maanantai 5. helmikuuta 2018

Runeberginmutantti (ja "arvonnan" voittajat)

Hyvää Runebergin päivän viimeistä tuntia!  Tai sitten ei, koska blogger ei jostain syystä ollutkaan julkaissut tätä, vaikka niin kuvittelin. Olen jo muutama vuosi sitten tehnyt hieman soveltavan version runebergintortusta tai laskiaispullista ja nyt instagram ja blogit ovat räjähtäneet täyteen erilaisia uudenlaisia väännöksiä tortusta. Sattumaako? Voisinko minä olla aloittanut trendin? No ei nyt sentään, mutta minusta on ihan hauskaa, että perinteitä voidaan vähän soveltaa, vaikka aito ja alkuperäinen säilyisi myös mukana. 


Kakku on mutantti paitsi erikoisten ainesosien, myös useiden hillosilmiensä puolesta. 

En aikonut tehdä tänä vuonna runebergintorttuja itse, mutta innostuin kuitenkin lauantai iltana leipomaan Bonskun kanssa, kun löysin sopivan soveltavan ton-ton-ton-tortun ohjeen. Viljaton, luontaisesti makeutettu, vegaaninen, munaton, maidoton, soijaton... Ei tortun tarvitsisi meillä olla tätä kaikkea, mutta minua kiinnostaa kokeilla tällaisia mahdottomalta kuulostavia reseptejä. Lisäksi samalla pääsi kätevästi tyhjentämään kuiva-ainekaappia jämistä. Ohjeen bongasin Erikoisen hyvää -blogista. 

Bonskusta on sukeutumassa varsinainen jämien hyödyntäjä, sillä hän bongasi kookosmannan kaapista, kun minä ehdin harmitella, ettei meillä ole ohjeessa tarvittavaa kookosmaitoa. "On meillä!" huudahti Bonsku ja osoitti lasipurkkia. Eipä olisi ilman häntä tullut mieleen, että kookosmannasta tosiaan voi tehdä kookosmaitoa lisäämällä vettä. Osasi Bonsku kyllä myös lisätä haastetta leipomisoperaatioon levittelemällä perunajauhoja pitkin pöytää, sahaamalla tuolia veitsellä ja muuta mukavaa. 

Gamla fabrikenin vadelmahillo on vaan parasta! Sitä piti tosin metsästää kolmesta eri kaupasta ennen kuin löytyi. 

Kakusta tuli oikein hyvä ja uskottava runeberginleivonnainen. Banaani maistui hieman läpi, joten ehkä kokeilisin lisätä taateleita ja ainakin vähentää banaania. Tai sitten olisi pitänyt laittaa mausteita vielä reilummalla kädellä. Minulla ei ollut tapiokatärkkelystä, joten laitoin enemmän perunajauhoa. Tämä mahdollisesti vaikutti rakenteeseen hieman ja kakusta tuli melko tiivis. Oikein hyvää se silti oli ja ehdottomasti yksi onnistuneimmista ton-ton-ton-leivoksistani. Koristeet tein perinteisesti oikeasta sokerikuorrutteesta ja Gamla fabrikenin hillosta. 

Sunnuntaina kahvi nautittiin oikein kupeista mukien sijaan. 

Nyt kun torttuähkystä on selvitty, on vielä arvontavoittajien julkistuksen aika. Arvonta ei tällä kertaa tavoittanut kovin suurta osallistuja määrää, mahdollisesti Mehlo-uutisen viedessä huomion. Sääntöjen mukaisesti arvontaan osallistuivat Heidi Pii, Varpuslintu ja Lurre. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että kaikki osallistuneet saavat palkinnot, eli kolme väriviiriäisen munaa viimeistään pääsiäiseksi! Otan teihin yhteyttä jahka ehdin ja halutessanne voitte laittaa sähköpostia myös minulle päin. 

Nauttikaa vielä runebergintorttujen jämistä ja tulevista laskiaispullista!




8 kommenttia:

  1. Se on jännää miten tuollaisista vaihtoehtoisista aineista saa aivan aidon ja alkuperäisen näköisiä ja luultavasti makuisiakin leivonnaisia. Pitäisi varmaan kokeilla itsekin.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaihtoehtoleivonta ei ole ollenkaan niin pelottavaa, kuin mitä joskus ajattelin! Kun vähän pääsee sinuiksi ainesosien kanssa, niin koostumuksia oppii käsittelemään. Toki venhnäpullan käsittely on silti vieläkin nautinnollisempaa, valitettavasti.

      Poista
  2. "Kaikettomien" reseptien testaaminen on aina jännää. Lopputulos näyttää hyvältä. Ja hei, olen samaa mieltä Gamla Fabrikenin vadelmahillosta! :) Kiitos myös arvontavoittopäätöksestä! En yhtään ihmettele, että arvonta jäi ilouutisen varjoon. Niin siinä tuppaa käymään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä jännittävää! Nyt tosin on karttunut kokemusta sen verran, että voi jo alkaa uskoa onnistumiseenkin.

      Ehkä olisi kannattanut yhdistää arvonta ja suuri paljastus, kuten Bonskun kanssa aikanaan, mutta neuvola oli vasta myöhemmin, enkä halunnut paljastaa ennen sitä. No, kolme tyytyväistä osallistujaa ainakin!

      Poista
  3. Mitä kummaa! Luulin osallistuneeni. Ehkä tosiaan jäi säännöt lukematta, kun oli niin hauska uutinen.
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tosiaan sääntöjen mukaan piti vastata kysymyksiin ja muut kommentit tulkitsin ei osallistujiksi. Mutta ensi vuonna taas!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.