Muodon vuoksi

Ihailen usein hyvää ja kekseliästä muotoilua ja olen keräillyt joitain design-klassikoita itsellenikin. Jotkut design-esineet taas siintävät vain kaukaisissa haaveissani. Varmasti löytyy monia, jotka eivät ollenkaan tajua intoani ihailla ja ostaakin asioita vain muodon vuoksi. Hymähtelen joskus omallekin innolleni, kun oikein alan miettiä, että mikä tekee jostain esineestä niin erityisen, että olen valmis siihen satsaamaan tai parhaimmillaan haaveilemaan vuosia ja sitten lopulta hankkimaan sen tai pyytämään lahjaksi. Kun halvemmalla saisi jotain ihan yhtä hyvää, ehkä jopa käytännöllisempää.

Keittiössä on aina muurahaisia. Näitä emme yritä myrkyttää.

Eräänä päivänä havahduin siihen, että mitä ihmeellistä oikeastaan on keittiömme Muurahaistuoleissa, noissa Arne Jacobsenin klassikoissa, joita meillä on peräti kaksi kappaletta. Ensimmäisen sain ylioppilaslahjaksi ja toinen on oikeastaan mieheni. Nämä eivät ole niitä alkuperäisiä, hieman kiikkeriä kolmijalkaisia versioita, vaan oikein hyvin ruokapöydän tuoleiksi sopivaa nelijalkaista lajia. Mikä tekee siitä niin erityisen, että halusin sellaisen itselleni? Kirppis-pinnatuolit ovat ihan yhtä mukavia ja halpiskopioita muurahaisesta on myynnissä pilvin pimein. No, halpisversio on helppo kuitata sillä että minulla taisi sellainen joskus ollakin, mutta se hajosi nopeasti. Suurin syy on varmasti tuolin hauska ja kekseliäs muoto: miten joku saa muotoiltua muutamalla yksityiskohdalla tuolista muurahaisen, eikä pelkkää tavallista selkänojaa. Kuitenkaan tuoli ei huuda "muurahainen", vaan muoto on sopivan abstrakti. Tykkään Muurahaisesta enemmän kuin Seiskasta juuri tämän esittävyyden ja esittämättömyyden leikin vuoksi. Mutta haluaisinko Muurahaisen silti, vaikkei se olisi klassikko, vaan tulisi vastaan kirpparilla tusinatuolina? Jaaa-a. Vaikea sanoa, mutta ainakin muotokieli miellyttää, kun yritän katsoa tuoli objektiivisesti.

Block-lampun anatomia.

Pikkulamput, nuo sisustuksen kulmakivet, ovat tietysti myös muotoilunharrastajan herkkuja. Minulla on kaksi modernia klassikkovalaisinta, jotka ovat minusta molemmat sen verran hauskoja tai kekseliäitä muotoilultaan, että ansaitsevat klassikkostatuksen ja löytynevätkin melkein jokaisesta sisustusharrastajan kodista. Block-lamppu oli haaveissani jo lukiolaisena. Kuin hehulamppu jääkimpaleen sisällä, onhan se nyt hauska idea! Mutta lamppuna se on kyllä melko hankala. Painava kuin mikä, valaisee heikosti ja polttimo pitää aina etsiä jostain erikoislamppujen joukosta. Muistaakseni siinä toimii hyvin uunin lampun polttimo. Toinen design-lamppuni on Eero Aarnion Tuplakupla, joka sekin muistaakseni löytyy lukioaikoina tehdystä haaveiden vihosta. Se valaisee hyvin ja pehmeää valoa, eli toimii hyvin myös lamppuna. Mutta kyllähän se kieltämättä näyttää vähän jonkun sienen ja lelun risteytykseltä.

Tuplakupla. Onko se puu? Onko se sieni? Onko se jähmettynyt laavalamppu?

Yhdet pahimmista design-turhakkeistani ovat nämä ylihintaiset perunasäkit, jotka ovat kyllä söpöt, mutta joiden hankkiminen vähän harmittaa. Nämä eivät ehkä ihan ole muotoilun klassikoita, mutta trendikkäitä tuntuvat ainakin olevan. Ajattelin saavani oikein paksut ja repeämättömät säkit lelujen säilytykseen, mutta nämä Tellkiddon säkit olivatkin niin ohutta paperia, ettei niitä ole voinut jättää lapsen armoille ollenkaan. Huoneen nurkassa ne eivät ole lasta onneksi kovin paljon kiinnostaneetkaan. En kyllä tiedä, miten nämä kestävät niissä lukuisissa blogilastenhuoneissa, joissa näitä tuntuu näkyvän. Ehkä niissä perheissä ostetaan joka kuukausi uudet repeytyneiden tilalle?

Näin ryhdikkäästi seisoo Tellkiddon-trendisäkki aseteltuna blogikuvaan.

Ja näin ryhdikkäästi se edustaa normaalisti. Ehkänä se on kyllä pysynyt, mutta tässä ei kyllä silti hauska muotoilu kohdannut laatua. 

Ykköspalkinnon design-klassikkoturhaikkeiden joukossa pokkaa kyllä vuosi toisensa jälkeen Alessin Juicy Salif - sitruspuserrin, jolla ei voi puristaa sitruksia. Tai voi, mutta se on äärimmäisen hankalaa. Silti haaveilin siitä vuosia ja hankin sen(kin) ylioppilaslahjaksi. Olen aiemminkin kirjoittanut, että sen tehtävä on ilmeisesti olla enemminkin keskustelun herättäjä, eikä niinkään funktionaalinen esine. En ole aivan varma, onko sitä käytetty kummassakaan käyttötarkoituksessa. No, ainakin parissa blogipostauksessa!

Juicy salif kerää katseita ja pölyä. Mikä into muotoilijoilla muuten on kolmijalkaisiin esineisiin? Hirveän epäkäytännöllistä ja -tasapainoista!

Silti minä pidän näistä keräilemistäni aarteista. Kaikesta huolimatta näissä kaikissa esineissä on kekseliäs ja hauska muotoilu, jota tykkään ihailla. Äitini on aina todennut, että esineen funktio voi olla myös kauneus ja miksei siis myös hauska ulkomuoto. Hymähtelen näille design-hömpötyksilleni kuin hymähdellään hyväntahtoisesti läheisen ihmisen erikoisuuksille. Edelleen minulla on haaveita, esimerkiksi Hang it all -naulakko. En ole aivan varma onko naulakon ylisuurissa pampuloissa mitään järkeä, sillä eihän niihin saa edes takkia järkevästi roikkumaan. Silti se on niin söpö, että haaveilen joskus saavani sellaisen omakseni, värikkäänä versiona totta kai. 

Ehkä on hyvä kyseenalaistaa välillä omia haaveitaan ja hankintojaan. Mutta kyllä minä silti jatkan tällä linjalla. Hauskaa klassikkomuotoilua, vanhaa ja värikästä sekoittaen.

Mikä on sinun suhteesi design-klassikoihin? Millaisesta muotoilusta sinä pidät? Kekseliäästä vai käytännönläheisestä?