lauantai 24. elokuuta 2019

#Sokeritonsomenapiirakka

Survaisinpa minäkin lusikkani somenapiirakkaan, sillä ei pysty ihminen olemaan leipomatta, jos päivät pääksytysten katselee instagramin täydeltä omenapiirakoiden kuvia. Jos joku on välttynyt #somenapiirakalta, niin se on siis ruokaidolini Satu Koiviston kehittämä omenapiirakkaresepti, joka on villinnyt, jos ei koko sosiaalista mediaa niin ainakin instagramin. Piirakkaa hehkutetaan meheväksi ja helpoksi, joten pakkohan sitä on kokeilla, etenkin kun omenoita riittää. 
Korillinen omppuja anoppilasta. Vaikka rakastan valkeakuulaita sellaisenaan, raaskii tämmöisestä määrästä irrottaa värän piiraaseen tai pariin.
Meidän perheessä mies välttelee ylimääräistä sokeria, eikä lapsillekaan ole oikein ylimääräiset sokerit hyväksi (no, ei minullekaan, jos totta puhutaan), joten pohdin, miten piiraan saisi maustettua ilman sokeria. Päätin kokeilla korvata sokerin banaanilla, sillä olin törmännyt Simppeli sormiruokakeittiö -facebookryhmässä ohjeeseen, jossa sokeri korvattiin banaanilla kakkupohjassa. Piiras ei varmaankaan olisi sen kummempi. Tein samalla piiraasta myös vehnättömän (gluteenittoman) version. 

Alkuperäisessä ohjeessa voi ja sokeri vaahdotetaan ensin ja vasta sitten lisätään munat. Banaanikakkupohjasta tulee helposti tiivis ja halusin kuohkeutta, joten vatkasinkin yhteen munat ja banaanin. Niistä syntyykin yllättävän kuohkea vaahto! Lisäsin vasta lopuksi voin ja vatkasin edelleen. Tässä kohtaa kuitenkin järkytyin, kun koko taikina juoksettui ikävän näköiseksi. Pehmeä voi muuttui ihan kökkäreiseksi. Onneksi tilanne oli vain väliaikainen, eikä reaktiota kannata pelästyä, sillä jauhot tasoittivat taikinan kokonaan. Käytin vehnäjauhon tilalla 2 dl riisijauhoja ja 3/4 dl perunajauhoja. Voisi ehkä koittaa vaikka kokonaan perunajauhoillakin, sillä niistähän tulee kuohkea kakkupohjakin. Tietysti lisänä oli alkuperäisessä ohjeessa ollutta mantelijauhoa. Ehkä seuraavaksi lisään sen määrää ja laitan lisäksi pelkkää perunajauhoa. Ai niin, ja olennaista on lisätä taikinaan myös hieman etikkaa, jotta rakenteesta tulee kuohkeampi, kun se reagoi soodan/leivinjauheen kanssa. 

Piirakka on yksinkertainen tehdä, ei turhia krumeluureja. Tässä alkuperäinen versio valmistumassa. 

Piirakka onnistui yli odotusten! Maku ei ollut kovin makea, mutta tämä on oikeastaan vain hyvä juttu. Käytin vain yhden banaanin, eikä maku juurikaan maistunut läpi, kun omenoita oli reilusti. Hieman lisämakeutta laitoin hunajasta omenoiden päälle kyllä, mutta vain vähäsen. Rakenne oli hyvä, jopa kuohkea. Koska olin utelias ja halusin vertailla, tein myös ihan sen alkuperäisen somenapiirakan. Siihen verrattuna rakenne oli kyllä hieman tiiviimpi, eikä maku aivan yhtä karamelisoitunut, mutta molemmat kuitenkin herkullisia. Nyt minulla sattui olemaan vain yksi banaani, mutta ehkä kaksi tai puolitoista olisi hieman makeuttanut. Toisaalta olisiko banaani silloin maistunut liikaa läpi? Myös taatelijauhe voisi sopia tuomaan lisämakeutta. Sitä en ole koskaan kokeillut, mutta kuullut kehuttavan. 

Banaanilla makeutetun version rakenne ja taustalla tyytyväinen syöjä. Rakenne oli sopivan mureneva, mutta pysyi kuitenkin koossa. 

#Sokeritonsomenapiirakka (tarv. gluteeniton)

  • 200 g pehmeää voita
  • 1-2 ruskeaa banaania
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl omenaviinietikkaa (tai vastaavaa)
  • 1 tl kaardemummaa
  • 3 dl jauhoja (minulla 2 dl riisi- ja 3/4 dl peruna-)
  • 1 dl mantelijauhetta
  • Kotimaisia kirpeitä omenoita 
  • 1 rkl kanelia
  • (Tujaus hunajaa)


1. Vatkaa banaanit ja munat vaahdoksi. Lisää voi, äläkä pelästy jos seos klimppiintyy. Lisää mukaan myös etikka.

2. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää jauhot muutamassa erässä taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina uunivuokaan tai pienelle pelille. 

3. Lohko omenat pieniksi. Laita kaneli ja omenalohkot kulhoon ja anna kanelin tarttua lohkoihin (jos ei käytä kanelin joukossa sokeria, kaneli ei muuten levity kovin kauniisti piiraan päälle). Lado lohkot tiiviisti piiraan päälle. Valuta piirakan päälle halutessasi hieman hunajaa. 

4. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes piiras ruskettuu kevyesti. 

Banaaniversio. Syy, miksi kaneli kannattaa levittää omenanlohkoihin, eikä ripotella päälle. Makua ei haitannut, mutta olisihan tuo kauniimpi tasaisemman kanelipeitteen alla. 

Olen iloinen, että resepti pienellä muuntelulla onnistui näin hyvin. Tätä on kiva tehdä vaikka, kun tulee kylään taaperoita, joille ei ole kiva antaa vielä hirveästi sokeria. Vauvaystävällinen resepti ei voin takia ihan ole, mutta yli 1-vuotiaalle voi hyvillä mielin antaa. Ja ihan aikusille alunperin suuntasin, maistuu hyvin myös jo sokeriin turtuneelle suulle. Vaikka jos täytyy myöntää, niin kyllä se alkuperäinen oli vielä hiukan herkullisempi. 

Alkuperäinen versio, joka joutui vielä vähäksi aikaa uuniin, mutta josta ei tullut enää uutta kuvaa. 

Oletko sinä kokeillut somenapiirakkaa? 

4 kommenttia:

  1. Luulin jo kommentoineeni, mutta mitään ei näy. Siispä uusinta:
    Enpäs ollut ollenkaan kuullut moisesta. Omenat eivät kotipuussa ole vielä kypsiä, eikä niitä tänä vuonna tulekaan kuin kopallinen, joten en ole aktiivisesti katsellut omenareseptitutkalla somea. Tuon sinun perinteisen versiosi omenainasettelu näyttää kivalta. Banaaniversiota en voi itse maistella, joten se jää nyt testaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteistä versiota suosittelen testaamaan! Parhaiten siihen sopivat hieman kirpeät omenat.

      Poista
  2. Ihanan näköiset herkkupiiraat. Ja näyttävät kuohkealta. En tiedä tuleeko kokeilluksi, mutta on kiva tietää, että tällainen resepti on olemassa. On hauskaa lukea kokeiluistasi.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että tämä jää vakkariksi, kun on niin helppo. Lisäksi ei tarvitse esimerkiksi kermaviiliä tai muuta sellaista, jota ei läheskään aina jääkaapista löydy valmiiksi.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.