keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Pompompompom-ponrahka ja trangiapizza

 Maanantait ovat miehen vapaapäiviä, joten silloin on usein hauska tehdä jotain kivaa yhdessä. Välillä käymme ravintolalounaalla ja välillä olemme ihan vain kotona. Viime maanantaina innostuimme lähtemään pienelle metsäretkelle koko porukka. Ehdotin Viikarivartti-blogin inspiroimana Pomponrahkaa, sillä se ei ollut entuudestaan tuttu minulle ja tuntui sopivalta kohteelta lyhyelle retkelle. Lisäksi innostuin kokeilemaan trangiapizzaa, josta taisin muuten kuulla juuri em. blogissa ensimmäistä kertaa. Ehkä, en ole aivan varma. 

Bonsku ottaa ilon irti pitkospuista. Niillä voi vaikka leikkiä hippaa mielikuvituskaveri Maxin kanssa. 

Pomponrahka on luonnonsuojelualue, jossa on kivasti kaunista metsää ja suota. Pitkospuut ovat hyvät ja nelivuotias jaksoi helposti kiertää lyhyen rengasreitin. Maisema muuttui sopivaan tahtiin ja mikä parasta, se on aivan lähellä. Oli kerrankin kiva retkeillä koko perhe yhdessä, sillä yleensä metsäretkillä mies suunnistaa ja me muut luuhaamme metsässä. 

Bonsku käppäili koko reitin jo reippaasti! Vain ihan pienen pätkän lopussa tuli sylissä, kun tuli joku kaatuminen tai harmi. 

Metsäretken kruunaavat tietysti eväät ja minä olin varustautunut oikein kunnolla. Edellisenä päivänä olin jättänyt paistamatta pari hapanjuurella kohototettua pizzataikinaa, jotka pakkasin mukaan. Lisäksi otin mozzarellaa, tomaattikastiketta ja kinkkua. Kaikkea, mitä Bonskun lempipizzaan tulee. Retkireitin varrelta löytyi juuri sopivan eväspaikka, sillä keskelle suota oli tehty matalat penkkimäiset pöydät. Viritimme kaasutrangiamme pöydän päälle ja aloimme kokkaamaan. 

Hapanjuuritaikinasta tulee täydellinen pizzataikina. Sitä voi vaikka heitellä! En kuitenkaan heittänyt sitä suonsilmäkkeeseen.

Hieman jauhoja alle ja pizzapohja paistinpannulle. Kun toinen puoli on kypsä, pizza käännetään ja ladotaan paistetulle puolelle täytteet. Sitten vielä kypsytetään täytteet. 
Hyvät ohjeet trangiapizzan paistamiseen löysin Retkipaikka-nimiseltä sivulta. Ohjeessa kerättiin sienetkin pizzaan metsästä, mutta me skippasimme tämän osion, eikä ruokasieniä tullut oikeastaan vastaankaan. Muuten pizzan paistaminen trangialla onnistui hyvin, mutta tein sen virheen, että en ottanut paistokanneksi foliota tai metallikantta vaan silikonisen irtokannen. Juusto ei nimittäin sulanut ollenkaan. Silikoninen kansi ei varmaankaan heijastanut tarpeeksi lämpöä takaisin. Lisäksi tietysti mozzarellapallot saattoivat olla trangialle liian kova pala sulatettavaksi paksun pohjan läpi. Mutta voihan sitä pizzan tuoreellakin mozzarellalla syödä ja maistui oikein hyvältä niinkin. Ja ainahan ulkona kaikki maistuu paremmalta. 

Kinkkupizza, Bonskun ehdoton suosikki. Kaasutrangia on ässä. 

Hyvältä näyttää, vaikka täytteet eivät kuin hiukan lämminneet. Folio olisi ollut parempi. 

Tällaiset pienet retket virkistävät mieltä kovasti. Lisäksi iloitsen aina, kun kaupunkilaispoikamme pääsevät metsään. Toivon, että heille jää näistä hyvät muistot. Minusta on hyvä, että nykyään sosiaalisessa mediassa on kaiken materian lisäksi esillä paljon myös ulkoilua ja retkeilyä. Ainakin minua se innostaa lähtemään enemmän ja enemmän ulos ja metsään. 

Varmasti viikon paras ateria. 
Missä sinä olet viimeksi retkeillyt? Sieniretki lähimetsään lasketaan myös!

8 kommenttia:

  1. Ihana perheen yhteinen retki! Ja taas saitte tärkeitä "metsäbakteereja" kehoon. Meidän viimeaikaiset metsäretket ovat olleet kanttarellien metsästystä. Ja on niitä hiukan löytynytkin, vaikka huono sienivuosi onkin.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi takamettä on lähes pomminvarma kantarellipaikka!

      Poista
  2. Tänä syksynä on kerätty puolukoita! Kivaa!
    VE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden poimiminen onkin suorastaan nautinnollista, kun irtoavat niin nätisti, eikä roskaakaan juuri tule!

      Poista
  3. Hihi, vinkistä vaarin! :D Pomponrahka on kyllä mainio, samoin retkipitsa. <3 Mun viimeisin retki oli viime viikonloppuna Kurkelanjoella meloen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli niin hyvä vinkki! Oi, melominen olisikin ihanaa! Vähän suunniteltiin ystävän kanssa melontaretkeä kesällä, mutta harmi vaan se jäi.

      Poista
  4. Ooh trangiapitsaa ei ollakaan kokeiltu! Muutenkin oli kyllä surkea retkisyksy, tai oikeastaan aika olematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi trangiapizzaa ehtii kokeilla kevään tai miksei talvenkin retkillä!

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.