keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Esikatselu

Puuh, muutto on ollut rankempi kuin osasin odottaa, vaikka tiesinkin sen olevan iso juttu. Kun tämä meidän pieni muuttommekin tuntui näin isolta ja stressaavalta, niin en voi edes kuvitella miltä tuntuisi elää tämän lisäksi remontin keskellä! Nyt on kuitenkin vanha koti siivottu ja luovutettu pois eli ainakin siltä osin helpottaa. Onneksi vanhaan kotiin saatiin vieläpä tutut asukkaat, joten kotiin tulevat varmasti hyvät asukkaat. Nyt tuntuu vielä, että järjestelytyötä ja tavaran läpikäymistä on uudessa kodissa loputtomasti, vaikka suurin osa huoneista alkaa olla muuttolaatikottomia. Moni tavara on silti vielä väärässä paikassa, varastosta puhumattakaan! Koska kodin "valmistumiseen" on vielä määtittelemättömän pitkä aika, päätin räpsiä muutamat kuvat hieman keskeneräisestä kodista. Ottakaa tämä vaikka eräänlaisena esikatseluna. 

Vielä on tavaroita väärissä paikoissa, mutta niin on varmaan aina...

Himmeli löysi paikkansa ja se roikkuu kattopalkista. Kantoliinoille pitäisi hankkia jokin säilytin. 

Kuvat ovat lähes sensuroimattomia, vain muutamia isoja häiritseviä tavaroita siirsin pois edestä. Eilen sain järjesteltyä kirjahyllyt, mikä teki paljon. Huomasin myös siinä järjestellessä, miten valtava etu suuri kirjahyllymme edellisessä kodissa oli. Se veti vaikka kuinka paljon tavaraa, sillä kirjojen lisäksi se oli täynnä vaikka mitä muuta. Nyt sain hädin tuskin karsimisen jälkeen kirjat mahtumaan kahteen uuteen (vanhaan) kirjahyllyymme. Hyllyistä voisikin myöhemmin tehdä oman postauksensa. Sain kuin sainkin kuitenkin kirjat edes suunnilleen mahtumaan. Enää pitäisi karsitut kirjat saada jonnekin eteenpäin. 

Ei niin kovin monta päivää sitten näytti vielä tältä. Aika paljon jo siistiytynyt sentään! Nämä kuvat antavat toivoa...


Pientä fiksausta ja remonttia aiomme vielä tehdä. Koska makuuhuone on parvimainen ja tila korkea, vaatii koti vielä akustointia ja äänieritystä. Seinille pitää lisätä taulut ja mahdollisesti myös akustointipaneelia. Myös verhot tekevät asiaa. Mahdollisesti makuuhuonetta tehdään huonemaisemmaksi myös verhoilla. 


Makuuhuone on kaunis ja kotoisa, mutta vielä pitää vähän entrata, että siitä saadaan rauhallisempi. 


Bonsku on ottanut huoneen jo omakseen, kuten näkyy. 

Poikien huone on ainakin valmiin näköinen, niin tehokkaasti lelut on jo levitetty pitkin ja poikin. Siellä kirjat on vielä järjestelemättä. Miten meillä voikin olla näin paljon lastenkirjoja? Kasoissa ei ole edes yhtään kirjaston kirjaa. Niille pitäisi keksiä ratkaisu, jota Bonsku ei levitä yhdeksi kasaksi. Vanhassa kodissa hänellä oli tapana vielä nyt "isonakin" vetää kaikki kirjat omalta hyllyltään lattialle, kun hän etsi jotain tiettyä. Argh. Bonsku on tullut pikkulego ikään, joten myös Tintin liikkumaan oppimisen varalta niille pitää keksiä jokin ratkaisu. 

Keittiössä kaikki on vaan tungettu kaappeihin ja kaapit pitäisi vielä kääntää ylösalaisin ja järjestää. 

Muutto on siksikin tuntunut isolta operaatiolta, että se osui joulun pyhiin. Välillä kodissamme oli viidenlaista sotkua: muuttolaatikoita, tulevia ja meneviä joululahjoja, joulureissuun pakatut kassit, äitini pesemät pyykit Ikea-kasseissa (mikä ei ole kyllä sotkua, mutta väärässä paikassa) ja siihen vielä arkisotku päälle. Vieläkin tuntuu siltä, että Ikea kasseja vaihtelevalla sisällöllä pyörii pitkin lattioita. Onneksi nyt on käytössä jo pyykkikone, niin ei tarvitse antaa äidille pyykkejä pestäväksi. Vähitellen Ikea-kassit saadaan varmaan pois. 

