lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulun turbovaihde päälle ja menoksi

Muuttolaatikot ja joulutunnelma sulassa sovussa. 

Kolme yötä jouluun on... Muuttorumba nielaisi alkupuolen joulukuusta, mutta nyt onneksi alkaa helpottaa. Suurin osa tavaroista on siirretty ja edessä on kolmas yö uudessa kodissa. Blogikin hiljeni muuton alettua, sillä iltaisin ei vaan ollut energiaa miettiä postauksia. Vielä on tietysti paljon hommaa, että tavarat löytävät omat paikkansa ja muutama kuorma on vielä tuomatta vanhasta kodista, mutta seuraavat päivät aion keskittyä melkein pelkästään jouluun. Eli nyt joulun turbovaihde silmään!

Alaoksat on jälleen huolellisesti koristeltu.

Aloitin jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin, jotta voisin nauttia suhteellisen kiireettömästi näistä muuton ja joulun välisistä päivistä. Onnistuin aika hyvin ja sain lokakuussa aloitetut kortit ja lahjat lähtemään ajallaan, eikä edes viime tipassa. Olen yleensä viime tipan ihminen (ja lasten myötä myös usein enemmän tai vähemmän myöhässä), mutta kun tiedän, että jotain on pakko saada tehtyä tiettyyn aikaan mennessä, pystyn sen toteuttamaan. Ja nyt jäljellä on enää hiukan lahjojen paketointia jouluelokuvan siivittämänä, koristeiden asettelua uudessa kodissa, piparkakkutalo Bonskun kanssa ja muutamat joululeipomukset joulupöytiin. 

Aloitin pitkästä aikaa piparkakkutaloprojektin. Edellisestä onkin jo vuosia!

Kuusen olisin toivonut saavani jo aiemmin, sillä yleensä olemme hakeneet kuusen heti, kun kaupungin kuusimyynti on alkanut. Nyt haimme muuttoteknisistä syistä kuusen vasta tänään ja heti kotiin laskeutui ihana joulun tunnelma muuttolaatikoista, seiniin nojaavista tauluista ja paikkaansa hakevista tavaroista huolimatta. Oli ihana asetella vanhoja tuttuja koristeita uudessa kodissa. Se hiukan vähensi tunnetta, että me nyt vain leikisti asumme täällä ja kohta *ping* me olemmekin takaisin vanhassa. 

Bonskun bravuuri kädenliike: "Tadaa!"

Ai niin, tähti vielä!

Joululahjat paketoin tänä vuonna jälleen voimapaperilla. Minusta on kiva keksiä itse koristeet, vaikka kaupastakin löytyy mitä kauneimpia papereita. Nyt etsin askartelukaapin (nk. "haisukaappi") pohjalta kaikki toimivat glitterliimat ja kirjoitin nimet niillä. Lisäksi töpöttelin pisteitä sinne tänne. Paketeista tuli söpöt vähällä vaivalla. Myös joulukortti oli yllättävän vähätöinen, vaikka näyttää siltä, että on vaatinut valtavasti työtä. Sen paljastan hieman myöhemmin, sillä ehkä kaikki eivät ole vielä saaneet korttia, enkä halua pilata ylläriä, jos joku kortin saaja sattuu tätä lukemaan. 

Lahjat kääröihin. Muva ja  Mupa ovat kätevät lyhenteet mummu&vaari ja mumi&pappa -yhdistelmistä. 


Vietämme joulua perinteisesti vanhempiemme luona ja suhaamme mummulan ja mumilan väliä. Tuntuisi liian radikaalilta vaihtaa kerralla sekä kotia että jouluperinteitä. Lisäksi Bonsku odottaa innolla, että pääsee pitkästä aikaa mummulaan ja mumilaan. Enää meidän ei kuitenkaan tarvitse odottaa saunaan pääsemistä siellä, sillä pääsimme eilen ensimmäistä kertaa omaan saunaan. Bonsku olisi halunnut tänään uudestaan, mutta varmaan lauantaina menemme joulusaunaan omassa saunassa. Uusia perinteitä syntyy vähitellen ja joulu muovautuu vuosien saatossa. 

Nyt nauttimaan vielä hiljaisista iltahetkistä paketoinnin merkeissä!




8 kommenttia:

  1. Kummasti tuo kuusi saa huomion pois muuttolaatikoista. Minulle kuusi on tärkein joulukoriste. Vaikka moni on luopunut kuusesta, se on viimeinen mistä minä luovun.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkkari saatiin muutenkin lähes muuttolaatikottomaksi.

      Minäkään en hevillä luovu kuusesta!

      Poista
  2. Oi, siellä näyttää tosi mukavalta ja jouluiselta, muuttolaatikoista viis! Ihanaa, että pääsitte uuteen kotiin jouluksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päästä tänne jouluksi, niin ei ole kaikki ihan vaiheessa, kun tullaan takaisin.

      Poista
  3. Nautinnollista joulua teille tuttujen perinteiden parissa. Onpas teillä sitten mukava palata uuteen kotiin joulureissuilta!

    VastaaPoista
  4. Huraa uudelle kodille ja huraa joululle! Hyvä homma myös, että olet osannut varustautua kiireisiin aikatauluihin ennakkovalmisteluilla. Hyvää joulun aikaa sinulle ja perheellesi! (Hosuli ojentaa käpälän.)

    -Ruut ja neulottu pieneläin, Hosuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa! Nooh, kyllä silti ehti pieni joulupaniikki syntyä mutta ei niin paha, kun olin varautunut.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.