|
Melkein lähtötilanne. |
No nyt alkaa tuntua joululta! Vaikka toisaalta tuntuu ihan oudolta, että jouluaatto on jo tällä viikolla, niin onneksi joulutunnelma alkaa olla jo täysillä päällä. Töissä pitäisi vielä muutama päivä rutistaa ennen ihanaa joululomaa, josta aion nyt nauttia täysin siemauksin. Viime vuonna jouluna jännitin töihin paluuta, nyt ei ole sellaisia murheita mielessä. Lisäksi on ihana seurata, miten päivä päivältä joulutunnelma tiivistyy pienen Bonskun mielessä. Kaikki ne kirjoista ja ohjelmista tutut jutut tulevat todeksi ja kaikki on niin jännittävää.
|
Mikäs se tämä on? |
Yksi suurimmista tekijöistä joulutunnelman luojana on eittämättä kuusi. Kuusen hankimme jälleen ensimmäisenä mahdollisena päivänä eli sunnuntaina. Tai siis saisihan niitä nyt jostain Plantagenista varmaan jo lokakuussa, mutta meidän perinteemme on ostaa kuusi Puutorilta (pun intended) ja kantaa se kotiin ihan kävellen. Tällä kertaa tosin paikalla ei ollutkaan vakkarimyyjämme, jonka kanssa olemme jo kuutena vuonna vaihtaneet kuulumisia. Snif!
|
Alaoksat on koristeltu pieteetillä. Tällä kertaa Bonsku osasi ripustaa, eikä vain heittää koristeita, kuten viime vuonna. |
Kuusi on tänä vuonna mielestäni harvinaisen kaunis yksilö. Tämä yksilö vaan hyppäsi meidän mukaamme heti kun näimme sen. Sopivan korkea, sopivan kapea, sopivan tuuhea. Kuusemme ovat tainneet kasvaa vuosi vuodelta. Ehkä olin aluksi tottunut lapsuudenkodin omaan pikkukuuseeni (joka sekin tosin taisi kasvaa joka vuosi, jos vanhemmiltani kysytään) ja vasta viime vuosina olemme rohkaistuneet ostamaan ihan aikuisten kokoisen kuusen. Täältä voit ihailla kuusia vuosimallia
2016, 2015,
2014, 2013,
2012 ja
2011. Tai no jaa, ehkä kuuset eivät nyt niin paljon olekaan kasvaneet. Ehkä vain kuvittelen.
|
Tässä nauretaan sitä, kun Bonsku nimesi "Murjaanien kuninkaan" iskäksi! |
|
Koristeita monien vuosikerrostumien takaa. |
Koristeet alkavat olla aika muistorikkaita. Kuusessa on itse ensimmäiseen omaan kotiin ostamani Marimekon pallot, Unkarista ostetut jouluhedelmät, koko perheen Saksan reissulta ostettuja koristeita, ala-asteen italialaiselta kirjekaverilta saatu joulusukka, muutamia koristeita lapsuuden kuusista ja joulukortteja aiemmilta vuosilta. Toivottavasti pian joukkoon liittyy sellaisia Bonskun tekemiä liikuttavia paperiräpellyksiä, jotka pitää laittaa kuuseen vuosi toisensa jälkeen, vaikka visuaalisesti ne eivät seuraisikaan muun kuusen linjaa.
|
Valmis kuusi kultainen. Bonsku halusi ehdottomasti paketteja kuusen alle. |
Ah, ihanaa, nyt saan Nuutin päivään saakka ihailla joka päivä tuota kaunista kuusta ja juoda aamukahvini sen valossa! Hyvästi talven pimeys!
Millainen kuusi sinulla on vai onko kuusi vasta tuloillaan? Tai onko kuusta lainkaan?
Me haettiin taas kuusi tutun maanomistajan metsästä. Tykätään aika pienistä ja mielellään toispuolisista kuusista, niin mahtuu vielä itsekin sekaan. Toispuolinen on helppo tunkea seinään kiinni. :D
VastaaPoistaTotta, toispuoleisissa kuusissa on puolensa. Hehehee, kirjaimellisesti!
PoistaKuusi on tärkein joulukoristeemme, josta ei koskaan luovuta. Jos tulisi allergia ostaisimme valkoisen tekokuusen. Meillä on aina kattoon asti ulottuva kuusi. Paitsi kerran oli pakko ostaa pöytämalli, kun oli villi koiranpentu.
VastaaPoistaAva
Kuusi on kyllä minullekin must! Ja sama suunnitelma, valkoinen tekokuusi, jos allergia iskisi.
PoistaMeillä on ollut kuusi jo pari viikkoa, kun Ellu sitä niin odotti, ja tänään koristelimme mummilan kuusen.
VastaaPoistaIhanan värikäs ja muistorikas kuusi teillä! Meilläkin mummin kuusessa roikkuu miun kirjekavereiltani saamia koristeita, mm. kreikkalainen lumiukko
Hauskaa, että teilläkin on vanhoja koristeita tallessa. Olenkohan itsekin lähettänyt kirjekavereille jotain suomalaista? Kuusen kyllä melkein voisi ottaa jo heti joulukuun alussa. Minä pidän kuusta yleensä ihan tappiin saakka, Nuutin päivään. Jos vaan neulaset kestävät.
PoistaHmm... Luulin kirjoittaneeni terveiset tähänkin postiin.
VastaaPoistaIhana kuusi teillä! Ja ihana ruutupaita! Kävin eilen veljen luona ja siellä oli koristeltu kuusi kolmen alle viisivuotiaan toimesta. Siinä oli kaikki koristeet. Ihan kaikki! Äitinsä oli vähän kauhuissaan, mutta minua nauratti: Niin mekin koristelimme kuusen lapsina veljen kanssa. Kaikki kuuseen. Mitä eriparisempaa, sen parempi. Aikuisena tykkään edelleen eriparisuudesta, mutta kuuset ovat pienempiä nykyään, joten kaikki koristeet eivät mahdu kuuseen. Mutta tietyt pääsevät kyllä ulkoilemaan joka vuosi :)
Ihanaa joulua teille!