Lukumoukasta lukutoukaksi

Lapsena olin kova lukemaan ja pidin kirjoista kovasti. Alakoulussa ahmin läpi monenlaisia lasten- ja nuortenkirjoja. Erityisen rakkaita olivat The Baby sitters clubit, Laura-sarja, eläinlääkäriperheen ja rikosmysteerit yhdistävä sarja, jonka nimeä en muista sekä jossain vaiheessa Harry Potterit. Sitten jotain tapahtui ja lukuharrastus hiipui. Osittain varmaan ihan ajankäytöllisistä syistä, mutta osittain myös siksi, ettei minulle sopivia kirjoja oikein tuntunut löytyvän. Olin vielä liian nuori ja lapsellinen aikuisten lukemaan aikuisten kirjoja, mutta nuorten kirjat tuntuivat osa kovin vierailta tai osa taas liian lapsellisilta. Luin kuitenkin vuosien varrella aina silloin tällöin. Välillä Jane Austenia, välillä Agatha Christietä, välillä jotain muutakin. Aina silloin tällöin jokin kirja sykähdytti kovasti, mutta lukeminen oli suhteellisen satunnaista. En nyt ehkä ollut lukumoukka, kuten otsikko väittää, mutta en kyllä mikään lukutoukkakaan.

Poikkeuksellisesti vain yksi kuva. Vanhempieni takapihalta löytyy monta ihanaa lukusoppea. Tässä kuvassa puutarhakeinussa. 

Opiskeluaikana olisi ollut aikaa lukea, mutta tenttikirjojen jälkeen romaaniin tarttuminen ei houkutellut. Sitten tulivatkin työelämä ja lapset, jotka tuntuivat hankaloittavan lukemista. Mutta nyt yhtäkkiä ongelmani on ratkaistu ja olen päässyt uudestaan sukeltamaan lukuharrastukseen kuin ala-asteikäinen Karkkis, sillä löysin vähän puolivahingossa Bookbeatin ja muut kirjapalvelut. Olen lukenut nyt reilun puolen vuoden aikana 15 kirjaa (joista kaksi tietokirjoja) ja se on enemmän kuin varmaan edellisen viiden vuoden aikana yhteensä. Minä olen nauttinut siitä, etten ole kahlittu kantamaan mukanani kirjaa, eikä minun tarvitse kannatella kirjaa ja kääntää sivua kun vaikka nukutan lapsia. Tarvittaessa sivun voi "kääntää" vaikka nenällä (kokeiltu on, pakkasessa vaunuja heijatessa, sillä hanskoja ei viitsinyt riisua). Kirjaa voi lukea muuallakin kuin kotona ja kirjan voi aloittaa ja lopettaa matalalla kynnyksellä. Ei tarvitse miettiä, jaksanko kantaa tämänkin kotiin kirjastosta tai harmitella, että nyt jää tämäkin kirja kesken. 

Toisaalta tuntuu hieman hölmöltä maksaa palvelusta, kun tiedän, että kirjastossakin on e-kirjoja, joita lainata. Nyt hoitovapaalla on erityisesti tullut mietittyä sitä, tarvitsenko palvelua. Olen kuitenkin sen verran kärsimätön ja toisaalta myös elämäntilanne on vähän sellainen, että lukuhetket on varastettava sieltä sun täältä, etten jaksa jonotella haluamaani kirjaa. Olisi kyllä hienoa, jos kirjastonkin e-kirjavalikoima laajenisi entisestään. Ja haluan nimenomaan lukea kirjani. Aluksi kokeilin äänikirjoja, mutta haluan mieluummin lukea kirjat itse.

Mitä sitten olen lukenut? Kaikki alkoi oikeastaan instagramista bongaamastani lukusuosituksesta. Eräs tuttuni suositteli lukemaan Juha Itkosen Ihmettä kaikki. Se sykähdytti ja pääsyin lukemaan sen jälkeen lisää Juha Itkosta, sillä tarinat, etenkin Anna minun rakastaa enemmän, olivat todella mukaansatempaavia. Sitten päätin kahlata läpi Eve HietamiehenYösyöttö-trilogian, joka oli viihdyttävä, joskaan ei ehkä yltänyt suosikiksi. Vanhemmuus-genreen menivät myös Tee se itse -vauva ja #Vauvavuosi, joihin välillä samastuin ja välillä taas en ollenkaan. Pauliina Rauhalan Synninkantajat oli paikoin melko raskasta luettavaa ja sai pohdiskelemaan omaa suhdetta uskoon. Celeste Ngin Tulenarkoja asioita oli minusta koukuttava, joskin kummallisen täynnä amerikka-kliseitä. Ehkä jopa niin täynnä, että ne olivat tehokeino? Seuraavaksi luin miehen serkun suosituksesta Laura Lehtolan Takapenkin sekä ihan uteliasuudesta Juhlia Thurénin Kaikki rahasta -tietokirjaa. Jälkimmäinen on ollut yllättävän kiinnostavaa ja toisaalta helppolukuista. Edellinen taas toisaalta kevyttä ja toisaalta ei ollenkaan. Huomaa, että olen kaivannut sellaista luettava, joka on suhteellisen kevyttä ja helppoa luettavaa, ehkä humorististakin, mutta jossa on myös ajattelemisen aihetta. Samaan sarjaan taisi kuulua myös Miika Nousiaisen Juurihoito. Muitakin kirjoja olen lukenut ja muutamia aloittanut ja jättänyt kesken. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että Vadelmavenepakolainen jää kesken, sillä sen aloittaminen on ollut vähän tahmeaa. 

Ehkä lukeminen on tuntunut siksikin niin virkistävältä, että siinä pääsee helposti sukeltamaan jonkun toisen elämään. Välillä, kun "oma aika" on kortilla, pääsee lukemalla nopeasti jonnekin muualle. Olen myös ilahtunut, ettei nettisivuilla pomppiminen ja lasten keskeytykset ole pilanneet keskittymiskykyäni. Kirjaan pystyn uppoutumaan helposti, jos se vaan on riittävän kiinnostava.

Miten sinä luet kirjasi? Onko sinulla lisää lukusuosituksia?