En todennäköisesti muutu ikinä crazy cat ladyksi, mutta olen jo monta vuotta ollut hullu joulukorttinainen. Olen aina tykännyt askarrella ja jo vuosia olen tehnyt aina joulukortit itse. Ensin riitti muutama hassu kavereille, kun äiti hoiti sukulaisten kortit. Nyt aikuisena, kun olen itse alkanut lähettää joulukortit kaikille läheisille, joulukorttien tekeminen on riistäytynyt käsistä. Se on minulle yksi niistä jouluperinteistä, joista toistaiseksi olen halunnut pitää kiinni ja joista toistaiseksi olen nauttinut enemmän kuin kärsinyt, joten tänäkin vuonna askartelin 60 (!) joulukorttia ja lähetin niistä juuri vajaat 40 matkaan. Loput kortit annan kädestä käteen ystäville ja työtovereille.
Ja kohta seuraa joulukorttispoilaus, joten ystävät ja sukulaiset, jotka odottavat minulta korttia, häipykää ja tulkaa takaisin, kun olette vastaanottaneet korttinne.
Tämä kuva ei kerro korttien lopullisesta ulkomuodosta vielä paljonkaan, joten lienee turvallista laittaa se tähän. |
Tänä vuonna voin taputtaa itseäni olalle, sillä keksin ihan oikeasti melko simppelin ja helpon kortin toteutettavaksi. Sain hyödynnettyä jopa Bonskua ihan kiitettävästi korttien ensivaiheissa. Idean sain Pinterestistä löytämästäni kuvasta sekä Oranssia-blogin kontaktimuoviaskarteluista. Aloimme korttien tekemisen jo isänpäivän aikoihin ja laminoimme monta laminointitaskullista silkkipaperisilppua Bonskun kanssa. Tämä vaihe oli sopivan nopea, eikä Bonsku ehtinyt kyllästyä touhuun, kuten viime vuonna kävi.
Pieni rypistyminen ei ole haitaksi, kunhan palaset levitti tasaiseksi kerrokseksi ja niin, että väliin jäi myös kirjasta laminointikalvoa. Tässä äiti vähän auttoi. |
Taustapahvi on hennon jäänsininen. Alunperin ajattelin valkoista, mutta sopivat valkoiset kartongit olivat loppuneet. Jäänsininen oli lopulta parempi valinta. |
Toivotusten suhteen jatkoimme joululaululinjalla. Tunnistatko laulun? Laulun alussa viitataan kuuseen. |
Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Tällä kertaa kortissa ei ole oikeastaan huumoria, kuten joinain vuosina, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Ehkä joku ei pidä modernista joulutyylistä, mutta se ei onneksi haittaa minua. Kortti ei ole vain joulukortti, se on myös tarkoitettu keskustelunherättäjäksi. Hahaa. Ja mikä parasta, satuin törmäämään Pinterestissä vastikään ideaan, jonka voin toteuttaa seuraavana vuonna! Hullu joulukorttinainen iskee siis jälleen vuonna 2018.
Lähetätkö sinä joulukortteja?
Onpa hauskoja! :) Itsekin tykkäisin tehdä ja lähettää joulukortteja joskus, mutta en jaksa stressata asiasta, joten tänäkään vuonna en lähettänyt. :D
VastaaPoistaKiitos! Onneksi jouluperinteistä voi valita itselleen tärkeimmät ilman stressiä.
PoistaOhoo, aikamoinen määrä sulla hei :D Me tehtiin ihan viime tipassa kortit tänä vuonna, mutta ei niitä ollut kun se parisenkymmentä. Teillä tuli ihan tosi hienot kyllä!!
VastaaPoistaNo täytyy tunnustaa, että lopulta kortteja tuli alle 60, sillä kuuset loppuivatkin kesken, enkä jaksanut laminoida lisää. Mutta yli 50 kuitenkin. Kiitos!
PoistaKyllä lähetän joulukortteja. Sekä niille, joiden kanssa ollaan tekemisissä koko ajan että niille, joihin on vain "joulukorttisuhde". Se on kuitenkin kiva muistutus, että hekin ovat mielessäni. Lähetän 40-50 joulukorttia ja meille tulee vähän vähemmän. Osa ihmisistä vaan on kertakaikkiaan lopettanut korttien lähettämisen ja osa on vanhoja ihmisiä, jotka eivät enää jaksa lähettää kortteja. Itse yritän jatkaa tätä vanhaa perinnettä mahdollisimman pitkään.
VastaaPoistaKorttisi on tosi hieno ja oikein odotan että saan ripustaa koristeen kuuseen. Ja hienoa kun Bonskukin osllistui tekemiseen.
Mumi
Meilläkin on muutamia vanhoja tuttuja, joiden kanssa on "joulukorttisuhde". Se on minusta ihan hauskaa! Meillekin tulee kortteja vähemmän kuin annetaan, mutta se ei häiritse. Silti iloitsen jokaisesta saamastani korista!
PoistaIhania joulukortteja, hauska idea!!
VastaaPoistaMeilläkin lähetetään joulukortteja, sukulaisille tyttöjen kuvilla ja ystäville ilman, ja monille lähti mukaan tyttöjen piirtämät/värittämät kortit myös.
Kiitos! Minä tykkään korteista, joissa on lasten kuvia. On mukava nähdä, miten etäisemmätkin sukulaiset ja tuttavat kasvavat.
PoistaNää on tosi hienoja!!
VastaaPoista-Ruut
Kiitos! Olin itsekin varsin tyytyväinen.
PoistaKatsoin rohkeasti spoilauksen, vaikka kuvittelenkin olevani joulukortin saajien listalla... Hieno idea tosiaan. Meilläkin on tänä vuonna itse askarreltu kortti, mutta varsin simppelinä versiona. Kortteja lähti matkaan kolmisenkymmentä.
VastaaPoistaA-T
Olitte tosiaan saajien listalla, toivottavasti kortti löysi perille. Teidän korttinne tuli ensimmäisten joukossa, kiitos siitä! Ihana kortti sekin!
Poista