keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Arjen jämäruokien aatelia: paistettu riisi ja jämäjäätelöpuikot

Muutamat toivoivat ruokapostauksia, sillä ne ovat kieltämättä olleet vähissä viimeaikoina. Syitä ruokapostausten vähyyteen on useampia. Arjen kiireet tietysti ja se, että ruoka pitää olla pöydässä välillä nopeasti. Aina ei ehdi ottaa kuvia postausta varten, vaikka ruoka olisikin "blogikelpoista". Niin, ja välillä se ruoka ei ole blogikelpoista, kun ruoaksi on lapsiperheen klassikoita, kuten kalapuikkoja ja pastaa ketsupilla porkkanaraasteen kera. Välillä taas ajatukset ovat menneet fodmap-ruokavalion kanssa pähkäilyyn (sillä kaikkien vehnättömien ja sokerittomien sun muiden jälkeen olemme päätyneet siihen), jolloin postausten tekeminen ei ole niin napannut. Mutta, nyt päätin tarttua toiveistanne kameraan ja tehdä arkiruokapostauksen.


Jos jostain taidosta olen keittiössä ylpeä, se on kyky tehdä ruokaa silloinkin, kun jääkaapissa tai kuivakaapissakaan ei ole "mitään". Melkein aina saan räävittyä aterian kokoon rippeistä ja kauppareissua saa siirrettyä vielä vähän. Viime aikoina on puhuttu paljon ruokahävikin vähentämisestä. Sitä syntyy paljon myös kotitalouksissa ja paljon menee roskiin sellaista ruokaa, joka olisi ollut käyttökelpoista, jos se olisi käytetty ajoissa. Minä olen ottanut hävikin vähentämisen positiiviseksi haasteeksi ja siitä mainitsinkin jo ruokakauppapostauksessa. Oikeastaan nautinkin siitä tunteesta, kun päässä surraa mitä näistä aineksista voisi vielä tehdä ja miten saan maksimaalisesti hyödynnettyä kaiken ostamani.

Tällä kertaa jääkaapista löytyi tofua, kevätsipulia ja lehtikaalia. Arjen ruokavalintoja ohjaa "hävikkitaulu" ja satokausikalenteri. 
Riisit ja kuivatut tofut paistumassa. 

Keksin hävikin vähentämiseen myös apuvälineen, joka helpottaa siinä, ettei jääkaapin perälle unohdu mitään. Ostin kesällä Tampereen reissulta vanhaan tarjottimeen maalatun liitutaulun, johon kirjoittelen jääkaapin sisältöä, etenkin jos siellä on jotain mikä täytyy nopeasti syödä pois. Sitten aina yliviivaan syödyt. Taulun avulla mitään ei unohdu jääkaapin perukoille homehtumaan. Myös pakastimen sisällöstä pitäisi olla lista, ettei sinne unohdu mitään vuosikausiksi. Mitenkään täydellinen en tässä hommassa ole. Juuri viime viikolla ahnehdin ostamalla kaksi pussia tarjous-veriappelsiineja, joista osa ehti homehtua. Etenkin kauppojen hävikkitarjonnasta pelastetut tuotteet pitäisi muistaa käyttää nopeasti, etteivät ne sitten kotonakin päätyisi biojätteeseen.

Riisiin on lisätty soijakastike, kananmuna ja pakastepapuja. Tofupalat on paistettu pinnalta rapeiksi öljyssä ja maustettu soijakastikkeella ja muscovadosokerilla. 

Sitten siihen reseptiin. Kaikenlaiset pastat, sosekeitot ja sörsselit ovat erinomaisia arkiruokia, koska niihin pystyy upottamaan monenlaista ja ne ovat nopeita. Hävikinhävitysruokien aatelia on kuitenkin paistettu riisi, josta vuosien kokeilujen jälkeen olen alkanut saada vihdoin juuri sen makuista kuin haluan. Olen kokeillut kalakastikkeet, osterikastikkeet, pelkkää soijaa, kaikkea sekaisin, mutta salaisuus oli, yllätys yllätys, voinokare, joka saa kaiken maistumaan hyvältä. Lisäksi käytän täyteläisyyttä tuomaan paahdettua seesamiöljyä, joka tuo mukanaan paahteista makua. Proteiiniksi laitoin tofua, mutta yhtä hyvin voi laittaa vaikka kanaa ja Yosan kaurapala toimii myös hyvin. Otin pari vuotta sitten haasteeksi opetella valmistamaan tofua ja olen onnistunut siinä. Parasta on Jalotofun marinoitu tofu maustettuna soijakastikkeella ja pienellä määrällä tummaa sokeria.

Vielä lehtikaalit mukaan. Usein laitan porkkanaa, paprikaa, herneitä... Mitä vaan!

