sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulukorttiharrastajan purnaukset ja toivotukset

Nyt on pakko, pakko, sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun jouluposrimerkin hinta jälleen nousi. Onhan se joka vuosi kallistunut, mutta nyt hinta alkoi olla jo melkoinen. Siis 1,05€! Voi posti minkä teit!

Joulukortti 2018. Idea pinterestistä, mutta mallin sovelsin itse. Valokuvakin onnistui nappiin, tai siis yksi monista onnistui, mutta se riittää. Kortin tekstikin on varsin nerokas (muutamme siis Pohjolaan, jos joku ei hoksannut). Takana lukee vielä uusi osoite. 

Voisi sanoa, että olen joulukorttiharrastaja, sillä olen jo vuosia väsännyt kortit innolla ja huolella ja saattanut ideoida seuraavan kortin jo edellisenä vuonna. Joskus idea on syntynyt itsestään, joskus vaatinut aikaa ja joskus hyvä idea on tullut ihan viime tingassa. Usein toteutus on ollut kuviteltua työläämpää, mutta ei aina. Esimerkiksi tämän vuoden kortit olivat yllättävän helpot, vaikka näyttävät työläiltä.

Anoppi oli löytänyt tämän vuoden 2008 kortin. Muistan, että noita kuusia oli ärsyttävä leikata. vaikka luulin helpoksi. Vitsinä tässä omat pärstät "heijastuksina" palloista. Lasten kuvia on nyt kivempi lähetellä kuitenkin. 

Teen kortteja aika noin 50-60 kappaletta, joista noin puolet postitan. Loput vaihtuvat kädestä käteen. Yhden jätän itselle ja välillä jää muutama muukin yli. Mutta on kyllä aika kallista lähettää se kolmisenkymmentä korttia. Ehdottaisinkin postia antamaan paljousalennusta meille hartaille korttiharrastajille! Tänä vuonna ensimmäisen kerran lähetin paketin saajille kortin paketin mukana. Ennen lähetin aina erillisen kortin. Siinäkin toki säästin, että laitoin mukaan myös Tintin kiitoskortit.

Äitini joulukortti seinä on edelleen ilahduttavan täynnä. 

Myös saatujen korttien määrä oli ennätyspieni. Osittain se johtui varmasti osoitteenmuutoksesta ja ehkä osa on vielä matkalla. Virtuaaliset toivotuksetkin voivat olla oivaltavia ja lämmittävät sydäntä, etilaiset "korttirahojen" lahjoittamiset hyväntekeväisyyteen tietenkin sinänsä hyviä. Silti minua hiukan surettaa joulukortin kohtalo. Olenko joskus viimeinen jäärä, joka lähettää joulukortit vaikka pakettiautomaatilla?

Kun nyt sain tämän joulukorttipurnauksen purettua, voin rauhoittua joulunviettoon ja toivottaa kaikille lukijoille

Hyvää joulua kaikille!






2 kommenttia:

  1. Kyllä korttien lähettäminen kalliilta tuntuu, vaikka en silti aio tavasta luopua. Harmittaa jos tällainen kaunis tapa häviää. Pari vuotta sitten ärsytti kun korttini saapuivat perille vasta monta päivää joulun jälkeen. Vaikka postin punaisessa kuoressa pyhästi luvataan toimittaa kortit ajoissa.


    Mumi

    VastaaPoista
  2. Joulukortit ovat ihania! Meille on syntynyt tapa, en edes muista milloin ja miten, että kaikki kortit kerätään siniseen kassiin ja säästetään seuraavaan jouluun. Sitten seuraavan adventin aikana jonain rauhallisena hetkenä kassi tyhjennetään, kaikki kortit ja tervehdykset luetaan uudelleen ja iloitaan niistä ja ystävistä. Vuosien kuluessa on huomattu, että kaikkein arvokkain kortti on sellainen, jonka lähettäjä on vuoden aikana siirtynyt ajasta iäisyyteen ja kyseinen kortti jää viimeiseksi kortiksi häneltä.
    VE

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.