

On aina yhtä ihmeellistä, miten samasta loimesta voi tulla niin erilaisia lopputuloksia. Kaikki huivit ovat hyvin erilaisia, lukuunottamatta samishuiveja, jotka tein äidilleni ja anopilleni. Kuteen materiaali, väri ja sidos vaikuttavat kaikki paljon lopputulokseen. Kaikissa huiveissa oli sidoksena erilaisia pieniä timanttimuunnelmia. Yksinkertainen timanttikuvio on yksi suosikeistani, aina klassinen ja tyylikäs. 

Työtilani ei ole järin järjestelmällinen. 

Kutominen on minulle juuri sopiva harrastus, sillä työ etenee parhaimmillaan ihanan jouhevasti ja tulos näkyy koko ajan silmien edessä. Jotenkin tuntuu, että työ etenee nopeammin kuin vaikka neuloessa tai virkatessa, vaikka isoja projektejahan nämä loimet ovat. Onneksi omat kangaspuut mahdollistavat sen, että työtä voi tehdä eteenpäin vaikka kymmenen senttiä kerrallaan. Välillä olen karannut kutomaan ihan rauhassa yksinäni, mutta usemmilla kerroilla mukana on ollut Bonsku, joka on samalla soittanut iskän rumpuja, tuhonnut tutkinut paikkoja tai istunut polkusten päällä. Etenkin viimeinen on hieman tehnyt työtä haastavammaksi, mutta kutominen on onnistunut silti, kun on ohjannut Bonskun istumaan sopivassa kohdassa. Harrastushuoneemme on kyllä laitettu hyrskyn myrskyn, sillä kutoessani en ole aina hirveästi seurannut, mitä Bonsku tarkalleen touhuaa. Välillä Bonsku on myös istunut sylissä "kutomassa" itsekin. 

Apukutoja on vielä vähän epäjärjestelmällisempi. 

Päässäni surraavat tietysti jo seuraavat ideat, joita pitäisi päästä toteuttamaan. Osan tykötarpeista olen jo hankkinutkin, mm. reaktiivivärejä ja banaanilankaa kuteeksi. Enää pitäisi hoitaa muutama pikkuhomma pois alta, kuten käydä luomassa loimi ja laittaa ne reaktiivivärit käyttöön. Siitä tulee varmasti jännittävää! Raportoin sitten taas täällä blogissa, miten kävi. Lopputulosta saattaa joutua odottelemaan kyllä jonkin aikaa, kuten tätäkin kudontapostausta. 

Mikä on sinun suosikkisi Minttupastilli-loimen huiveista?