Paistettu jämäriisi

  • Edellisen päivän ylijäämäriisit 
  • Paahdettua seesamöljyä
  • Pari nokaretta voita 
  • 2 rkl soijakastiketta Soijakastiketta
  • (Kevät)sipulia 
  • (valkosipulia)
  • Muna


Riisin joukkoon
  • Proteiinia, esim. tofua
  • Öljyä
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl Tummaa sokeria (esim. muscovado)
  • Melkein mitä tahansa vihanneksia, esim. porkkanaa, paprikaa, kaalia, herneitä...


0. Esivalmistele tofu, jos käytät sitä. Pilko tofu ja kuivaa se esimerkiksi keittiöpyyhkeen sisällä painon alla. Pilko kasvikset. 

1. Kuumenna seesamiöljy ja pieni nokare voita isossa pannussa. Kuullota sipulit ja lisää riisi. Paista riisiä ja kääntele niin, että se paistuu. Varo ettei riisi pala!

2. Lisää joukkoon soijakastike ja sekoittele niin, että se leviää jokapuolelle. 

3. Tee riisin keskelle kolo ja riko kananmuna siihen. Sekoittele hieman, että rakenne hyytyy. Sitten sekoita kananmuna riisin joukkoon. 

4. Paista tofupalat kuumalla kuivalla pannulla ja anna pinnan ruskistua hieman. Lisää pannulle öljyä ja paista tofun pinta rapeaksi. Lisää pannulle lopuksi soijakastiketta ja tummaa sokeria ja anna tofun maustua. 

5. Lisää kasvikset riisin joukkoon ja kuumenna nopeasti kypsiksi. Sopiva aika riippuu kasviksista ja palojen koosta. Esimerkiksi porkkana kannattaa suikaloida tai raastaa pieneksi, jotta se kypsyy nopeammin. 

6. Lisää joukkoon tofut tai muu proteiini ja kääntele sekaisin. 

Tässä ruoassa Tintti veteli tofua innoissaan ja Bonskukin melkein. Voinokare pehmentää makua kivasti.

Tintti pääsi tekemään jäätelöpuikkoja. Laitoimme pohjalle kiivinpaloja. 

Huomasin myös, että torilta ostamani kiivit uhkasivat mennä liian pehmeiksi. Tämän lisäksi jääkaapissa oli avattu kookoskermatölkki ja pari limeä. Nämä voisi hyvin hyödyntää esimerkiksi smoothiessa, joka sekin imaisee helposti itseensä hieman nikeltyneetkin hedelmät, mutta tällä kertaa keksin tehdä niistä jäätelöpuikkoja. Halusin puikkoihin kuohkeutta, joten vatkasin kookoskerman. Pirkan parhaat kookoskerma vaahtoutuukin ihanasti jääkaappikylmänä. Murskasin joukkoon kiivit ja puristin limen mehun. Sellaisenaan seos oli jopa minun makuuni hieman kirpeää, joten lisäsin hieman sokeria taittamaan makua. Lopputuloksena oli minun makuuni erinomainen kookosjäätelöpuikko, mutta Bonskun makuun ne olivat liian kirpeitä.

Hyvää motoriikkatreeniä. Minä pistin kyllä suurimman osan. Olisi ehkä voinut antaa tehdä enemmänkin itse. 

Tikut Tintti sai asetella itse. Osa piti lopuksi kääntää! 

Ruokapostaus olikin hauska tehdä, pitääkin skarpata ihan arkiruokien esittelyssä. Eniten niitä arkiruokia kuitenkin tarvitaan. Ehkä lisää jämäruokaideoita tai jotain ihan muuta?

Mikä on sinun arjen jämäruokabravuurisi?

P.S. Muistakaa osallistua arvontaan!

4 kommenttia:

  1. Bravuurista en tiedä, mutta munakas syntyy usein silloin kun ei ole varsinaisesti jotain ruoka-ainetta ostettuna. Eli siis munia ja juustoa ja tomaatteja ja sipulia on varastoissani käytännöllisesti katsoen aina. Munakas on nopea tehdä ja siihen voi laittaa tosi monenlaista. Toinen helposti syntyvä on jokin sosekeitto. Vihanneslaatikostani eivät koskaan lopu esim porkkanat ja sipulit. Niistä saa jo keiton kun pidän varastoissani myös jonkintyyppistä ruokakermaa. Joku käytti hauskaa sanaa kompostikeitto tilanteessa, jossa oli tarkoitus tyhjentää pakastin seuraavaa satokautta ajatellen.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakas on myös kyllä jämäruokien ykkönen! Ja kompostikeitto, heh! Sosekeitto on myös meillä vakkari-jääkaapintyhjennysruoka.

      Poista
  2. Bravuurit on varmasti ne eväsrasiat joita raahaan töihin, salaattikippo joka yleensä saa sekaansa edellisen päivän rippeitä. Hyvin toimii ja bioon harvemmin menee ruokaa. Lasten mukaan otto keittiössä on kyllä iso plussa sinulle. Se varmasti tulevaisuudessa palkitsee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rippeiden laittaminen salaattiin onkin hyvä idea! Toivottavasti tosiaan lapset innostuvat kokkailemaan isonakin tai vähintään arvostamaan kokkaamista.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.