Alakerrassa on pesutilojen lisäksi kodinhoitotilat, rumpu- ja soitintilat. Lisäksi minä haaveilen sinne vielä lukunurkkauksesta. Nyt pitää lukea Ikea-kassissa tai pyykkikorissa. 

Kyllä tämä tästä ja varamasti pian tulee aika myös viralliselle grand tourille uudessa kodissa. Siihen asti nauttikaa näistä kuvista. 

Mukavaa alkanutta vuotta!

14 kommenttia:

  1. Voi nuo muutot on kyllä aina sellaista sekosotkun aikaa. Menee hetki ennen kuin kaikille tavaroille löytyy oikea paikka. Mutta vitsi teillä näyttää kyllä ihanan kodikkaalta. Tsemppiä järjestely puuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi vähitellen löytyy paikat. Muuton keskellä tavaramäärä tuntui ihan mahdottomalta, mutta nyt taas kun lattiat tyhjenee, alkaa tuntua siltä, että sitä on ihan kohtuullisesti.

      Poista
  2. Aika erilaiselta näyttää kun kirjahyllyt on saatu siistiksi. Se voi olla etukin, ettei kirjahyllyyn saa tungettua sinne kuulumatonta tavaraa. Järjestely sujuu laatikko ja ikeakassi kerrallaan ja ennen pitkää kaikki on paikoilaan. Keittiön lopullinen järjestely on itse asiassa varsin hauskaakin. Hauskalta näyttää uusi koti jo näin keskeneräisenäkin.


    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ennen kirjahyllyyn oli tungettu kyllä ihan mitä sattuu leikkiteltan kepeistä lähtien...

      Poista
  3. Ooh, jännittävää! Muuttokaaoksesta viis, uusi kotinne näyttää tosi mukavalta. :)

    VastaaPoista
  4. Nuo teidän olohuoneen kalusteet on i-ha-nat!

    Lisäksi keittiön eri väriset pinnatuolit saivat taas miettimään omienkin maalaamista. Meillä keittiössä on tumma pöytä ja neljä valkoiseksi maalattua pinnatuolia. Alunperin ajattelin yhden maalaamista keltaiseksi tai hailakan pinkiksi, mutta toisaalta kaikki neljä eri värisinä voisi myös toimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olohuoneen huonekalut ovat keräilyerä isovanhemmilta, roskalavalta, lapsuudenkodista ja sohva on valmistujaislahja.

      Minun taas alunperin piti vaihtaa pinnatuolien värejä, mutta nyt noihin on niin tottunut, että en enää viitsi. Ja näyttää kivalta näinkin.

      Poista
  5. Kiva nähdä kuvia tuostakin vaiheesta. Äkkiä ne tavarat loppujen lopuksi paikkansa löytävät. Perästä tullaan... meillä päämuuttopäivä on edessä viikon päästä, joten elämme laatikkorumban toista päätä. Olisi kiva kuulla vinkkejäsi talvimuutosta selviytymiseen, kun meillä ei ole sellaisesta kokemusta. Miten hoidetaan pakkaus ja suojaus, etteivät sora ja sulava lumi tuhoa sekä kahta kämppää että irtaimistoa?

    A-T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt on jo melkein kaikki paikallaan (paitsi varastossa...) Oikein ihmettelen mihin meidän kaikki tavarat mahtuivat edellisessä kodissa, kun tuntuu että tämän kodin huomattavasti tilavammat komerot on jo täytetty.

      Meillä oli ainakin välillä ylimääräisiä räsymattoja lattioilla. Ja ehkä ei osunut niin kuraisia päiviä? Uuden kodin päässä yleensä laatikot jätettiin eteiseen, josta joku "sisälläolija" vei tavaroita paikoilleen tai ainakin oikeisiin huoneisiin. Jonkin verran annettiin myös lattioiden suosiolla likaantua ja pestiin lopuksi.

      Poista
  6. Kylläpä teillä on ihanan näköistä jo nyt, millaiseksi vielä tuleekaan!
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No nyt kun katson kuvia, niin aika valmiilta ainakin osa huoneista jo näyttää.

      Poista
  7. Mukavalta näyttää teidän koti, ihanat nuo ikkunat ja muu vanhan talon henki. Ja pohja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, varmaankin myös hyvin toimivalta? :)
    Onnea uusiin neliöihin, ja tsemppiä loppujärjestelyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakaan hukkaneliöitä ei juurikaan ole, tai korkeintaan alakerrassa muutamia mutta siihenkin saa pyykkitelineen. Pohja tuntuu yllättävän toimivalta, vaikka alunperin jännitin minikokoista eteistä. Tykkään avoimista tiloista, mutta niissä on myös omat haasteensa. Näistä pitääkin kirjoittaa myöhemmin!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.