Final tour

Eteinen epätodellisessa asussa. Se ei ole juuri koskaan näin siisti. 

Söpösti eteiseen on ilmestynyt rivi pieniä kenkiä. 

Kun aloitin blogini, esittelin koko kodin huone kerrallaan Grand tour -otsikon alla. Nyt on tullut aika viimeiselle kierrokselle meidän kodissamme kun kaikki on vielä paikallaan. Halusin kuvata kodin vielä kerran kauniina, ilman pahinta arkikaaosta. Kesti hetken ennen kuin keittiöstä sai julkaisukelpoisia kuvia, mutta lopulta kaikki kuvat ovat kasassa. 

Olohuone oli ensimmäisissä blogikuvissa jopa kliininen nyt kun katson niitä jälkikäteen. Tätä ei voi juuri kliiniseksi sanoa. Elämä näkyy, vaikka blogia varten on siivottu pahimmat pois. 

Tämä kirjahylly ilahduttaa minua edelleen, vaikka se onkin välillä vähän sotkuisempi kuin ennen. Söpösti puhuu tästä nurkasta omana huoneenaan. 

Tässä kodissa vietetyt seitsemän ja puoli vuotta ovat meidän elämässämme kohtuullisen pitkä ajanjakso, noin neljännes elämästäni tähän asti. Tämä koti on nähnyt monta merkittävää asiaa: opinnot, gradun vääntämisen, valmistumisen, lasten syntymän, kahdet ristiäset. Kahdet kolmekymppiset ja monet muut hauskat juhlat. Paljon myös arkea: gradupäiviä pyjamassa ja aikaisia työaamuja, aamuja sohvalla vauvan kanssa ja iltoja pomppien jumppapallolla vauvaa epätoivoisesti nukuttaen. 

Tämä näkymä on yksi suosikkini aina vaan. Kuulemma pystykuvat kertovat vähemmän kuin vaakakuvat, mutta minusta pystykuvissa tämä kotimme on edukseen. Korkeus ja ylväys näkyy eri lailla kuin vaakakuvissa (ja sotku on helpompi rajata pois). 

Tässä on kirjoitettu gradu ja väsätty monet nuotit. 

On kiehtovaa ajatella, että vaikka meidän elämässämme tämä on ollut pitkä ja merkittävä ajanjakso, se on kuitenkin vain pienen pieni murto-osa tämän talon historiaa. Satakymmenvuotias talo on nähnyt jo monet vastaavat tarinat. On hauska ajatella, että me olemme osa tämän talon asukkaiden jatkumoa. Me olemme pieni pala tämän talon historiaa, joka tosin jää kaikilta muilta tietämättä. On myös kutkuttavaa miettiä, ketkä kaikki ovat tässä asuneet ja näitä samoja ovenkahvoja painaneet ja lankkuja kuluttaneet. 

Sänkyjärjestelyt ovat tässä viime vuosina olleet ehkä hieman esteettisesti haastavia, mutta aika kivalta tämä näyttää. 

Ihanaa, kun tätä näkymää ei aina korista pyykkiteline! Odotan, että tuo kampauspöytä pääsee uudessa kodissa oikeuksiinsa. 

Me sisustimme tämän kodin värikkäästi ja modernisti ja aivan "vääriä" vuosikymmeniä yhdistellen. Joskus täällä on kenties ollut alkuaikoina aikakauden jugend-huonekaluja ja kohta taas jotain muuta. Joku muu muuttaa tänne ja tekee tästä kodin. Se on toisaalta ihan luonnollinen ajatus ja toisaalta ihan kummallinen. Miltä tuntuu kulkea tästä jatkossa ohi ja ajatella, että tuo oli joskus meidän kotimme ja nyt jonkun muun? Ei ehkä miltään, korkeintaan nostalgiselta, mutta tällaisia sitä tulee pohdittua. 

Toinen kaikkien aikojen suosikkinäkymäni on tämä lipasto ja taulu. Kuvaan kuuluisi vielä samettiverho, mutta se piti vetää syrjään valon vuoksi. 

Toivottavasti uudet asukkaat osaavat ottaa tästä ihanasta kodista ilon irti yhtä hyvin kuin me. Toivon, että joskus hamassa tulevaisuudessa joku vielä kunnostaa kakluunit tähän paikalleen ja palauttaa vielä lisää entisajan tunnelmaa. Muistan itse vielä elävästi ne asuntoilmoituskuvat, joissa ei näkynyt paljon, mutta jotka saivat minut kiinnostumaan tästä. Ja sen tunteen näytössä, miten "tästä voisi tulla meille koti". Ja kohta jollekin toiselle. 

Jätin tuon kirjatelineen pöydälle, sillä se on nykyään vakiovaruste. Iltasatu luetaan aina pöydässä ja välillä myös aamu- ja välipalalla. Tässä kuvassa avohyllyt ovat parhaimmillaan. 

Tykkään edelleen näistä vuonna 2014 tekemistäni dc-fixauksista. Aika hyvin ovat pysyneet neljä vuotta: vain yksi kohta tiskipöydän takaseinässä on hieman irronnut. Eikä kukaan koskaan hoksaa, ettei tämä ole laattojen aito väri 

Muistan kun muutin pois edellisestä kodistani, ensimmäisestä ihan omasta (tosin vuokrakodista tietysti). Viimeisinä viikkoina kuljetin kättä vanhojen rappukäytävien kaarevilla seinillä ja imin talteen muistot niistä. Painoin mieleen, miltä tuntui painaa ovi kiinni ja avata se. Samanlaisia muistoja kerään nyt tästä kodista ja uskoakseni niitä olen jo tallentanutkin. Olen tässäkin asiassa etukäteishaikailija. Tuskin jälkikäteen haikailen, vaikka muistelenkin lämmöllä. Mutta ehkä tämä etukäteishaikailu juuri auttaa tallentamaan muistot kirkkaammin. 

Tätä Bonskun keittiötä en jaksanut siivota. Like mother like son?

Viimeinen kierros tässä kodissa kalustettuna päättyy tähän. Saa nähdä otanko vielä kuvia tyhjästä kodista. Ehkä en, sillä sellaisena en halua tätä muistaa. Ylihuomenna alkaa muutto. Alkukuun asumme vielä tässä ja siirrämme vähitellen tavaroita uuteen. Ehkä sitten lähempänä joulua vielä rysäyksellä enemmän. Jännää!