perjantai 28. helmikuuta 2020

Kevätvärejä ja kotiseuturakkautta

Olen aina ollut sitä mieltä, että sisustusharrastus ei vaadi jatkuvaa uuden ostamista tai ainakaan uuden ostamisen ei tarvitse tarkoittaa mitään kovin suurisuuntaista. Sen ei tarvitse tarkoittaa edes uusien tyynynpäällisten hankkimista joka vuosi, mutta minulla se vaatii sen, että niitä vanhoja tyynynpäällisiä ei konmarita pois samantien, kun niiden katsominen alkaa kyllästyttää. Minulla on ehkä pari pientä hyllyllistä "sisustusreseviä", johon kuuluu jonkin verran tyynynpäällisiä, kynttilöitä, muutama torkkupeitto ja joitain koriste-esineitä. Lisäksi minulla on oikeastaan jatkuvasti esillä eri asetelmissa pieni kokoelma lasiesineitä ja valokuvia. Näitä pyörittämällä ja vaihtelemalla saa pienellä vaivalla ja rahalla uutta ilmettä kotiin. Kun näistä kirjoitta blogiin, kuulostaa aivan jonkun perinteikkään kotilehden toimittajalta.

Uusilla tyynyillä tuli hauska keväinen kokonaisuus. Ne eivät sovi aivan saumattomasti yhteen, mutta ei haittaa. Bonskun vauvana saama peitto sopii täydellisesti pinkkiin nojatuoliin. 
Kevättalven aurinko ja sen esiin saama pölyn määrä sai minut inspiroitumaanm pienestä kevät siivouksesta. Samalla päätin vaihtaa sohvatyynyt toisiin. Tyynyjen päälle löytyikin vanhoja aarteita, sillä Appelsiini ja keltainen lehtikuvioinen liina on ovat olleet minulla jo lapsuuden kodissa. Niin ikään keltakuvioidet Marimekon tyynyt etualalla äitini taas ompeli minulle nyt joululahjaksi teiniaikaisista verhoistani. Muistan, että toinen verho oli vihreä ja toinen keltainen ja ne olivat minusta hienot! Edelleen pidän kyllä näistä tyynyistä kovasti. Myös rakas Ruuturouva-tyyny pääsi pienen tauon jälkeen edustamaan ja se sopi hyvin viime kesän kirppislöytö-ikealaisen pariksi. Näin kaapista sai aivan uudet tyyny-yhdistelmät sohvalle. Tietysti välillä olen myös luopunut osasta tyynyistä. Jotkut opiskeluaikaiset hutiostokset eivät vaan oikein koskaan miellyttäneet silmää, joten ne saivat lähteä. Näitä Marimekkolaisia uskon rakastavani vielä vuosikymmenten päästä, vaikka välillä joku tietty kuosi pääsee kyllästyttämään. 

Tyynyt lähempää. Keltainen on aina ykköslempparivärini, jonka rinnalla toisena lempparina vaihtelee mm. pinkki, lime ja turkoosi. 
Jos minulle syntyy jokin sisustuksellinen tarve, pyrin aina miettimään ensin, mitä jo omistamaani voisin hyödyntää. Sitten yritän etsiä käytettynä, mutta aina tämä ei onnistu. Esimerkiksi Bonskun huoneeseen kävin ostamassa ovenpäälle ripustettavan naulakon uutena Clasulta, kun kyllästyin roolivaatteiden myttykasaan, eikä sopivaa löytynyt käytettynä siihen hätään. Sen sijaan tajutessani meidän ihan oikeasti tarvitsevan kenkätelineen, löysin kotoamme vanhan yöpöydän, jolle ei ollut käyttöä, vaan se keikkui vaarallisesti toisen yöpöydän päällä sähkörumpujen vieressä. Poistin yöpöydästä laatikon ja se oli aivan käyttökelpoinen kenkäteline. Pöydät on alunperin löydetty roskalavalta ja ne ovat olleet monessa käytössä niin yöpöytinä kuin Bonskun työpisteenä. Nyt toinen on siis rumpukapulalaatikkona ja toinen kenkätelineenä. Ehkä vielä keksin jonkun sopivan asian suojaamaan pintaa mahdollisilta kurajäljiltä. 

Kenkiä alkoi olla ympäri eteistä ja melkein keittiössä, joten jotain piti keksiä. Yöpöytä on sopivan simppeli ja sopii hyvin ympäristöönsä. 

Jos haluaa oikein ostaa jotain uutta, myös todella pienillä asioilla voi saada piristystä sisustukseen. Minulla oli pitkään haaveena saada Turku ja Pohjola -taulujen vierelle Suomi-taulu. Löysinkin sopivan kortin, mutta kehystäminen jäi vaiheeseen ja se näytti hyvin yksinäiseltä isojen kotiseututaulujen vieressä. Sitten joulukalenterin mukana tuli Johanna Hörkön pieni Turku-aiheinen kortti, joka vähän vahingossa jäi seinään, kun se sopi niin hyvin Suomi-kortin viereen. Ja sitten eräänä päivänä sain idean, että kyllä meidän pitää myös juuriamme kunnioittaa ja päätin haluta korttien rinnalle Raum Rome Paris -kortin. Perheessämme ei syntynyt sopua värin suhteen, joten vaaleanpunainen ja -sininen kortti pääsivät seinään molemmat, mutta oikeastaan ne sopivatkin molemmat siihen hauskasti.

Suomi, Turku x2, Pohjola ja Rauma. Eurooppa ja maapallo puuttuvat. Ja sitten vielä aurinkokunta ja...

Eteisen tuoli siirtyi kirjoituspöydän viereen. Se tuo työnurkkaan pientä särmää, kun rupesi olemaan jo liian valkoista. 

Aika pienellä rahalla ja vaivalla sain kotiimme kevättä. Tosin se siivoaminen on vielä vaiheessa ja sen suhteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa, esimerkiksi mattojen tamppaaminen ja lattian pesu, uh. Mutta se vasta halpaa sisustamista onkin!

Mitä sinä olet viimeksi uudistanut kodissasi?

5 kommenttia:

  1. Tulipa raikkaan ja keväisen näköistä suht pienellä vaivalla! Minä uudelleenjärjestin eteisen tauluhyllyn viimeksi. Ja sitä ennen päällystin olohuoneen Espa-tuoliin tyynyn, kun kaapista löysin kankaanlopun edellisestä verhoilutyöstä.

    Mumi

    VastaaPoista
  2. Meillä on työn alla kolmevuotiaan huone, maalasin sinne Lundian hyllykön ja nyt maalailen tuolia. Sormet syyhyttyäisivät kaikenlaisiin projekteihin nyt kun aikaa on, katsotaan, mitä niistä nyt lähiviikkoina toteutuu!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköinen tuo työpiste!

    VastaaPoista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.